Ti 10.1.2012 HPK-Kärpät

  • 9 192
  • 40

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Sindelille ei ole mitään syytä antaa jatkoa, 6 peliä ja 0+2. Tänään taas pelin ulkopuolella, huonoja syöttöjä ja surkeaa kulmapelaamista, jos sitä oli ollenkaan. Samoin Snopek jo viimein ulos, kaverin tunnisti jo makuuasennosta jäällä.

Samaa mieltä Sindelistä, mutta ei Snopek tänään kyllä huono ollut. Oli tänään Kärppien parhaita pakkeja, vaikka muutama virhe hänellekin tapahtui.
 

Wallin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho & Pittsburgh Penguins
Niin, mikä G-piste? Paha meidän on siellä 3 äijän voimin mekkalaa pitää...

Kerhon kahden ensimmäisen erän peliä voi verrata B-päädyn kulmassa maahan tippuneisiin otteluennakkolappuihin. Pinkka on aivan levällään lattialla tallattuna, eikä ketään kiinnostanut tehdä vittuakaan minkään hyväksi. Kärpät liikkui hyvin ja on ilo nähdä esimerkiksi Viuhkolan Jari pitkästä aikaa noin hyvässä kunnossa. Peli olisi hyvin voinut ratketa jo tässä vaiheessa.

En tiedä mitä toisella erätauolla tapahtui, mutta aivan uudella ilmeellä Kerho jäälle luisteli. Kärpät alkoi peruutella ja me iskettiin paikoista maalit. Ketjumuutokset näyttivät toimineen mainiosti. Grönholmilta tänään loistava peli ja pari erittäin tuntuvaa niittiä.

Ropon Antille onnittelut. 3 pisteen jälkihuumassa kirjoituksestani saa varmasti aivan liian myönteisen kuvan, pahoittelut siitä jo valmiiksi!
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Perhana!

Pelin tiivistäisen jotenkin näin: Ensimmäisessä erässä Kerho aloitti pari minuuttia hyvin, sitten jäähy ja erä kääntyi aivan täysin Kärpille. Oululaisille propsit kyllä kovasta karvauksesta ja muutenkin mallikkaasta pelaamisesta siinä erässä. Toisessa erässä Kerholla oli joitain pyörityksiä, mutta kokonaisuudessa erä meni Kärppäläisten nimiin niukasti. Viimeinen erä ja jotain käsittämätöntä ketjumuutosten myötä tapahtui. 4-0 hei!

Kolme pistettä ratkaisee, ei niitä kukaan enään myöhemmin muistele. Tästähän voi ilosin mielin lähteä sitten kohti Helsinkiä!
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Antille patsas torille.
Itse katselin vain tuon kolmannen erän ja maistui makealta. Ja sen vähän mitä peliä seurasin, niin Kärpistä eniten oli esillä juuri fanien haukkuma Sindell, mutta kuten jo sanoin, että vain vika erä ja sivusilmät.
Hyvä Roppo.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hienoa tekemistä

Vahvaa tekemistä. Jos joskus on pitänyt keskustelupalstalla itkeä niin nyt on sen aika. Tai katellaan tuleeko schollmainen avautuminen™.

90-luvun alusta Kärppäpelejä seuranneena ja myöhemmin ajanjaksonsa verran Etäkärppien toimintaa etelän halleissa seuranneena on helvetin hienoa, että tämä porukka on olemassa. On ollut hienoa seurata sen toimintaa. Vaan nyt täytyy kitistä, että

a) HPK myy minulle lastenlippuja Kärppäporukkaan kiinni. Yksin käydessä kävisi, mutta kun ostan pojalleni ja kaverilleen liput, olemme sitten samassa loossissa

b) Kun sitten sattuma ja käytäntö kohtaavat, ja ennakkoon ostettu lippu vie meikäläiset ihan kiinni Etäkärppiin, niin poika ei näe vähintään minun kokoisten seisovien Kärppäfanien takaa, niin on sitten niinkin hienoja fellow Kärppäfaneja kuten tämä yksi aikuinen mies, joka ei kaksi kertaa pyydettyäni suostu erän ajaksi istumaan alas, että itkua tihrustava poika näkisi toisenkin pään kaukalosta.

Kyllä, pyysin asiallisesti, notta voitko istua että poika näkee, kunnes alkoivat hermot pikku hiljaa kätistä. Inttää minulle, että "OLEN OSTANUT SEISOMAPAIKAN!". Pyydän, että istuisi nyt että lapsi näkee. "OLEN OSTANUT SEISOMAPAIKAN!". Koitan selittää, että se on hienoa, että tykkäät kannustaa seisaaltaan, vaan kun lapsi ei nyt näe. Hieno mies, olet hieno mies. On sinulla ehdotuksena jopa että pompimme keskikorkeudelta alas pleksin taakse kurkkimaan. Tai muualle, että meikäläiset siirtyy pois ostetuilta paikoilta.

Ei jumalauta voi olla todellista että löytyy niin lapsellinen jätkä, että ei voi erän ajaksi istua. Tämä on niin väärin kannustettu, että. Se kannustushan ei kuulu istualtaan. Ja että uppiniskaisella oulunsukuisella on todellakin pidettävä siitä niin tiukasti kiinni, ettei voi antaa lapsen nähdä peliä.

Itse erän aikana, tilanteen ollessa päällä, muutama muukin HIENO etäkärppä selittää minulle kuinka se on Kerhon vika, että sinne on myyty seisomapaikat.

Niin onkin, Kerho on tehnyt virheen. Mutta ei Kerhokaan pakota olemaan niin lapsellinen, että ei voi lapsen takia istua erän ajaksi kannustamaan. Jatkoselitys oli ihan paras: "NO SITTEN MINÄ EN NÄE!". Kysyin vielä, että mitä jos minä heiluttaisin hyvänkokoista ahteriani kyseisen porukan omien lasten edessä.

Vaikka tällaisessa erimielisyydessä ratkaisee myös meikäläisen kompromissihalukkuus, niin ei voi kuin ihmetellä, että ovatko käytännön tasolla ongelmanratkaisut tosiaan niin, että meikäläiset joko siirtyvät KESKEN ERÄN, tai homma menee nyrkkitappeluksi, ennemmin kuin se, että pari jannua huutaa ja kannustaa istumakatsomossa perse penkissä. En minäkään toista päätyä nähnyt, vaan sille aivan sama. Itse nyt katselee vaikka Tikkurilan mainosta wokkipannut silmillä persreiän kautta, mutta kun vie pari poikaa peliin, niin ei soisi aikuisten perseilyä sellaisessa tilanteessa.

Donnerwetter. Iso käsi erätauolla parille muulle Etäjannulle, jotka sitten oikein osaavat neuvoa, että ilmeisesti joitain perheellisiä on jopa neuvottu kysymään vaihtoa toiseen kulmakatsomoon. Ja lopulta se onnistuu.

Miten kävi? Ensimmäisen (I) kerran koskaan, olin jossain määrin onnellinen, että Kärpät hävisi pelin. Poika juhli ja oli hemmetin iloinen loppujen lopuksi. Entäs tarinamme sankari? Mannelippiksinen kärppäfani, tarinamme todellinen hyvis, jota nyt palvelunestohyökkään, no kummasti sitten kolmannen erän loppupuolella huvitti jo istua kun muu Etäkärppälauma vielä kannusti. Olet varmaan demari. Karma is a bitch eli momentum huorailee jne.

Olisi schollilla töitä.

Jaa se Sindel? Vetäisi alasarjassa varmaan tehot 500+10. Vaan kun on niin siima, että ei pärjää väännöissä, ja omassa päässä hyödytön. Kärpiltä täydellistä dominointia pari erää, vaan ei niskankatkaisua, ja sitten romahtaminen.

~BREASTS!!!
 
Viimeksi muokattu:

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
ja varsinkin mikä sikakatsomo?

Kysy Ville Hotsikalta.

**************

Itse pelistä sen verran, että paskaahan se oli. Kerhon onni oli, että Kärppiäkään ei tuntunut kiinnostavan luistelu. Ilman Järän koppeja, ja jos vastassa olisi ollut kiinnostuneempi joukkue, olisi Kerho ottanut kahdessa erässä yhdeksän omiin. Kaksi ensimmäistä erää oli varmaankin huonointa Pallokerhoa sitten Teisa Räsäsen. Kummalista Kepassa on se kuinka älyttömän suuri on hyvän ja huonon ero. Valmennukselle täytää nostaa tällä kertaa hattua, kun aihetta on. Se on jännä miten peliin vaikuttaa kun valmennusjohto reagoi pelin sisällä. Antti Ropon maalit, Järän kopit ja Naapurin Villen sulaminen lämmittävät mieltä.
 
Viimeksi muokattu:

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Olipas mielenkiintoinen ja puolittain karmiva peli. Yhteen peliin kiteytyi aika hyvin Kerhon tämä kausi; aivan käsittämättömiä harhasyöttöjä, paskaakin paskempi yv, ensiluokkainen muniin puhaltelut ja toisena ääripäänä suvereeni, työteliäs porukka, jolle onnikin oli myönteinen.

Ottelun maalikoosteen löytää Kerhon sivuilta ja mukana valmentajien haastattelu, jossa Joksi mm. tenttaa Harrilta Zagran tilanteesta. Kannattaa tutustua.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Itse pelistähän jo aikalailla kaikki jo tullutkin. Joten siihen ei paljoa lisättävää. Kärpät itse ryssi koko homman ja piste.

Alla olevan kaltaista tekstiä jo osasin odottaakin :)
Eli minullehan tuo on suoraan suunnattu, joten pistetäänpä pari kommenttia itsekin;

Golden Awe kirjoitti:
Kyllä, pyysin asiallisesti, notta voitko istua että poika näkee, kunnes alkoivat hermot pikku hiljaa kätistä. Inttää minulle, että "OLEN OSTANUT SEISOMAPAIKAN!". Pyydän, että istuisi nyt että lapsi näkee. "OLEN OSTANUT SEISOMAPAIKAN!". Koitan selittää, että se on hienoa, että tykkäät kannustaa seisaaltaan, vaan kun lapsi ei nyt näe. Hieno mies, olet hieno mies. On sinulla ehdotuksena jopa että pompimme keskikorkeudelta alas pleksin taakse kurkkimaan. Tai muualle, että meikäläiset siirtyy pois ostetuilta paikoilta.

Noh, asiallisesti ja asiallisesti. Kaipa sinun asiallisuuteen sitten kuuluu kiroilla lastesi edessä?
Miksi minun olisi pitänyt istua sinun "käskystä"/pyynnöstä, jos kerta seisomapaikoilla ollaan? Yhtälailla MINUN "käskystä"/pyynnöstä olisit voinut vaihtaa sitä paikkaa?
Kuten itsekin myönsit, hyväksyit sen, että meille oli seisomapaikat myyty.

Minä todellakin sanoin, että ihan meidän edessä olevalla rivillä on tilaa. Ei tosiaan "pleksin takana". Eli olisitte "joutuneet" kaksi riviä alemmas josta näkyvyys olisi ollut taattu.

Ei jumalauta voi olla todellista että löytyy niin lapsellinen jätkä, että ei voi erän ajaksi istua. Tämä on niin väärin kannustettu, että. Se kannustushan ei kuulu istualtaan. Ja että uppiniskaisella oulunsukuisella on todellakin pidettävä siitä niin tiukasti kiinni, ettei voi antaa lapsen nähdä peliä.

Itse erän aikana, tilanteen ollessa päällä, muutama muukin HIENO etäkärppä selittää minulle kuinka se on Kerhon vika, että sinne on myyty seisomapaikat.

Huoh, jos tämä nyt tekee minusta lapsellisen, niin sitten tekee.
En edes muista lätkäottelua, jossa olisin istunut, senpä takia istumapaikoille en menekään vaan ostan SEISOMAPAIKAN. Ja jos sellaista ei ole, niin 99% EtäKärpät varmistavat sen, että ko. paikoilla saa myö seistä. Ja tämä varmistus tehdään ihan "virallisia teitä".

Niin onkin, Kerho on tehnyt virheen. Mutta ei Kerhokaan pakota olemaan niin lapsellinen, että ei voi lapsen takia istua erän ajaksi kannustamaan. Jatkoselitys oli ihan paras: "NO SITTEN MINÄ EN NÄE!". Kysyin vielä, että mitä jos minä heiluttaisin hyvänkokoista ahteriani kyseisen porukan omien lasten edessä.

Siis mitä vittua? Minä tosiaan sanoin, että jos minä istun, niin en itsekään todellakaan näe peliä. Sinä tokaisit siihen vain, että "pyydä/käske kaverisikin istumaan". Justjoo.
Taaskin myönnät, että Kerho sen virheen on tehnyt, ja hallissa oli oikeasti tilaa vaikka ja kuinka (tasan 3000 katsojaa paikalla) niin helpoimmalla te kolme siitä siirtyisitte toisille (ja jopa paremmille paikoille, niinkuin menittekin) paikoille kuin reilut 30 EtäKärppää.
Joku hyvin iäkäs mieskin (käsittääkseni Kerhon kannattaja) siinä meidän keskellä jostain syystä istuskeli vielä ennen matsin alkua, ihmetteli hänkin, että miten hänelle oli lippu siihen ylipäätään myyty. Ihan hyviä matseja toivotteli, ja vaihtoi paikkaa käsittääkseni omatoimisesti kun halusi nähdäkin jotain. Vanha herra ymmärsi vain "homman nimen" hitusen nopeammin kuin Golden Awe.

Vaikka tällaisessa erimielisyydessä ratkaisee myös meikäläisen kompromissihalukkuus, niin ei voi kuin ihmetellä, että ovatko käytännön tasolla ongelmanratkaisut tosiaan niin, että meikäläiset joko siirtyvät KESKEN ERÄN, tai homma menee nyrkkitappeluksi, ennemmin kuin se, että pari jannua huutaa ja kannustaa istumakatsomossa perse penkissä. En minäkään toista päätyä nähnyt, vaan sille aivan sama. Itse nyt katselee vaikka Tikkurilan mainosta wokkipannut silmillä persreiän kautta, mutta kun vie pari poikaa peliin, niin ei soisi aikuisten perseilyä sellaisessa tilanteessa.

Niin mikä kompromissihalukkuus?
Esim. S/M-liigan mainoskatkolla olisitte kerenneet ihan hyvin siirtyä sinne, mihin lopulta sitten siirryittekin. Eli sen max. 20m toiseen katsomoon, jossa oli tilaa vaikka ja kuinka.
Nyrkkitappeluksi?! Mitä?! Missä?! Milloin?!
Jessus.

Entäs tarinamme sankari? Mannelippiksinen kärppäfani, tarinamme todellinen hyvis, jota nyt palvelunestohyökkään, no kummasti sitten kolmannen erän loppupuolella huvitti jo istua kun muu Etäkärppälauma vielä kannusti. Olet varmaan demari. Karma is a bitch eli momentum huorailee jne.

*reps*
Vai että mannelippiskin vielä, noh, ei siinä mitään, makuja on monia :)
Joo istuin kyllä kolmannen erän loppupuolella, eka kerran perseen löin penkkiin (erätaukoja ei lasketa) tasan tarkkaan ajassa 55.14, eli Kerhon 4. maalin jälkeen. Toki se ahteri ylöskin vielä sieltä nousi. Joten ehkä peliajasta noin 3min istuskelin, anteeksi siitä.

Yhteenvetona;
Jos kerran olet seurannut EtäKärppien toimintaa, tiedät että ko. porukka seisoo halleissa. Ja kuten sanoin, että jos kyseessä virallisesti istumapaikat, niin paikoilla seisomiseen on myös yleensä käsittääkseni saatu/haettu lupa.
Harmi homma, jos poikasi ei matsia meinannut nähdä. Mutta eikö oikeasti olisi vain helpoin ollut samantien siirtyä sinne mihin lopulta menittekin, kun sitä tilaa kerran oli vaikka ja kuinka? Ei olisi tarvinnut alkaa kiroilemaan/huutamaan yhtään mitään.
Ja kyllä, HPK (tai heidän lipunmyyntinsä) tämän ryssi teidän kannalta. Sille en voi mitään.
Jos vaikka suuntaisit tämän "reklamaatiosi" suoraan HPK:lle?

Noh, mutta minä kait se suurin rikollinen olen, jos seison paikalla jolle olen seisomalipun ostanut. Yleensähän se on toisinpäin, seisomakatsomossa istutaan ja jengi repii pelipöksyjään siitä.

Tämän asian käsittelyn lopetan tähän viestiin :facepalm:
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Yo. sananvaihdolle:

MAHTAVAA!

Pelistä ei kyllä voi sanoa muuta kuin että en olisi uskonut Kerholta noin upeaa selkärangankasvatusta ja Ropon kolme on enemmän kuin kiva. Muu taitanee olla paketoitu. Järälle plussa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
schollille todellakin töitä

Miksi minun olisi pitänyt istua sinun "käskystä"/pyynnöstä, jos kerta seisomapaikoilla ollaan? Yhtälailla MINUN "käskystä"/pyynnöstä olisit voinut vaihtaa sitä paikkaa?
Kuten itsekin myönsit, hyväksyit sen, että meille oli seisomapaikat myyty.

Huoh, jos tämä nyt tekee minusta lapsellisen, niin sitten tekee.
En edes muista lätkäottelua, jossa olisin istunut, senpä takia istumapaikoille en menekään vaan ostan SEISOMAPAIKAN. Ja jos sellaista ei ole, niin 99% EtäKärpät varmistavat sen, että ko. paikoilla saa myö seistä. Ja tämä varmistus tehdään ihan "virallisia teitä".

Tuota. Istuminen on tosiaan vaativa juttu, pitäisi oikein polvia taivuttaa.

Se, että Etäkärpälle myydään istumakatsomosta seisomapaikan vanhaan hintaan lippu, edellyttää siis sitä, että silloin katsomo muuttuu seisomokatsomoksi? Tai siis katsomoksi, jossa kaikkien pitää ottaa sinun seisomishalusi huomioon. Siis sinun, n. 29 Etäkärppää ei ollut pojan näkökentän edessä. Katsomo, missä vain osa paikkansa ostaneista saa katsoa peliä toivomaltaan paikalta, paitsi tietysti, jos olisin mennyt Etäkärppien lasten eteen seisomaan. Tässä aletaan jo puhua raamatullisesta ihmeestä ja huomiosta.

Kerhohallissa on kympin hintaan seisomokatsomot usealla puolella: Hämeenlinnan Pallokerho - Irtoliput . Ota yhteyttä ensi kerralla, tai huomenna, ja reklamoi, että sinulle on myyty demarilippu istumakatsomosta. Sinulle nimittäin annettiin väärää tietoa, kyllä se istumakatsomo on tuo B. Sinulle ja minulle lipun myynyt taho varmasti myös tiesi, että vaikka sinua pyydettäisiin istumaan, et niin tee. KERHON VIKA! KERHON VIKA!

Vierasfaniryhmät sijoitetaan pääasiassa katsomoihin B2 ja B3, sekä niiden takana sijaitsevaan G-seisomakatsomoon.

Tai jos se ei nappaa, niin suosittelen siirtymään viime matsin paikkojasi alemmas pari riviä. Kuulemma hyviä paikkoja siinä pleksin takana.

Voinko muuten tilata eräälle kamulle Etäkärppäpaidan, jossa on painatuksena "OMAPERSE™"? On hieno mies.

*****

Eipä ole aiemmissa peleissä muuten näkynyt Kiva-Harrin kasvoilla yhtä tuskaista ilmettä kuten nyt. Siellä lauottiin jo tuskaisia totuuksia pelaajistolle, penkin päähän istuneille jannuille, joiden selkämystä en kyllä nähnyt. Vaan niin se loppupeleissä potki joukkuetta tarpeeksi perseelle. Tällä kertaa potku löytyi, ja sopivasti juonikkuutta.

Tuskaa oli myös Leavittin kasvoilla kun loukkasi jalkansa. Kärppäpelaaja törmäsi vahingossa/epähuomiossa kaveriin ohi luistellessaan, josta Leavitt tulistui ja pisti kunnon poikkarin. Ei tuosta silti ehkä vielä fyysistä pelotetta saa.

Jatkosopparin tehneelle Eklundille tuli tänään reilusti pakkasta, vaan tokkopa tuota sen pahemmin voi syyttää kuin muutakaan Kärppäjengiä. Pakka hajosi, kasetti hajosi. Random läpäytys Hostikan polkkareille. Perjantaina taitaa olla jo uusi mies maalissa.

~BREASTS!!!
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
En edes muista lätkäottelua, jossa olisin istunut, senpä takia istumapaikoille en menekään vaan ostan SEISOMAPAIKAN.

Joo istuin kyllä kolmannen erän loppupuolella

Woot?


Awe selkeästi unohti kysyä kohteliaasti ilman paitaa. Ookkonää sokea, takanasi on tuoli.



Pelistä sen verran että Järä oli oudon varma loppujen lopuksi. perjantaina sitten hjareenalta 0p ja sitä rataa. Barneyta muuten ei tulla näkemään kokoonpanossa ellei ihmeitä tapahdu.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olen hiukan sivusta seurannut EtäKärppien toimintaa. Mahatifo EI ole kaunista katsottavaa. Yleensä, kun tullaan kylään, kysytään lupa istumiselle. Mutta ihan kiva, että Hämptonissakin järjestetään Jatkoaika-miittejä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Hienoa sanavaihtoa ja siitä nostettava hattua, että molemmat osapuolet täällä ns.tuli esille. Se siitä, ketään tuskin tulen palavasti tähän jaksaa paneutua.

Pelistä muutama sananen. Olipahan taas tunteiden vuoristorataa. Alku oli Kerholta hyvä, ihan niin kuin Rindell jatkoajan raportissa kertookin. Sitten Kerhon peli oli aivan kaameaa joka huipentui tuohon 5 minuutin ylivoimaan. Tässä välissä Järvinen piti Kerhoa hyvin pelissä näennäisesti mukana.

Ylivoiman jälkeen Kerho sai hieman otetta ja säkällä maalin, joka selvästi toi vähäsen uskoa omaan tekemiseen. Erätauolla sitten joka jätkä päätti alkaa taistelemaan ja pelaamaan fyysisemmin ja se näkyi kyllä todella suurena muutoksena joukkueen tekemisessä. Rindell kertoi, että oli halunnut aikalisän yv:n aikana, samaa huusin perkeleiden säestämänä itsekin tuon helvetillisen vitosen aikana.

Loppupeli olikin sitten melkoista hurmosta ja jäällä oli oikeastaan vain yksi joukkue. Muutamat vaaranpaikat Järvinen torjui hienosti.

Onnistujia:
-Järvinen pelasi hyvin ja otti kaikki otettavat sekä muutamia erittäin hyviä torjuntoja.
-Rautiainen on hyvä
-Mäkelä ja Grönholm, jumalauta kuinka munakasta peliä OPG:ltä. Todella hyvä eikä niin uskomattoman hidaskaan.
-Rindell toisella erätauolla (pakko senkin ollut jotakin sanoa tai tehdä siellä)
-Roppo sekä duunariosasto.

Ihmettelen Piispasen, Kolehmaisen, Luomalan sekä Tuulolan vähän väsynyttä peliä.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pakko kuitenkin vielä "oikaista" jotain.

Se, että Etäkärpälle myydään istumakatsomosta seisomapaikan vanhaan hintaan lippu, edellyttää siis sitä, että silloin katsomo muuttuu seisomokatsomoksi? Tai siis katsomoksi, jossa kaikkien pitää ottaa sinun seisomishalusi huomioon. Siis sinun, n. 29 Etäkärppää ei ollut pojan näkökentän edessä. Katsomo, missä vain osa paikkansa ostaneista saa katsoa peliä toivomaltaan paikalta, paitsi tietysti, jos olisin mennyt Etäkärppien lasten eteen seisomaan. Tässä aletaan jo puhua raamatullisesta ihmeestä ja huomiosta.

Itsehän pilettini olen EtäKärppien kautta ostanut, eli en suoraan HPK:lta/Lippupalvelusta. Ja nuo kaikki liput on myyty seisomapaikkoina EtäKärpillekin, sekä lupa paikoilla seisomiseen on annettu.
Eka erätauollahan siinä kävi hallin järkkäreiden esimieskin tiedustelemassa, että onko jotain ongelmaa hommassa. Oli sanonut, että häneltä voipi mennä asiaa tiedustelemaan jos ongelmaa löytyy. Eli myös hän "siunasi" vielä kerran koko homman.
Turhaan sinä koitat tätä jotenkin minun _syyksi_ laittaa. Edelleen valitus sinne mihin se kuuluu ja koita saada vaikka lippurahasi takaisin, jos kerta noin hirveästi ahdistaa.
Ja olisithan toki voinut itsekin käydä järkkäreiltä tuon asian varmistamassa, turhaan minulle keuhkosit. Ehkä se järkkäri olisi samantien teidät ohjannut muualle.

btw. Siinä teidän takanakin oli joku pariskunta, joka tätä asiaa ihmetteli. Niin vain omatoimisesti hekin siirtyivät paremmille paikoille, ilman mitään itkua ja vinkua.

Kerhohallissa on kympin hintaan seisomokatsomot usealla puolella: Hämeenlinnan Pallokerho - Irtoliput . Ota yhteyttä ensi kerralla, tai huomenna, ja reklamoi, että sinulle on myyty demarilippu istumakatsomosta. Sinulle nimittäin annettiin väärää tietoa, kyllä se istumakatsomo on tuo B. Sinulle ja minulle lipun myynyt taho varmasti myös tiesi, että vaikka sinua pyydettäisiin istumaan, et niin tee. KERHON VIKA! KERHON VIKA!

Sinähän se näköjään tiedät, mitä tietoa on annettu ja mihin :)
Kai myös olet tietoinen, että HPK on pallotellut vierasfaneja sinne sun tänne tälläKIN kaudella. Joka pelissä eri paikat.

Mutta aivan huikeaa Mr. Golden Awe, aivan huikeaa juttua sun näppikseltä! Ei voi muuta sanoa. LMAO!

Nyt se lopetus tästä asiasta, jospa joku EtäKärppien hallituslainen tjsp. kävisi tämän vielä rautalangasta vääntämässä, kun ei muuten tälle "asiantuntijalle" tunnu kalloon menevän se kuuluisa "clue".
 
Taas tuli turpaan, että tukka soi, vaan tätähän se mun uneni tiesi. Toivottavasti Kärpät ei kohtaa kerhoa playoffeissa (olettaen, että sinne päästään), koska noutajahan siinä tulee.

Kärpillä oli kyllä jalkaa ensimmäisessä erässä oikein hyvin. Maalipaikkojakin siunaantui varsin mukavasti ja ennen kaikkea lämmitti mieltä melko kokonaisvaltainen puolustaminen, jossa miehet vaihtoivat paikkaa. Parhaana esimerkkinä syvältä karvaaminen jopa puolustajan toimesta, mutta kiekon purkauduttua huomasi, että niin siellä vain alemmaksi oli ehtinyt hyökkääjä paikkaamaan pakkia ja kenttätasapaino oli melkoisen kunnossa.

Ottelun käännekohta oli mielestäni 5min jäähyn tappo. Kerho sisuuntui, kun Kärpät ilmeisesti luulivat voittaneensa pelin. Pieni boosti toiselle ja ehkä pieni selän suoristuminen toisella ja pudottiin kyydistä kuin paska rattailta. Pienestä oli aluksi kiinni, jonka jälkeen tosin oli iso ero.

Hostikalta ei ollut paras ilta, mutta kerholle alkoi syntymään paikkoja melkoiseen tahtiin, joten maalit olivat ajan kysymys.

Parempi voitti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös