Ja ennen kaikkea, miten Sport ottikaan Ilveksen vastahyökkäykset pois: antamalla kiekkoa Ilvekselle. Olen tätä huutanut naama punaisena useamman pelin, että antakaa Ilvekselle se kiekko. Ja nyt en siis yritä tässä käännellä Ilvesläisten haavoissa veistä vaan olen koko kauden ihmetellyt, miksi esimerkiksi Tappara yrittää lähestyä Ilvestä pitämällä itse kiekkoa ja hallitsemalla pelin virtausta sitä kautta. Ilvestä vastaan kiekon pitäminen on aivan typerää, koska sitä Ilves haluaa: se haluaa, että kiekon kanssa tullaan pyörimään kulmiin ja sieltä haetaan niitä paikkoja organisoimattomille hyökkäyksille. Ja siis tämä on Ilveksen hyvyyttä. Dufva on vanha welmu, joka näytti näille uuden sukupolven valmentajille taas kerran, että Ilvekselle yksinkertaisesti pitää antaa sitä kiekkoa koko pelin ja se ei pääse käyttämään hyödykseen nopeita laitureitaan ollenkaan. Haapala tuonee tähän muutosta, mutta menestysreseptini Ilvestä vastaan on tarjota sille mahdollisimman pitkälle kiekkokontrolli.
Itse tykkään yksinkertaistuksista, mutta omasta mielestäni kaava ei ole kokonaisuudessaan ihan näin yksioikoinen. Kiekkokontrollin luovuttaminen Ilvekselle vaatii toki muutamia lisälainalaisuuksia joita illan vastustaja toi muassaan.
Karvauspelissä hyökkäysalueella paineistetaan kiekon menetyksen jälkeen korkeintaan kahdella, kolmas pysyy tiukasti pelin alla. Useimmat joukkueet Liigassa käyttävät agressiivisimassa karvausvaiheessaan kolmattakin hyökkääjää maaliviivan taakse ulottuvassa karvauskierrossaan.
Omassa kiekollisessa pelissään Sport on omalta alueeltaan avatessaan erityishuolellinen, eikä pääosin pyrikkään syöttöketjuihin hyökätessään. Toistuvana poimin oikeaan laitaan avaamisen ja sieltä kiekon vierittämisen ränniä pitkin vastakkaiselle laiturille maalin taakse. Päätykiekkoakin toki punaisen jälkeen viljeltiin.
Ilveksen saadessa pelin rauhoitettua oman maalinsa taakse, asetutaan selkeään keskialueen träppiin, jossa laiturit pysyvät tarpeeksi leveällä estääkseen pistosyötöt pakeilta laitaan. Pakit ja keskushyökkääjä ottavat tilan ja ajan pois keskustan kautta peliä rakentamaan pyrkivän Ilves-keskushyökkääjän pyrkimykseltä jatkaa hyökkäystä laidan kautta.
(Toki Sport käytti kentän puolittamista tolppa-träpin muodossakin ajoittain. Tehokkaasti toimi sekin.)
Keskialueen träp tiiviinä toimiessaan pakottaa joko pakin tai sentterin kuskaamaan kiekkoa ruuhkaa vastaan vailla levitysmahdollisuuksia. Kun Ilveksen pelitapaan ei ole tälle kaudelle istutettu päädyn kautta pelaamista joko suoraan punaisen jälkeen dumppaamalla tahi leikkaavan sentterin / laiturin mailan kautta toteutettuna, on Ilves kohtuu haavoittuvainen yrittäessään löytää syöttösuuntia pelaajia pursuvalla keskialueella.
Oman pään haavoittuvaisuutta lisää kahden miehen karvaustilanteessa pakkomielle kiekkokontrollin ylläpitämisestä esim. lyhyillä pakki-pakki-jätöillä. Varsinkin viimeaikoina, kun vakipakkiparit ovat olleet sekoitetut ykköspakin puuttumisesta johtuen, ei aina olla samalla sivulla.
Toki tämän illan haastetta lisäsi vähintäänkin karvan verran kaksinkamppailuvalmiimpi vierasjoukkue. Sporthan on jo perustaltaan ollut, varsinkin Riston aikana, hyvin omaa aluettaan keskustan kautta puolustava joukkue. Tänään ei liikekään ollut kotijoukkueella ihan raikkainta.
Pelin tuloksen kehitys loi tällekin otatukselle vahvan leiman. Avausmaalin merkitys puolustusorientoituvaa joukkuetta vastaan pelatessa korostuu entisestään. Tänään niitä tuli kolme vierailta ennen kotijoukkueen ensimmäistä.
Kiekkokontrolli toki oli Ilveksellä. Yksin sen luovuttaminen ei toki takaa välttämättä menestystä.