Ti 1.11.2011 HIFK- Ässät

  • 16 795
  • 31

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Mielenkiintoinen mittelö Nordiksella. HIFK:n peli alkanut hiljalleen löytää uomiaan. Ikioma svedu-petterimme Daniel Fernholm pelaa ensimmäisen ottelunsa. Tulee mies tarpeeseen, kun sairastuvallamme on varsinkin puolustajien osalta aikamoista ruuhkaa. Mielenkiinnolla odotan äijän suoritusta. Kibeltä ja Pessiltä odotan lisääntyviä maalimääriä. Ässillä on ollut hienon syksyn jälkeen vähän suvantovaihetta.Porilaisten isoja kysymyksiä on: Mahtuuko Armia kokoonpanoon, istui kuulemma katsomossa Lukkoa vastaan. Lähtökohtaisesti odotan tiukkaa vääntöä matsista, pisteet jäävät kuitenkin stadiin numeroin 4-2. Mikke paukuttaa 0+3, Pessi 2+0 ja Kibe 1+0.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Ilmeisesti erätauoilla(?) on jotain hyväntekeväisyyshässäkkää liittyen Nenäpäivään.

Nenäpäivän sivuilta bongattu seuraavanlainen pätkä:

Kotimaisen Risto-elokuvan pääosan esittäjä Risto Kaskilahti haastaa moninkertaisen paralympialaisvoittajan, pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähden tiistaina 1.11. Helsingin jäähallissa HIFK-Ässät -ottelussa. Mitä enemmän rahaa kertyy pottiin tiistai-iltaan mennessä, sitä enemmän Risto saa tasoitusta. Annathan Ristolle mahdollisuuden!

Team Risto / Lahjoitustiimit / Nenäpäivä
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Peiliin katsomisen paikka. Kovista duunareista on tullut kitiseviä akkoja. Huomiselle luvassa tutut lukemat 11-3 jos jotakin henkistä kasvamista ei lauantaista tapahdu.

Kakkosvalkku sanoi että jotakin Zen-harjoituksia on tehty ja keskenkasvuiset jätetään kotiin. Vituttaako ulkkaripelaajia kun Ässät ei ole myynyt niitä ulkomaille seteliä vuolemaan? En tiedä.

Kaikki ainekset totaaliseen nöyryytykseen ovat olemassa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoinen mittelö Nordiksella... Lähtökohtaisesti odotan tiukkaa vääntöä matsista, pisteet jäävät kuitenkin stadiin numeroin 4-2. Mikke paukuttaa 0+3, Pessi 2+0 ja Kibe 1+0.

Mielenkiintoinen peli totta tosiaan. Pakko naureskella sen verran tuota, että uutta miestä lappaa teille joka viikko ovista ja ikkunoista ja meinaat itsekin, että todennäköisesti vain Granlund jakaa passit ja Kuhta viimeistelee voittomaalin?:)

Oma veikkaus on että mennään jatkoille 2-2- numeroissa tai sitten Ässät tekee vähintään sen neljä tai viisi jo varsinaisella, kun kerran viikonloppuna ei mistään mennyt sisään.. Kuka pelaa Hifkin maalilla vaikuttanee lopputulokseen.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ohhoh. Sarjan kymmenenneksi paras kotijoukkue vs. paras vierasjoukkue (piste ka/o), ystävämme Veikkauksen kertoimet: 1,95 - 4,25 - 2,85.

Ainiin, joulu on tulossa.

Pakko sen on nyt Ässillekkin vaihteeksi pomppia, pari edellistä matsia olleet lucky bouncet todella kaukainen haave vain. Onni täytyy ansaita ja kun työmäärä on se kuuluisa 90% niin neiti Fortuna harvemmin on suosiollinen.
Eli haalarit niskaan ja töihin.

Odotan että tulee olemaan viihdyttävä ottelu jossa on taklauksia, maaleja ja tuomarisekoilua.

Tiistaikierroksen herkullisin matsi. Varmasti jäi Hifkille paljonkin hampaankoloon porin visiitistä, vieraat kolmen ottelun tappioputkessa ja paluu voittojen tielle kiiltää silmissä. Kaikki odottaa hyvää ottelua ja vielä kun tämä ruotsinvahvistuskin pelaa ensimmäisen pelinsä Hifk:ssa. = tylsä hmv neppailu josta kukaan ei muista mitään maajoukkuetauon jälkeen?

Pitkävetoon X, Tulosvetoon 3-3.
 

Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän tämä peli mene totuttuun tapaan HIFK:lle 4-1. Ässät saavat yhden maalin, jonka tulee tekemään Santavuori. Hesan ruotsalaiset saavat juhlia huomenna.

YV aikaa tulee molemmille joukkueille tasapuolisesti, mutta vain HIFK:lla yv toimii. Ässien ketjut ovat sen verran sekaisin että syötöt eivät toimi ja IFK on scoutannut Ässiä sen verran että tietää miten peli sekoaa. Siihen riittää kova karvaus ylhäältä ja patapakka on aseeton.

Pelkään pahinta, toivon voittoa, epäilen tappiota.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jaa, jaa.. Padan viime viikko voidaan tosiaan pyyhkiä pois historian sivuilta, sitä ei paljon tarvitse tuleville sukupolville esitellä. Ennen kaikkea kannan itse huolta siitä, että liigan eniten maaleja tehnyt joukkue sai viime viikolla aikaan vain mitättömät kaksi maalia, joten muutoksen tarve sillä saralla on aivan huima. Oma pääty on toki varjeltunut erittäin hyvin, mutta se ei auta jos itse ei saada maaleja aikaan..

HIFK ei ole mitään ihmeitä esittänyt (esimerkiksi viime viikolla Hämeenlinnassa) vaikka sen peli onkin parantunut, joten sen puoleen en huolissani ole voittomahdollisuuksien suhteen. Ässien pitää nyt saada vain oma tekeminen takaisin ruotuun, toimiessaan joukkueen perustekemisen taso on kuitenkin niin korkea että sillä kaatuu jokainen joukkue tässä liigassa.. nyt on siihen hyvä paikka, vieraspelissä Nordiksella

Kyllä jotain pisteitä mukaan lähtee, siihen uskotaan..

EDIT: Ässien sivujen mukaan Järvenpää jatkaa maalissa, vaikka tällä hetkellä tuntuu että se on aivan sama kumpi siellä on. On tämä maalivahti tilanteemme vain jotain niin uskomatonta: on uunissa kumpi tahansa, niin en ole pätkääkään huolissani etteikö hommaa pystyttäisi voittamaan.. jos helsinkiläiset kiekkotoverit eivät ole tulleet tilannetta seuranneeksi, niin voitte lämpimiksenne käydä vilkaisemassa liigan maalivahtitilastoja ;)
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
EDIT: Ässien sivujen mukaan Järvenpää jatkaa maalissa, vaikka tällä hetkellä tuntuu että se on aivan sama kumpi siellä on. On tämä maalivahti tilanteemme vain jotain niin uskomatonta: on uunissa kumpi tahansa, niin en ole pätkääkään huolissani etteikö hommaa pystyttäisi voittamaan.. jos helsinkiläiset kiekkotoverit eivät ole tulleet tilannetta seuranneeksi, niin voitte lämpimiksenne käydä vilkaisemassa liigan maalivahtitilastoja ;)

Maalivahtitilanne on toki hieno, mutta odottelisin kympin uutisiin asti ennen kuin julistan siitä enempää. Viime syksyn näytösottelu Nordenskjöldgatanilla muistetaan vielä, muustakin kuin Armian ensimmäisestä liigamaalista. Katsellaan ja kuunnellaan, miten käy.

Tauko on kohta, saa rivit suoraksi taas, vaikka nyt esim. Zaborsky ja Kudroc lähtevät maajoukkueeseen. No, heistä ei ole ollut kiinni tämä pieni notkahdus mitenkään erityisesti, toki Zaborskyltä odotetaan tehoja illasta toiseen.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Joo-o. Totuuden hetki. Onko kelkka kääntynyt laskuun vai vieläkö pystytään nousemaan hyvälle tasolle? Painaako väsy vai mikä? Toivottavasti viime viikko ei ollut enne mistään karmeasta tason laskusta, niin heikko pata viime viikolla oli. Toisaalta taas Ässät pelasi viime viikolla 2 ottelua puolustusvoittoisia joukkueita vastaan. Nämä pelit Ässät tuntuu häviävän järjestään. Silloin taas kun vastassa on ollut hyökkäysvoittoinen joukkue niin Ässillä on mennyt paljon paremmin. HIFK ei varmasti tyydy peruuttelemaan Ässiä vastaan ja pelaamaan keskialuetta, joten Ässät saanee mahdollisuutensa tänänään.

Kuitenkin karsean viime viikon jälkeen ennusmerkit kertovat tulevasta totaalipersraiskauksesta joten ensimmäistä kertaa tällä kaudella joudun toteamaan tämän: Ässät ei voita tätä peliä!
 

Dakota

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kasvojen pesun paikka. Ja tällä tarkoitan nimenomaan kotiotteluita. Viime rävellys SaiPaa vastaan oli yhtä painajaista silmät auki. Samanlaisella pelillä vieraille on luvassa maalintekoharjoitukset ja viime kauden vastaavan kohtaamisen numerot voidaan vaihtaa päittäin.

Luottoa tosin jostain kumman syystä löytyy. Daniel Fernholm debytoi tänään, mikä lisää kiinnostusta illan otteluun. Paljon häneltä odotan, katsotaan miten miehen käy kirkkaiden valojen alla.

Mielenkiintoinen peli luvassa, toivottavasti saadaan sellaiset 6500+ katsojaa paikanpäälle ja vähän tunnelmaa tiistai-illalle. Mites onko Porista tulossa porukkaa illan otteluun? Näyttäisi olevan ainakin paljon tilaa tuolla E-kulmauksessa.

Tulosvetovinkki 2,3 - 0,1.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mielenkiintoinen peli luvassa, toivottavasti saadaan sellaiset 6500+ katsojaa paikanpäälle ja vähän tunnelmaa tiistai-illalle. Mites onko Porista tulossa porukkaa illan otteluun? Näyttäisi olevan ainakin paljon tilaa tuolla E-kulmauksessa.

Eiköhän yleisömäärässä päästä seitsemän tontun paikkeille. Ässien päädyn molemmat yläkulma katsomot ovat aika tyhjillään ja niinhän nuo tuppaavat aina olemaan arkipeleissä, kun vierasfaneja ei paikalle saavu (poislukien paikkalliset ja Kärppä-matsit). Tuskinpa Porista ketään tulee, aikaisemmin tuolla on muutama Ässien kannattaja näkynyt ja taitavat olla enemminkin PK-seudulla asuvia.

Mielenkiinnolla tulee seurattua tätä meidän uutta hankintaa Fernholmia, onko kaveri täysin kebabilla vai vetääkö ekan matsin safetylla ilman riskejä? Peliaikaa todennäköisesti luvassa reilu 20 minuuttia, kun Kankaanperä on poissa kokoonpanosta. Onneksi Kurvinen on tekemässä paluun kaukaloon, niin päästään siitä Mielosesta eroon...

Pesonen, Somervuori ja Kuhta, siinä tämän illan maalintekijät HIFK:lta, bonuksena sitten pari muuta pelaajaa. Ottelun lopputulos huitelee jossain 5-1 paikkeilla... Saattaapi Riksman pelata nollapelinkin?
 

jukkas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dumarit illan peliin

Favorin Timo, Päätuomari
Vanninen Mikko, Päätuomari
Österholm Daniel, Linjatuomari
Saha Joonas, Linjatuomari
 

Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
IFK tänään:

Pesonen - Granlund - Somervuori
Peltonen - Wirtanen - Kuhta
Granlund - Hirschovits - Pöysti
Järvinen - Piiparinen - Liivik

Söderholm - Fernholm
Jokela - Vainonen
Kurvinen - Tuohilampi

Riksman
Lundell

Kangen loukkaantuminen tiedettiin, mutta mikähän Kousalla on?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kangen loukkaantuminen tiedettiin, mutta mikähän Kousalla on?

Eikös Kangen loukkaantuminen aiheutunut siitä kun törmäsi Kousan kanssa omalla siniviivallaan? Eli olisiko Kousallekin tullut tästä jotain pientä vammaa, tiedä häntä. Muistelen kuitenkin, että olisi pelannut ko. pelin loppuun asti?
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa, että Vainonen saa taas vastuuta, pääsee poika kovaan testiin. Toivottavasti Kurvinen jatkaa alkukauden varmalla tasollaan myös nyt loukkaantumisen jälkeenkin. Kokoonpanotkin näyttävät ihan hyviltä ja järkeviltä. Hirsollakin on vielä mahdollisuutensa nousta ylempiin ketjuihin, eivät nuo tämäniltaiset ketjukaverit ihan puukäsiä ole.
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Eikös Kangen loukkaantuminen aiheutunut siitä kun törmäsi Kousan kanssa omalla siniviivallaan? Eli olisiko Kousallekin tullut tästä jotain pientä vammaa, tiedä häntä. Muistelen kuitenkin, että olisi pelannut ko. pelin loppuun asti?

Tämähän olisi taas osastoa "vain HIFK:ssa". Kaksi meidän runkopakkia loukkaantuu ja tottakai toisiinsa törmätessä... Kangelta polvi pakettiin ja Kousalta vissiin kummatkin silmät puhki ja reuma.

Mielenkiintoinen peli kyllä. Jos HIFK saa ensimmäisen tehtyä ennen kympin täyttymistä arvon tulokseksi 5-2. Mitä kauemmin nolla nolla on taululla sitä huonompi juttu meille. Uskoa (lapsen) on.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Olet kuullut lööperiä. Armia pelasi perjantaina, kunnes otti typerän jäähyn ja tuli penkitetyksi.

Juuri näin, kun taas lauantain Jyp ottelun Armia seurasi katsomosta käsin.

Ratkaisevat kysymykset;

Ässien maalivahtipeli Nordiksella ?

Olen kyllä erittäin yllättynyt mikäli molaripuoli kusee tänään. Ainoa ottelu tällä kaudella, jossa maalivahti on pelannut huonosti, oli perjantain ottelu Raumalla, jossa Raannan kuuppa ei kestänyt kasvattajaseuran fanien edessä. Tämä osasto on hyvässä kunnossa Ässillä.

Tänään on Ässien kannalta kyllä panosta ottelussa. Tappion tullessa, alkaa orastava tappiokierre näyttämään jo pelottavan pahalta. Voitto taas palauttaisi joukkueen takaisin raiteille, ja keskiviikon ottelun lopputuloksesta välittämättä voitaisiin siirtyä tauolle luottavaisin mielin.

Lopputulosta en lähde arvailemaan. Joko tulossa on tasainen vääntö, tai sitten HIFK menee menojaan. Paljon riippuu avauserän jälkeisistä numeroista.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tämän illan ottelun tulee aika pitkälti ratkaisemaan se, millä tavalla Ässät lähtevät karvaamaan? Jos eivät lähde paineistamaan HIFK:n pakkeja, niin maailman hitaimmilla lähdöillä pelaava joukkue pystyy rakentamaan järjestelmällisiä hyökkäyksiä, jotka toimivat ainakin punaviivalle asti. Jos taas Ässät lähtevät kovaan karvauspelaamiseen, niin HIFK tulee olemaan jälleen kerran kusessa kotikaukalossaan, koska nopeaa suunnanmuutos pelaamista tuo joukkue ei ole esittänyt vielä kertaakaan tällä kaudella. Tämän ottelun kulku on täysin Ässien hallussa, mitä he tekevät asialle?

edit. Hoitivat homman hienosti ja pistivät taululle nasevat 2-5 lukemat. PS:n pelit voisivat loppua mj-taukoon ja uusi koutsi treenaamaan jengin kanssa tauolla.
 
Viimeksi muokattu:

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Havaintoja pelistä:
- Ässien alku oli jäätävä (0-3), mutta taidettiin luulla, että peli oli siinä. Kokonaisuutena oli kuitenkin vahvaa vieras pelaamista.
- Järvenpää vakuuttava, yhtä kardinaali mokaa lukuun ottamatta
- Zabolta jäätävää viimeistelyä
- Dixon on mun idoli, vaikkei paras peli häneltä ollutkaan, oli Ässien parhaimmistoa, ellei paras.
- Savinainen sopii hyvin näiden kahden ketjuun
- Smolea olen paljon kehunut, mutta selvästi jää vielä enemmän pelin ulkopuolelle, kun ei ole enää mamu-ketjussa.
- Caldwell – Kudroc ei ole hyvä pari, sekoitusta ja äkkiä
- Armialla on kova tuska päällä ja se näkyy tekemisessä jäällä
- Honkasen jatkuvaa kokoonpanossa pitoa en ymmärrä
- YV oli sitä samaa kuraa kuin tähänkin asti. KIVI, 4 HYÖKKÄÄJÄÄ, kiitos!

- Granlundin (64) peliä on aina ilo katsella, samoin ikinuori Peltosen
- Fernholmista on IFK:lle vielä varmasti paljon iloa

- Urhon selostaja oli aivan jäätävän huono
 
Suosikkijoukkue
Ässät
jahas, 3 pinnaa Hesasta, ei voi kuin olla tyytyväinen!
Zaborsky pelas hienosti koko matsin, jatkuvasti hyviä paikkoja, ja viimeistely loistavaa jälleen!
Dixonilta ja Savinaiselta myös hienoa peliä. Järvenpäästä puhumattakaan, hienosti kesti Ifk:n kovan myllytyksen.

Ja on sen M Granlundin peliä vaan hieno katsoa, upeita syöttöjä jatkuvasti, tänään vaan ketjukaverit eivät (onneksi) niihin päässeet läheskään aina käsiksi.

tästä jatketaan huomenna.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tämän illan ottelun tulee aika pitkälti ratkaisemaan se, millä tavalla Ässät lähtevät karvaamaan? Jos eivät lähde paineistamaan HIFK:n pakkeja, niin maailman hitaimmilla lähdöillä pelaava joukkue pystyy rakentamaan järjestelmällisiä hyökkäyksiä, jotka toimivat ainakin punaviivalle asti. Jos taas Ässät lähtevät kovaan karvauspelaamiseen, niin HIFK tulee olemaan jälleen kerran kusessa kotikaukalossaan, koska nopeaa suunnanmuutos pelaamista tuo joukkue ei ole esittänyt vielä kertaakaan tällä kaudella. Tämän ottelun kulku on täysin Ässien hallussa, mitä he tekevät asialle?...

Lainaan tekstiä varsin pitkästi, mutta pakko se on todeta, että tämä nimimerkki tuntee oman jenginsä pelikirjan varsin hyvin. Juuri noinhan tuossa kävi, että kun karvattiin, niin Hifk:n KAIKKI pakit heittivät vain paniikkiroikkua silmät kiinni. Silloin harvoin, kun yritettiin tuoda kiekkoa jalalla, sai Ässät karvattua kiekon pois.

Mitä ihmettä on tapahtunut jopa Söderholmille? Tosi huonoa peliä ainakin omaan silmään, vaikka aina olen miehestä tykännyt. Fernholmista ei olisi uskonut että on pelannut Tre Kronorissa, samaa scheissea kuin kaikki muut tänään. Toki on varmasti kova pelimies ja tulee parantamaan.

Hifk sai luotua illuusion ajoittaisesta "hyvästä pelistä", kun tekivät kaksi maalia ja saivat muutaman pidemmän pyörityksen etenkin Armioita vastaan. Jos joku kuitenkin laski Hifk:n kontrolloidut rintamahyökkäykset 5-5- pelissä, on tuloksen pakko olla hyvin lähellä nollaa.

Granlund on pelimies, mutta sehän tiedettiin.
Harmillisesti Ässät löysäsi lopussa ja yritti huonontaa Järvenpään torjuntaprosenttia.
Maukas, mutta ei välttämättä kovin yllättävä vierasvoitto.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
jahas, 3 pinnaa Hesasta, ei voi kuin olla tyytyväinen!
Zaborsky pelas hienosti koko matsin, jatkuvasti hyviä paikkoja, ja viimeistely loistavaa jälleen!
Dixonilta ja Savinaiselta myös hienoa peliä. Järvenpäästä puhumattakaan, hienosti kesti Ifk:n kovan myllytyksen.

Ja on sen M Granlundin peliä vaan hieno katsoa, upeita syöttöjä jatkuvasti, tänään vaan ketjukaverit eivät (onneksi) niihin päässeet läheskään aina käsiksi.

Zaborskyn puolustustoiminta myös hienoa, hieno mies.

Granlundin hienoja, pelikavereille menemättömiä, syöttöjä jaksoi myös selostaja kehua jatkuvasti. Mä en ymmärrä että miksi kehua syöttöä, joka menee omista ohi??? Mikael syötti monta hyvää paikkaa myös, mutta noita toivotaantoivotaan-toivoton syöttöjä pitäisi ennemmin kritisoida, lähti sitten miten näppärästi vaan.
Helvetin hyvä pelaaja ja tänäänkin aina vaarallinen, muttei kovin täydellinen ollut kuitenkaan.


Armia saatana, myyn sen kohta liigapörssistã kun annan vissiin vaan tasoitusta luottamalla siihen.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Zaborskyn puolustustoiminta myös hienoa, hieno mies.

Granlundin hienoja, pelikavereille menemättömiä, syöttöjä jaksoi myös selostaja kehua jatkuvasti. Mä en ymmärrä että miksi kehua syöttöä, joka menee omista ohi???

Granlund pelasi kauden heikoimman ottelunsa. Ja oli silti HIFK:n paras, kertoo paljon jengistä. Armian huomasin kerran kentällä, eli silloin kun joutui sukeltamisesta jäähylle.
 

Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei mennyt taaskaan ennustus nappiin, mutta aina parempi näin. heh.

Kiva nähdä että Armia jatkaa dominaattorin elkein joukkueen johtajana ja todellisena taistelijana.

Zaborsky on kyllä vain jäätävä. Mitä muuta miehestä voisi sanoa? Savinainenkin oli kuin uudestisyntynyt miehen vierellä ja maaleja tuli liukuhihnalta.

Tästä on ihan hyvä jatkaa huomiseen. Ehkäpä tämän pelin kaksikielisyys oli vieraita puoltava asia? Huomenna tätä etua sitten ei enää olekkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös