Thread closed (Tappara-HIFK)

  • 1 272
  • 0
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ihmettelen toimtuksen päätöstä sulkea 'Tappara-HIFK 11.12' otteluketju, vaikka sen sisältö ei erästä sivustonne toimittajaa miellyttänytkään. Saipahan amis-uhoamisensa näkyville ketjun viimeisenä postina.

Koska ehdin työstää viimeisen vastaukseni ko. ketjuun jo valmiiksi, ennen kuin huomasin sen olevan lukittu, postaan sen sitten tänne. So help me god.
---
Noniin...alkavat tämänkin ketjun pohjanoteeraukset jo olla tasolla jota alemmas on varmaan vaikea päästä.

Tämäkin ketju on saatu käännettyä mäkistelyyn ja kahvasteluun. Ensimmäisen rooli ottelussa jota tämän ketjun pitäisi käsitellä oli varsin pieni - ei Makkolla nähdäkseni ollut mitään tekemistä kentällä nähtyjen kärhämien suhteen. Ei nähty lasarettiin johtaneita puhtaita taklauksia, eikä vastustajien psyykkausta. Se mitä/miksi Vopatilla oli hänelle asiaa on ainakin minulle kysymysmerkki. Voppis on kuitenkin sen verran reilumpi kaveri, että tulee yksin ja edestä päin haastelemaan, toisin kuin Jere-poika. Kahvastelulla on sikäli relevanssia, että Ara jälleen käänsi mediatempulla kaikkien huomion HIFK huonosta ja akkamaisesta pelistä.

Ja todellakin, monet modernin kiekkoilun piirteet juontavat Jursi Sr:n aikoihin Turussa. Jalat,jalat, blokit ja "aktiivinen häirintäpeli".

HIFK:n kannattajat, anteeksi yleistys, tuntuvat käyttäytyvän aivan kuten joukkueensakin. Tappio harmittaa niin paljon, että pitää vielä tehdä itsestään pellejä ja tulla julkisesti nöyryytetyksi. Turha on piikitellä vastustajan pelaajien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, kun oma joukkue pystyy väin päällekarkauksiin takaapäin. On se häviö pihakentän pikku gooneille kova paikka.

Kuulin tänään, että Söderholm oli loppukahakan jälkeen kättelyssä osoittanut kapteenin ja herrasmiehen elkeitä. Rispektiä (lähiöiden uskottavaa katukieltä) Södelle. Ottakaa muutkin vellihousut mallia.

Hauskaa joulutaukoa, ja fyysisempää kevättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös