Thin Lizzy - rocklegendat Irlannista

[Nosebleed]

Perustetaanpa kunnon ketju yhdelle kovimmista bändeistä! Joku ikivanha äänestysketju löytyi kierrätyskeskuksen puolelta ja sitten Lynottin jälkeiselle versiolle löytyi jokin ketju, mutta eihän ne oikein aja asiaansa.

Eli "Lizzyhän" perustettiin vuonna 1969 ja toimi vuoteen 1983 asti. Bändi henkilöityy vahvasti edelleen sen edesmenneeseen laulajabasistiin Phil Lynottiin, joka oli myös pääasiallinen biisintekijä. Lynottin biisit kertoivat monesti perinteisten rockbiisien aiheiden eli kuten seksin, rakkauden, "kovanaamojen" ja työväenluokan asioiden lisäksi myös Irlannin historiasta. Lynott onkin mielestäni yksi parhaista ja kenties aliarvostetuimmista sanoittajista. Hänen biisejä jos voisin jollakin sanalla kuvata niin ne on rock-kertomuksia tai tarinoita. Lynott olikin ylpeä irlantilaisesta taustastaan ja aina jos joku haastattelija erehtyi sanomaan bändiä brittiläiseksi(!) niin Phil kyllä korjasi asian. "Irish, Republic of Ireland, very important". Tämän takia Irlanti pitikin mainita ketjun otsikossa :)

Bändin tuli tunnetuksi myös kahden soolokitaristin tuplakitara-soundin pioneerina. Bändin perustivat yhdessä Lynottin kanssa Eric Wrixon, Brian Downey ja Eric Bell. Heidän lisäksi bändissä vaikuttivat Scott Gorham, Brian Robertson, Snowy White, Darren Wharton, Gary Moore ja John Sykes.

Thin Lizzy julkaisi yhteensä 12 studioalbumia:

1971 Thin Lizzy
1972 Shades of a Blue Orphanage
1973 Vagabonds of the Western World
1974 Nightlife
1975 Fighting
1976 Jailbreak
1976 Johnny the Fox
1977 Bad Reputation
1979 Black Rose: A Rock Legend
1980 Chinatown
1981 Renegade
1983 Thunder and Lightning

Lisäksi vuonna 1978 julkaistiin legendaarinen livelevy "Live and Dangerous" ja vuonna 1983 "Life/Live", joka jäi bändin viimeiseksi viralliseksi julkaisuksi Lynottin elinaikana.

Thin Lizzyn jälkeen Lynott jatkoi hetken soolouraansa, teki yhteistyötä Gary Mooren kanssa sekä perusti uuden yhtyeen nimeltä Grand Slam, mutta tämä ei onnistunut samaan levytyssopimusta. Lynott kuoli sairaalassa tammikuussa 1986. Hieman ennen kuolemaansa Lynott oli suunnitellut Thin Lizzyn paluuta. Vuonna 1991 bändin muut jäsenet levyttivät Grand Slam-demona syntyneen biisin nimeltä Dedication samannimiselle kokoelmalle. Biisissä on käytetty Lynottin laulu- ja bassoraitaa. Vuodesta 1996 alkaen on sitten toiminut tämä uusi versio ilman Lynottia ja tästä versiosta syntyi vielä sitten Black Star Riders, joka on levyttänyt tähän mennessä viisi albumia.

Tammikuussa on sitten tarkoitus julkaista "uusi studioalbumi" eli The Acoustic Sessions. Tälle levylle on tehty Eric Bellin ja Brian Downeynin toimesta kolmen ensimmäisen Lizzy-levyn kappaleista uudet akustiset sovitukset Lynottin alkuperäisten ja ennenkuulumattomien lauluraitojen alle.

Tässä levyltä Whiskey In The Jar sekä levyn lyhyt mainostraileri.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=lLiSyQmw0k0

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=pTamDK1r4Ls

Loppuun vielä suositus jos Dublinissa satutte joskus käymään, niin käymään ensinnäkin Philin näköispatsasta moikkaamassa ja myös samalla sitten The Irish Rock 'n' Roll Museumissa. Täältä löytyy paljon Philin äidin lahjoittamia Philin Thin Lizzy-tavaraa.

 

[Stolk-2]

Minulle bändin kovin kokoonpano oli Robertson/Gorham versio. Bändillä oli paljon epäonnea mukanaan kun rauta oli kuumana, niin ensin Lynott sairastui ja sitten Robertson mursi kätensä ja pari kiertuetta jäi välistä. Live and dangerous on minulle yksi kovimmista live levyistä. Tästä tuli hankittua 8 cd:n paketti, jossa oli kahdeksasta eri konsertista keikkoja.

Seuraavaksi Nosebleed voisi avata ketjun Schenkerin ajan Ufo:sta ja soolomateriaalista. ;)

 

[Nosebleed]

Minulle bändin kovin kokoonpano oli Robertson/Gorham versio. Bändillä oli paljon epäonnea mukanaan kun rauta oli kuumana, niin ensin Lynott sairastui ja sitten Robertson mursi kätensä ja pari kiertuetta jäi välistä. Live and dangerous on minulle yksi kovimmista live levyistä. Tästä tuli hankittua 8 cd:n paketti, jossa oli kahdeksasta eri konsertista keikkoja.

Seuraavaksi Nosebleed voisi avata ketjun Schenkerin ajan Ufo:sta ja soolomateriaalista. ;)

Heh, UFO ei valitettavasti ole itselle vielä niin tuttu bändi, että uskaltaisin sille ketjua perustaa niin jätän sen jollekin muulle suosiolla ;)

Lizzyltä onkin tosiaan viime aikoina tullut ihan mukavasti keräilijöille noita uusia remasteri ja remiksi-kokoelmia. Ainakin tuo Live and Dangerous-boksi, Vagabonds of the Western World 50v-boksi ja uusimpana kesältä 1976-boksi, jossa levyt Jailbreak ja Johnny The Fox, sekä remasteroituna, että uusilla 2024 remikseillä. Sisälsi vielä jotain demoja ja livevetoja.

Linkki: https://youtu.be/RBya9metjlI?si=CiEfPEh4dwCZrZqG

 

[Rod Weary]

Heh, UFO ei valitettavasti ole itselle vielä niin tuttu bändi, että uskaltaisin sille ketjua perustaa

No en minäkään perusta. Mun mielestä UFO:lta ei tarvitse perehtyä kuin kahteen ekaan levyyn. Sitten meni ohi mun musiikkimaun.

Mutta otsikkoon, hirveän vieraaksi jäänyt Lizzy mulle. Joten lataanpas soittolistaan bändin tuotantoa.

 

[Lynyrd]

Perustetaanpa kunnon ketju yhdelle kovimmista bändeistä! Joku ikivanha äänestysketju löytyi kierrätyskeskuksen puolelta ja sitten Lynottin jälkeiselle versiolle löytyi jokin ketju, mutta eihän ne oikein aja asiaansa.

Uuh, Laiha Lissu! Muistan kun pentuna bongasin Thin Lizzyn joltain gunnareiden live taltionnilta missä Axelilla oli Thin Lizzyn paita päällä. Ihmettelin että mikä v...n Thin Lizzy. Meni aikaa ja selailin kirjastossa eri musiikkitallenteita, kun vastaan tuli Thin Lizzy ja ehkä vielä Live And Dangerous, siitä tuli mieleen Axelin paita ja pakkohan se oli lainata. Siitä asti bändi on kulkenut mukana joskus kovemalla soitolla ja joskus vähän vähemmällä, mutta taitaa joku Lissun biisi olla kaikilla soittolistoilla.

Silloisen avopuolison nykyisen vaimon kans kun käytiin Dublinissa 2012(?), niin minulla oli matkalle kaksi toivetta. Tutustua kunnolla irkkububi meininkiin ja käydä Phil Lynotin patsaalla. Ja molemmat toteutuivat ensiksi mainittu jopa liiankin hyvin...

 

[Cody Jarret]

Kaikki studiolevyt löytyvät hyllystä ja paria ensimmäistä lukuunottamatta toinen toistaan parempia klassikoita. Oma suosikkini ehkäpä viimeiseksi jäänyt Thunder and lightning. Dublinissa käydessä tuli käytyä myös Lynottin haudalla.

 

[Lynyrd]

Pitää vielä lisätä että orkesterin versio Rosaliesta iskee meikäläiseen kuin sata muulin potkua. Aikoinaan kun vielä aktiivisemmin soittelin, niin sain vääntää pitkät tovit että otettiin bändin kans biisi settilistaan. Ja nimenomaan Lizzyn versiona. Eihän se ikinä menny niin kuin heillä, mutta yritys oli kova.

 

[Nosebleed]

Plan To Erect GARY MOORE Statue In Belfast Approved At City Hall Committee Meeting

A plan to erect a statue of guitar legend Gary Moore in his native city of Belfast has been given the go-ahead. A proposal by Belfast Green Party councillor Brian Smyth, on behalf of the Wild Frontier Memorial Project, was approved at a City Hall committee meeting. On Wednesday (January...

blabbermouth.net

Gary Moorelle nousee patsas synnyinkaupunkiinsa Belfastiin Pohjois-Irlannissa!

Sen kunniaksi:

Linkki: https://youtu.be/xsKpazeA5L8?si=X1pYk_Pj2PB94NNp

Ja ihan kokonaista keikkaa Belfastista vuodelta 1984:

Linkki: https://youtu.be/JJllGijryQI?si=YmKDH5AqoA5-Ct9N

 

[lunde]

Thin Lizzy on/oli tosiaan kova bändi, joka jää usein turhan pienelle huomiolle 70-luvun isompien raskaan rokin bändien keskellä, kuten Led Zeppelin, Black Sabbath, Deep Purple jne. Thin Lizzy nousee aina välillä esille myöhempien suuruuksien esikuvina. Tästä jonkinlaisena esimerkkinä Metallican Whiskey In The Jar -versiointi.

Gary Mooren historia bändissä on mielenkiintoinen. Ei ollut missään vaiheessa kovin pitkäaikainen jäsen, mutta tuli kolme kertaa palomiehenä pelastamaan tilanteen, kun joku kitaristi lähti bändistä enemmän tai vähemmän ovet paukkuen. Vielä 80-luvulla sitten Lynott ja Moore tekivät yhteistyötä soololevyillään.

Itsellekin parhaiten toimii Gorham/Robertson-aikaisten levyjen materiaali. Tuo kahden soolokitaran soundi onkin ylipäätään itselleni merkittävin asia, mikä teki Thin Lizzystä Thin Lizzyn. Unohtamatta tietenkään sitä, että Phil Lynnott oli bändin sielu. Toki bändissä oli monta vuotta vain yksi kitaristi ennen kuin Gorham ja Robertson liittyivät kokoonpanoon.

Live And Dangerous on todennäköisesti paras live-levy koskaan, mutta samaan hengenvetoon täytynee todeta, että osa levyn raidoista äänitettiin ymmärtääkseni uudelleen studiossa ja yleisön mylvintäkin on monessa kohdin kooste eri tilanteista. Ei siis sellaisenaan aito dokumentti kyseisistä live-vedoista, mutta toisaalta tavoitti ajan tekniikan rajoitteiden puitteissa todennäköisesti paremmin Thin Lizzy keikkojen tunnelman kuin sellainen live-tallenne, jonka raitoihin ei olisi koskettu jälkikäteen studiossa.

Joskus 2000-luvun alkupuolella tuli nähtyä Pakkahuoneella tuo 90-luvulla viritelty uudelleen lämmittely. Ei tietenkään ollut sama juttu kuin olisi ollut Lynnottin kanssa, mutta silti hienoa, että tuo musiikki on elänyt varsinaisen keulakuvan poistumisenkin jälkeen.

Hieman samanlainen tilanne on ollut Uriah Heepillä. Suurin suosio ja luovin kausi oli 70-luvulla, mutta 80-luvun puolivälissä alkoi jakso, jolloin kokoonpano käytännössä vakiintui muutamin muutoksin ja bändi on keikkaillut edelleen ahkerasti, pitänyt bändin musiikin elossa ja elättänyt siinä samalla itsensä.