Oli kyllä huikea artikkeli ja vaikka tätä comebackiä olen tässä aika fiiliksissä toivonutkin, niin nyt on tuokin odotus löytänyt lukemisen jälkeen aivan uuden tason. Tiesin kyllä jo aiemmin, että Theo on pienen kokonsa korvannut aina huikealla sisukkuudella, mutta se, että hän on tuollaista elämänsä aikana kokenut ja silti noussut huipulle, on jotain todella upeaa.
Ainut mistä olen toista mieltä on Jounin spekulointi paluun tarpeellisuudesta sen varjolla, että se muuttaisi käsitystä Theosta pelaajana:
Jouni Nieminen / HS kirjoitti:
Vaikka yhtenä paluuajatukseen vaikuttaneista tapahtumista oli tuo mainittu keskustelu Claude Lemieuxin kanssa, joku voisi epäillä, kannattaako Fleuryn kaltaisen legendan tehdä paluuta vanhempana kiekkoilijana ja jättää siten viimeiseksi muistokuvaksi itsestään kuvan pelaajana, joka ei enää pysty pelaamaan.
Lemieuxin paluu ei ollut mitenkään hohdokas sekään. Lemieux oli uransa parhaimpina päivinä enemmän tunnettu muista ansioistaan kuin maalienteosta. Hän pelasi fyysisesti, osasi puolustaa ja ärsyttää ja teki tärkeitä ratkaisevia maaleja. Paluunsa aikana San Josessa hän merkkautti yhden ainoan surkean pisteen eikä enää pystynyt tekemään mitään muita asioita, joista hänet muistettiin.
Theo Fleury tunnettiin 50-maalin tekijänä ja tähtenä. Kannattaako hänen tulla takaisin, pelata 40 peliä ja tehdä viisi maalia ja antaa sellainen kuva itsestään hyvästiksi?
Itsestäni tuntuu vähän siltä, että monet, minäkin mukaan lukien, muistavat Fleuryn ensisijaisesti entisaikojen huippupelurina, joka mätti sen 50 reppua kaudessa, mutta jonka viina vei mennessään raippion teille. Tulokaskauden Stanley Cup voitto ja uran huimat tilastot jäävät uran loppupuolen sekoilujen sekä huumeiden ja alkoholin varjoon. Itselleni ei ole oikeastaan mitään väliä, jos Theo pelaa ensi kaudella yli 40 peliä ja tekee niissä vain alta viisi maalia. Enemmänkin minulle merkitsee se, että hän pääsee vaikeuksien jälkeen tuolla tasolle, pelaa NHL:ssä ja näyttää nuoremmille esimerkkiä. Tämän jälkeen hänet muistettaisiin edes jonkinasteisena "class actina" ja ennen kaikkea
huippu-urheilijana.
Claude Lemieuxkin oli ennen viime kautta minulle pelkkä kärpäsen paska kengänpohjassa. Pelaaja, jonka muistin pelkästään pelkästään Draperin telomisesta ja neitimäisestä kilpparistaan McCartyä vastaan. Tuo paluu kuitenkin nosti hänen osakkeitaan silmissäni hyvin, sen verran miten ne pystyvät noissa puitteissa nousemaan. 44-vuotiaana paluu NHL-jäille on sellainen tarina, joka inspiroi varmasti monia ihmisiä ympäri maailmaa. Näyttää kaikille, etenkin nuoremmille, ettei mikään ole mahdotonta; "
If I can do it, you can do it". Mielestäni tuo jättää täysin varjoonsa sen, että hän tosiaan pelasi 18 ottelua tehden yhden surkean syöttöpisteen. Mitä väliä? Tuo kaikki on tilastoja suurempaa. Eipä kukaan taida muistaa Claudeakaan siitä, että hän oli kuin varjo parhaista kausistaan, vaan siitä, että hän teki tuon paluun kentille 44-vuotiaana, viiden vuoden pelaamattomuuden jälkeen.
Kuitenkin Fleuryn kohdalla paluun toteutuminen on vielä sen verran kaukana, että on todella paha mennä sanomaan miten tässä käy. Jos avaimet olisivat vain "hänen omissa käsissään", olisi paluu tietenkin paljon varmempaa, mutta nyt tiellä seisoo vielä ainakin Bettman. Mutta herran jestas olisi se kyllä todella mahtavaa, jos Theo vielä kaukaloon hyppäisi. Luulisi kyllä Bettmaninkin ymmärtävän kuinka paljon ihmiset näistä comeback-tarinoista pitävät ja kuinka niihin pystyy itse kukin samaistumaan. Ei tuo pelikiellon peruminenkaan mikään suuri temppu olisi, eikä mielestäni millään tasolla edes riskialtista.