The Walking Dead (pääosin sinivalkoiseen tahtiin)

  • 650 167
  • 3 823

M10

Jäsen
Oli muuten se lopun junanvaunu-kohtaus kuvattu vähän sen tuntuisesti, että Carl saa luodista. Itse ainakin odotin, että koska posahtaa.

Mielenkiintoista nähdä mitä käy kun Tyreese (+ Judith) ja Carol saapuvat Terminukseen. Kovin tylsää, jos hekin joutuvat samantien vaunuun. Toki sinne tuntuu joutuvan, saapui Terminukseen sitten rauhanomaisesti tai ei.

Rickin "äijämäisyydestä" vikassa jaksossa plussaa, mutta kyllä hän melko huonosti hoiti tuon terminuksen kilahtamisensa/aseella uhittelun. Olisi nyt odottanut vähän vähemmän julkista/näkyvää paikkaa toimilleen.

Eiköhän porukka kairaa itsensä tulitaistelun siivittämänä vielä ulos tuolta ja metsään kätketyt aseet nousevat isoon rooliin. Tai sitten Tyreese/Carol-kombinaatiolle saadaa viestitettyä aseiden piilopaikka.

Onkohan Beth jo syöty? Vähän pelkään näin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli muuten se lopun junanvaunu-kohtaus kuvattu vähän sen tuntuisesti, että Carl saa luodista. Itse ainakin odotin, että koska posahtaa.
Jotain tuollaista itsekin odotin. Se tilanne oikein huusi sitä, että jäljessä kulkeva Carl saa luodin päähänsä. Se olisi ollutkin hyytävä cliffhanger. En sitten tiedä olisiko liian rankka? Kun oli jo se raiskausyritys.

Tai sitten, että siellä kontissa olisi ollut joku todella puistattava totuus. Sitäkin odotin, että joku kauhea näky paiskataan silmien eteen, esim. puoliksi syötyjä ihmisiä. Nyt sieltä löntysti vain lähes koko muu sakki vastaan. Tuossa kohtaa olisi pitänyt olla jotain pysäyttävää. Kävi tosin tuossa myös mielessä, että ne valmiiksi vankina olevat oli jotenkin outoina, aivan kuin olisivat tienneet jotain mitä Rick ja kumppanit eivät. Ehkä olivat ehtineet ottaa lihalautaset vastaan ja myöhemmin selvinnyt, mitä oikein olivat popsineet.
 

M10

Jäsen
Tai sitten, että siellä kontissa olisi ollut joku todella puistattava totuus. Sitäkin odotin, että joku kauhea näky paiskataan silmien eteen, esim. puoliksi syötyjä ihmisiä.

Täsmälleen samaa mietin ja hieman häiritsi, että Rickin porukka käveli sinne vaunuun kuin Prisman kassalle, ilman mitään ennakkoluuloja tai pelkoja.

Olisi ollut kyllä aika creepyä, jos siellä olisi vaunun seinällä roikkunut lakupekkojen (en muista nimiä), Glennin ja Maggien päät. Ja siihen kausi poikki.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Ärsyttää kun koko ajan löytyy lisää näitä pahisjengejä ja millä tyylillä vielä. Kävellään ovesta sisään ja: "aha, täällä onkin jotain mätää" sekä sitten lopuksi jengi nippuun junavaunuun. Rick oli kyllä uskottava "hullu isä" kun Carl oli pulassa. Ei siinä mitään, odotellaan viidettä kautta.
 

Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Pahoittelut jos tätä jo aiemmin käsiteltiin, mutta mistä tämä Joen jengi tunnisti Rickin. Eikö se kaveri joka näki Rickin sängyn alla kuollut kaverinsa käsiin, ja Ricky tappoi äijän joka oli paskalla? Vai jäikö jälkimmäinen henkiin?

Toooodella ärsyttävään paikkaan loppui. Pitkät 7kk edessä.
Bethistä vielä niin ei voi olla että hänen tarina loppui. Sehän vietiin autolla johonkin, pakkohan tuota on avata jossain vaiheessa ketkä vei ja miksi.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pahoittelut jos tätä jo aiemmin käsiteltiin, mutta mistä tämä Joen jengi tunnisti Rickin. Eikö se kaveri joka näki Rickin sängyn alla kuollut kaverinsa käsiin, ja Ricky tappoi äijän joka oli paskalla?

Se kuristettu kaveri ei kuollut, vaan meni tajuttomaksi. Tämä oli siis ainut, joka tiesi, että talossa oli tuohon aikaan ulkopuolinen. Kun sitten talosta löytyi myös kaveri vaeltelemassa kuolleena, laskivat Einsteinit 1+1.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se kuristettu kaveri ei kuollut, vaan meni tajuttomaksi. Tämä oli siis ainut, joka tiesi, että talossa oli tuohon aikaan ulkopuolinen. Kun sitten talosta löytyi myös kaveri vaeltelemassa kuolleena, laskivat Einsteinit 1+1.
Joo ja tuo tyyppi ennen kuin taju lähti kankaalle näki Rickin sängyn alla ja yritti siinä kähistä jotain Joelle (?) joka häntä kuristi. Oli käsittääkseni yksi noista hyyppäreistä (muistaakseni huivipäinen) jotka Rick, Daryl ja Michonne listi.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Kyllähän tämä hieno päätösjakso oli, mutta ei kyllä vähentänyt ilmassa leijuvia kysymyksiä vaan toi niitä nipun lisää.
Rickin evoluutiotarina oli ihan ok, vaikka sitä aikaisemminkin sarjassa samaan tapaan ollaan silloin tällöin alleviivailtu. Itsekin pidin siitä, miten hän otti isoa roolia Joen porukkaa vastaan ja lopussa myös siellä vaunussa jossa kovin totista ja lannistuneen oloista väkeä asteli vastaan. Viimeksi Kuvernöörin kanssa koetut kauheudet selvästi ovat kovettaneet Rickin sellaiseksi soturiksi joka nyt nähtiin ja hyvä niin.
Pieni yllätys oli toki sekin, että kukaan päähahmoista ei kuollut tässä finaalissa. Olen itsekin sillä kannalla että Tyreese, Carol ja Judith ovat yhä matkalla Terminukseen joten heistä voisi olla apua vaunuun teljetyille jollain ihmeen kaupalla.
Erittäin kammottava paikka tuo Terminus kaikenkaikkiaan jo vähäisen nähdyn perusteella on eikä jäänyt enää epäselvyyttä kannibalisminkaan suhteen. Mielenkiintoista tosiaan on tuo, että Rickin porukkaa ei haluttu lahdata vastarinnastaan huolimatta joten jää nähtäväksi annetaanko heidän valita kahden pahan välillä joko joutua muun väen ruokalistalle tai sitten heidän on alettava syödä ihmislihaa henkensä säilyttämiseksi?
Mitenkään avutonta sakkia nuo terminuksen tyypit eivät olleet, joten tuntuu kovemmalta vastukselta kuin aiemmin nähdyt Kuvernöörin joukot, joista vain muutamat olivat kunnon taistelijoita ja loput taviksia asukkaita.
Jäi itseltä loppukohtausta ihmetellessä huomaamatta että oliko tuo tiedemies Eugene siellä vaunussa varmuudella lainkaan? Olisi aika kohtalon ivaa että hänet olisi pistetty ensimmäisenä lihoiksi.

Kyllähän tässä finaalissa olisi tosiaan voinut tulla eteen dramaattisempiakin asioita, vaikka tilanne kyllä jäikin todella kutkuttavaan vaiheeseen.
5. kauden alku tulee olemaan tavallaan suoraa jatkoa päättyneelle 4. kaudelle koska mikään ei tavallaan päättynyt vaan jäi päin vastoin todella vaiheeseen.
Kauan saa odotella taas jatkoa, kyllähän tästä Terminuksesta voi ammentaa aikamoista settiä jaksotolkulla ennenkuin tarina jatkuu johonkin uuteen ja arvaamattomaan suuntaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jäi itseltä loppukohtausta ihmetellessä huomaamatta että oliko tuo tiedemies Eugene siellä vaunussa varmuudella lainkaan? Olisi aika kohtalon ivaa että hänet olisi pistetty ensimmäisenä lihoiksi.
Piti itsekin kelata tuo kohtaus uusiksi, koska en heti huomannut ja tulin miettineeksi samoja asioita kuin sinä, mutta kyllä se Eugeni siellä takana seisoskeli muiden kanssa. Hiukan näkymättömissä, mutta kuitenkin.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Melko normaalia taistoa oli tämä päätösjakso eikä sen kummempia tunteita herättänyt. Jälleen ihmiset pääosissa eivätkä suinkaan purijat. Ihminen on se pahin vihollinen...purijat tulevat kaukana perässä ja ovat täysin hallinnassa. Tämä asia jotenkin vituttaa. Jos zombiet olisivat tarpeeksi pahoja niin ihmisillä ei olisi edes aikaa aiheuttaa toisilleen pahaa. Olisin odottaanut enemmän ns survival meinikiä ihmisten puolelta. Nyt vain tapellaan keskenään ja purijat ovat totaalisesti sivuosassa. Seuraava kausi tulisi olla viimeinen ja erittäin rajuilla poistoilla. Ainoastaan tällä saataisiin sitä kunnon draamaa kokonaisuuteen.

En halua tästä jotain vitun Kauniita ja Rohkeita.
 

Nick Neim

Jäsen
Se ehkä tuossa jaksossa vähän jäi häiritsemään, että Gareth pisti käden kiinni, niin Terminuksen väki yritti ampua Rickin. Rickhän onnistui kääntymään ja näin ollen se yksi Terminuksen äijistä sitten kuoli omiensa luotiin.

Minuutti myöhemmin ketään heistä ei edes yritetty tappaa, vaan ammuttiin jalkoihin/maahan. Miten ihmeessä tuollainen tieto kulki ja noin nopeasti, tai miksi ihmeessä se motiivi muuttui?

Joo, ei mikään pahin epäkohta, mutta häiritsevä silti.
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Tuli muuten katsottua ensimmäinen tuotantokausi tätä uusintana ja huomasin selkeää ns. älykkyyden pienenemistä zombeissa. Ekalla kaudella nuo osasivat ottaa tavaroita maasta ja käyttää niitä apunaan, sekä kiivetä esteiden yli. Nykyäänhän nuo ovat sellaisia lauhkeita lampaita, jotka vain kävelevät suoraan ja esteen tullessa eteen vain nojailevat siihen eikä tietoakaan mistään "älykkyydestä". Olivatkohan nuo liian vaikeita vastustajia ja niiden tasoa piti laskea, jotta porukat pärjäävät?

Finaali oli ihan ok. Jätti kyllä paljon kysymyksiä auki mm. Judithin, Carolin, Tyreesen ja Bethin suhteen. Eniten ihmetyttää ettei Maggietä tunnu kiinnostavan ollenkaan siskonsa olinpaikka. Eiköhän ensimmäiset jaksot vitoskaudella ole taas rankkaa tykitystä, jonka jälkeen taas syvennytään hahmoihin ja niiden kehitykseen.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Toinen asia joka ihmetytti kauden finaalissa oli se, kuinka helposti Rick kavereineen pääsi Terminukseen kenenkään huomaamatta. Jos tuollainen turvapaikka on onnistuttu laittamaan pystyyn, niin luulisi, että sen rajoja tarkkaillaan koko ajan. Tosin eivät Rickin porukat pahemmin tarkkailleet vankilaakaan, mutta silti.

Tarkotuksellahan nuo sinne päästettiin.

Finaalista jäi aika vaisu maku suuhun, kun tiesi käytännössä miten tuo homma tulee päättymään. Sopivasti jälleen hahmot kirjoitettiin järjettömän tyhmiksi ja vapaan tutkimisen sijaan kävellään heti ensimmäisten ihmisten sekaan himmailemaan. Ei kai pitäisi odottaa ihmeitä sarjalta, jossa yli puolet henkilöistä on oikeasti aivokuolleita zombeja...
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Ihan tyytyväine olen finaaliin ja ennenkaikkea koko kauteen. Ei ollut mikään pettymys, että mitään isoa juttua ei finaalissa tullut koska tällainen oli odotettavissa. Porukan jälleenäkeminen ja "The bite" olivat toki huikeita kohtauksia. Michonnen avautuminen jäi hieman vaisuksi.
Koko kausi jätti hyvän maun ja kauden toinen puolikas kyllä ehkä parasta Walking deadia aikoihin. Tosin tähänkin mahtui muutama ei niin huippu juttu. Alkukaudesta kuvernöörin jaksot ja Too far gone Walking Deadin parhaimmistoa. Hyvä kausi ja innolla odotan seuraavaa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen verran tylsä oli viimeinen jakso ja ei jäänyt oikein mitään auki, että 7 kuukauden odottelu menee kivuttomasti. Jäi oikeastaan pakka muilla kausilla paljon enemmän levälleen ja enemmän kysymyksiä auki kuin nyt.

Olisin odottanut enemmän toimintaa viimeiseen jaksoon ja että olisi jäänyt jotenkin jännittävämpään kohtaan, oikeastaan tuo viimeinen jakso oli neloskauden huonoin jakso varmaan kokoisuutena, jos ei nyt muutama himmailu jaksoa lasketa.

Toki ehkä tuossa kerkesi parin hyvän jakson jälkeen odotukset nousta ja aseteltiin ennen viimeistä jaksoa asetelmat mielenkiintoiseksi, mutta jotenkin tuli aika pannukakku mun mielestä tuosta, ei jäänyt oikein mitään mitä jännittää ensikaudelle.

Aika selväksihän tuo taisi jäädä että jäljelle jääneet tulee jotenkin pelastamaan nuo tuolta kontissa ja juoksevat hakemaan aseet metsästä ja ekat jaksot on varmaan melkoista tulitusta ja hyökkäystä puolin ja toisin.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Minä tykkäsin jaksosta ja Rickin ja Carlin selvästä "muutoksesta". Uskon että sarjaa tullaan viemään nyt hieman rankempaan suuntaan kun isä - ja poikakoirat on päästetty irti kauden viimeisessä jaksossa.

Ainoa asia mikä hieman itseänäkin rasitti oli tuo kattoampujien ilmaantuminen ja saumaton ampuminen jalkoihin ja paikottain näki aika selvästi miten jotkut nallit siellä maassa paukkuivat luotien sijaan. Fiktiota kun on.

Aika kova on Rickin itseluottamus olla aseistamattomana lukitussa vaunussa ja todeta että nyt nuo v**tuilivat väärille jätkille. Hehheh.

Jatkuis jo.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Realismista sen verran että oikeassa elämässä "kovassa" paikassa tulee usein ammattilaisillakin ns jännäkakka housuun.

Totta. Joen porukka tuskin kuitenkaan oli ensimmäistä kertaa ihmisille pahaa tekemässä. Olettaisin myös oman hengen varjelemisen näyttelevän kovassa paikassa jotain osaa. Tämän piirteen kuvittelisi olevan muillakin kuin Rick Grimesilla ja hänen porukallaan.

Aika selväksihän tuo taisi jäädä että jäljelle jääneet tulee jotenkin pelastamaan nuo tuolta kontissa ja juoksevat hakemaan aseet metsästä ja ekat jaksot on varmaan melkoista tulitusta ja hyökkäystä puolin ja toisin.

Terminuksen organisoitua porukkaa vastaan homma tuskin näin voi mennä. Olisihan se tietenkin hauska nähdä kun Tyreese hoitaisi retkikirveellä homman himaan ja Carol komppaisi käsiaseellaan. Judithille myös oma pyssy. Todennäköisemmin tuonne hyökkää joku isompi porukka X ja aiheuttaa sekasorron. Tämän jälkeen sitten Rickin porukka hannuhanheilee itsensä kuiville.

Päätösjaksossa olisi mielestäni edelleenkin voitu karsia pari merkittävämpää hahmoa pois tai vilauttaa puuttuvien hahmojen tilanteita. Jälkimmäinen olisi kelvannut mainiosti kun tässä nyt kuitenkin haluttiin näyttää koko muun porukan paluu yhteen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Olettaisin myös oman hengen varjelemisen näyttelevän kovassa paikassa jotain osaa. Tämän piirteen kuvittelisi olevan muillakin kuin Rick Grimesilla ja hänen porukallaan...

Ei taida maailmassa olla sellaista vihaa, mikä voittaisi vanhemman vastaavan tunteen, kun hänen lastaan uhataan.

Mielestäni ei ollut kovin kaukaa haettua, että Rick sekoaa ja tekee jotain odottamatonta. Kyllä mä sanoisin kaulavaltion puremisen poikki olleen jotain sellaista, mitä Joe ei ihan ventannut.

Tietty on hauska, kun me puhutaan täällä sellaisen sarjan epäkohdista ja epärealistisuudesta, jossa zombiet on vallanneet Telluksen ja yhteiskunta on tuhoutunut.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mielestäni ei ollut kovin kaukaa haettua, että Rick sekoaa ja tekee jotain odottamatonta. Kyllä mä sanoisin kaulavaltion puremisen poikki olleen jotain sellaista, mitä Joe ei ihan ventannut.

Luonnollisesti Rick käytti paikkansa kun sellaisen sai. Ongelma on siinä ettei hänen tuollaista mahdollisuutta olisi pitänyt saada. Ei ainakaan enää uutta tsäänssiä kun kerran sai Joeta jo kolautettua. Ei olisi vaatinut käsikirjoittajalta ihan kamalasti rustata tuohon tilanteeseen kolmatta osapuolta(walkerit). Tuolloin olisi ollut ihan ymmärrettävää jos Joen porukan ajatus karkaa ja Rickin remmi saa mahdollisuutensa.

Tietty on hauska, kun me puhutaan täällä sellaisen sarjan epäkohdista ja epärealistisuudesta, jossa zombiet on vallanneet Telluksen ja yhteiskunta on tuhoutunut.

Itsehän sarja sääntönsä määrittää. Tuo melko voimakas tason heittely jaksojen välillä tai jopa jaksojen sisällä on oikeastaan ainoa minua häiritsevä juttu. Tietenkin pääasiassa hyvä ja viihdyttävä sarja kun tätä useamman kauden jaksaa muna huurussa seurata.

Terminuksen ympärillä ei muuten pahempaa zombie-ongelmaa ole. Saa nähdä miten tuon sarjatulen paukuttelu asiaan vaikuttaa. "Me ensiksi, aina" -ajatukseen nähden tuo riskien ottaminen on melkoista. Kaikki ovat tervetulleita "suojapaikkaan" ja otetaan tuollaisia Rickin porukan sisään päästämisen kaltaisia riskejä. Vähän epäilevämpi tyyppi olisi saattanut niitata paikan johtajan Garethin ja muun porukan siihen paikkaan.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän 5. kausi jatku Tyreesen, Carolin ja Judithin saapumisella Terminuksen lähistölle juuri tulitaistelun aikaan. Sieltä he sitten sopivasti tunnistavat vanhan porukkansa kun näitä ohjataan vaunuun. Pelastusoperaatio alkaa siitä.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Piti itsekin kelata tuo kohtaus uusiksi, koska en heti huomannut ja tulin miettineeksi samoja asioita kuin sinä, mutta kyllä se Eugeni siellä takana seisoskeli muiden kanssa. Hiukan näkymättömissä, mutta kuitenkin.

OK, kiitokset tiedosta kun jäi itseltä huomaamatta tuo.

Tosiaan voi hyvinkin olla tilanne se, että Tyreese ja Carol (+ Judith) olivat jo niin lähellä Terminusta tulituksen ollessa kiivaimmillaan että he huomasivat tilanteen kauempaa ja tietävät että Rick + muut ovat vaunussa teljettyinä tai ainakin sen että he ovat aikamoisessa kusessa tuolla. Siitä se pelastumisoperaatio varmaankin saa alkunsa. Tosin on hyvin mahdollista että sinne tulee jotain muuta sakkia hämmentämään tilannetta ennenkuin on saumoja tehdä asialle sen enempää, koska ei parilla samaan aikaan vauvaa vahtivalla ole mitään jakoa pistää kampoihin noin tulivoimaista suurta joukkoa vastaan. Täytyy viikonloppuna katsella uusinta vielä, usein jää jotain pientä huomaamatta vaikka kuinka tarkkana muka katseleekin ilman jääkaapilla käyntiä.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eniten ihmetytti se, että kirjoittajat pistivät tiimin karjavaunuun. Itse odotin että totuus valkeaisi vasta jonkin ajan kuluttua Terminuksessa. Mihin Terminuksen väki enää tarvitsee tuota porukkaa? Muuta kuin grillivartaaseen? Ne jotka ovat valmiita syömään ihmislihaa askel eteenpäin. Te muut voitte ottaa askelen taaksepäin grillivartaisiin. Miten tuosta käsikirjoittajat voivat jatkaa jotenkin eteenpäin kun Terminuksen pitäisi kai olla viidennen kauden päänäyttämö.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten tuosta käsikirjoittajat voivat jatkaa jotenkin eteenpäin kun Terminuksen pitäisi kai olla viidennen kauden päänäyttämö.

Mistä olet päätellyt, että Terminus on viidennen kauden päänäyttämö? Viides kausi alkaa Terminuksessa. Se, miten kauan siellä pysytään, jää nähtäväksi. Huhuja tästäkin kyllä on kuulunut, mutta jätetään mahdolliset spoilerit nyt pois.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä olet päätellyt, että Terminus on viidennen kauden päänäyttämö? Viides kausi alkaa Terminuksessa. Se, miten kauan siellä pysytään, jää nähtäväksi. Huhuja tästäkin kyllä on kuulunut, mutta jätetään mahdolliset spoilerit nyt pois.

Arvelin vain niin olevan edellisten kausien perusteella louhos=>farmi=>vankila. Minulla ei ole mitään spoilereita tiedossa vaan muitten kirjoitusten perusteella arvelin niin olevan. Oletan Terminuksen ja sen väen olevan tekemisissä Rickin ja kumppaneitten kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös