Maantierosvot taisivat olla aikalailla ensimmäinen jengi kenen kanssa ei sotaa saatu syttymään. Rick Grimes olisi tosin jo sovitun diilin jälkeen todennut "I dont think so" ja teloittanut kaikki. Arviolta reilu kymmenen vuotta kestäneen za:n aikana saattaisin itsekin pienellä riskillä harrastaa treidaamista ja väijyä leffan. Sen sijaan että ihan vain vittumaisuuden vuoksi taistelisin taas kerran.
Alphan lihapäällä taisi olla haarniskaviritelmät yllään kun ei Darylin teräasekaan tuhoa tehnyt. Tuolla perusteella yritettiin ilmeisesti selittää selviytymistä. Toki tuossa nyt olisi voinut tehdä vaikka niin että Daryl olisi ajellut numeroihin, pää osuu seinään, taju pois ja pieni pudotus hissikuiluun. Tuossa olisi jäänyt Darylille oletus että kuoli, mutta samalla edes jokseenkin perusteltu ratkaisu selviytymisestä.
Connie on kyllä ihan mielenkiintoinen tapaus. Niin vain tykästyi Daryliin jostain syystä ja ihan hirveästi ei houkuttele oman porukan seura. Tuon ritsan sijaan olisi voitu joku vähän edes uskottava väline laittaa käsiin.
Edit. Mainittava vielä että tuo hymyilevä ja nyökkäilevä Carol on ihan valmista kauhuleffakamaa. Pystyin jo muodostamaan mielikuvan jossa Carol seuraavaksi tuhoaa yksin kokonaisen yhteisön ja polttaa kaikki elävältä. Hyytävä mummo.
No näinhän se on. Rick olisi hikisenä, sivupose-asennossa, pää hieman kallellaan katsellut vastustajan stetsonia ja pamauttanut tyylipuhtaan pääosuman. Tuo oli kyllä positiivista, että ei heti alettu kylmäämään porukkaa vaan koitettiin jotain muuta ratkaisua. Tosin porukka itsessään vaikuttaa vähän turhakkeelta.
Beta ja haarniskaviritelmä. Ok, menkööt läpi tällä kertaa ja tekijät saa pienen synninpäästön. Tosin sinun versio olisi ollut parempi ja uskottavampi.
Conniesta. Vähän pelkään että tapetaan heti kun Daryl ilmaisee edes pientä ihastusta. Eihän Darylilla voi liian hyvin mennä koskaan.
Taitaa olla kautta jäljellä kolme jaksoa, vähän kiire tulee jos meinataan vielä edes jotenkin hyödyntää Oceansidea, Negania, Eugenea ja muita alexandrialaisia. Mutta mitäpä niistä, mielumminhan sitä katsoo tönkön teinipojan ihastumista. Ensi jaksossa varmaankin parhaatikinämissään -markkinat ja Michonnen mökötystä. Daryl vs. Beta round 2 taitaa antaa odottaa itseään viimeiseen jaksoon.