The Summit Suomi MTV+ tahtiin (Ei köyhille)

  • 17 545
  • 118

DonHamicic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät
Tuo oli ihan älytöntä pelisilmän puutetta Jannelta. Siis oikeasti siellähän oli kolme, joille voitiin ääni antaa niin miten ihmeessä hän ajatteli, että tuo oli jokin joukkuehenkikysymys tai jotain kieroilua häntä kohtaan, kun jäi TOISEKSI äänestyksessä? Lisäksi kauhea syyllistäminen häntä äänestäneitä kohtaan.

Petteri oli siinä vaiheessa niin hyödyllinen, että oli lähes automaatilla turvassa. Janne olisi saanut olla tyytyväinen, että voitti ylipäätään kovan metsurin äänestyksessä. Sen sijaan hän jäi kaipaamaan joitain henkilökohtaisia selityksiä äänien antajilta.

Melko uskomaton veto, kun vaikuttaa tuota kummalista tulkintaa lukuunottamatta tosi asialliselta tyypiltä. Vaikka kuinka ajattelisikin siitä äänestystilanteesta noin päin mäntyä niin joukkueen mollaaminen oli todella ajattelematonta. Tuollainen jää etenkin alkutaipaleella monien mieleen ja se nähtiinkin haastatteluissa.

Jos Roy ei olisi puhunut ja sekoillut itseään täysin pussiin niin tuossa kohtaa Jannen kohtaloksi olisi voinut koitua ihan vaan reagointi tuohon äänestykseen ja joukkuehengen kommentointi.

Ihan uskomaton idiootti. Muutenkin oli toki ärsyttävä, mutta tuo edellisillan draamatouhu ja hyökkäämiset montaa tyyppiä kohtaan oli kyllä jo ihan vainoharhaista touhua. Ei muistanut edes omia lupauksiaan. Varmaan kiva katsella telkkarista jälkikäteen.

Vähän jo näytti siinä ringissä, että olisi ottanut opikseen tuosta riitelystä ja draamasta niin vielä mitä! Veti sitten yhden tositv-historian epäurheilijamaisista exiteistä. Ei tuollaisia sekopäitä pitäisi edes päästää näihin ohjelmaan. Jannelle propsit siitä, että meni puhumaan hänelle. Paskaa reissua vaan kaikille!

Tuli muuten vahvat Valavuori-vibat. Äänestetään pois täysin ansaitusti = vitun hipit ja vihervassarit!
Mää tuolla aikaisemmin jo avasin tätä "ei tällä jengillä maailmanmestaruutta voiteta"-kommentin tarkoitusperää.

Siinä jäi paljon materiaalia kuvaamatta ja mää en kritisoinut missään kohtaa sitä et sain ääniä. Kritisoin Royn käytöstä, kun lopputulos ei ollut hänen kannaltaan suosiollisia. Kommenttini viittasi Royn käytöksen muuttumiseen välittömästi kun äänestystulos selvisi.
Hänen käytöksen muutoksen Carola nosti esiin äänestysvaiheessa.
Tuo kommentti painettiin melko nopeasti villasella ja sai näyttämään paljon pahemmalta mikä sen vaikutus todellisuudessa oli.

Nyt siellä on painettu 8.jakson verran ja nyt harmittaa ettei peli jatkunut pitemmälle, koska oishan tuolla ollu kiva vähän pelleillä...ainakin siihen asti ku piti mennä tohon hyytävän kylmään lätäkköön uimaan. Ois saattanut nimittäin jäädä se reissu välistä

Mut viihdettä itse ainakin kaipaisin lisää. Vähän tylsäksi mennyt, lukuunottamatta 7.jaksoa. Siinä oli hyvää kisaa saatu aikaseksi ja enemmän tuollaista olisin itsekin kaivannut.

Toivotaan et sarja ottaa vielä askeleen parempaan suuntaan.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämä alkaa mennä kyllä jo tahattoman komedian puolelle miten Jasper muistuttelee tiukasta aikataulusta ja järkevästä ajankäytöstä, mutta mitään viitteitä tähän ei olla nähty koko kaudella käytännön puolella.

Noi tehtävätkin ovat tylsiä, kun kaikki suorittavat ne identtisesti ja niiden näyttämiseen menee kuitenkin iso siivu ajasta. Toki loppuajalla ei sitten tapahdu sitäkään vähää.
Hienoa komediaa saisi aikaiseksi, kun Jasper tulisi viimeiseen "luxus-leiriin" ja toteaisi, että teiltä loppui nyt aika. Antakaa rahat ja häipykää. Siinä saattaisi monella mennä "luxus-leiristä" saamat sisäfileet ja punaviinit väärään kurkkuun.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tällä kertaa rima lyötiin niin alas, että voi voi sentään. Puolet jaksosta jenkkityylistä hapatusta ala "isäni oli palomies ja siksi tämä Summit on minulle niin tärkeä", ei suora lainaus jaksosta vaan esimerkki mitä jenkkien suoltama tarina näissä formaateissa parhaimmillaan (pahimmillaan) on. Piti jopa kelailla jaksoa eteenpäin, että näki lopun. Hyvä formaatti, mutta heikolla toteutuksella ja suoranaisella paskanjauhannalla ryyditettyä höttöä tämä lopulta on.
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juuri kun luuli, ettei tämä tylsemmäksi enää voi mennä, niin tuotanto vetää ässän hihasta. Suurin osa päivän taipaleesta tehtiin helikopterilla ja lopuksi istutaan puoli päivää notskilla nyyhkytarinoita jakamassa. Jos sinne huipulle oikeasti olisi kiire, niin olisi tarinatuokionkin aikana saatu maileja mittariin ihan hyvin. Tämä sarja on kyllä kaikin puolin ihan jotain muuta kuin ennakkomainoksissa annettiin ymmärtää.

Ensi viikon tikastehtävä haiskahtaa taas siltä, että potista kuoritaan jälleen kymppi päältä pois.
 
Tincat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Carolina Hurricanes
Meni kyl vähä ohi toi loppu ku ei jaksanut kiinnostaa kaikkien tarinat mut ei siinä ilmeisesti enää tapahtunu mitään jännittävää.
Onneksi Linnea tiputettiin.

Tästä ohjelmasta ois helposti saanu mielenkiintoisemman mutta rimaa ei vissiin ole ollu ollenkaan.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Juuri kun luuli, ettei tämä tylsemmäksi enää voi mennä, niin tuotanto vetää ässän hihasta.
Mitähän mahtaa jatkossa olla tulossa. Voisin arvata, että poistatte tikkaat ennen viimeistä kilpailijaa, nyyhkytarinoita nuotiolla (jota kukaan ei saa syttymään ilman lähi Essson kuivia halkoja), ehkä neljän kilsan kävelyn jälkeen leiriin vetämään shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Aikaa ei tietenkään ole hukattavaksi.
 
Kyle

Jäsen
En ole varma olisiko Linnea tippunut jos joukko olisi äänestänyt, mutta nyt täytyy sanoa että itsellä olisi mennyt kuppi nurin jos joutuisi tippumaan tuolla tavalla. Ensin vedät ihan hyvin viikon verran, sitten yksi satunnaisesti valittu (kuka lähtee kiipeämään ensimmäisenä) henkilö tekee yksin päätösen, että sinä tiput ja senkin selän takana.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Vähän jää epäselväksi, mitä tämä sarja oikeasti haluaa olla? Kovaa fyysistä kuntoa vaativa seikkailu, vai juonittelua sisältävä reality? Kummankin kohdalla jää kuti piippuun ja lienee varmaa, ettei uutta kautta enää Suomessa nähdä tästä hutusta.

Tuon voisi toteuttaa niinkin, että olosuhteet ja raskaat siirtymät aiheuttavat epäonnistumisia ja sitä myötä tippumista pois tehtävistä luonnollisesti. Tai sitten jengiä voisi ohjata härskisti toisiaan vastaan ja luoda sitä draamaa ja juonittelun syntymistä orgaanisesti, mutta tässä yritetään nyt saada vähän kaikkea, lopputuloksen ollessa kädenlämpöistä keskinkertaisuutta.

Harmi homma, koska alku oli ihan ok ja formaatti voisi myös toimia.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuokin jännä, ettei ykköspaikasta tehtäviin ole ollut ihan hirveästi kilpailua, niin monta kertaa se kassi on odottanut ykkösenä menevää, ja melkein aina se kassi tuo käytännössä turvan tiputukseen.
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuon voisi toteuttaa niinkin, että olosuhteet ja raskaat siirtymät aiheuttavat epäonnistumisia ja sitä myötä tippumista pois tehtävistä luonnollisesti. Tai sitten jengiä voisi ohjata härskisti toisiaan vastaan ja luoda sitä draamaa ja juonittelun syntymistä orgaanisesti, mutta tässä yritetään nyt saada vähän kaikkea, lopputuloksen ollessa kädenlämpöistä keskinkertaisuutta.
Itse näkisin esimerkiksi sellaisen version, jossa edettäisiin oikeasti vaativassa maastossa aidosti tiukassa aikataulussa. Jokaisen etapin alussa olisi rahaa vastaan tarjolla erilaisia helpotuksia (lyhyempi reitti, lisää aikaa, helpompi maasto, ei hidastavia tehtäviä tai helpommat tehtävät tms.). Ehkä leireissäkin voisi ostaa ”mukavuuksia” tai parempaa safkaa.

Porukan pitäisi kuitenkin pysyä yhdessä ja päättää, pyritäänkö etapista selviämään ilman voittopotin pienentymistä vai ostetaanko apuja. Tämä toisi mukaan myös sen sosiaalisen aspektia, kun matkan edetessä hekompikuntoisia alkaisi kiinnostella maksaa siitä, että selviävät perille ja fyysisesti vahvemmat tietysti haluaisivat viedä perille mahdollisimman paljon massia.
Saa käyttää, mut ei oo pakko.
 
Ihme porukkaa. Joidenkin mielestä luovuttaminen on jotenkin hienoa. Alussa joku putoaa johonkin sillan katkaisuun ja sitten joku lähtee kun ei huvita. Tuollaisen luovuttajan rahat pitäisi ottaa potista pois.
 
tyoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lightning, Rangers, Vegas
Vähän jää epäselväksi, mitä tämä sarja oikeasti haluaa olla? Kovaa fyysistä kuntoa vaativa seikkailu, vai juonittelua sisältävä reality? Kummankin kohdalla jää kuti piippuun ja lienee varmaa, ettei uutta kautta enää Suomessa nähdä tästä hutusta.

Tuon voisi toteuttaa niinkin, että olosuhteet ja raskaat siirtymät aiheuttavat epäonnistumisia ja sitä myötä tippumista pois tehtävistä luonnollisesti. Tai sitten jengiä voisi ohjata härskisti toisiaan vastaan ja luoda sitä draamaa ja juonittelun syntymistä orgaanisesti, mutta tässä yritetään nyt saada vähän kaikkea, lopputuloksen ollessa kädenlämpöistä keskinkertaisuutta.

Harmi homma, koska alku oli ihan ok ja formaatti voisi myös toimia.

Täysin samaa mieltä. Kohtuu naurettavaa tuo tiputtaminen, jossa tuurilla joku avaa laukun ja sitten istumajärjestyksen mukaan joku putoaa.

Saisi olla rankkoja tehtäviä ja niistä joku putoaa, kuten aluksi sillalla tuli luovutus. Uintitehtävän tyyppisiä juttuja vaan joka jaksoon. Nyt nuo tehtävät ovat aika joutavaa kuonaa.

Kun kuulin alunperin, että jokaisella checkpointilla on hintansa niin kuvittelin jotain rahallista menetystä ja valinnanvaikeuksia, joissa joutuu miettimään onko tauko välillä esim puoli tuntia yms. Nyt loikoillaan ja kokkaillaan kaikessa rauhassa.

Ensimmäisen kerran kun alkoi näkymään juonittelua niin tuli heti mieleen, että passaakohan se tähän sarjaan edes ollenkaan. Ei oikeen natsaa tuo "juonittelu", jossa käytännössä vaan muodostui tietyt porukat ja varsinainen juonittelu loistikin poissaolollaan.

Sarja yrittää olla kaikkea ja lopputuloksena on sekasorto. Porukkaa putoaa todella idioottimaisesti. Tässäkin vaiheessa jos istut kopterissa väärään kohtaan niin lähdetkin kotiin. Onpa reilu meininki. Kiitoksia vaan matkasta.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ihme porukkaa. Joidenkin mielestä luovuttaminen on jotenkin hienoa. Alussa joku putoaa johonkin sillan katkaisuun ja sitten joku lähtee kun ei huvita. Tuollaisen luovuttajan rahat pitäisi ottaa potista pois.
No eikös tuo nyt ollut aika päivänselvää, että Henrietta luovutti koska ei uskaltanut kohdata äänestystä. Oli helpompi heittää hanskat tiskiin kuin katsella sitä, että muut haluavat sinut pelistä pois. Samaa mieltä siitä, että Henrietta luovutti ja rahat olisi näin ollen pitänyt ottaa pois. Mielestäni myös Janika olisi voitu laittaa ulos, koska Henrietta luovutti niin jäljelle jäi enää yksi vaihtoehto.

Kieltämättä hieman syö jo muutenkin ohutta pohjaa, että ensin kilpaillaan siitä kuka saa immuniteetin tulevaan äänestykseen ja sen jälkeen yksi luovuttaa. Eli lopulta rinteen ylös juoksemisella ei ollut mitään merkitystä kun yksi luovuttaa.
 
Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tunti hukkaan heitettyä aikaa. Vaihteeksi taas jakso, jossa ei tapahtunut mitään. Jos sitä ei lasketa, että potista niistettiin taas 5 k€ pois muka helikopterikyydin hintana. Jolle kyydille ei tietenkään ollut tarjolla vaihtoehtoa.
Puolet jaksosta tyhjänpäiväistä lätinää ja haastatteluja, joissa pohdittiin seuraavaa pudotettavaa. Kiire ei edelleenkään ole mihinkään, aamulla oli aikaa luolaretkeilyyn ja leirikin lyötiin pystyyn hyvissä ajoin päivännäöllä.
Katson tätä kai enää, kun kiinnostaa kuinka pieneksi se kaikkien aikojen suurin voittopotti onnistutaan peukaloimaan.
 
Jep. Tehtävän suorittamalla sai hinnasta puolet pois, tosin maksettavaa jäi silti sama kuin edellisellä kerralla eli 5 tonnia. Tehtävä oli kyllä vaikea, piti osata maata mahallaan ja kiskoa köyttä.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Katsoin ensin, että okei, reilua että saavat sen maksamansa viisi tonnia mahdollisesti tehtävästä takaisin, mutta päinvastoin joutuivatkin maksamaan viisi tonnia lisää, hah. Pisteet myös helikopterikyydin lähtöklipille, joka oli vain saapuminen käännettynä toistumaan takaperin.

Jakson tapahtuma siis oli tuon köyden kiskomisen lisäksi katsoa kun ihmiset laskeutuvat tikkaita alas, hurjaa.

Tämä ohjelma missaa kyllä kaikki mahdolliset potentiaalit olla viihdyttävä ja nykyään tätä seuraakin lähinnä hienojen maisemien ja camp-huumorin kannalta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Katsoin ensin, että okei, reilua että saavat sen maksamansa viisi tonnia mahdollisesti tehtävästä takaisin, mutta päinvastoin joutuivatkin maksamaan viisi tonnia lisää, hah. Pisteet myös helikopterikyydin lähtöklipille, joka oli vain saapuminen käännettynä toistumaan takaperin.
Jep. Mekin katsottiin, että eikös ne pakannut rinkkoja ulkohäkkiin, mutta noustessa häkki tyhjä ja laskeutuessa rinkat taas häkissä ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös