The Sisters Of Mercy, the band.

  • 913
  • 9

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Kuunteleeko kukaan tämmöistä ;)

Tuossa tietsikan cd-asemalla pyörii aika usein kokoelma, A Slight Case of Overbombing. Levyllä on monta erittäin hyvää biisiä, Under The Gun, Temple of Love, Walk away..Toimii edelleenkin.

Tapaan kuunnella epätrendikästä musiikkia. Tästäkään bändistä ei ole kuulunut mitään julkisuudessa vuosiin, ainakaan Suomessa. Varmaan nuoremmat eivät bändiä edes tunnista, mutta kyseessä on 80 luvulla suosionsa huipulla ollut goottirock-bändi.

Oikeastaan taisi luoda goottityylin ja antoi lukemattomille bändeille vaikutteita, Paradise Lost, 69 Eyes, HIM, Type O Negative tulee ensinnä mieleen. Paradise Lost yhdisti ensimmäisenä bändin soundeja heviriffeihin loistavalla Gothic levyllä.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loistava bändi kerta kaikkiaan. Totuuden nimissä tosin on sanottava, että ainakaan viiteen vuoteen ei ole tullut kuunneltua, mutta hyllyssä nuo vanhat vinyylit edelleen ovat. Helmimpänä esikoisplatta First and Last and Allways. Eikä ne muutkaan albumit Floodland ja The Vision Thing lainkaan paskempia ole. Lisäksi minulla on joku vanhoista omakustanteista koottu kokoelma, joka sen sijaan on jo aika kehnoa meininkiä ihan tekniseltä tasoltaankin.

Tuon esikoisen jälkeenhän bändistä lähti läiskimään Wayne Hussey, joka perusti sitten Provinssissakin vierailleen The Missionin. The Mission ei ihan The Sisters of Mercyn tasolle koskaan päässyt, mutta ihan hyvä bändi sekin oli. Sanomattakin on selvää, että tuotantonsa pölyttyy hyllyssäni.
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Snakster

Mullakin tuli vähän puuntakaa koko bändi, olen kova Paradise Lost fani (ollu lähes alusta asti) ja yleensä levyarvosteluissa puhuttiin, että bändi yhdistää Sisters Of Mercyn soundia, Black Sabbath tyylisiin riffeihin.

Tuossa ostin tuon Sisters-kokoelman, itse en ole ihan die hard-fani, osa biiseistään ei ole mielestäni hyviä, vähän levyntäytettä. En ole tosin kuunnellut koko tuotantoaan.

Bändi taisi aloitella joskus 80-luvun alussa. Taitaa olla vieläkin kasassa, jollain kokoonpanolla.
 
oittsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juu, täälläkin eräs tunnustaa kuuntelevansa.

Siitä hassun hauska levy tuo slight case, että sen aina aika ajoin kaivaa hyllystä, kuuntelee puhki, yrittää kuunteluttaa sitä muille – joista 99,9 ei tajua hevon ():ttua koko touhusta. Snif.

Hauskaa jytkettä, ja edellä aikaansa.
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Ihan pienet eivät ole Sisters of Mercyn ansiot, loi kokonaisen tyylilajin.Gootti ei kolise kaikille, pitää olla vähän synkeä mielenlaatu ;)

Hyvä musiikki kestää aikaa, konepopin puolelta tulee mieleen Depeche Mode, 86 tehty biisi Striped kuulostaa hyvältä, laitappa Duran Durania soimaan, kuulostaa vähän Luhdan pikkutakilta.
Niin 80 lukuiselta, että ei ole tosikaan.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti trivekku

No, kyllä se Duran Durankin edelleen kuulostaa minusta todella hyvältä ja ajankohtaiselta.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ooh, Sisters! Kuuntelen kyllä ja paljon kuuntelenkin. Suosikkibiisiä on vaikea sanoa: Lucretia My Reflection, More, When You Don't See Me, Dominion/Mother Russia, 1959, ym...

Upea bändi. Sääli vaan, että Andrew ei ole saanut vuosiin mitään järkevää cd:lle asti.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Pakko tulla kertomaan että täältäkin löytyy satunnainen fani. Tuo sama Slight Case-kokoelma löytyy hyllystä ja talvella kuuntelin kolmea biisiä (Temple Of Love, Vision Thing ja Detonation Boulevard) repeatilla muutaman päivän putkeen. Tämä on jostain syystä juuri sellaista musiikkia mitä kuuntelen aika ajoin jatkuvalla syötöllä ja sitten taas levy saattaa pölyttyä hyllyssä koskematta pitkänkin aikaa kunnes se taas "löytyy uudestaan".
 
Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Viestin lähetti trivekku
Ihan pienet eivät ole Sisters of Mercyn ansiot, loi kokonaisen tyylilajin.Gootti ei kolise kaikille, pitää olla vähän synkeä mielenlaatu ;)

Noh, ei nyt varsinaisesti luonut. Olihan ennen Sistersiäkin jo sellaisia bändejä kuin Joy Division, Killing Joke, Theatre Of Hate ja Death In June - ja Suomessakin Musta Paraati vaikutti jo ennen Sisters Of Mercya.

Suurimman ansion goottityylin luomisesta laskisin ehkä Joy Divisionin harteille, mutta tokihan Sisters Of Mercy vaikutti tavattomasti siihen, miltä goottirock on sen jälkeen kuulostanut. Omasta mielestäni se vaikutti liikaakin - vaikka vika ei tietysti ole bändin itsensä vaan sille turhankin uskollisten jäljittelijöiden.

Edellisestä voisi päätellä, etten pidä bändistä, mutta voi, pidänhän minä. Kaikki kolme virallista studioalbumia löytyvät hyllystä täydennettynä b-puoli-/harvinaisuuskokoelma Some Girls Wander By Mistakella. Ja yksi livebootlegkin on tarttunut matkaan. First And Last And Always oli ensimmäinen Sisters-hankintani ja sen myötä myös rakkain, mutta hyviähän nuo muutkin levyt ovat.

Suositeltava ja oikeastaan pakollinen tutustumisen kohde kaikille gootista kiinnostuneille. Etenkin niille, joiden mielestä The 69 Eyes tai HIM ovat uutta ja innovatiivista tosigoottimusiikkia...
 
trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Viikate
Noh, ei nyt varsinaisesti luonut. Olihan ennen Sistersiäkin jo sellaisia bändejä kuin Joy Division, Killing Joke, Theatre Of Hate ja Death In June - ja Suomessakin Musta Paraati vaikutti jo ennen Sisters Of Mercya.

Suositeltava ja oikeastaan pakollinen tutustumisen kohde kaikille gootista kiinnostuneille. Etenkin niille, joiden mielestä The 69 Eyes tai HIM ovat uutta ja innovatiivista tosigoottimusiikkia...

Joo, arvelinkin, että oli gootti- bändejä ennen Sisters Of Mercyakin, vähän epätarkkuutta :/
69 Eyes on tavallaan 2000-luvulle päivitetty versio Sisters Of Mercysta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös