The Ramones

[teroz]

On PUNK-nurkkaa ja valitettavan useita RIP-ketjuja Ramonesin tiimoilta, mutta ei ihka omaa ketjua tälle bändille, jonka valtavaa vaikutusta rockin kehitykseen ei voi sivuuttaa. Nimittäin eihän täällä edes olisi PUNK-ketjua, ellei olisi tätä bändiä.

The Ramones sai alkuansa New Yorkin Queensissä 1974. Alusta lähtien projektin ympärillä häärivät alkuperäisjäsenet Johnny (kitara), Tommy (rummut), Joey (laulu) ja DeeDee (basso). Alussa testailtiin mm. DeeDeetä laulajana ja Joeyta rumpujen takana. Tommy taas istahti rumpujen taakse, kun ketään muutakaan "sopivaa" ei tahtonut löytyä.

Sinällään bändin perustamiselle ei löytynyt suuria musiikillisia taustoja, toki jotain pientä high school bändiä, mutta siinä se. Kokonaisuudessaan soittotaitoja tai koulutusta ei juurikaan ollut ja homma laitettiin kokoon kotikutoisesti, vastaiskuna progelle ja muulle "liian vaikealle" rockille.

Bändi sai levytyssopimuksen kahden vuoden klubisoitannan jälkeen vuonna 1976. Erityisesti The Ramones oli tunnettu New Yorkin legendaarisen CBGBs klubin kantabändinä. Parissa vuodessa laitettiin ulos peräti neljä studiolevyä: The Ramones (1976), Leave Home (1977), Rocket to Russia (1977) ja Road to Ruin (1978). Levyjä pidetään yleisesti bändin parhaina, mutta kaupallista menestystä ei juuri tullut. Kiertueella taas sujui paremmin, mutta jo tällöin Euroopassa suosio oli huomattavasti suurempaa kuin kotimaassa.

Nämä faktat seurasivat bändiä oikeastaan koko uran, kaupallinen menestys jäi väliin, mutta keikoilla riitti väkeä. Loppuun asti suurimmat yleisöt yhtye saavutti Euroopassa sekä erityisesti Etelä-Amerikassa, jossa yhtye oli jostain heillekin selittämättömästä syystä suuressa suosiossa. Etelä-Amerikasta ja Europaasta tuli myös useampia kulta -ja platinalevyjä, USAsta vain yksi - vuoden 1988 kokoelmasta Ramonesmania.

Yleisen mielipiteen mukaan - johon on helppo yhtyä - bändi sai vuoden 1978 jälkeen aikaan vain yhden todella hyvän levykokonaisuuden (Too Tough To Die, 1984), mutta yksittäisiä helmiä riitti uran loppuun asti esim. Somebody Put Something In My Drink (1987), Pet Semetary (1989), Tomorrow She Goes Away (1992) ja I Don't Wanna Grow Up (1995). Kaupallinen suosio ei kuitenkaan avautunut näilläkään, joskin medianäkyvyys ja kiertueiden tuotto nousivat kiertue kiertueelta.

The Ramonesin musiikki ei ole ydinfysiikkaa ja sen ei kuulukaan olla, itse ihmettelen miten kaupallinen suosio vältti näinkin tehokkaasti bändin, jolla on niin paljon tarttuvia biisejä. Ehkä kokonaisuus oli kuitenkin hieman liian outo mainstream suosiota varten. Kuten Richard Hell (eräs toinen CBGB-veteraani) asian sanoi "The Ramones were the secret Chuck Berry of the 70ties and 80ties: they made smash-hit after smash-hit, but nobody bought em". Biisejä nikkaroi pääasiassa DeeDee ja Joey, mutta myös Tommy loihti muutaman kulmakiven esim. valtaosan Blitzkrieg Bopista. Johnny osallistui tähän puoleen vähemmän ja lähes aina vain DeeDeen kanssa. Random-hitin sai myös Richie Ramone, joka rustasi "Somebody put something in my drink"-veisun.

Jäsenrulettikin ehti pyörimään joitakin kertoja, vain Joey ja Johnny kestivät koko matkan. Alkuperäinen rumpali Tommy kyllästyi muiden jäsenten ongelmiin sekä Johnnyn uhkailuihin ja lähti menemään 1978. Tilalle rekrytoitiin juuri Suomessakin keikkaillut Marky Ramone, joka taas heitettiin ulos bändistä 1982 alkoholiongelmansa vuoksi. Tilalle tuli Richie Ramone, joka lähti mitään ilmoittamatta 1987 ja hänet korvasi kahden keikan ajaksi Clem Burke Blondiesta (Elvis Ramone). Elvis Ramonen ura oli lyhyt, potkut tulivat kahden keikan jälkeen laaduttoman soitannan vuoksi. Takaisin rekrytoitiin raitistunut Marky Ramone. DeeDee taas alkoi kyllästymään liian rajattuihin linjoihin ja otti lopputilin 1989, joskin jatkoi yhtyeelle kirjoittamista viimeiseen levyyn asti ja laulaa viimeisen levyn viimeisellä biisillä (puhelimen välityksellä Berliinistä). Viimeiset vuodet bassossa palveli C.Jay Ramone, joka piristikin menoa mukavasti, koska DeeDee oli pari viimeistä vuottaan täysin haluton hoitamaan virkaansa (vrt. YLEn Provinssirock 1988 taltiointi) ja julkaisi jopa äärimmäisen huvittavan räplevyn nimellä Dee Dee King.

Mielenkiintoisen musiikin sekä imagon lisäksi yksi bändin mielenkiintoisemmista asioista oli jäsenten äärimmäisen huonot välit. Tästä surullisimpana esimerkkinä se, että Johnny ja Joey eivät käytännössä puhuneet toisilleen 1980-1996 välillä - rumpalin tai basistin virkaan kuului usein hoitaa kommunikointi ko. osapuolten välillä. Riita alkoi siitä kun Johnny vei Joeyn tyttöystävän, Joey kirjoitti asiasta tunnetun biisin "The KKK took my baby away" - KKK:n viitatessa Johnnyn oikeistolliseen maailmankatsomukseen. Tämän lisäksi DeeDee kärsi bipolaarisesta mielialahäiriöistä ja Joey pakko-oireista, jonka vuoksi esim. kiertuebussiin tai lentokoneeseen pääseminen oli välillä lievästi sanoen haastavaa - olihan hän nuoruudessa ollut oireidensa vuoksi myös pakkohoidossa. Johnny taas veti bändi ja piti sotilasmaisella kurillaan (ja vesiselvänä) kaikki muut jäsenet ja talouden kurissa. Nokkelia kavereita kuitenkin.

RIP-ketjuihin viittasinkin jo, eli valitettavasti 3/4 alkuperäiskokoonpanosta poistui soittamaan yläkertaan 2001-2004 välisenä aikana. Tämä pisti luonnollisesti lopun paluupuheille, jota lopettamisen jälkeen huhuiltiin. CJ kertoi Johnnyn saaneen erittäin suuria tarjouksia vain pari vuotta lopettamisen jälkeen. Välit eivät lopettamisen jälkeen yhtään lämmenneet. Marky ja Joey ottivat kuuluisasti yhteen Howard Sternin lähetyksessä 1997 ja riitaa Joeyn ja Johnnyn ei koskaan sovittu, vaan huhujen mukaan kaksikon tavatessa viimeistä kertaa vuonna 1999 levynjulkaisussa, Johnny lähestyi Joeyta ja pyysi sotakirveen hautaamista. Joey ei tähän reagoinut.

Suurin arvostus bändille on sadellut oikeastaan vasta lopettamisen jälkeen. Lukemattomat bändit nimeävät Ramonesin ykkösvaikuttajakseen ja 2003 tribuuttilevyllä esiintyivät mm. Green Day, RHCP, Pearl Jam, U2, Metallica, KISS, Marilyn Manson ym. Rock N Roll Hall of Famen portit aukesivat 2002 ja ehkä se suurin kirsikka kakun päälle tuli tänä vuonna kun yhtye sai elämäntyö Grammyn - ainoana artistina tähän mennessä, joka ei ole voittanut varsinaista Grammyä.

The Ramones soitti viimeisen keikkansa 6.8.1996. Kyseessä oli keikka #2263, eli 22 vuoden kiertämisellä tuosta saa hyvin kunnioittavan yli sadan keikan vuositahdin. Kuten Eddie Vedder sanoi: tuossa keikkamäärässä on vielä Jennifer Lopezilla vähän tekemistä. Mutta oikeastaan avasin ketjun tämän merkkipäivän 15v iän kunniaksi, onko muilla mietteitä tästä erikoisesta bändistä?

Loppuun pari linkkivinkkiä bändin eri vaiheista:
- Now I Wanna Sniff Some Glue (1974, CBGBs)
- Havana Affair (1977, London - It's Alive)
- I Wanna Be Sedated (1988, Provinssirock - Seinäjoki)
- Blitzkrieg Bop (1996, Los Angeles - viimeinen keikka)

 

[Paul Kemp]

Vaikka jo nukuttaakin, niin summataan jotain. Itselle Ramones on mm. Beatlesin ohella niitä tärkeimpiä bändejä yhä edelleen ja aika ajoin tulee tuttuja vähän päälle kahden minuutin huippuralleja kuunneltua. Ramojen pinssikin löytyy laukusta ja kaipa joku t-paitakin jossain on. Tämä siis siitäkin huolimatta, että olen kaikkea muuta, kuin punk-henkinen ihminen. Vaikka useimmat tuntemani ihmiset eivät voi yhtyeen musiikkia sen yksinkertaisuuden tai pöhköjen lyriikoiden takia sietääkään, niin itse pidän sitä huikeana popin ja minimalistisuuden yhdistelmänä. Riisuttua ja tarttuvaa. Paljon mieluummin tällaista musaa kuuntelee, kuin sellaisia biisejä, joissa "kerrotaan 20 min valtameristä ja lohikäärmeistä"(copyright muistaakseni itse Jeffry Hyman). Vaikka ennen ramoja olikin jo sellaisia huikeita artisteja, kuin Iggy & Stooges, MC5 jne. niin tuskin lienee liioiteltua sanoa, että vasta New Yorkin moppitukkien musiikki mullisti ja elävöitti kunnolla kalkkiutuneiden stadionrokkaridinojen ja 10 minuutin rumpusoolojen hegemoniaa 70-luvun lopulla.

Mutta joo, nyt nukkumaan ja joskus vaikka jotain lisää. Tai ei, kuuntelenpa sopivasti kieron ja pervon biisin 53rd & 3rd vielä ennen lakanoita..

 

[Evil]

Mutta joo, nyt nukkumaan ja joskus vaikka jotain lisää. Tai ei, kuuntelenpa sopivasti kieron ja pervon biisin 53rd & 3rd vielä ennen lakanoita..

Eikös Dee Dee tavannut kaupitella suihinottoa juuri kyseisessä kulmassa?

Noista avausviestissä mainituista uran loppupuolen yksittäisistä helmistä sen verran, että niihin kuuluu ehdottomasti Douglas Dee Dee Colvinin säveltämä nerokas pophitti Poison Heart, joka tarttuu kuin tippuri. Yksi 90-luvun hienoimmista biiseistä ihan yleisestikin.

 

[Paul Kemp]

Eikös Dee Dee tavannut kaupitella suihinottoa juuri kyseisessä kulmassa?

Noista avausviestissä mainituista uran loppupuolen yksittäisistä helmistä sen verran, että niihin kuuluu ehdottomasti Douglas Dee Dee Colvinin säveltämä nerokas pophitti Poison Heart, joka tarttuu kuin tippuri. Yksi 90-luvun hienoimmista biiseistä ihan yleisestikin.

Joo, kuulemma näköhavaintoja Dee Deestä noilla nurkilla oli hänen tutuilleen kertynyt, mutta varmuutta itsensä myymisestä ei kai kuitenkaan koskaan saatu. Heroiiniriippuvuus toki saa ihmisen tekemään hullumpiakin asioita. Nykyäänhän tuo ennen melko synkkä kulmaus ei taida enää olla karvaperseen myyntipiste, vaan joku pilvenpiirtäjä kai siihenkin on aikojen saatossa rakennettu ja miljöötä siistitty.

Poison Heart oli kyllä samaisen miehen soolouran harvoja todellisia helmiä. Nämä kuitenkin erottuvat sitten sitäkin paremmin muusta mudasta, kun miettii Dee Dee Kingin kokeilua luoda uraansa mm. räppärinä. Joku musiikkialan lehti muistaakseni antoikin sitten juuri tälle hänen rap-albumilleen erityismaininnan, että se olisi muuten valittu vuoden huonoimpien albumien joukkoon, mutta sekin olisi edellyttänyt edes laulamista englanniksi.

 

[kovalev]

Minulle Ramones tuli kunnolla tutuksi pikkunassikkana Ne Luumäkien kautta. En nyt jaksa muistaa, mikä levy se oli, joka on täynnä Ramo-covereita, mutta sitä kasettia tuli luukutettua ja pitkään täysin tietämättömänä mistään Ramones-kytkennöistä.

Tuo Spectorin tuottama End of the Century kolisee meikäläiselle parhaiten, vaikka tosifaneille tuo levy taitaa olla melkoinen inhokki? En tiedä.

Oikeistolaiseksi mulkuksi Johnny Ramone oli poikkeuksellisen cool, ja se viitisen vuotta vanha dokkari joka on näytetty Teemallakin on yksi parhaita musadokkareita ikinä.

 

[Paul Kemp]

Tuo Spectorin tuottama End of the Century kolisee meikäläiselle parhaiten, vaikka tosifaneille tuo levy taitaa olla melkoinen inhokki? En tiedä.

Oikeistolaiseksi mulkuksi Johnny Ramone oli poikkeuksellisen cool, ja se viitisen vuotta vanha dokkari joka on näytetty Teemallakin on yksi parhaita musadokkareita ikinä.

End of the Centuryn kansi on kyllä perkeleen huono luvalla sanottuna, mutta eihän se vielä musiikillisesti mitenkään huono ole. Etenkin avausraita Do you remember rock'n roll radio? on pirun hyvä. Ramojen touhuhan meni vasta myöhemmin kasarilla melkoiseksi pakkopullaksi ja ne tekijät, joista heidän oma soundi koostui rupesivat katoamaan yksi toisensa perään.

Heh, ilman oikeistolaista mulkkua koko bänditouhu olisi suurella tod.näköisyydellä levinnyt jo alkutaipaleella. Jokuhan aina tarvitaan pitämään kuria. Muutenkin Johnny Ramone on ehkä paras esimerkki siitä, että ei uskottavan rock'n roll -imagon välttämättä tarvitse rakentua minkään pakkovasemmistolaisen maailmanparantamisen ja tyhjänjauhamaisen varaan. Mikä on muuten tuo dokkari jonka mainitsit? Itsellä jäänyt salettiin katsomatta.

 

[kovalev]

Mikä on muuten tuo dokkari jonka mainitsit? Itsellä jäänyt salettiin katsomatta.

Enpäs nyt muista nimeä, jos sellaista edes oli. Se on valmistunut ennen Dee Deen ja Johnnyn poismenoja. Nauhoitin sen Teemalta ehkä kolme vuotta sitten. Täytyypä etsiä jostain. Paljon puhuvia päitä -niin kuin aina - mutta erittäin mielenkiintoista juttua myös 70-luvun Nykistä ja esim. Ramojen Englannin valloituksesta ja sen vaikutuksesta.

 

[Flou]

Mikä on muuten tuo dokkari jonka mainitsit?

Oiskohan dokkari ollut End of the Century - The Story of Ramones.

 

[Timppa73]

Oiskohan dokkari ollut End of the Century - The Story of Ramones.

Kiitokset tästä, juutuupistahan tuolla löytyi pätkittynä 11 osaan ja parit lisäextrat.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Sen verran progemiehiä olin jo pikkupoikana, että punkki tavallisesti lähinnä vitutti. Punk-bändit olivat stereotyyppisesti joutavia liimanhaistelijoita jotka eivät osanneet soittaa, lähinnä vaan räkiä ja haistatella. Sävellykset olivat ideattomia ja sanoitukset käsittelivät jotain anarkiaa, mätää yhteiskuntaa ja sekalaista vastarintavouhotusta. Tällä on hyvä aloittaa.

The Ramones kalasteli joissakin suhteissa samoilla vesillä kuten moni punkyhtye, mutta niiden touhu oli kuitenkin jotain aivan muuta. Tykkäsin heti. Todella yksinkertaisia kappaleita, vielä yksinkertaisempia tekstejä, koruton esillepano. The Ramonesilla oli tiukka asenne, napakka soitto, tunnistettava tyyli ja vaistonvarainen hitintekokyky. Lisäksi niillä oli sellainen jännä huumori jota ei punkgenren liepeillä ollut monella muulla. Heti tuli sellainen fiilis, että nämä ovat iloisia velmuja Ankkalinnasta ja saattavat osata nauraa itselleen. Yleensä punkkarit ottivat itsensä ja kaikki ne yhteiskuntajutut niin älyttömän vakavasti. Piti olla kantaaottava ja joka paikkaan kuviteltiin jotain ihme sanomaa. No Ramothan olivat jo tavallaan esipunkkareita, nuo räkäpunkkarit tulivat kuitenkin karvan verran myöhemmin.

The Ramones oli ainakin minulle yli kaiken sellainen hilpeä akti, jota oli mukava kuunnella sekalaisissa bileissä vielä seuraavinakin vuosikymmeninä. Kovin usein en tätä nykyä palaa ramolevyjen äärelle, mutta tasaisin väliajoin kyllä. Alkupuolen levyt ovat kyllä itselleni klassikoita.

 

[Luulajanpuisto]

Hyvä ketjunavaus, vei melkein kaiken sanottavankin kaikkien aikojen bändistä. Itelle Ramones oli siinä 1990 - 1996 ainoa bändi maailmassa, huipentuen Nummirokkiin v. 92, jossa sain nähdä tuon NYC:n nelikon livenä. Harmi vaan, että Dee Dee oli jo lähtenyt omille teilleen siinä vaiheessa. Tosin CJ oli teknisesti jopa parempi basisti, mutta se one,two,three,four -huuto oli kyllä ihan toista Colvinin pojan esittämänä.
Noitten mainittujen videoitten lisäksi kannattaa katella myös parit kirjat:
- Dee Dee Ramone: Poison Heart (AKA Lobotomy, surviving the Ramones)
- Dee Dee Ramone: Legend of a Rock Star
- Monte Melnick: On the road with the Ramones (kiertuemanagerin näkemys viettämistään vuosista bändin mukana)
Dee Dee oli aika "luova" noissa kirjoissaankin, totuus oli hieman venyvä käsite. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, todella mielenkiintoista luettavaa.

 

[teroz]

Täällä mainitun End of the Centuryn lisäksi on myös muita hyviä Ramones rainoja. We're outta here (1997) luo ihan hyvän kuvan bändin viimeisestä keikasta ja historiasta, mutta itse pidän vieläkin enemmän Ramones RAW:sta (2004), joka on myös muuten saavuttanut kultarajan USA:ssa.

RAW:lta löytyy Johnny Ramonen viimeinen panostus bändille, eli hän hoitaa Markyn kanssa kommenttiraidan, jolla hän mm. haukkuu Suomen (Provinssirock 1988 pätkien aikana) kylmäksi ja surulliseksi paikaksi tms.

RAW:n kommentoinnin jälkeen Johnny hoiti tosin vielä Ramonesin 30 vuotisjuhlan koordinointia, mutta tämän jälkeen tauti vei valitettavasti voiton.

Mielenkiintoisista Ramones faktoista tuli mieleeni, että Ramonesissa soittaminen ei keikkajäsenille rahallisesti(kaan) ollut mitään herkkua, Richie Ramone kertoi saaneensa n. 250$/viikko sekä täysylläpidon. Johnnyhan kaipaili Richietä - joka katosi erottuaan maan alle - ja yritti selvittää mihin voi lähettää hänen ansaitsemat rahansa levymyynneistä ym. Ilmeisesti tämä ei selvinnyt, koska Richie nosti tässä pari vuotta sitten lopulta oikeusjutun Ramones Ltd:tä ja eri perikuntia vastaan, jotta saisi oman osuutensa levyihin liittyvistä rahoista. Homma sovittiin oikeuden ulkopuolella ja Richiekin siis lienee lopulta sai enemmän taskurahaa.

CJ taas aloitti puolisen vuotta bändin lopettamisen jälkeen HomeDepotissa perustyöntekijänä ja teki kaikenlaista sekalaista hanttihommaa, työskennellen myös New Yorkin WTC purkutyömaalla n. vuoden 2001-2002. Tämän jälkeen Ramonesin maineen vuosi vuodelta kasvaessa hän pystyi vaihtamaan hanttihommat täyspäiväiseen keikkailuu. Lisäksi hänen omien sanojensa mukaan hänelle tarjottiin Metallican basistin paikkaa Newstedin lähdettyä, mutta hän kieltäytyi tästä kunniasta.

 

[Kulminaatiopistelijä]

Mielenkiintoisista Ramones faktoista tuli mieleeni, että Ramonesissa soittaminen ei keikkajäsenille rahallisesti(kaan) ollut mitään herkkua,

Kyllähän se ilmeistä oli, että loppuvuosina kaverit olivat töissä Ramones companyssä. Ei muutoin kai kukaan jaksaisi soittaa bändissä, jonka keskuudessa ei olla edes puheväleissä. Oliko heillä edes muuta vaihtoehtoa toimeentuloon?

Nyt tilanne olisi ihan toinen. Ramones vetäisi varmaan olympiastadionin täyteen. Kapinarock Blitzkrieg bop on nykyisin tsemppimusaa urheilutapahtumissa. Itse näin Ramonesin Helsingin jäähallissa 1991 Iggy Popin kera.

 

[Luulajanpuisto]

Näitä DVD -kokoelmiahan ilmestyi muutaman vuoden välein 2000-luvulla. Kaikkein kattavin taitaa olla "It's a Live 1974-1996", kahden levyn paketti, josta löytyy mm. muutama biisi tuolta 1988 Provinssin keikalta, mutta myös todella hyviä taltiointeja 70-luvulta.

 

[teroz]

"...ya know"

Joey Ramonen toinen soololevy "...ya know" julkaistaan viimeinkin toukokuun 22. päivä. Ensimmäinen single "Rock 'n' Roll Is the Answer" tulee ilmoille huhtikuussa.

Vaikea tietää mitä on odotettavissa, kyseessä on kaikenlaisten löydösten yhteenveto. Ilmeisesti materiaali on ajalta 1986-2001. Ensimmäinen soololevy oli kovastikin mieleeni, mutta tästä ei ole suuren suuria odotuksia, vaikuttaa vain arkistojen tyhjennyksiltä.

Joeyn veli Mickey on ollut isossa roolissa homman kasaamisessa, muuten kokoonpanot jne. ovat lievästi vielä epäselvinä. Ainakaan ei ollut mainintaa siitä, että esim. Marky Ramone olisi taas ollut kannujen takana.

No huhti/toukokuussa nähdään mitä levy tuo tullessaan. Positiivinen juttu kuitenkin ehdottomasti!

 

[Midnight Rambler]

Tuli saatua männäjouluna lahjaksi Leighin kirjoittama Veljeni Joey Ramone, joka on kyllä yksi parhaita rockbiografioita mitä olen vähään aikaan lukenut. Oikeastaan aika riipaiseva kertomus pohjimmiltaan, koska hyväntahtoista mutta vähän hidasta ja neuroottista Joeyta tönittiin aika rajusti läpi elämän. Entisenä koulukiusattuna vähintäänkin helppo kohde samaistua, jos niin voi sanoa. Toki kirjassa on sitten paljon muutakin mielenkiintoista ja jos Ramones yhtään kolisee, niin kannattaa ehdottomasti ottaa tämä opus lukuun.

 

[teroz]

Sen verran selvisi uudesta "...ya know" levystä, että tuottaja toimii Ramones faneille hyvinkin tuttu Ed Stasium. Pari biisiä on kirjoitettu yhdessä DeeDee Ramonen kanssa ja rumpuja soittaa laajemminkin Richie Ramone. Levyllä vierailee lisäksi mm. Little Steven ja Joan Jett.

Tommy Ramonen piti alunperin myös osittain tuottaa levyä, mutta ei taida lopulta olla mukana lopullisessa kokonaisuudessa.

 

[teroz]

RnR Is The Answer

Joey Ramonen levyltä on nyt putkahtanut ensimmäinen single "Rock N Roll Is The Answer". Hyvää menoa omaan korvaan, parempaa kuin mitä odotin. Pelkästään tämän kautta levyn julkaisemista voi pitää jo oikeutettuna. Katsotaan mitä muut 14 raitaa tuo tullessaan.

Linkki singleen - via YouTube.

 

[sonnychiba]

Laitetaan nyt tännekin vaikka oman ketjunkin olen asialle avannut. Ramones faneille tiedoksi, jos ei jo tiedossa ole eli Marky Ramone`s Blitzkrieg elokuussa Porissa keikalla. http://www.porispere.fi/fi/artistit/perjantai/markyramonesblitzkrieg

 

[teroz]

Laitetaan nyt tännekin vaikka oman ketjunkin olen asialle avannut. Ramones faneille tiedoksi, jos ei jo tiedossa ole eli Marky Ramone`s Blitzkrieg elokuussa Porissa keikalla. http://www.porispere.fi/fi/artistit/perjantai/markyramonesblitzkrieg

Onpa hieno juttu. Pakko lähteä katsomaan, kun viime keikka meni totaalisesti ohi. Eipä tämä tietty mikään Ramones ole, mutta kuitenkin erittäin kiinnostava kokonaisuus. Tuleehan sitä kesälle jotain keikkojakin sentään.

Kiitos tiedosta.

 

[teroz]

Joey Ramonen Ya Know-levy on nyt julkaistu ja on sitä itse tultu pari päivää kuunneltua. Ei voi olla kuin positiivisesti yllättynyt, pelkäsin demolaatusia kohisevia raitoja vailla yhtenäisyyttä, mutta onneksi olin täysin väärässä. En tiedä ylittääkö tämä ihan Dont Worry About Me:n laatua, mutta usea raita olisi ainakin mahtunut ko. levylle, eli mistään rihkamasta ei ole kyse. Tarkemmat yhteenvedot voi tehdä myöhemmin, mutta tällä erää eniten toimii Rock N Roll is the Answer, What Did I do to Deserve You, Seven Days of Gloom, Going Nowhere Fast ja mielenkiintoinen mutta keskeneräinen Cabin Fever. Hieno levy.

Tämän lisäksi toinen mielenkiintoinen uunituore julkaisu on Johnny Ramonen omaelämäkerta, jonka julkaisussa on myös siis kestänyt hyvin pitkään. Pitää poimia kirja käsiin ja lukea läpi.

 

[teroz]

Marky Ramone suuntaa taas suomeen 30.6, paikkana The Circus Helsingissä. Kyseessä on Tuskan päätösklubi ja halvalla menee, enakkoon 17€ ja Tuskan lipun omaaville vieläkin edullisempi.

Erikoisen tästä kiertueesta tekee se, että Marky ei kierrä Blitzkrieg kokoonpanolla vaan yhdessä Andrew W.K:n kanssa, joka hoitelee keikan lauluosuudet. Kyseinen herra saattaa olla jollekin tuttu yhdestä hitistään: Party Hard, muuten itsellekin aika vieras tapaus. Mutta mielenkiintoinen keikka on kuitenkin tulossa.

 

[Kumielvis]

Ai tällainenkin ketju, jes!
Punkin parissa olen kasvanut ja punkista olen aina pitänyt, mutta Ramones ei jostain syystä ole ikinä napannut. Pari hyvää biisiä on toki, ja yhtyeen valtavaa merkitystä en ikinä kiistäisi, ja tiettyyn mieleentilaan hyväntuulinen ramopop sopii oikein hyvin, joko itse Ramonesin tai lukuisien kunnioittaja/kopioijien soittamana. Mutta on tuo aika saatanan tylsää loppujen lopuksi, suurimmaksi osaksi, Pet sematary, beat a brat, sam pani kai jotain juomaani ja pakollinen hey ho, jesus is a gerbil ovat toki hienoja kappaleita. Ramones (ja Sex pistols) ovat vaan aina itselle olleet ne punkin tylsääkin tylsemmät legendaosastot. The Clash, Dead Kennedys, Misfits, Adverts ja moni muu ovat vaan itselle napanneet enempi.

 

[Gagne]

Siitä on muuten melkolailla tasan ja tarkkaan 37-vuotta kun tämä orkesteri julkaisi esikois-albuminsa. Gabba gabba sille.

 

[Vanhapuuma]

Punk syntyi ja kuoli Sex Pistolsin myötä. Anteeksi, saanko jatkaa loppuun? Niin kutsuttu protopunk oli kaikesta huolimatta enemmän mielestäni jatkumo rockille - eikä ainoastaan jatkumo, vaan ihan rock'n'rollia itseään. Ramones ei mielestäni edes ole punk-bändi. Sex Pistols oli se ilmiö, joka vasta synnytti punkin, vaikka se ei todellakaan ensimmäinen punk-bändi perinteisissä genrejaotteluissa olekaan. Ramones oli rock-bändi. Se teki simppeleitä power pop-tyylisiä biisejä, ja perhanan tarttuvia. Ja kuten Pisin Kääpiö 186cm, minäkin olen ehdottomasti enemmän progetyyppejä, ja silti Ramones toimii erittäin hyvin. Leave Home on minulle SE levy, mutta myös eka ja Road to Ruin toimivat erittäin hyvin. Toki progen lisäksi lähellä sydäntä on 60- ja 70-luvun rock, joten ei tuo ole niin suuri harppaus kuitenkaan. Etenkin the Whon alkuaikojen My Generationeissa ja I Can't Explaineissä kuulee paljon samaa mitä näissä ns. protopunk-bändeissä.

Kyllähän Ramones kova bändi oli, siitä ei ole epäilystä.