Sekalaisia ajatuksia...
Menestyminen vaatii hirvittävän määrän työtä ja onnekkaita sattumia. Kylmä fakta on, ettei SaiPa-nimisen yrityksen rahasampo pysty tuottamaan lähivuosina pelaajabudjettiin merkittävää kasvua, joten työn tekemisessä laatu korostuu entisestään. Virheisiin ei ole varaa, siis jos haluamme jotain hyvin paljon. Oli kyse sitten kahdeksan parhaan joukkoon pääsemisestä tai vaikka niistä projektin myötä esiin nostetuista mitalipeleistä. Tekijöiden ja kannattajien motivaation kannalta on keskeistä oppia myöntämään, ettei oma työ yksinkertaisesti riitä. Muuttuvia tekijöitä, pelaajamarkkinat suomessa ja kansainvälisesti. Pidemmillä sopimuksilla kiinnitettyjä nuoria, tai liian lyhyillä sopimuksilla kiinnitettyjä nuoria. Aina vedetään jostain suunnasta ja mukaan mahtuu väkisinkin virhearvioita. Mälkiä on useaan kertaan korostanut, että mitalipelit ovat mahdollisia jos lukuinen kasa palikoita loksahtaa kohdalleen ja hän on siinä täysin oikeassa. Perustekemistä ei voi näillä resursseilla ohjata itsestäänselvästi tuon tavoitteen mukaan vaan sen painopiste on yksilöllisen ja yhteisöllisenkin kehittymisen saralla. Jokainen otettu askel on kohti parempaa ja se mihin se riittää nähdään joskus.
Mistä sitten kipinä tulee? Omistajilla on intohimoa jääkiekko kohtaan ja yhtä lailla työntekoa ohjaa taloudellinen ajattelu. Kukaan tuskin lahjoitti rahaa seuran hyväksi vaan tuloksentekokyvyn parantaminen on asia, johon kaikki kentällä ja sen ulkopuolella tapahtuva tähtää. Näistä keinoista voi kannattajan silmin kuitenkin olla usein eri mieltä. Useamman vuoden heikomman jakson jälkeen puheet hallitapahtuman parantamisesta ja skriineistä kuulostavat pahalle. Ei meillä hallissa ole ongelmia (eihän se toki mikään priimapytinki ole) vaan niitä löytyy kentältä. Siinä miten pelaamme, siinä miten ihmiset suhtautuvat joukkueeseen ja käsitteeseen nimeltä SaiPa. Siitä miten turhautuneita ihmiset ovat kun emme pysty pistämään tasapäisesti hanttiin edes saman toiminnallisen tason seuroille. Hommaan tarvitaan kipinää. Pelaajia, pelitapaa tai ilmiöitä, jotka sytyttävät kipinän taas uudestaan. Kaiholla muistelen vuosituhannen loppua ja ns. buumia. Silloin tajusi erinomaisen hyvin mitä SaiPa merkitsee tälle alueelle ja minkälaisia kansanjoukkoja seura liikuttaa kun kiinnostus on hyvällä tasolla.
Okei, tämän päivän jääkiekko on viihdeteollisuutta. Halleissa käy väkeä, joille itse pelin sisällä tapahtuvat asiat eivät ole välttämättä ensisijainen syy tulla halliin. Firmat kutsuvat vieraita paikalle ja toki siitä hyötyy seurakin taloudellisesti. Pelillisten lamavuosien jälkeen ne eivät kuitenkaan lohduta yhtään, jollei tulevina vuosina tuo SaiPan tarjoama lisäpalvelu yhteistyökumppaneille näy myös siinä itse asiassa eli pelissä. Siis siinä pelissä, jonka takia minä ja lukuisa kasa muita raahautuu hallille vuodesta toiseen, meni miten meni. Tätä ei saa väärinkäyttää...
Olen varmaan henkilösuhteiden takia aika jäävi sanomaan mitään kovin tyhjentävää, ja osin suuni on sidottu muutenkin. Suurin toiveeni tällä hetkellä kuitenkin on, ettei seura käytä IKINÄ kannattajien ydinjoukon luottamusta väärin. Välillä rivien välistä luettuna tuntuu, että se +3000 (laskentatavasta riippuen) katsojaa on itsestäänselvyys, jotka raahautuvat hallille pelillisestä alakulosta huolimatta. Ja kyllähän se melkein aina raahautuukin, mutta sen yleisönosan vaatimuksia ja toiveita täytyy kuunnella myös eniten. Ne ovat niitä ihmisiä, joiden takia seura voi liigaa pelata ja ne ovat niitä ihmisiä, joiden takia yhteistyökumppanit haluavat osallistua toimintaan. Ne ovat isompi osa SaiPaa kuin yksittäinen pelaaja tai valmentaja tai johtohenkilö ikinä tulee olemaan. Miehet vaihtuu, mutta se osa paikallisesta kiekkokulttuurista pysyy. Muistakaa vaan, ettei ikuisesti. Seuran työlle osoitetaan kyllä kunnioitusta aina kun siihen koetaan olevan aihetta. Ei tämä ole pelkkää kiittämättömyyden ja valittamisen joukkoa. Olemme vaan kokeneet paljon pettymyksiä viime vuosina.
Taas on siis kasassa nuori ja innokas porukka. Potentiaalia varmasti on. Jokainen kiekkoniilo tietää myös sen, ettei jokainen ”kehittyvä” pelaaja tule kehittymään ensi kaudella ja joku taas onnistuu yllättävänkin hyvin. Kääntopuolelta katsottuna osa epäonnistuu väistämättä. En veikkaa tässä vaiheessa kautta sijoituksia eivätkä ne aina edes jaksa kiinnostaa. Rankimmilla hetkillä viime vuosina ainoa mitä toivoin näkeväni oli sydän. Sydän, joka kertoo kasvattajaseurasta ja kansallisuudesta riippumatta, että haluamme pelata juuri Teille, jotka siellä Kisapuistossa olette meitä katsomassa kerta toisensa jälkeen. Ikään kuin oma erityinen pelinsä varsinaisen pelin sisällä. Halu olla osa seuraa, katsojia ja koko kiekkoyhteisöä. Hitto, minä haluan nähdä sen taas. Minulle seura ei ole koskaan yritys, se on SaiPa. Nimi, joka merkitsee paljon monella eri tasolla.
