The 69 Eyes

  • 14 100
  • 68

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun en vanhaakaan tälle bändille omistettua ketjua löytänyt (johtuneeko siitä että 69 ei kelpaa, kun ei täytä kolmen merkin rajaa, en tiedä), niin avataan sitten uusi.

Miten jatkoaikalaisille iskevät Hellsingin vampyyrit? Itse olen tällä hetkellä aika tehokkaasti koukussa. Wasting the dawnista eteenpäin omistan jokaisen platan, ne kolme ensimmäistäkin ovat hankintalistalla.

Wasting the dawn ehkä kuitenkin kolmea seuraajaansa huonompi, johtuen lähinnä parista heikommasta biisistä eli Who's gonna pay the bailista ja Be my speedistä. Toisaalta nimikkobiisi, Next Stop Paradise ja etenkin Lazarus heart, jota itse pidän bändin parhaana niistä itse kuulemistani biiseistä, ovat todellisia herkkupaljoa. Loput ovat sitten muuten vain varsin vakuuttavaa kamaa, lukuunottamatta ehkä You ain't the reasonia.

Blessed be on varsin tasaisen tasokasta kamaa, en ihmettele, että juuri se nosti bändin kunnolla pinnalle. Tältä platalta vain Gothic Girl ei oikein ole minun makuuni, mutta sekin putoilee ihan kohtalaisesti. Muita voikin sanoa jo hyviksi, parhaiksi paloiksi voisi nostaa Framed in bloodin, Brandon Leen ja Gravelandin.

Paris kills on todella hyvää kamaa. Todellista miinusta platalta ei löydy. Slovari Radical ja Forever more ovat omat suosikkini. Levyltä ei kuitenkaan löydy varsinaisesti tajunnan räjäyttävää biisiä, kuten esimerkiksi Lazarus heart.

Uusin levy Devils on saanut kovin erilaista kritiikkiä, joiltakin osin varsin negatiivistakin. Itse kuitenkin pidän kovasti. Nimikkobiisi iskee hyvin, varsinkin Jyrkin ulvonta ennen ensimmäistä ja kolmatta chorusta. Jimmy on mielestäni platan paras saavutus, perässään Hevioso. Sinkkulohkaisu Lost Boys on edelleen varsin menevää kamaa, vaikkei kolahdakaan enää niin täysillä kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Christina Death on myös hienoa kuunneltavaa, eikä Sister of charitykään juuri pahemmaksi pistä. Devilsiä on kuitenkin hieman vaikeampaa arvioida vielä samoin kuin aikaisempia, johtuen uutuudenviehätyksestä.

Nosturiin saatan tammikuussa sivakoida bändin tsekkaamaan. Keikalla ovat kuulemma varsin menevää kamaa?

Kokemuksia myös kolmesta ensimmäisestä kiekosta olisi hienoa kuulla. Rockimpaa kamaa olivat silloin, mutta kuinka rock?
 
Viimeksi muokattu:

Peoplez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo vois olla ihan hyväkin bändi mutta en tykkää sen Jyrkin laulutyylistä. Ei oo luontainen se ääni.

Pari hyvää biisiä noillakin kuitenkin on.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Juha Salminen
Kokemuksia myös kolmesta ensimmäisestä kiekosta olisi hienoa kuulla. Rockimpaa kamaa olivat silloin, mutta kuinka rock?

rokrok ja vielä kerran rok. Savage Garden on maailman kovimpia äänitteitä ja kaiholla muistelen hikisiä keikkoja kymmenen vuoden takaa. Wasting The Dawn on sekin hyvä levy, mutta sen jälkeen loppui mun kiinnostus.

Bändin nykyisyys harmittaa siis minua kovasti, vaikken epäilekään etteivätkö olisi suosion ansainneet kovalla työllä.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Juha Salminen

Wasting the dawn
ehkä kuitenkin kolmea seuraajaansa huonompi, johtuen lähinnä parista heikommasta biisistä

Wasting the dawn on 69 eyesin viimeinen oikeasti hyvä levy ja nimibiisi ehkäpä paras kappale. Tämän jälkeen tulleet ovatkin sitten enemmän ja vähemmän teineille ja ennenkaikkea 'gootin' ihailijoille suunnattua tavaraa. Bändille tuntuu käyvän samalla tavalla kuin himille, mainetta tulee ja musiikki vain löystyy ja muuttuu radioystävällisemmäksi. Ymmärrettäväähän se toisaalta on, pakko ne laskut jotenkin on saatava maksetuksi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Itselläni on neljä 69-levyä. Se örinäpuoli ei oikein nappaa, yksi siltä aikakaudelta. Loput tätä uudempaa.

"Blessed Be", se ensimmäinen koneellisempi ja toinen JLM:n tuottama levy, iskee minuun itseeni parhaiten. "Paris Kills" sisältää myös mukavia ralleja, uudempaa en ole vielä perehtynyt muuten kuin singlemaistiaisten muodossa. "Wasting The Dawn" ja "Wrap Your Troubles... öö.. mitessejatkukaan" ovat peruslevyjä. Muutama hyvä veisuu.

Nykyään bändi käyttää koneita vähemmän, kuuleman mukaan, mutta "The Lost Boys"-biisi on jäätävän hyvä. Kappaleen loppupuolen kitarakikkailu tuo mieleen vanhalenmaisen lainauksen. Tiedä sitten onko tarkoituksen mukaan napattu pieni rippaus sieltä päin. "Devils"-single ei oikein iske. En tiedä, oliko TLB sitten liian hyvä, että sen takia kuulostaa huonolta.

Tähän väliin dancemusiikin suurena ystävänä mainostan "The Chair"-viisun club mixia, joka venyttää viisun yli kahdeksan (8!) minuuttiseksi dancekikkailuksi. Ilmeisesti remiksin takana on henkilökuntaa Perwertin takaa, varmaksi en tiedä, koska singlen kansilehdessä ei remiksaajasta ole mainittu yhtikäs mitään.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Arnold
Itselläni on neljä 69-levyä. Se örinäpuoli ei oikein nappaa, yksi siltä aikakaudelta. Loput tätä uudempaa.

Eikös tossa ole vähän ristiriitaa? Jyrkihän nimenomaan alkoi tuolla Wasting The Dawnilla hakemaan niitä matalampia ääniä, sitä ennen veti puhdasta rokkia. Claude, Mary-Annin Jape ja Jyrki - siinä Suomen kovin katurock-laulajien kolmikko, joista vain Claudella on hyvä syy olla vetämättä sitä mitä osaa.
 

Tunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flonaldo imee.
Mielestäni the 69 Eyesin keulakuva on ruma. Kivan lapsiin vetoavan kampauksen ja paksun pakkelikerroksen alta paljastuu auttamatta yhden Suomen rumimman miehen kasvonpiirteet.

Eipä sillä, että tämä musiikillisiin ansioihin vaikuttaisi..
 

ace

Jäsen
En ollut kuullut bändiltä kuin ne biisit mitkä soivat radiosta ennenkuin sain vuosi sitten lahjaksi Helsinki Vampires DVD:n. Ja jumankekka miten kolahti! Ensinnäkin yhtye on aivan saamarin tyylikäs koko mustissa vetimissään. Toisekseen vaikka ainakaan DVD:n keikalla lavalla juurikaan ihmeitä tapahdu, on Jussi69:n rumpujen soitto jotain todella mahtavaa katseltavaa. Noin niitä kannuja pitää takoa! Ja kolmas ja tärkein juttu: Ne alakuloisten biisien synkät soundit + Jyrkin mahtavan matala lauluääni. Kyllä toimii. DVD:n jälkeen piti hommata pikavauhtia Blessed be ja Paris Kills, sekä heti ilmestyttyään uusin Devils. Kaikki ovat olleet ahkerassa kuuntelussa, ja huonoja biisejä näiltä levyiltä ei juurikaan löydy. Ainoastaan radiossa liikaa renkutettu Lost boys alkaa kuulostaa jo puulta minun korvissani.

Alkuaikojen matskusta ei ole muuta kokemusta kuin ne pari videota mitä DVD:ltä löytyy sekä Best of..kokoelman muutamat raidat. Parempaan suuntaan bändi on mennyt.

Eli vastaus on kyllä, koukussa ollaan. Ja liput Tavastian keikalle 11.12. odottaa tuossa ylälaatikossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska ulkomusiikilliset arvot ovat tärkeitä saa 69 eyes enemmän julkisuutta kuin se musiikillisesti ansaitsisi. Keskinkertaista hardrockia joka muuttuu ns. goottirockiksi kun urpolta näyttävä laulusolisti keroo diggailevansa The Crow elokuvaa ja laulaa ohi normaalin rekisterinsä kuulostaen lähinna naurettavalta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Sledge Hammer!
Keskinkertaista hardrockia joka muuttuu ns. goottirockiksi kun urpolta näyttävä laulusolisti keroo diggailevansa The Crow elokuvaa ja laulaa ohi normaalin rekisterinsä kuulostaen lähinna naurettavalta.

Jep jep, gootti-Popedalla on puutteensa mutta yleisöön se putoaa todella hyvin, livenä varsinkin. Jyrkien örähtelyt ovat kieltämättä koomisia.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Niin, itse tutustuin ko. bändiin Blessed be-levyn julkaisun aikoihin. Oikeastaan biisi Gothic Girl sai allekirjoittaneen höristämään korviaan, josta johtuen levykin tuli ostettua

Ilmeisesti tästä syystä pidänkin ko. levyä 69eyesin parhaana ja Paris killsiä kakkosena.
Tuo Wasting the dawn ei ole oikein koskaan auennut allekirjoittaneelle.

Vakaana aikoimuksenani on tässä lähipäivinä marssia hämeenlinnalaiseen levyliikeeseen (ei siihen uuteen) ja ostaa tuo Devils pois kuleksimasta.

Täältä tähän
 
Viestin lähetti Pressiboxi
Jep jep, gootti-Popedalla on puutteensa mutta yleisöön se putoaa todella hyvin, livenä varsinkin. Jyrkien örähtelyt ovat kieltämättä koomisia.

Eräältä asiasta sentään jotain tietävältä suht luotettavalta taholta kuulin, että Blessed Be -levyn aikoihin Jyrkin lauluosuudet koottiin tietokoneen näytöllä kokonaisiksi suorituksiksi aiemmin äänitetyistä n. sanan mittaisista pätkistä. Samalla lauluja myös madallettiin koneellisesti. Että se siitä goottilaulajasta, rokkiahan Jyrki vetää ihan mallikkaasti.

Ei tosin vielä vedä vertoja To/Die/For -yhtyeen levylauluihin, jotka on kuulemma vedetty autotunen läpi neljä kertaa!

Tosin eivätpä ole ensimmäisiä orkestereita, jotka studiossa "kikkailevat".

Kuusysit ovat ihan kivannäköinen bändi ja jotkut biisinsäkin kieltämättä melko tarttuvia, mutta eipä ole minun juttuni tämä ollenkaan. Taitavat silti breikata maailmalla.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Hitsi kun en ole kuullut kuin Wasting the Dawnista eteenpäin 69 Eyesiä. Yksi mikä on tuosta levystä uusimpaan Devilsiin minun korvaani pistänyt, on kappaleiden samanlaisuus. Varsinkin kaikki 'hitit', kuten Framed in blood, The Chair, Brandon Lee, Betty Blue ja Dance d'Amour ovat kaikki täysin samalla kaavalla tehtyjä.

Livenäkin on nähty herrat pariin otteeseen ja onhan se karmivan kuulosta kun ei osata laulaa matalalta, ei sitten yhtään. Jussi69:n rummutuskin on suurimmaksi osaksi samaa tykytystä, mihin tuppaa puutumaan pitemmän päälle. Se tyyli nyt on mitä on...

Lisäksi bändissä häiritsee aina se, että ukoilla on aina kauhea pohjustus mistä elokuvasta ja mihin tunnelmaan kappaleet on tehty. Ei jaksaisi aina kuunnella sitä samaa kuinka Lost Boys on tribuutti samannimiselle elokuvalle ja Brandon Lee kuolleelle näyttelijälle. Ylipäätään se, että verhoudutaan johonkin toiseen asiaan eikä tehdä sitä omaa juttua.

Ei sillä, diggailen kyllä bändistä ja onhan nuo neljä uusinta levyä hyllyssä. Hyvää nousukännimusaikkia...
 

sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Eipäs ole meikäläiseenkään ko bändi koskaan iskenyt vaikka livenä olenkin nähnyt heidät useammankin kerran. Wasting the Dawn on hyvä kappale ja muutama muu kuunneltava heiltä kanssa löytyy.

Hauska piirre sinänsä tämä heidän goottiutumansa. Musiikkihan on ainakin kaukana goottimusasta ja eipä kavereilla muutenkaan goottien maailma ole tainnut täysin aueta. Nyt siinä on vain havaittu mahdollisuus saada teinigoottien seassa jonkinlaista jalan sijaa käyttämällä aikaisemmin halveksimastansa Christian Deathista tuttuja symboleita. Summa summarum... yksi omaa itseään hakeva mahdollisimman kaupalliseksi pyrkivä bändi. Ehkä voisi kolahtaa jos olisi vielä puolet nuorempi...
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Blessed Be -albumin myötä jäin "kuusyseihin" koukkuun. Albumit Blessed Be, Paris Kills ja tuore Devils löytyvät allekirjoittaneelta ja olen todella tyytyväinen hankintoihini. Joulukuussa yhtye vierailisi Lutakossa, mieli tekisi lähteä paikan päälle katsomaan, mutta taitaa jäädä väliin..
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
69 silmää = Horseshit.

Ennen oli vielä ihan kohtuu rock-bändi ja Blessed Be -levykin jollain lailla alkuun meni, mutta jotenkin homma muuttui jo sillä levyllä ja sen jälkeen niin korniksi, ettei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Wanna be Peter Steele kuulostaa ja näyttää erittäin tökeröltä ja rumpalina toimiva suomen ärsyttävin muusikko on vielä pahempi.

Gootit, Helsinki Vampyyrit jne.jne. Ihan höpöhöpöhupsu bändi, joka on musiikillisestikin veivannut yhtä ja samaa rainaa jo kolme levyä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itse kiinnostuin bändiin Blessed Be:n myötä, joka mielestäni
onkin paras tekele näistä uudemman tuotannon ajoista.

Bändi sanoi Paris Kills'n jälkeen että trilogia on tehty loppuun ja
seuraava levy edustaa jotain muuta.
Eilen hommasin Devilsin ja saa kotimatkalla kuunnella onko se
nyt sittenkään niin erilainen.
 

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Viestin lähetti Peoplez
Tuo vois olla ihan hyväkin bändi mutta en tykkää sen Jyrkin laulutyylistä. Ei oo luontainen se ääni.

Pari hyvää biisiä noillakin kuitenkin on.
Laulu tosiaan menee liian matalalla laulajan äänialaan nähden.

Olenko ainoa jonka mielestä 69sit kuulostavat lähinnä köyhältä Type O Negativelta? Vrt. Hitti my girlfriends girlfriend. How 69eyes can you go, tai siis toisinpäin. Peter Steeleltä kuitenkin irtoaa tuo alarekisteri paljon luonnollisemmin...
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
suuri vitsi

pakko on kommentoida tuota "keikkaa" jota satuin eilen Subtv:ltä silmäilemään. Kyseessä oli siis joku MTV3 Stage(?) tai muu sellainen ja olipas paska bändi lauteilla. Aneeminen, teatraalinen esiintyminen ilman hikeä, rumpalin naurettava pelleily, laulajan säälittävät elkeet ja "naurahdukset" siinä viimeisessä hittibiisissä (Brandon Lee) oli kaiken kaikkiaan naurettava ja kuvottava kokemus. Luulin, että jonkinlaista menestystä ja keikkakokemusta omaava bändi olisi livenä edes jonkinlainen akti, mutta huh huh ei sinne päinkään.

Bändi vaikuttaa vahvasti levy-yhtiön stailatulta tekeleeltä tyyliin Popstars. Pojille vampyyrivaatteet päälle ja soitetaan mukagoottia Type o Negativea plagioiden ja annetaan kaikille vielä kunnon lempinimet päälle.

Onpas harvinaisen paska ja epäonnistunut bändi. Alkoi näköjään oikeen vituttamaan.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: suuri vitsi

Viestin lähetti Näkkäri

Onpas harvinaisen paska ja epäonnistunut bändi. Alkoi näköjään oikeen vituttamaan.

Katsoin kans keikan eilen. Harvoin törmää yhtä säälittävään bändiin kuusysi. Sanoin parille 69 Eyes -diggarille tossa kuukausi sitten, että Lost Boys on paras biisi mitä ne on tehnyt. Sieltä tuli heti "Kyllä niillä paljon parempia biisejä on kuten Chair." Tosiasia on, että niiden musa on ihan helvetin laahaavaa, mutta Lost Boys rullaa aika hyvin eteenpäin ja tarkka korvani havaitsee hardrock -vivahteita ko. hoilotuksessa. Todellakin on käynyt mielessä, onko 69 Eyes levy-yhtiön tekemä tuote.

Edit: Vituttaa muuten kun ohjelman ehdottomasti mielenkiintoisinta osaa oli leikattu pois eli kun Jussi (rumpali) sanoi Chris Holmesin olleen pahiksista pahin, kun 69 Eyes kävi L.A.:ssa. Se oli kertomassa jotain tarinaa Holmesin tempauksesta, mutta maikkarimaisesti se oli leikattu keskeltä kahtia.
 
Viimeksi muokattu:

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Keskinkertainen yhtye, jonka musiikki on hetken kiinnostavaa, mutta ei sitä kovin monta kappaletta jaksa kuunnella. Biisit ovat jotenkin niin laahaavia/tylsiä. Laulajan ääniala on myös todella rajoittunut ja todellakin kuulostaa siltä, että mies yrittää väkisin laulaa alhaalta. Kyllä niillä ihan kuunneltaviakin biisejä on, mutta jotenkin teennäinen maku niistä huokuu.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Kieltämättä keikka oli pettymys, mutta viimeisten festari esiintymisien perusteella ei suuri ihme. Vaikka ne biisit hivenen muistuttavatkin toisiaan, niin kyllä niillä pitäisi ihan kelpo keikka pystyä heittämään. Toisaalta, kun on muutamia keikkoja tullut nähtyä, niin epäillyttää tuo Jyrki69:n laulaminen, ei vakuuta, ei todellakaan.

Toisaalta HIM vetää myös nykyään erittäiin aneemisia keikkoja ja lähinnä katsominen aiheuttaa haukotuksia. Tajuavatkohan nämä bändit, että tuolla tyylillä kun vetää livenä(laiskasti), niin siitä periaatteessa häviää se juttu, mikä tekee live keikoista niin hyviä IMO.
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: suuri vitsi

Viestin lähetti Näkkäri
pakko on kommentoida tuota "keikkaa" jota satuin eilen Subtv:ltä silmäilemään. Kyseessä oli siis joku MTV3 Stage(?) tai muu sellainen ja olipas paska bändi lauteilla. Aneeminen, teatraalinen esiintyminen ilman hikeä, rumpalin naurettava pelleily, laulajan säälittävät elkeet ja "naurahdukset" siinä viimeisessä hittibiisissä (Brandon Lee) oli kaiken kaikkiaan naurettava ja kuvottava kokemus. Luulin, että jonkinlaista menestystä ja keikkakokemusta omaava bändi olisi livenä edes jonkinlainen akti, mutta huh huh ei sinne päinkään.

Bändi vaikuttaa vahvasti levy-yhtiön stailatulta tekeleeltä tyyliin Popstars. Pojille vampyyrivaatteet päälle ja soitetaan mukagoottia Type o Negativea plagioiden ja annetaan kaikille vielä kunnon lempinimet päälle.

Onpas harvinaisen paska ja epäonnistunut bändi. Alkoi näköjään oikeen vituttamaan.

Minuakin ihmetytti rumpalin naurettava tyyli mätkiä rumpuja. Muutenkin todella surkea keikka, tollasilla live vedoilla ei kyllä pitkälle pötkitä. Kitaristit ja basisti seisoi paikallaan koko shown ajan ja välillä tekivät joitakin taustalailuja jotka kuulostivat todella karseilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös