Täällä huomaan kohtalaisen vähän sivutun pohjoista Thaimaata, vuoristoseutuja ja kultaisen kolmion alueita reissukohteina. Romaaninhan noista kokemuksistaan voisi toki vääntää, mutta tiivistetään nyt niin, että kannattaa käydä kurkistelemassa biitsillä lokoilun sijaan. Pohjoisen kaupungeista isoin, Chiang mai on mainio nuorekashenkinen mesta, ilman rasittavaa turistikrääsähöperöintiä, vaikka night marketit täältäkin tietty löytyy. Chiang Rai taas on vähän pikkusempi mesta, mutta yksi maailman parhaista pitserioista sieltä löytyy, kannattaa tsekata, jos sinne osuu, osote löytyy lonely planetistakin. Hinnat ei päätä huimaa, mutta laatu on priimaa.
Trekkaamiseen vuoristoviidakot (virallisesti kai monsuunimetsät) tarjoaa ihan liigatason urheilijoillekin haasteita, jos kohta tavallisen tallaajan polkujakin löytää. Akhat, Lisut, Lahut, pitkäkaulaihmiset (Karenit) ja ties mitkä heimot asustaa noissa vuoristoviidakoissa kokolailla eristyksissä kaikesta modernista elämänmenosta, vierailu ( jos onnistuu saamaan kutsun) noissa kylissä avartaa kyllä tallaajaa monin tavoin. Tietysti turistina pääsee helpommin käymään noissa kammoitusta herättävissä ihmiseläintarhoissa, joiden monimielisestä merkityksestä kannattaisi käydä debatti oman topikkinsa alla.
Laajennellaan sitä Thaimaa topikkia vielä vähän sinne laveammalle kaakkois aasialle: Kannattaa lähteä seilaamaan mekongille ja Laosiin, eipä enää hihasta repijoitä riitäkään turistille, mitä joku satunnainen oopiumin kauppaaja siellä täällä. Laivat eivät ole mitään lepohotelleja ja fast boatiin en laittaisi edes vihamiestäni, mutta tunnista toiseen koskematon viidakko, silloin tällöin se mies ja puhveli rantatöyräällä. Kaiken vaivan jälkeen sitten maailmanperintökaupunki Luang Prabang, Laosin eniten ehkä turistoitunein kolkka, mutta silti, ranskalaisen siirtomaa - arkkitehtuurinsa ja lukuisien mahtavien kahviloidensa ansiosta paikka on enemmän kiireetön ja pohdiskeleva, vaikka night marketit löytyy sieltäkin.
Vuorisen ajelun ja saman asumattomuuden jälkeen päivän (n.10-12 h) bussitripin jälkeen pääsee Vientianeen, pääkaupunkiin, jossa en harmikseni ehtinyt viettää niin kauaa, kun halusin ( tänne on siis palattava), ystävyyden sillan jälkeen olet taas Thaimaassa, Nong Khaissa, alueella, joka lienee maan köyhintä kolkkaa, vaan kivaa oli täälläkin ja oma elämänmenon rytminsä.
Noista biitsi kohteista joku täällä jo mainitsikin Koh Changin, mainio paikka ja käymisen arvoinen, vaan tsunamin jälkeen juuri tämän paikan svedut bongasi, joten välillä siellä ollessa tuntui olevan enemmän sveduja, kuin paikallisia. Reggaeta mielellään kuuntelevalle väelle saarelta löytyy kertakaikkisen makee hostelli ja rafla nimeltä rasta baby, jossa hinnat on asiaa ja ympäri maailman oleva jengi ansaitsee suitsutuksen sanan ja tietysti: Whitesand beach ja lonely beach on vaan nimensä veroisia.
Jos tuntee sitten kaipaavansa rauhallisempaa ja turistittomampaa ranta(trooppinen saari, valkoinen biitsi) loma paikkaa, Koh Kwai on just sitten passeli, siellä on kahden pienen bungalow mestan verran väkee, vajaa 50 henkilökuntineen koko saarella ja mitään et voi ostaa, kun sen kummemmin paria ruokapaikkaa lukuunottamatta mitään ei ole kaupankaan. Saari on kyllä upee kun seikkailukirjoista ja...
No, eiköhän ajatus tullut jo tutuks, menkää sinne ite ja ottakaa selvää, kannatan lämpimästi kaikille ja rohkeesti pientenkin, alle kouluikästen, kanssa reppureissaamaan vaan, ei oo parempaa fiilistä, kun perheen kanssa yhdessä seikkailla.