Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Maalivahti Jere Huhtamaa karistaa Suomen pölyt niskastaan – siirtyy eksoottiseen kiekkomaahanLue lisää »
-
Sportilta synkkä ulostulo: Miroslav Svobodan kausi ohiLue lisää »
-
SaiPan sopimustarjous vakuutti Mark Pysykin välittömästi – entuudestaan tuttu joukkuekaveri auttanut sopeutumisessaLue lisää »
-
Lapa jäähän: PWHL-tähdet inspiroivat nuoria suomalaispelureitaLue lisää »
-
Kokkolalaisten hurja liito sai jatkoa – Hermekselle kahdeksas peräkkäinen voitto ja Mestiksen kärkipaikkaLue lisää »
-
Jakub Málek ohittamaton este espoolaisilleLue lisää »
Testiketju
- Viestiketjun aloittaja powerplaymaker
- Alkaa
- 97 602
- 635
Jännä yhteensattuma muuten... löysin tänään tämän facebook profiilin
Viimeksi muokattu:
Kato legendaarinen id.
Justus Annunen
Samuel Jukuri
Eddie Ahlmark
Niki Blomberg
Samuel Jukuri
Eddie Ahlmark
Niki Blomberg
Neuvostoliittoa ei enää ollut, Iso-Britannia oli polvillaan ja Yhdysvallat tyytyväinen siihen, että sota ei pitkittynyt. Niinpä kellään ei myöskään ollut nokan koputtamista Saksan ja Japanin ”ehdottamiin” uusiin rajoihin. Jaltan konferenssin sijaan asioista päättivät Hitler ja Hirohito.
Saksa ja sen liittolaiset Euroopassa
Suur-Saksa
Saksan pinta-ala ja (ainakin alkujaan) myös väestömäärä kaksinkertaistui. Itävalta, Unkari, Tšekkoslovakia, Benelux-maat sekä valtaosa Puolasta liittyivät tai liitettiin Suur-Saksaan. Belgia, Hollanti ja Luxemburg säilyttivät nimellisen autonomian, mutta kuuluivat faktisesti Saksalle ja olivat virallisesti osa Suur-Saksan kansallissosialistia valtiota.
Versailles’n häpeärauhan oikaisemiseksi myös Tanskasta ja Ranskasta sipaistiin siivut Saksalle. Jostain syystä etenkin Maginot-linjan alueet kiinnostivat sakuja… Lisäksi Saksa liitti Ranskasta valtakuntaansa kapean rannikkokaistaleen Calaisista Caeniin, jonka se oli miehittänyt jo sodan aikana. Valtaosa Euroopan maista kuului saksalaisten johtamaan ja hallinnoimaan liittoutumaan.
Itä-Preussi
Saksan itärintamalla valtaamista alueista perustettiin kokonaan uusi suurvaltio: täysin emä-Saksan hallinnassa oleva Itä-Preussi, jonka johto- ja vastuuasemiin asetettiin kunnostautuneita natsiupseereja.
Uusi valtio koostui Valko-Venäjästä, Ukrainasta, Baltiasta ja koko Neuvostoliiton alueista aina Jenisei-joelle saakka, joka oli sovittu rajaksi japanilaisten kanssa.
Saksalaiset eivät kuitenkaan koskaan onnistuneet saamaan Itä-Preussia kokonaan haltuunsa muuten kuin kartalla. Natsien todellinen hallinta-alue loppui Volgan tietämille.
Ranska
Ranskaan asetettiin heti antautumisen jälkeen saksalaismielinen hallitus ja maasta tuli Saksan liittolainen niin kaupankäynnin kuin idässä alkaneen sodankin osalta. Sodan edetessä Ranska siten maailmansodan häviäjävaltiosta voittajien leiriin…
Saksalaisilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan päästää Ranskaa helpolla. Varsinaisten aluemenetystensä lisäksi Ranska menetti kaikki siirtomaansa Aasiasta (Saksan ja Japanin tekemän salaisen sopimuksen mukaisesti) ja joutui alistamaan myös muut siirtomaansa saksalaisten hallinnoiman siirtomaakeskushallinnon alaisuuteen.
Ranska säilyi kuitenkin näennäisesti itsenäisenä demokratiana. Rauhan ja kommunismin kukistamisen lisäksi se sai itselleen mm. Jerseyn saaret, joten enemmistö kansalaisista hyväksyi maalle asetetut ehdot ja uudet rajat. Ja eipä ranskalaisilla oikeastaan muita vaihtoehtoja ollutkaan kuin hyväksyä tosiasiat.
Italia
Uskollinen ja alusta asti Saksan rinnalla voittoisassa rintamassa taistellut Italia palkittiin maltillisin aluelisäyksin. Sen rajat siirtyivät idässä nykyisten Slovenian ja Kroatian alueille niin, että suurin osa Adrianmeren rannikosta oli sen hallussa. Italia sai myös merkittävän poliittisen ja sotilaallisen aseman Kreikasta.
Arvaamattomana pidetty Benito Mussolini, jonka Hitler pelkäsi olevan valta-asemansa ainoa uhkaaja, eliminoitiin kesällä 1942, kun sodan lopputulos alkoi näyttää riittävän varmalta.
Italian nimelliseksi hallitsijaksi palautettiin kuningas, mutta todellinen valta maassa oli Hitlerille uskollisten SS-upseerien johtamalla sotilashallinnolla.
Kreikka
Kreikkaan asetettiin heti valtauksen jälkeen saksalais-italialaismielinen sotilashallinto, joka otti maan tiukkaan hallintaansa. Kreikkalaisten vastarintataistelu jatkui sodan loppuun saakka, mutta suurin osa kansasta hyväksyi Saksan maailmanherruuden sekä liittolaisuuden sen kanssa viimeistään itärintaman sotamenestyksen myötä.
Lopullisesti Hitler sulatti kreikkalaisten sydämet anteliaisuudellaan: polvilleen lyöty Kreikka sai lahjaksi miehitetyn Albanian sekä Adrianmeren rantakaistaleen aina Italian uusiin rajoihin asti. Kreikka koki tosin myös raskaita menetyksiä: se joutui luovuttamaan itäosansa Bulgarialle ja osan Egeanmeren saaristaan Turkille.
Romania ja Bulgaria
Molemmat maat kuuluivat jo sodan varhaisessa vaiheessa Saksan liittolaisiin. Ne osallistuivat taisteluihin Balkanilla, Kreikassa ja Ukrainan rintamalla. Lisäksi Bulgarian salaisen palvelun agentit hoitivat Mussolinin hengiltä myrkyttämällä tämän savukkeet.
Hitler kiitti tukemiaan oikeistodiktaattoreja alueluovutuksilla. Romania sai Moldovan alueen ja ison osan Pohjois-Jugoslaviaa. Loput Jugoslaviasta meni Bulgarialle, jolle annettiin myös arvokas yhteys Välimerelle: se sai Kreikalta maa-alueet Turkin rajalta lähes Thessalonikiin asti.
Tanska ja Norja
Molemmat maat vallattiin sodan alkuvaiheessa niin nopeasti ja helposti, että ne alistuivat kiltisti saksalaiskomentoon. Palkkiona alistuvuudestaan ne saivat pitää näennäisen itsenäisyytensä ja kuninkaallisensa.
Todellisuudessa asioista molemmissa maissa päättivät Suur-Saksan konsulit, joiden antamien määräysten toteuttamisesta vastasivat saksalaisten hyväksymät ”mukademokraattiset” parlamentit.
Kansalaisten natsimyönteisyyttä nostatettiin myös näissä maissa alueluovutuksilla. Islanti ja Grönlanti jäivät Tanskalle, Norja sai Shetlanninsaaret sekä hieman yllättäen lisäkaistaleen Jäämeren rantaa Suomen yläpuolelta Liinahamariin saakka. Kaikissa näissä strategisesti tärkeissä kohteissa oli kuitenkin Saksan sotilastukikohtia, eli ne olivat de facto Suur-Saksan suorassa hallinnassa.
Suomi
Vastoin suomalaisten harhaluuloja, natsit pitivät suomalaisia ennemminkin pyöreäkalloisina puolislaaveina ja alkuasukkaina kuin puhdasverisinä arjalaisina. Mutta kuuliaisena aseveljenä maa ansaitsi voittajan kohtelun ja Suomesta tuli kuin tulikin todellinen Suur-Suomi.
Karjalan kannaksella Suomi ylettyi lähes tuhotun Leningradin porteille. Eniten maa-alat kasvoivat kuitenkin Itä-Karjalassa, jossa uusi raja seurasi ns. Stalinin kanavaa, sekä pohjoisessa, josta Suomelle lohkaistiin Muurmanskin lisäksi koko Kuolan niemimaa.
Suomi säilyi demokraattisena tasavaltana, mutta vain oikeistopuolueet olivat sallittuja ja valta-asemaan saattoi päästä ainoastaan saksalaismielisiä ihmisiä.
Suur-Saksa liittolaisineen oli Suomen tärkein kauppa- ja sotilaskumppani. Saksalle Suomi oli puolestaan merkittävä kumppani ensisijaisesti aluepoliittisista syistä.
Suomi oli merkittävä maa myös Saksan kasvavalle teollisuudelle, tosin ennemminkin siirtomaahenkisenä raaka-aineiden aittana kuin täysverisenä kauppakumppanina – Suomesta vietiin ulkomaille lähinnä puuta ja muita raaka-aineita, kuten nikkeliä ja muita metalleja.
Häviäjät Euroopassa
Iso-Britannia
Ainoa itsenäisenä selvinnyt häviäjäpuolen valtio joutui kokemaan huomattavasti kovemman kohtalon kuin mitä saarivaltiolla oltiin odotettua ja toivottu, kun maa neuvotteli aselevon 1940.
Parlamentin sisällä käytiin kovaa riitelyä, eikä ehdoista päästy yksimielisyyteen, joten rauhanneuvottelut aselepovaiheessa pitkittyivät. Lopulta Saksan asema oli jo niin vahva, että se pystyi sanelemaan ehdot yksipuolisesti.
Ennen niin mahtavasta imperiumista jäi jäljelle pelkkä ”tynkä-Britannia” – se sai pitää Iso-Britannian saaren, Intian sekä muutaman sisämaahan rajatun Afrikan siirtomaansa, mutta menetti muut siirtomaansa joko alueluovutuksina tai niiden itsenäistyessä.
Irlanti otti Saksan hyväksynnällä haltuunsa Pohjois-Irlannin. Sen sijaan Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada saivat säilyttää sekä itsenäisyytensä että erityissuhteensa entiseen emämaahansa.
Iso-Britannia joutui rauhanehtojen mukaisesti rajoittamaan niin armeijan miesvahvuuttaan, kaluston kokoa kuin laivastoaankin merkittävästi. Epävarmuus tulevaisuudesta oli niin suurta, että maasta suuntasi valtava pakolaisaalto Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Vain Yhdysvaltojen voimakas taloudellinen ja kauppapoliittinen tuki pelasti Iso-Britannian täydelliseltä luhistumiselta.
Iso-Britannia päätyi pakon edessä noudattamaan varovaista ja neutraalin diplomaattista politiikkaa Suur-Saksan kanssa. Se myös pystyi luomaan jonkinlaiset kauppasuhteet saksalaisten kanssa. Tullimaksut ja viisumipakot vähensivät kuitenkin kanssakäymistä Manner-Euroopan kanssa.
Iso-Britannia säästyi kuitenkin pommituksilta ja muilta suuremmilta sodan tuhoilta, eikä Saksa miehittänyt saaria missään vaiheessa.
Neuvostoliitto
Neuvostoliitto hävisi sekä sodan että koko olemassaolonsa. Miehitettyjen alueiden asukkaiden vaihtoehtona oli suostua työväeksi, kuolla, joutua karkotetuiksi työleireille tai paeta Keski-Venäjälle. Merkittävimmät kaupungit ja kulkureitit tulivat miehittäjävaltojen asettamien viranomaisten hallintaan.
Saksan ja Japanin hallitsemien alueiden väliin jäi kuitenkin iso ns. ”ei-kenenkään-maa”, jossa suuri osa venäläisistä jatkoi kurjaa elämäänsä välittämättä tippaakaan maailmanpoliittisesta tilanteesta. Näillä korpialueilla tehtiin itsenäisiä päätöksiä kyläneuvoksissa ja paikoitellen myös vahvimpien heimojen määrääminä.
Ryöstelevät, terroritekoja tekevät stalinistisissit sekä näitä jahtaavat miehittäjäväen puhdistusryhmät pitivät kuitenkin sotaa ja muita kauhuja yllä vielä vuosikymmenten ajan ympäri harvemmin asettua Venäjää.
Puolueettomat Euroopassa
Sveitsi
Sveitsin puolueettomuutta kunnioitettiin ja sen rajat pysyivät ennallaan. Sveitsi pysyi itsenäisenä ja säilytti myös täyden itsemääräämisoikeutensa.
Käytännössä maasta tuli kuitenkin täysin riippuvainen Suur-Saksasta sekä sen liittolaisistaan. Puolueettomuudestaan huolimatta Sveitsi solmi kauppatavaran ja ihmisten vapaan liikkumisen mahdollistavan erillissopimuksen liittoutuman kanssa.
Espanja ja Portugali
Molemmat maat pysyivät puolueettomina sodassa, vaikka etenkin Francon natsisympatiat ja samalla myös antipatiat kommunisteja vastaan olivatkin yleisesti tiedossa. Maiden itsenäisyyteen tai emämaan rajoihin ei puututtu myöskään sodan jälkeisissä neuvotteluissa.
Pohjois-Afrikan maat itsenäistyivät saksalaissuunnitelmien mukaisesti, mutta Espanjalle luovutettiin korvaukseksi uusi siirtomaa Mauritanian alueelta. Portugali sen sijaan sai pitää Angolan ja Mosambikin siirtomainaan, sillä ne toimivat hyvinä blokkeina Iso-Britannian pitämisessä poissa Afrikan rannoilta.
Molemmat maat jatkoivat Hitler-myönteisten ja hänen tukemiensa oikeistodiktaattorien komennossa. Ne myös kokivat nopean taloudellisen kasvun siirtomaista tulleen halvan työvoiman sekä maailmankaupalle tärkeiden satamiensa ansiosta.
Irlanti
Irlanti pysyi puolueettomana läpi sodan; osaksi brittien kiusaksi, osaksi puolestaan salaisen Hitlerin kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi. Hitler oli luvannut tukensa Irlannin yhdistämiselle. Pohjois-Irlanti liitettiinkin osaksi Irlantia ilman merkittävää hämminkiä Iso-Britannian kamppaillessa omien ongelmiensa kanssa.
Sodan päätyttyä naapurusten välit lämpenivät kuitenkin nopeasti ja Irlannista tuli hyvin läheinen liittolainen Iso-Britannialle. Irlanti ja Iso-Britannia muodostavat kauppaliiton Yhdysvaltojen, Australian, Uuden Seelannin ja Kanadan kanssa.
Ruotsi
Sotavuosien tärkeä kauppakumppani Saksalle. Ruotsi ei ottanut osaa sotaan, sitä ei miehitetty missään vaiheessa ja sai jatkaa itsenäisenä kuningaskuntana. Sosiaalidemokraattien sijasta kansallissosialistit nousivat kuitenkin vallankahvaan myös Ruotsissa, vaikka Suur-Saksalla ei varsinaista valtaa Ruotsin sisäpolitiikassa ollutkaan.
Saksa – sekä sen vaikutuspiiriin kuuluvat muut Pohjoismaat – pysyivät Ruotsin tärkeimpänä kauppakumppanina. Taloudellisesti Ruotsi oli koko Euroopan suurin hyötyjä sodasta: se välttyi omilta sotilasmenoilta ja sen vienti kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti. Ruotsista tulikin yksi koko maailman rikkaimmista valtioista.
Turkki
Heikkojen asevoimien Turkki pidättäytyi virallisesti valitsemasta puoliaan sodassa, mutta myöhemmät historiankirjoitukset ovat paljastaneet, että se oli salaisesti kallellaan Saksan suuntaan jo itärintaman sodan käynnistyessä. Turkkilaiset sallivat mm. akselivaltojen tiedusteluryhmien liikkumisen alueellaan ja toimivat myös tärkeänä huolto- ja kauppakumppanina Mustanmeren taisteluissa.
Itsenäisenä pysyvä Turkki sitoutettiin sodan jälkeen Saksan uskolliseksi ystäväksi antamalla sen vallata osan Syyriasta sekä Armenian, Georgian ja Azerbaidzhanin alueet. Aluevaltausten myötä siitä tuli Saksan valtakunnan ainoa rajanaapuri Kaukasuksella sekä myös puskurivaltio arabien ja Euroopan väliin.
Turkki oli virallisesti puolueeton, mutta maassa oli saksalaisliittoutuman sotilastukikohtia. Liittoutuman sotavoimat auttoivat myös Turkkia sen nahinoidessa Lähi-idän naapureidensa kanssa.
Pikkumaat
Luxemburgia lukuun ottamatta muut Euroopan perinteiset minivaltiot säilyttivät itsenäisyytensä ja pysyivät yhtä merkittöminä kuin mitä olivat olleet ennenkin. Monacosta tosin muodostui todellinen vapaakaupunki, jossa korkea-arvoiset virkamiehet, poliitikot ja sotilaspäälliköt saattoivat käydä toteuttamassa Saksan moraalilakien kieltämiä mielitekojaan.
Välimeren merkittävimmät saaret julistettiin autonomisiksi erillisalueiksi, mutta se ei estänyt Saksaa perustamasta laivastotukikohtiaan Kyprokseen, Maltalle, Kreetalle ja Korsikaan. Niiden avulla se pystyi kontrolloimaan Välimerta, Lähi-Itää sekä Suezin kanavaa (jonka omistusoikeuden se hankki itselleen vastineeksi Egyptin itsenäistymisestä).
Aasia
Japani
Japani julistautui Aasian valtiaaksi. Alueluovutusten ja valtausten jälkeen sille kuuluivat muun muassa Kiina, Mongolia, lähes puolet Neuvostoliiton alueista, Indokiinan ja Malakan niemimaat sekä Malaijien saaristo.
Japanin tarkoituksena oli alistaa tärkeimmät ja lähimmät alueet suoraan omaan keisarikuntaansa ja hallita muita maita valitsemiensa nukkehallituksien avulla. Todellisuudesta tuli kuitenkin jokseenkin sekava ja paikoin jopa kaoottinen.
Kiinassa sodittiin monella rintamalla: maailmansodan aikaan maassa oli käynnissä myös hyvin sekava sisällissota, lisäksi nälänhätä ja pahat tulvat sotkivat pakkaa. Esimerkiksi osa Länsi-Kiinassa asuneista maalaisista oli tuskin edes tietoisia Japanin miehityksestä tai käynnissä olevasta maailmansodasta. Kiinaan ei saatu missään vaiheessa selkeää järjestystä.
Neuvostoliiton itäisen armeijakunnan joukkojen huolto, täydennys ja ennen pitkää myös käskyt loppuivat, jolloin Japani saattoi hyvällä omallatunnolla väittää voittaneensa sodan. Alue oli kuitenkin maantieteellisestikin niin valtava, että eloonjääneille venäläissotilaille riitti elintilaa, eikä myöskään Siperian alueesta pystytty muodostamaan mitään varsinaista yhtenäistä hallinta-aluetta.
Japanilaiset hallitsivat koko Kaakkois-Aasiaa, mutta Kiinasta lähinnä vain sen länsirannikon osia. Neuvostoliiton alueella Japani pyrki pitämään hallussaan tärkeimpiä joki- ja muita kulkureittejä, mutta iso osa Kiinasta ja Neuvostoliitosta jäi paikallisten heimojen hallintaan tai silkaksi erämaaksi.
Sotilasjohdon komennossa jatkanut Japanin keisarikunta taantui takaisin eräänlaiseksi feodaaliseksi järjestelmäksi, jossa vallatut alueet ruokkivat ja rikastuttivat emämaata.
Sota oli ollut erittäin tuhoisaa ja kallista Japanille. Miehitysvallan ylläpitäminen ja sotatoimien jatkuminen eripuolilla Aasiaa söivät jatkossakin kaikki keisarikunnan resurssit. Teollistuminen oli erittäin hidasta ja tapahtui lähinnä sotilasteollisuuden ehdoilla.
Japani myös eristäytyi muusta maailmasta, eikä osallistunut edes Saksan järjestämiin perinteisiin olympialaisiin tahi pesäpallon MM-kisoihin. Muualla kuin Japanissa syntyneille ei laskettu lainkaan ihmisarvoa ja suurin osa Itä- ja Kaakkois-Aasian väestöstä surmattiin tai alistettiin keisarikunnan orjiksi.
Intia
Lounaisessa Japanin valtakunnan raja päättyi Intiaan, jonka Iso-Britannia sai pitää itsellään. Japanilaiset saivat kuitenkin haltuunsa sekä Malediivit että Ceylonin, joiden avulla se sai varmistettua merialueen herruutensa myös Intian valtamerellä.
Intia oli raaka-aineiden toimittajana erittäin tärkeä siirtomaa Iso-Britannian ongelmissa olevalle teollisuudelle – mutta tilanne tuli muuttumaan pian… Intian itsenäistyminen vuonna 1947 oli sodan jälkeisen ajan ensimmäinen suuri maailmanpoliittinen muutos.
Afganistan
Afganistan sijaitsi kirjaimellisesti uuden maailman leikkauspisteessä. Sen pohjoinen rajanaapuri oli Itä-Preussi, koillisnurkassa sillä oli hiukan yhteistä rajaa Japanin kanssa, idässä Intian kanssa ja lännessä naapurina oli Persianlahden mahtimaa Persia.
Vuosisatojen kokemuksensa ansiosta viekkaat afgaanit luovivat onnistuneesti omituisen maailmanpoliittisen pelin keskipisteessä ja säilyttivät itsenäisyytensä kumartelemalla juuri sopivasti jokaiseen suuntaan. Maa oli merkittävä tekijä salakuljetuksessa sekä piilopaikkaa kaipaavien ihmisten viimeisenä toivona.
Lähi-Itä ja arabimaat
Lähi-Idässä Hitler antoi kaikille halukkaille vapaat kädet itsenäistymiseen. Emiirit ja sheikit perustivatkin lukuisia uusi isompia ja pienempiä itsenäisiä valtioita ja kalifaatteja.
Virallisesti öljykentät kansallistettiin (bye-bye britit!), mutta käytännössä ne siirtyivät Saksan valtionyhtiöiden määräysvallan alaisuuteen. Yksikään tynnyri ei lähtenyt arabeilta eteenpäin ilman saksalaisten hyväksyntää.
Saksalaisliittoutumalla oli tukikohtia niin Persiassa kuin arabimaissakin. Liittoutuma tarjosi tukea ja turvaa ystävällismielisille hallitsijoille kapinallisten ja terroristijoukkojen kanssa käytyihin kahakoihin.
Afrikka
Itsenäiset valtiot
Pohjois-Afrikan Marokko, Algeria, Tunisia, Libya ja Egypti itsenäistyivät. Välimeren ranta-alueet demilitarisoitiin, mutta Liittoutuma hallitsi tärkeimpiä alueita (satamat, Niili, Suez…) taloudellisesti ja poliittisesti.
Italialaisten väliaikaisesti miehittämä Etiopia säilytti nimellisen itsenäisyytensä, koska sillä ei ollut taloudellista tai strategista merkitystä muuten kuin Iso-Britannian blokkaamisessa rannalta.
Etelä-Afrikka irtautui lopullisesti Iso-Britanniasta. Se säilytti itsenäisyytensä, mutta Saksa avitti maan johtoon natsimyönteisen hollantilaisenemmistöisen hallituksen. Saksa perusti myös laivastotukikohdan Hyväntoivonniemeen.
Afrikan itsenäisissä maissa valta pysyi keskittyneenä valitulle eliitille. Maat toimivat tärkeinä kauppakumppaneina etenkin siirtomaiden kanssa. Myös orjakauppa oli niille tärkeä elinkeino.
Siirtomaat
Portugali sai pitää vanhat siirtomaansa, Iso-Britannia muutaman ison alueen sisämaista ja Espanja uutena alueena osan Luoteis-Afrikkaa. Noin puolet mantereesta jäi kuitenkin liittoutuman siirtomaahallinnon alaisuuteen.
Rotuhygienian tiukat säännökset hankaloittivat siirtokuntien perustamista ja mantereen asuttamista, joten eurooppalaiset hallitsivat lähinnä rannikkoseutuja ja muita tärkeimpiä alueita. Mantereen keskiosat jäivät täten ”pimeäksi Afrikaksi”.
Madagaskarista tehtiin jättimäinen työ- ja rangaistussiirtola, jonne laivattiin Euroopan ja Neuvostoliiton alueilta jopa kymmeniä miljoonia poliittisia vankeja sekä muuta ”haitallista ainesta.”
Siirtomaita riistettiin ja alkuperäisasukkaita kohdeltiin arvottomina orjina. Mantereen ainoa tarkoitus oli tuottaa raaka-aineita emämailleen. Itsenäisyysliikehdintää ei tapahtunut, sillä alkuperäisasukkaiden voimavarat kuluivat pelkän hengissä pysymisen lisäksi jatkuviin keskinäisiin heimosotiin.
Muu maailma
Yhdysvallat
Uuden maailman toinen suurvalta kehittyi hurjalla vauhdilla. Maan ei tarvinnut uhrata miehiä, rahaa tai resursseja sotimiseen, joten teollistuvan maan elintaso nousi kohisten.
Kehitystä edesauttoivat muun muassa Englannista, Ranskasta, Puolasta ja Balkanilta maahan muuttaneet pakolaiset ja siirtolaiset. Yhdysvaltoihin saapuvien miljoonien joukossa oli niin korkeakoulutettuja ihmisiä kuin maatalouden ja teollisuuden kaipaamia duunareitakin.
USA jakautui kuitenkin erittäin vahvasti kahteen leiriin. Sodan alkaessa muodostunut America First –kanta sai vahvan jalansijan. Henry Ford ja muut juutalaisvastaiset teollisuusjohtajat kasvattivat rooliaan politiikassa ja republikaanisesta puolueesta tuli jokseenkin kansallisoikeistolainen.
Vastavoimana demokraattinen puolue suuntautui poliittisella kartalla kohti vasenta, sillä maahanmuuttajien joukossa oli ollut paljon merkittäviä vasemmistolaisia sekä jopa joitain kommunisteja. Kahtiajaon syntyä edesauttoi myös se, että maa ei ollut joutunut kokemaan kansaa yhtenäistyttävää sotaa.
Kahden tasavahvan – ja niin sisä- kuin ulkopoliittisissakin asioissa täysin erimielisen – puolueen tasapainottelu vallan kahvassa teki USA:n politiikasta poukkoilevaa ja isojen linjojen vetämisestä kankeaa.
Demokraattien ollessa vallassa maassa otettiin askelia kohti sosiaalidemokratiaa, tiivistettiin yhteistyötä Iso-Britannian kanssa ja järjestettiin absurdeja ajojahteja, jossa FBI vakoili kansalaisia löytääkseen japsi- ja natsimyönteisiä henkilöitä. Republikaanien vahtivuorolla vainottiin puolestaan kommareita ja flirttailtiin sekä Hitlerin että Hirohiton suuntaan.
Kokonaisuudessaankin Yhdysvalloissa sekä valtiojohdon että kansalaisten suhtautuminen Hitleriin ja Suur-Saksaan oli ristiriitaista. Status quo –tilanne oli talouspoliittisesti Yhdysvaltojen mieleen ja Hitlerin ajateltiin olevan ainoa, joka voi pitää hajanaisen Euroopan kasassa. Samalla häntä kuitenkin pelättiin ja paheksuttiin, natsien julmuuksista julkaistiin jopa kohu-uutisia.
Diplomaattiset välit Saksan kanssa olivat kuitenkin kunnossa ja myös virallisia valtiovierailuja tehtiin puolin ja toisin. Saksa oli Yhdysvalloille myös erittäin tärkeä kauppakumppani. Yhdysvaltojen varsinaisia liittolaisia olivat Iso-Britannia, Irlanti, Uusi-Seelanti ja Australia, joille sen tuki oli elinehto, sekä luonnollisesti myös pohjoinen rajanaapuri Kanada.
Kanada
Kanada ei osallistunut virallisesti taisteluihin toisessa maailmansodassa, mutta oli kuitenkin yksi alkuperäisistä liittoutuneihin kuuluneista valtioista. Se irtautui kuitenkin sodasta samalla, kun Iso-Britannia solmi aselevon Saksan kanssa.
Kanadan ja akselivaltojen väliset rauhanneuvottelut hoidettiin nopeasti muutamalla sähkeellä. Kanada joutui sitoutumaan siihen, että se ei suunnittele toimenpiteitä, jotka uhkaisivat joko Japania sen havittelemillaan alueella tai Saksan valtapiiriin kuulunutta Grönlantia. Vastineeksi Kanada sai säilyttää itsenäisyytensä vailla muita ehtoja.
Sodan edetessä Kanadasta muodostui tärkeä siirtomaa etenkin poliittisille pakolaisille: maahan muutti erityisen paljon vasemmistoa kaikkialta Euroopasta, muun muassa sellaisia kommunisteiksi luettuja henkilöitä, joille Yhdysvallat ei myöntänyt pääsyä maahansa.
Maailman harvoihin demokraattisiin maihin lukeutuva Kanada onkin selkeästi vasemmistolaisempi kuin eteläinen naapurinsa. Tämä ei kuitenkaan estä hyviä suhteita Yhdysvaltoihin. Maa on väleissä myös Saksan kanssa, mutta Iso-Britannia ja sen imperiumin rippeet ovat Kanadalle huomattavasti tärkeämpiä kauppakumppaneita ja liittolaisia kuin saksalaisten hallitsema Manner-Eurooppa.
Keski- ja Etelä-Amerikka
Toinen maailmansota ei yltänyt missään vaiheessa Pohjois- tai Etelä-Amerikan mantereille, joten etenkin Etelä-Amerikan maissa elämä jatkui hyvin pitkälti entisellään. Yhdysvallat tuki Meksikoa vahvasti, sillä maa oli sille tärkeä kauppakumppani, eikä Hitlerin myöskään haluttu missään tapauksessa saavan jalansijaa rajanaapurissa…
Muut maat Väli- ja Etelä-Amerikassa nähtiin ennemminkin hyödynnettävinä resursseina: suuryritysten hallitsemina banaanitasavaltoina, raaka-aineiden tuotantomaina ja kauppakumppaneina, joista riistetyt luonnonvarat voidaan myydä sinne takaisin jalostettuina hyödykkeinä.
Sekä Saksa että Yhdysvallat pyrkivät vankistamaan suurvalta-asemiaan hankkimalla vaikutusvaltaa Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Karibianmerellä lähinnä taloudellisella tuella, mutta sissiliikkeitä ja sotilasjunttia avitettiin myös salaisilla asetoimituksilla ja sotilaallisella koulutuksella.
Australia ja Uusi-Seelanti
Oseanian maat eivät joutuneet osalliseksi toiseen maailmansotaan, sillä Iso-Britannian kanssa solmittu aselepo takasi niille puolueettomuuden jo ennen kuin japanilaisten valloitussota oli ehtinyt lähimaihin.
Australian väkiluku moninkertaistui, sillä maahan muutti runsaasti väkeä niin Englannista kuin sen menettämistä siirtomaistakin. Myös Kaakkois-Aasiasta tuli paljon pakolaisia, joiden työvoima auttoi Australian nousun yhdeksi maailman merkittävämmäksi maaksi sekä maatalouden että kaivosteollisuuden osalta.
Turvallisuus oli kuitenkin huolenaiheena myös Australiassa: puolueettomuussopimuksen myötä maahan sallittiin vain pienet sotilasjoukot, mutta Japanin sotilastukikohta Uudessa Guineassa oli vain 150 kilometrin päässä mantereen pohjoisrannikosta. Mailla oli myös kiistaa Torresinsalmen saarien omistuksesta.
Yhdysvaltojen atomiaika toi kuitenkin pian turvaa myös Oseaniaan.
Saksa ja sen liittolaiset Euroopassa
Suur-Saksa
Saksan pinta-ala ja (ainakin alkujaan) myös väestömäärä kaksinkertaistui. Itävalta, Unkari, Tšekkoslovakia, Benelux-maat sekä valtaosa Puolasta liittyivät tai liitettiin Suur-Saksaan. Belgia, Hollanti ja Luxemburg säilyttivät nimellisen autonomian, mutta kuuluivat faktisesti Saksalle ja olivat virallisesti osa Suur-Saksan kansallissosialistia valtiota.
Versailles’n häpeärauhan oikaisemiseksi myös Tanskasta ja Ranskasta sipaistiin siivut Saksalle. Jostain syystä etenkin Maginot-linjan alueet kiinnostivat sakuja… Lisäksi Saksa liitti Ranskasta valtakuntaansa kapean rannikkokaistaleen Calaisista Caeniin, jonka se oli miehittänyt jo sodan aikana. Valtaosa Euroopan maista kuului saksalaisten johtamaan ja hallinnoimaan liittoutumaan.
Itä-Preussi
Saksan itärintamalla valtaamista alueista perustettiin kokonaan uusi suurvaltio: täysin emä-Saksan hallinnassa oleva Itä-Preussi, jonka johto- ja vastuuasemiin asetettiin kunnostautuneita natsiupseereja.
Uusi valtio koostui Valko-Venäjästä, Ukrainasta, Baltiasta ja koko Neuvostoliiton alueista aina Jenisei-joelle saakka, joka oli sovittu rajaksi japanilaisten kanssa.
Saksalaiset eivät kuitenkaan koskaan onnistuneet saamaan Itä-Preussia kokonaan haltuunsa muuten kuin kartalla. Natsien todellinen hallinta-alue loppui Volgan tietämille.
Ranska
Ranskaan asetettiin heti antautumisen jälkeen saksalaismielinen hallitus ja maasta tuli Saksan liittolainen niin kaupankäynnin kuin idässä alkaneen sodankin osalta. Sodan edetessä Ranska siten maailmansodan häviäjävaltiosta voittajien leiriin…
Saksalaisilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan päästää Ranskaa helpolla. Varsinaisten aluemenetystensä lisäksi Ranska menetti kaikki siirtomaansa Aasiasta (Saksan ja Japanin tekemän salaisen sopimuksen mukaisesti) ja joutui alistamaan myös muut siirtomaansa saksalaisten hallinnoiman siirtomaakeskushallinnon alaisuuteen.
Ranska säilyi kuitenkin näennäisesti itsenäisenä demokratiana. Rauhan ja kommunismin kukistamisen lisäksi se sai itselleen mm. Jerseyn saaret, joten enemmistö kansalaisista hyväksyi maalle asetetut ehdot ja uudet rajat. Ja eipä ranskalaisilla oikeastaan muita vaihtoehtoja ollutkaan kuin hyväksyä tosiasiat.
Italia
Uskollinen ja alusta asti Saksan rinnalla voittoisassa rintamassa taistellut Italia palkittiin maltillisin aluelisäyksin. Sen rajat siirtyivät idässä nykyisten Slovenian ja Kroatian alueille niin, että suurin osa Adrianmeren rannikosta oli sen hallussa. Italia sai myös merkittävän poliittisen ja sotilaallisen aseman Kreikasta.
Arvaamattomana pidetty Benito Mussolini, jonka Hitler pelkäsi olevan valta-asemansa ainoa uhkaaja, eliminoitiin kesällä 1942, kun sodan lopputulos alkoi näyttää riittävän varmalta.
Italian nimelliseksi hallitsijaksi palautettiin kuningas, mutta todellinen valta maassa oli Hitlerille uskollisten SS-upseerien johtamalla sotilashallinnolla.
Kreikka
Kreikkaan asetettiin heti valtauksen jälkeen saksalais-italialaismielinen sotilashallinto, joka otti maan tiukkaan hallintaansa. Kreikkalaisten vastarintataistelu jatkui sodan loppuun saakka, mutta suurin osa kansasta hyväksyi Saksan maailmanherruuden sekä liittolaisuuden sen kanssa viimeistään itärintaman sotamenestyksen myötä.
Lopullisesti Hitler sulatti kreikkalaisten sydämet anteliaisuudellaan: polvilleen lyöty Kreikka sai lahjaksi miehitetyn Albanian sekä Adrianmeren rantakaistaleen aina Italian uusiin rajoihin asti. Kreikka koki tosin myös raskaita menetyksiä: se joutui luovuttamaan itäosansa Bulgarialle ja osan Egeanmeren saaristaan Turkille.
Romania ja Bulgaria
Molemmat maat kuuluivat jo sodan varhaisessa vaiheessa Saksan liittolaisiin. Ne osallistuivat taisteluihin Balkanilla, Kreikassa ja Ukrainan rintamalla. Lisäksi Bulgarian salaisen palvelun agentit hoitivat Mussolinin hengiltä myrkyttämällä tämän savukkeet.
Hitler kiitti tukemiaan oikeistodiktaattoreja alueluovutuksilla. Romania sai Moldovan alueen ja ison osan Pohjois-Jugoslaviaa. Loput Jugoslaviasta meni Bulgarialle, jolle annettiin myös arvokas yhteys Välimerelle: se sai Kreikalta maa-alueet Turkin rajalta lähes Thessalonikiin asti.
Tanska ja Norja
Molemmat maat vallattiin sodan alkuvaiheessa niin nopeasti ja helposti, että ne alistuivat kiltisti saksalaiskomentoon. Palkkiona alistuvuudestaan ne saivat pitää näennäisen itsenäisyytensä ja kuninkaallisensa.
Todellisuudessa asioista molemmissa maissa päättivät Suur-Saksan konsulit, joiden antamien määräysten toteuttamisesta vastasivat saksalaisten hyväksymät ”mukademokraattiset” parlamentit.
Kansalaisten natsimyönteisyyttä nostatettiin myös näissä maissa alueluovutuksilla. Islanti ja Grönlanti jäivät Tanskalle, Norja sai Shetlanninsaaret sekä hieman yllättäen lisäkaistaleen Jäämeren rantaa Suomen yläpuolelta Liinahamariin saakka. Kaikissa näissä strategisesti tärkeissä kohteissa oli kuitenkin Saksan sotilastukikohtia, eli ne olivat de facto Suur-Saksan suorassa hallinnassa.
Suomi
Vastoin suomalaisten harhaluuloja, natsit pitivät suomalaisia ennemminkin pyöreäkalloisina puolislaaveina ja alkuasukkaina kuin puhdasverisinä arjalaisina. Mutta kuuliaisena aseveljenä maa ansaitsi voittajan kohtelun ja Suomesta tuli kuin tulikin todellinen Suur-Suomi.
Karjalan kannaksella Suomi ylettyi lähes tuhotun Leningradin porteille. Eniten maa-alat kasvoivat kuitenkin Itä-Karjalassa, jossa uusi raja seurasi ns. Stalinin kanavaa, sekä pohjoisessa, josta Suomelle lohkaistiin Muurmanskin lisäksi koko Kuolan niemimaa.
Suomi säilyi demokraattisena tasavaltana, mutta vain oikeistopuolueet olivat sallittuja ja valta-asemaan saattoi päästä ainoastaan saksalaismielisiä ihmisiä.
Suur-Saksa liittolaisineen oli Suomen tärkein kauppa- ja sotilaskumppani. Saksalle Suomi oli puolestaan merkittävä kumppani ensisijaisesti aluepoliittisista syistä.
Suomi oli merkittävä maa myös Saksan kasvavalle teollisuudelle, tosin ennemminkin siirtomaahenkisenä raaka-aineiden aittana kuin täysverisenä kauppakumppanina – Suomesta vietiin ulkomaille lähinnä puuta ja muita raaka-aineita, kuten nikkeliä ja muita metalleja.
Häviäjät Euroopassa
Iso-Britannia
Ainoa itsenäisenä selvinnyt häviäjäpuolen valtio joutui kokemaan huomattavasti kovemman kohtalon kuin mitä saarivaltiolla oltiin odotettua ja toivottu, kun maa neuvotteli aselevon 1940.
Parlamentin sisällä käytiin kovaa riitelyä, eikä ehdoista päästy yksimielisyyteen, joten rauhanneuvottelut aselepovaiheessa pitkittyivät. Lopulta Saksan asema oli jo niin vahva, että se pystyi sanelemaan ehdot yksipuolisesti.
Ennen niin mahtavasta imperiumista jäi jäljelle pelkkä ”tynkä-Britannia” – se sai pitää Iso-Britannian saaren, Intian sekä muutaman sisämaahan rajatun Afrikan siirtomaansa, mutta menetti muut siirtomaansa joko alueluovutuksina tai niiden itsenäistyessä.
Irlanti otti Saksan hyväksynnällä haltuunsa Pohjois-Irlannin. Sen sijaan Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada saivat säilyttää sekä itsenäisyytensä että erityissuhteensa entiseen emämaahansa.
Iso-Britannia joutui rauhanehtojen mukaisesti rajoittamaan niin armeijan miesvahvuuttaan, kaluston kokoa kuin laivastoaankin merkittävästi. Epävarmuus tulevaisuudesta oli niin suurta, että maasta suuntasi valtava pakolaisaalto Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Vain Yhdysvaltojen voimakas taloudellinen ja kauppapoliittinen tuki pelasti Iso-Britannian täydelliseltä luhistumiselta.
Iso-Britannia päätyi pakon edessä noudattamaan varovaista ja neutraalin diplomaattista politiikkaa Suur-Saksan kanssa. Se myös pystyi luomaan jonkinlaiset kauppasuhteet saksalaisten kanssa. Tullimaksut ja viisumipakot vähensivät kuitenkin kanssakäymistä Manner-Euroopan kanssa.
Iso-Britannia säästyi kuitenkin pommituksilta ja muilta suuremmilta sodan tuhoilta, eikä Saksa miehittänyt saaria missään vaiheessa.
Neuvostoliitto
Neuvostoliitto hävisi sekä sodan että koko olemassaolonsa. Miehitettyjen alueiden asukkaiden vaihtoehtona oli suostua työväeksi, kuolla, joutua karkotetuiksi työleireille tai paeta Keski-Venäjälle. Merkittävimmät kaupungit ja kulkureitit tulivat miehittäjävaltojen asettamien viranomaisten hallintaan.
Saksan ja Japanin hallitsemien alueiden väliin jäi kuitenkin iso ns. ”ei-kenenkään-maa”, jossa suuri osa venäläisistä jatkoi kurjaa elämäänsä välittämättä tippaakaan maailmanpoliittisesta tilanteesta. Näillä korpialueilla tehtiin itsenäisiä päätöksiä kyläneuvoksissa ja paikoitellen myös vahvimpien heimojen määrääminä.
Ryöstelevät, terroritekoja tekevät stalinistisissit sekä näitä jahtaavat miehittäjäväen puhdistusryhmät pitivät kuitenkin sotaa ja muita kauhuja yllä vielä vuosikymmenten ajan ympäri harvemmin asettua Venäjää.
Puolueettomat Euroopassa
Sveitsi
Sveitsin puolueettomuutta kunnioitettiin ja sen rajat pysyivät ennallaan. Sveitsi pysyi itsenäisenä ja säilytti myös täyden itsemääräämisoikeutensa.
Käytännössä maasta tuli kuitenkin täysin riippuvainen Suur-Saksasta sekä sen liittolaisistaan. Puolueettomuudestaan huolimatta Sveitsi solmi kauppatavaran ja ihmisten vapaan liikkumisen mahdollistavan erillissopimuksen liittoutuman kanssa.
Espanja ja Portugali
Molemmat maat pysyivät puolueettomina sodassa, vaikka etenkin Francon natsisympatiat ja samalla myös antipatiat kommunisteja vastaan olivatkin yleisesti tiedossa. Maiden itsenäisyyteen tai emämaan rajoihin ei puututtu myöskään sodan jälkeisissä neuvotteluissa.
Pohjois-Afrikan maat itsenäistyivät saksalaissuunnitelmien mukaisesti, mutta Espanjalle luovutettiin korvaukseksi uusi siirtomaa Mauritanian alueelta. Portugali sen sijaan sai pitää Angolan ja Mosambikin siirtomainaan, sillä ne toimivat hyvinä blokkeina Iso-Britannian pitämisessä poissa Afrikan rannoilta.
Molemmat maat jatkoivat Hitler-myönteisten ja hänen tukemiensa oikeistodiktaattorien komennossa. Ne myös kokivat nopean taloudellisen kasvun siirtomaista tulleen halvan työvoiman sekä maailmankaupalle tärkeiden satamiensa ansiosta.
Irlanti
Irlanti pysyi puolueettomana läpi sodan; osaksi brittien kiusaksi, osaksi puolestaan salaisen Hitlerin kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi. Hitler oli luvannut tukensa Irlannin yhdistämiselle. Pohjois-Irlanti liitettiinkin osaksi Irlantia ilman merkittävää hämminkiä Iso-Britannian kamppaillessa omien ongelmiensa kanssa.
Sodan päätyttyä naapurusten välit lämpenivät kuitenkin nopeasti ja Irlannista tuli hyvin läheinen liittolainen Iso-Britannialle. Irlanti ja Iso-Britannia muodostavat kauppaliiton Yhdysvaltojen, Australian, Uuden Seelannin ja Kanadan kanssa.
Ruotsi
Sotavuosien tärkeä kauppakumppani Saksalle. Ruotsi ei ottanut osaa sotaan, sitä ei miehitetty missään vaiheessa ja sai jatkaa itsenäisenä kuningaskuntana. Sosiaalidemokraattien sijasta kansallissosialistit nousivat kuitenkin vallankahvaan myös Ruotsissa, vaikka Suur-Saksalla ei varsinaista valtaa Ruotsin sisäpolitiikassa ollutkaan.
Saksa – sekä sen vaikutuspiiriin kuuluvat muut Pohjoismaat – pysyivät Ruotsin tärkeimpänä kauppakumppanina. Taloudellisesti Ruotsi oli koko Euroopan suurin hyötyjä sodasta: se välttyi omilta sotilasmenoilta ja sen vienti kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti. Ruotsista tulikin yksi koko maailman rikkaimmista valtioista.
Turkki
Heikkojen asevoimien Turkki pidättäytyi virallisesti valitsemasta puoliaan sodassa, mutta myöhemmät historiankirjoitukset ovat paljastaneet, että se oli salaisesti kallellaan Saksan suuntaan jo itärintaman sodan käynnistyessä. Turkkilaiset sallivat mm. akselivaltojen tiedusteluryhmien liikkumisen alueellaan ja toimivat myös tärkeänä huolto- ja kauppakumppanina Mustanmeren taisteluissa.
Itsenäisenä pysyvä Turkki sitoutettiin sodan jälkeen Saksan uskolliseksi ystäväksi antamalla sen vallata osan Syyriasta sekä Armenian, Georgian ja Azerbaidzhanin alueet. Aluevaltausten myötä siitä tuli Saksan valtakunnan ainoa rajanaapuri Kaukasuksella sekä myös puskurivaltio arabien ja Euroopan väliin.
Turkki oli virallisesti puolueeton, mutta maassa oli saksalaisliittoutuman sotilastukikohtia. Liittoutuman sotavoimat auttoivat myös Turkkia sen nahinoidessa Lähi-idän naapureidensa kanssa.
Pikkumaat
Luxemburgia lukuun ottamatta muut Euroopan perinteiset minivaltiot säilyttivät itsenäisyytensä ja pysyivät yhtä merkittöminä kuin mitä olivat olleet ennenkin. Monacosta tosin muodostui todellinen vapaakaupunki, jossa korkea-arvoiset virkamiehet, poliitikot ja sotilaspäälliköt saattoivat käydä toteuttamassa Saksan moraalilakien kieltämiä mielitekojaan.
Välimeren merkittävimmät saaret julistettiin autonomisiksi erillisalueiksi, mutta se ei estänyt Saksaa perustamasta laivastotukikohtiaan Kyprokseen, Maltalle, Kreetalle ja Korsikaan. Niiden avulla se pystyi kontrolloimaan Välimerta, Lähi-Itää sekä Suezin kanavaa (jonka omistusoikeuden se hankki itselleen vastineeksi Egyptin itsenäistymisestä).
Aasia
Japani
Japani julistautui Aasian valtiaaksi. Alueluovutusten ja valtausten jälkeen sille kuuluivat muun muassa Kiina, Mongolia, lähes puolet Neuvostoliiton alueista, Indokiinan ja Malakan niemimaat sekä Malaijien saaristo.
Japanin tarkoituksena oli alistaa tärkeimmät ja lähimmät alueet suoraan omaan keisarikuntaansa ja hallita muita maita valitsemiensa nukkehallituksien avulla. Todellisuudesta tuli kuitenkin jokseenkin sekava ja paikoin jopa kaoottinen.
Kiinassa sodittiin monella rintamalla: maailmansodan aikaan maassa oli käynnissä myös hyvin sekava sisällissota, lisäksi nälänhätä ja pahat tulvat sotkivat pakkaa. Esimerkiksi osa Länsi-Kiinassa asuneista maalaisista oli tuskin edes tietoisia Japanin miehityksestä tai käynnissä olevasta maailmansodasta. Kiinaan ei saatu missään vaiheessa selkeää järjestystä.
Neuvostoliiton itäisen armeijakunnan joukkojen huolto, täydennys ja ennen pitkää myös käskyt loppuivat, jolloin Japani saattoi hyvällä omallatunnolla väittää voittaneensa sodan. Alue oli kuitenkin maantieteellisestikin niin valtava, että eloonjääneille venäläissotilaille riitti elintilaa, eikä myöskään Siperian alueesta pystytty muodostamaan mitään varsinaista yhtenäistä hallinta-aluetta.
Japanilaiset hallitsivat koko Kaakkois-Aasiaa, mutta Kiinasta lähinnä vain sen länsirannikon osia. Neuvostoliiton alueella Japani pyrki pitämään hallussaan tärkeimpiä joki- ja muita kulkureittejä, mutta iso osa Kiinasta ja Neuvostoliitosta jäi paikallisten heimojen hallintaan tai silkaksi erämaaksi.
Sotilasjohdon komennossa jatkanut Japanin keisarikunta taantui takaisin eräänlaiseksi feodaaliseksi järjestelmäksi, jossa vallatut alueet ruokkivat ja rikastuttivat emämaata.
Sota oli ollut erittäin tuhoisaa ja kallista Japanille. Miehitysvallan ylläpitäminen ja sotatoimien jatkuminen eripuolilla Aasiaa söivät jatkossakin kaikki keisarikunnan resurssit. Teollistuminen oli erittäin hidasta ja tapahtui lähinnä sotilasteollisuuden ehdoilla.
Japani myös eristäytyi muusta maailmasta, eikä osallistunut edes Saksan järjestämiin perinteisiin olympialaisiin tahi pesäpallon MM-kisoihin. Muualla kuin Japanissa syntyneille ei laskettu lainkaan ihmisarvoa ja suurin osa Itä- ja Kaakkois-Aasian väestöstä surmattiin tai alistettiin keisarikunnan orjiksi.
Intia
Lounaisessa Japanin valtakunnan raja päättyi Intiaan, jonka Iso-Britannia sai pitää itsellään. Japanilaiset saivat kuitenkin haltuunsa sekä Malediivit että Ceylonin, joiden avulla se sai varmistettua merialueen herruutensa myös Intian valtamerellä.
Intia oli raaka-aineiden toimittajana erittäin tärkeä siirtomaa Iso-Britannian ongelmissa olevalle teollisuudelle – mutta tilanne tuli muuttumaan pian… Intian itsenäistyminen vuonna 1947 oli sodan jälkeisen ajan ensimmäinen suuri maailmanpoliittinen muutos.
Afganistan
Afganistan sijaitsi kirjaimellisesti uuden maailman leikkauspisteessä. Sen pohjoinen rajanaapuri oli Itä-Preussi, koillisnurkassa sillä oli hiukan yhteistä rajaa Japanin kanssa, idässä Intian kanssa ja lännessä naapurina oli Persianlahden mahtimaa Persia.
Vuosisatojen kokemuksensa ansiosta viekkaat afgaanit luovivat onnistuneesti omituisen maailmanpoliittisen pelin keskipisteessä ja säilyttivät itsenäisyytensä kumartelemalla juuri sopivasti jokaiseen suuntaan. Maa oli merkittävä tekijä salakuljetuksessa sekä piilopaikkaa kaipaavien ihmisten viimeisenä toivona.
Lähi-Itä ja arabimaat
Lähi-Idässä Hitler antoi kaikille halukkaille vapaat kädet itsenäistymiseen. Emiirit ja sheikit perustivatkin lukuisia uusi isompia ja pienempiä itsenäisiä valtioita ja kalifaatteja.
Virallisesti öljykentät kansallistettiin (bye-bye britit!), mutta käytännössä ne siirtyivät Saksan valtionyhtiöiden määräysvallan alaisuuteen. Yksikään tynnyri ei lähtenyt arabeilta eteenpäin ilman saksalaisten hyväksyntää.
Saksalaisliittoutumalla oli tukikohtia niin Persiassa kuin arabimaissakin. Liittoutuma tarjosi tukea ja turvaa ystävällismielisille hallitsijoille kapinallisten ja terroristijoukkojen kanssa käytyihin kahakoihin.
Afrikka
Itsenäiset valtiot
Pohjois-Afrikan Marokko, Algeria, Tunisia, Libya ja Egypti itsenäistyivät. Välimeren ranta-alueet demilitarisoitiin, mutta Liittoutuma hallitsi tärkeimpiä alueita (satamat, Niili, Suez…) taloudellisesti ja poliittisesti.
Italialaisten väliaikaisesti miehittämä Etiopia säilytti nimellisen itsenäisyytensä, koska sillä ei ollut taloudellista tai strategista merkitystä muuten kuin Iso-Britannian blokkaamisessa rannalta.
Etelä-Afrikka irtautui lopullisesti Iso-Britanniasta. Se säilytti itsenäisyytensä, mutta Saksa avitti maan johtoon natsimyönteisen hollantilaisenemmistöisen hallituksen. Saksa perusti myös laivastotukikohdan Hyväntoivonniemeen.
Afrikan itsenäisissä maissa valta pysyi keskittyneenä valitulle eliitille. Maat toimivat tärkeinä kauppakumppaneina etenkin siirtomaiden kanssa. Myös orjakauppa oli niille tärkeä elinkeino.
Siirtomaat
Portugali sai pitää vanhat siirtomaansa, Iso-Britannia muutaman ison alueen sisämaista ja Espanja uutena alueena osan Luoteis-Afrikkaa. Noin puolet mantereesta jäi kuitenkin liittoutuman siirtomaahallinnon alaisuuteen.
Rotuhygienian tiukat säännökset hankaloittivat siirtokuntien perustamista ja mantereen asuttamista, joten eurooppalaiset hallitsivat lähinnä rannikkoseutuja ja muita tärkeimpiä alueita. Mantereen keskiosat jäivät täten ”pimeäksi Afrikaksi”.
Madagaskarista tehtiin jättimäinen työ- ja rangaistussiirtola, jonne laivattiin Euroopan ja Neuvostoliiton alueilta jopa kymmeniä miljoonia poliittisia vankeja sekä muuta ”haitallista ainesta.”
Siirtomaita riistettiin ja alkuperäisasukkaita kohdeltiin arvottomina orjina. Mantereen ainoa tarkoitus oli tuottaa raaka-aineita emämailleen. Itsenäisyysliikehdintää ei tapahtunut, sillä alkuperäisasukkaiden voimavarat kuluivat pelkän hengissä pysymisen lisäksi jatkuviin keskinäisiin heimosotiin.
Muu maailma
Yhdysvallat
Uuden maailman toinen suurvalta kehittyi hurjalla vauhdilla. Maan ei tarvinnut uhrata miehiä, rahaa tai resursseja sotimiseen, joten teollistuvan maan elintaso nousi kohisten.
Kehitystä edesauttoivat muun muassa Englannista, Ranskasta, Puolasta ja Balkanilta maahan muuttaneet pakolaiset ja siirtolaiset. Yhdysvaltoihin saapuvien miljoonien joukossa oli niin korkeakoulutettuja ihmisiä kuin maatalouden ja teollisuuden kaipaamia duunareitakin.
USA jakautui kuitenkin erittäin vahvasti kahteen leiriin. Sodan alkaessa muodostunut America First –kanta sai vahvan jalansijan. Henry Ford ja muut juutalaisvastaiset teollisuusjohtajat kasvattivat rooliaan politiikassa ja republikaanisesta puolueesta tuli jokseenkin kansallisoikeistolainen.
Vastavoimana demokraattinen puolue suuntautui poliittisella kartalla kohti vasenta, sillä maahanmuuttajien joukossa oli ollut paljon merkittäviä vasemmistolaisia sekä jopa joitain kommunisteja. Kahtiajaon syntyä edesauttoi myös se, että maa ei ollut joutunut kokemaan kansaa yhtenäistyttävää sotaa.
Kahden tasavahvan – ja niin sisä- kuin ulkopoliittisissakin asioissa täysin erimielisen – puolueen tasapainottelu vallan kahvassa teki USA:n politiikasta poukkoilevaa ja isojen linjojen vetämisestä kankeaa.
Demokraattien ollessa vallassa maassa otettiin askelia kohti sosiaalidemokratiaa, tiivistettiin yhteistyötä Iso-Britannian kanssa ja järjestettiin absurdeja ajojahteja, jossa FBI vakoili kansalaisia löytääkseen japsi- ja natsimyönteisiä henkilöitä. Republikaanien vahtivuorolla vainottiin puolestaan kommareita ja flirttailtiin sekä Hitlerin että Hirohiton suuntaan.
Kokonaisuudessaankin Yhdysvalloissa sekä valtiojohdon että kansalaisten suhtautuminen Hitleriin ja Suur-Saksaan oli ristiriitaista. Status quo –tilanne oli talouspoliittisesti Yhdysvaltojen mieleen ja Hitlerin ajateltiin olevan ainoa, joka voi pitää hajanaisen Euroopan kasassa. Samalla häntä kuitenkin pelättiin ja paheksuttiin, natsien julmuuksista julkaistiin jopa kohu-uutisia.
Diplomaattiset välit Saksan kanssa olivat kuitenkin kunnossa ja myös virallisia valtiovierailuja tehtiin puolin ja toisin. Saksa oli Yhdysvalloille myös erittäin tärkeä kauppakumppani. Yhdysvaltojen varsinaisia liittolaisia olivat Iso-Britannia, Irlanti, Uusi-Seelanti ja Australia, joille sen tuki oli elinehto, sekä luonnollisesti myös pohjoinen rajanaapuri Kanada.
Kanada
Kanada ei osallistunut virallisesti taisteluihin toisessa maailmansodassa, mutta oli kuitenkin yksi alkuperäisistä liittoutuneihin kuuluneista valtioista. Se irtautui kuitenkin sodasta samalla, kun Iso-Britannia solmi aselevon Saksan kanssa.
Kanadan ja akselivaltojen väliset rauhanneuvottelut hoidettiin nopeasti muutamalla sähkeellä. Kanada joutui sitoutumaan siihen, että se ei suunnittele toimenpiteitä, jotka uhkaisivat joko Japania sen havittelemillaan alueella tai Saksan valtapiiriin kuulunutta Grönlantia. Vastineeksi Kanada sai säilyttää itsenäisyytensä vailla muita ehtoja.
Sodan edetessä Kanadasta muodostui tärkeä siirtomaa etenkin poliittisille pakolaisille: maahan muutti erityisen paljon vasemmistoa kaikkialta Euroopasta, muun muassa sellaisia kommunisteiksi luettuja henkilöitä, joille Yhdysvallat ei myöntänyt pääsyä maahansa.
Maailman harvoihin demokraattisiin maihin lukeutuva Kanada onkin selkeästi vasemmistolaisempi kuin eteläinen naapurinsa. Tämä ei kuitenkaan estä hyviä suhteita Yhdysvaltoihin. Maa on väleissä myös Saksan kanssa, mutta Iso-Britannia ja sen imperiumin rippeet ovat Kanadalle huomattavasti tärkeämpiä kauppakumppaneita ja liittolaisia kuin saksalaisten hallitsema Manner-Eurooppa.
Keski- ja Etelä-Amerikka
Toinen maailmansota ei yltänyt missään vaiheessa Pohjois- tai Etelä-Amerikan mantereille, joten etenkin Etelä-Amerikan maissa elämä jatkui hyvin pitkälti entisellään. Yhdysvallat tuki Meksikoa vahvasti, sillä maa oli sille tärkeä kauppakumppani, eikä Hitlerin myöskään haluttu missään tapauksessa saavan jalansijaa rajanaapurissa…
Muut maat Väli- ja Etelä-Amerikassa nähtiin ennemminkin hyödynnettävinä resursseina: suuryritysten hallitsemina banaanitasavaltoina, raaka-aineiden tuotantomaina ja kauppakumppaneina, joista riistetyt luonnonvarat voidaan myydä sinne takaisin jalostettuina hyödykkeinä.
Sekä Saksa että Yhdysvallat pyrkivät vankistamaan suurvalta-asemiaan hankkimalla vaikutusvaltaa Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Karibianmerellä lähinnä taloudellisella tuella, mutta sissiliikkeitä ja sotilasjunttia avitettiin myös salaisilla asetoimituksilla ja sotilaallisella koulutuksella.
Australia ja Uusi-Seelanti
Oseanian maat eivät joutuneet osalliseksi toiseen maailmansotaan, sillä Iso-Britannian kanssa solmittu aselepo takasi niille puolueettomuuden jo ennen kuin japanilaisten valloitussota oli ehtinyt lähimaihin.
Australian väkiluku moninkertaistui, sillä maahan muutti runsaasti väkeä niin Englannista kuin sen menettämistä siirtomaistakin. Myös Kaakkois-Aasiasta tuli paljon pakolaisia, joiden työvoima auttoi Australian nousun yhdeksi maailman merkittävämmäksi maaksi sekä maatalouden että kaivosteollisuuden osalta.
Turvallisuus oli kuitenkin huolenaiheena myös Australiassa: puolueettomuussopimuksen myötä maahan sallittiin vain pienet sotilasjoukot, mutta Japanin sotilastukikohta Uudessa Guineassa oli vain 150 kilometrin päässä mantereen pohjoisrannikosta. Mailla oli myös kiistaa Torresinsalmen saarien omistuksesta.
Yhdysvaltojen atomiaika toi kuitenkin pian turvaa myös Oseaniaan.
Viimeksi muokattu:
powerplaymaker
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit, Detroit Red Wings
testins po testing mutta väliäkö sillä
Sama täällä, testataan lainauksia.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy