Niin, tulipa tuossa Viiviä käsittelevien ketjujen johdosta suoranainen tarve pätemiseen ja sitä kautta päätin puhaltaa pelin auki string-pikkupöksymaailman pauloihin.
Nimittäin, kyllähän nämä stringit ovat siitä metkat päänsekoitusvälineet vilkkuessaan vaaleiden housujen läpi, tahi housunkauluksesta, että ukko kuin ukko, tai naisista kiinnostunut kaiken nähnyt lesbohampparikin menee hiljaiseksi.
Voin mainita tietäväni ainakin pari (varoittavaa) esimerkkitapausta siitä, kuinka tuolla kylillä nähdyt stringinkajot saavat miespolon niin sekaisin, että siinä unohtuvat muija, lapset ja asuntolainan korotkin kokonaan, kun ukkopaha alkaa kertomaan satuja ja tarinoita elämästään sinkkuna ko. stringinkantajalle.
Näitä surullisia tahi vähemmän surullisia tapauksiahan on etenkin kesämaailma puolillaan.
Stringien housunläpikajo tai suoranainen vilkkuminen ovat aiheuttaneet tänäkin kesänä lukemattomia peltikolareita, lyhtypylväisiin törmäyksiä, laiturilta putoamisia, kuolan valumista, juomien läikkymistä, mustia silmiä sekä muutakin sanomista.
Omalta kohdaltani olen välttynyt, ainakin toistaiseksi, moisilta noloilta takaiskuilta, vaikka muutama ns. sykähdyttävä näky onkin purjehtinut näkökentässäni.
Juuri mikäänhän ei ole niin puoleensavetävä näky kuin yhdistelmä vaaleat- tai matalavyötäröiset- tai molemmat ominaisuudet omaavat tiukat kesäpöksyt, joista kuultaa alushousujen muoto ja väri selvästi läpi.
Jos tämä kyseinen näky purjehtii näkökenttää vielä niin mukavasti, että itse sattuu istumaan kiireettömässä tilassa terassilla keppanan ääressä, niin kysympä vaan että onko mitään mukavampaa housut jalassa suoritettavaa tilannetta olemassakaan? Ma kusun vaan.
Mitenkäs muut kokevat tälläiset näkymät? Naispuoleisilta kysyisin vielä, että teettekö te tätä peräti tahallanne, jukoliste?
Täältä tähän

Viimeksi muokattu: