Mainos

Terveen Hippoksen puolesta -mielenilmaus?

  • 11 515
  • 82

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuolta uuden hallin päivystysketjusta napattu idea, tehdääs sen suunnittelua varten oma ketju. Tuon keskustelun perusteella siis vaikuttaisi siltä, että kiinnostusta tällaiseen ihmisillä olisi. Toivottavasti saadaan tätä eteenpäin ja toteutukseen asti.

Ajatuksena siis kokoontua Hippoksen parkkipaikalle mahdollisimman suurella joukolla näyttämään, miten valtavasti jääkiekko ja urheilu yleisesti Jyväskylässä ja Keski-Suomessa merkitsee. Erityisesti junioriseurat olisi tärkeä saada mukaan sankoin joukoin, mutta yhtälailla ihan jokainen, jota aihe koskettaa. Olemme nähneet tänään merkittävän ulostulon niin Jukka Seppäseltä henkilökohtaisesti, kuin juuri äsken myös JYPiltä. Molemmissa kulminoituu yhteisöllisyys, erittäin tärkeitä ja hienoja kirjoituksia. Nyt olisi vuorostaan aika näyttää konkreettisesti, mitä se yhteisöllisyys tarkoittaa.

Sana on vapaa, ajattelin perustaa ketjun tälle nyt, jotta toivottavasti saadaan tämä oikeasti myös tapahtumaan. Selkeä suunnitelma olisi paras saada aikaiseksi, sillä sitä olisi sitten helppo markkinoida ja viestiä eteenpäin kaikille.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valitettavasti ei taida olla merkitystä valituksen suhteen, vaikka mitä temppuja tekisi.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen 100% rauhanomaisen ja asiallisesti toteutetun mielenilmauksen takana. Ja sitähän @KOLT tässä selvästi myös ajaa takaa. Tuodaan vain mielipidettä ja sen takana olevia ihmisiä esille, eikä pyritä aiheuttamaan kenellekään mitään tarpeetonta haittaa.

Haluan tehdä tämän selväksi, sillä jos @Moderaattorit ovat sitä mieltä, että tällaista ei saisi jatkiksessa puuhailla, niin puhalletaan peli heti poikki. Mielestäni ei pitäisi olla syytä sille, että tätä jatkiksessa puuhaillaan ja pohditaan, mutta otetaan heti kättelyssä varmuus asiaan.
 
Joo ehdottomasti 110% rauhanomaisesta mielenilmauksesta on kyse. Oikeastaan "mielenilmaus" saattaa olla jopa turhankin voimakas sana tähän yhteyteen, mutten keksinyt muuta vastaavaa. Tarkoitus olisi vain ja ainoastaan kerääntyä samaan paikkaan näyttämään konkreettisesti näiden asioiden merkitys.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli tai ei, niin merkitystä on silti isossa kuvassa paljon. Jos ei Päiviin vaikuta, niin hankkeen rahoittajiin ja vetäjiin vaikuttaa.

Kaikki tehdään, mitä tehtävissä on.
Ei siitä toki haittaakaan ole ja ehkä se rohkaisee juuri mukana olevia tahoja jatkamaan.

Itse valitus taitaa laajentua vaan.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän valittajan viimeisimmän ilmoituksen myötä toivon entistä enemmän, että tämä "mielenilmaus" ottaisi tuulta alleen. Itsellä kun ei varsinaisesti niitä kontakteja ole, niin en osaa sanoa onko mielenkiintoa osallistua miten paljon ja milloin. Tuo sunnuntai 17.11. klo 12 nyt oli ensimmäinen ajatus. Mitä enemmän porukkaa, sitä vaikuttavampi näky. Joku facebook-tapahtuma kai kannattaisi kyhätä pystyyn tätä varten, kunhan joku ajankohta valikoituu.

Porukkaa kuitenkin tarvittaisiin mahdollisimman paljon, jotta saataisiin aikaiseksi vaikuttava näky. Jokainen edustamansa junnuseuran väreissä/paidoissa jne.
 
Hämähäkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Viikonloppu ajatuksena hyvä mutta tein itse nopean scouttauksen ja niin vaan on meidän kylän poikii ympäri Suomee pelaamassa ni jääkiekko junnuille ainaki haastavaa toi sunnuntai olis. Varmasti mikä tahansa viikonloppu syö ainakin jääkiekkoilijoita pois tuosta mahdollisesta tapahtumasta.
 
Tämä on totta. Junnuilla on jatkuvasti pelejä ja tapahtumia viikonloppuisin. Joku arkipäivä saattaisi olla parempi, mutta ei ole helppo löytää sopivaa kellonaikaa silloinkaan.
 
Ei todellakaan ole varmaan joskus klo 18.00 paras kun töitä ja koulua ihmisillä 16 asti niin sitten saattais keretä eikä menis liian myöhäiseksi. Nyt asiaan enempää perehtymättä veikkaisin, että keskiviikko olisi arkipäivistä paras. Silloin varmaankin yleisin lepopäivä.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Olen edelleen sitä mieltä, että jos halutaan vaikuttaa niin valituksen jättäjän kanssa avoin keskustelu on avain onneen.
 
Mitä tarkoitat tässä yhteydessä avoimella keskustelulla? Missä tämä keskustelu tapahtuisi? Ketkä siihen osallistuisivat? Mitä keinoja keskustelussa olisi tarkoitus käyttää, eli yritetäänkö selventää valituksen eri kohtia vai myöntyä kiristysvaatimuksiin? Olisiko keskustelu julkinen?

Eli miten tämä avoin keskustelu poikkeaisi siitä, mitä on nyt jo yritetty kaupunginjohtajan ja Seppäsen toimesta?
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Olen edelleen sitä mieltä, että jos halutaan vaikuttaa niin valituksen jättäjän kanssa avoin keskustelu on avain onneen.
Kyseinen henkilö on sen verran mieleltään epävakaa, että turha on edes yrittää keskustella. Ei mitään hyötyä. Narsistin kanssa on mahdoton keskustella järkevästi.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Jaa. No jos etädiagnoosi on oikea niin henkilö myös haluaa kärkkäästi puolustella omia mielipiteitään ja tulisi varmasti paikalle.

Täällä huutelu tai mielenilmaus jossain parkkipaikalla ei auta yhtään mitään.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Mitä tarkoitat tässä yhteydessä avoimella keskustelulla? Missä tämä keskustelu tapahtuisi? Ketkä siihen osallistuisivat? Mitä keinoja keskustelussa olisi tarkoitus käyttää, eli yritetäänkö selventää valituksen eri kohtia vai myöntyä kiristysvaatimuksiin? Olisiko keskustelu julkinen?

Eli miten tämä avoin keskustelu poikkeaisi siitä, mitä on nyt jo yritetty kaupunginjohtajan ja Seppäsen toimesta?
Sen sijasta että seisotaan parkkipaikalla pyydetään lähde paikalle. Ainoastaan hän voi vetää valituksen pois.

Keskustelemalla voisi saada ymmärrystä hankkeen tarpeellisuudesta aikaan.

Poikkeaa siten, että vaikutusmahdollisuus on varmaan pienempi mutta silti suurempi kuin sillä parkkipaikalla seisomisella
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jaa. No jos etädiagnoosi on oikea niin henkilö myös haluaa kärkkäästi puolustella omia mielipiteitään ja tulisi varmasti paikalle.

Täällä huutelu tai mielenilmaus jossain parkkipaikalla ei auta yhtään mitään.
Ei parkkipaikalla mielenilmaus ole mistään pois, päinvastoin tuo tärkeälle asialle niin sanotusti kasvot ja massat taakse visuaalisesti.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Itse en kyllä lähtisi mukaan koska noh ahdistaa kaikki tällaiset mut ehdottomasti hyvä idea kunhan tosiaan tehdään niin että on asiallinen eikä ns. mene huonon maun puolelle.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen sijasta että seisotaan parkkipaikalla pyydetään lähde paikalle. Ainoastaan hän voi vetää valituksen pois.

Keskustelemalla voisi saada ymmärrystä hankkeen tarpeellisuudesta aikaan.

Poikkeaa siten, että vaikutusmahdollisuus on varmaan pienempi mutta silti suurempi kuin sillä parkkipaikalla seisomisella
Luuletko että hän suostuisi saapumaan tuollaiseen tilaisuuteen? Pidän erittäin varmana, että ei suostuisi.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Keskustelemalla voisi saada ymmärrystä hankkeen tarpeellisuudesta aikaan.
Hän ymmärtää tarpeellisuuden on sen itsekin sanonut, mutta valittaa silti koska omat syyt.. Eli väitän aika varmaksi ettei keskustelu vie eteenpäin, mutta toki sekin linja on hyvä avoinna pitää kuten Seppänen, Koivisto, Wallinheimo, Könttä ja monet muut pitäneet ja yrittäneet asiasta asiallisesti keskustella Korpivaaran kanssa
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Talikko ei liene ole asiallista keskustelua. Soihduista en ole varma. Jos ollaan sitä mieltä, että ko välineillä homma etenee niin siittä vaan. En osallistu enää tähän keskusteluun.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen sijasta että seisotaan parkkipaikalla pyydetään lähde paikalle. Ainoastaan hän voi vetää valituksen pois.

Keskustelemalla voisi saada ymmärrystä hankkeen tarpeellisuudesta aikaan.

Poikkeaa siten, että vaikutusmahdollisuus on varmaan pienempi mutta silti suurempi kuin sillä parkkipaikalla seisomisella
Mikään ei viittaa, että keskustelu muuttaisi lähteen mieltä. Sitä on yrittänyt jo kaupunginjohtaja, Seppänen ja useampi muukin. Ei mitään vaikutusta ja Päivi on puhunut ihan muusta kuin asiasta, kuten väitetysti kiristänyt Seppästä.

Tämä Päivin kommentti kertoo aika paljon:
"Ei sillä ole mitään väliä, mitä Seppänen on minulle kertonut, jos siellä ei ole hallinnollisesti riittävästi ja laillisesti valmisteltu asia."

Kenenkään sanomisilla ei ole väliä, koska Päivi on päättänyt, että hän on oikeassa ja muut on väärässä.

Kaikkien keskusteluiden lopputuloksena Päivi on päättänyt laajentaa valitustaan, eikä aio perua mitään. Koita siinä sitten keskustella.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös