Temptation Island Suomi

  • 163 708
  • 374

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Mulla on jokaisella kaudella ollut tuttuja noissa sinkuissa (tällä kaudella kaksin kappalein) ja yleisesti mielipide tuolla olosta on, että ihan hauskaa oli, mutta myös oikeasti välillä rankkaa koska teevee ohjelmaa siellä loppujenlopuksi tehdään.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Markus oli ehkä sympaattisin ja viihdyttävin hahmo tällä kaudella. Toki Elias ja Sammy ovat myös tietynlaisia draaman luojia, mutta heidän menonsa on ennemminkin mautonta kuin sympattavaa. Tuo Eliaksen touhu on jo sitä luokkaa, että toivoisin tuotantoyhtiön jatkossa välttävän tuollaisia rekrytointeja.

Dani on aika yllättäen voittanut katsojien sydämet, vaikka vielä ennen tätä ohjelmaa hän oli yleisesti aika kusipään maineessa. Tulee vähän mieleen Cheek, joka "hurmasi" kansan viettämällä jota kuinkin normaalin viikon Hirvensalmella.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Markus oli ehkä sympaattisin ja viihdyttävin hahmo tällä kaudella.
Sympaattisin ehkä, mutta viihdyttävin? Toki jos noita iltanuotioiden hajoamisia viihdyttämiseksi kutsuu, niin mikäs siinä. Muutenhan miestä ei paljoa esillä missään näkynyt. Sanoisin, että tylsin henkilö noista varatuista miehistä. Dani on elellyt myös tylsästi, mutta hän sentään uskaltaa suunsa avata, eikä ole aivan tuppisuu niin kuin esimerkiksi Markus oli.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sympaattisin ehkä, mutta viihdyttävin? Toki jos noita iltanuotioiden hajoamisia viihdyttämiseksi kutsuu, niin mikäs siinä. Muutenhan miestä ei paljoa esillä missään näkynyt. Sanoisin, että tylsin henkilö noista varatuista miehistä. Dani on elellyt myös tylsästi, mutta hän sentään uskaltaa suunsa avata, eikä ole aivan tuppisuu niin kuin esimerkiksi Markus oli.
Markuksen kohdalla se viihde syntyy siitä, että hän vaikuttaa aidosti omalta itseltään tv-kameroiden edessä - heikkouksineen ja vahvuuksineen. Sammy on myös tavallaan tällainen hahmo, mutta hän on toisaalta vähemmän sympaattinen. Ihmiset janoavat nähdä aitoja tunteita ja harkitsematonta reagointia muuttuviin tilanteisiin; senpä vuoksi onkin draaman kannalta keskeistä, että katsojat uskovat osanottajien olevan täysillä mukana muistakin syistä kuin pyrkimyksestä saavuttaa julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.

Markuksesta on nähtävissä monia tavanomaisia ominaisuuksia, jotka eivät ole harkittuja vaan inhimillisiä. Hän vaikuttaa enemmän sellaiselta hölmön mutta rehellisen maakunta-amiksen karikatyyriltä kuin harkitulta julkisuuteen pyrkijältä.

Dani on myös osoittanut inhimillisiä ja pidettyviä luonteenpiirteitä, mutta ainakaan minuun tuo hänen teatterinsa ei täysin pure.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
TE KYSYTTE - MINÄ VASTAAN - OSA 1 - YouTube

Elias vastailee vblogissaan kysymyksiin. Kaikki telkkarissa näytetty on tietenkin tuotannon taitavaa manipulointia. Lauseita on pätkitty ja reaktioita muuteltu. Fake News jne.. Jotku spottivalot on näköjään laittanut videolla, että käärmesilmät korostuisi.

Miten Elias selittää muiden osallistujien mielipiteet hänestä? Tuotanto manipuloi? Kun kaikki siellä on yhtä mieltä, että Elias on sekaisin.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Temptation Islandin Vilma avautuu videolla saaren tapahtumista: ”Äärimmäisen kylmää, tunteetonta ja lapsellista”

Nyt on Vilman vuoro vastailla. Melkoista settiä tuokin. Eliaskin toisen videon julkaisi, mutta siinä oli lähinnä uuden auton hehkutusta ja sitä miten edellinen video meni Suomen YouTuben viikon toiseksi katsotuimmaksi.

Nonni! Himaan on päästy ja Elias on laittanut eukkonsa ruotuun. Mitäs veikkaatte, kuka käsikirjoitti, ohjasi, kuvasi ja editoi tuon Vilman videon?

Edit: Katos, vastaus tähän monitaitajakysymykseen taitaa löytyä itse videolta, kun kattoo ilmapallon heijastusta. Joku komia blondattu karju siellä näyttäisi istuskelevan :) Luulisi että jos noin taitavasti on kaulapannan ja remmin onnistunut kuvasta pois editoimaan, niin olisi tuollainen heijastuskin hoitunut käden käänteessä.
 
Viimeksi muokattu:

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Temptation Islandin Vilma avautuu videolla saaren tapahtumista: ”Äärimmäisen kylmää, tunteetonta ja lapsellista”

Nyt on Vilman vuoro vastailla. Melkoista settiä tuokin. Eliaskin toisen videon julkaisi, mutta siinä oli lähinnä uuden auton hehkutusta ja sitä miten edellinen video meni Suomen YouTuben viikon toiseksi katsotuimmaksi.
Ihme nilkki tuo jätkä. Mistään sanomisistaan ei ota vastuuta, kun kaikkea vain käännellään ja väännellään. Keksitään uusia merkityksiä tai sitten selitetään"ymmärsit väärin". On kyllä harvinaisen vastenmielinen ihminen.
Jessica1 päivä sitten (muokattu)
On todella vaikea kuvitella, että kaikki negatiiviset ja omituiset asiat mitä olit temppareissa sanonut ja ylipäätänsä se miten siellä käyttäydyit, olisi ollut vain yksi iso väärinymmärrys. Tai että susta vain oltiin luotu ohjelmaa varten ikävä tyyppi. Helppohan se on jälkeenpäin selitellä tekemisiään ja varsinkin syyttää tuotantoa, mutta eikö tämä ole kuitenkin hieman raukkamaista ?


Elias Metsämaa
1 päivä sitten
Jessica Kerro toki missä mä syytän tuotantoa. Enkä ole väittänyt että kaikki on yhtä isoa väärinymmärrystä. Nyt vaadittais myös vähän kuullun ymmärtämistä videon suhteen.


Jessica
1 päivä sitten (muokattu)
Sanoit sun edellisessä q&a tyyppisessä videossa, että sulle oli käsikirjotettu tietynlainen rooli. Eikö tämä siis tarkoita sitä, että se millainen kuva susta on tullut temppareista on tuotannon vika? En myöskään väittänyt, että olisit sanonut et kaikki ois väärinymmärystä. Kaikkien näiden sun selittelyjen perusteella annat vaan semmosen kuvan, että se millainen kuva susta on tullut temppareiden kautta, ei pitäisi paikkaansa.


Elias Metsämaa
20 tuntia sitten
En nyt sanoisi vika. Enemmänkin ansio. Tarjottua materiaalia on paljon ja sieltä poimimalla sopivasti tietyt lausahdukset ja niitä kivasti yhdistelemällä käsikirjoitukseen sopivaksi saadaan aika erilainen kuva aikaan, mitä totuus olikaan. :)
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Sammy ei saa tolla tyylillä ikinä pillua. Kaveri tyyliin tyrkyttää itseään ja anelee "kaveri" seksiä.

Elias on sellainen politikko että oksat pois. Selittyjen mestari ja manipuloi Vilmaa ihan mennen tullen.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Vilmalla on mielipide mut onneks Eliaksella on fakta, niin pystyy korjaamaan Vilman mielipiteen oikeaksi.

Sammy on nolo, ei kyllä ollenkaan näe omassa käytöksessään mitään vikaa mutta Minna on klassisesti se huora. Eipä sillä, kyllähän Minnakin on antanut aihetta.

Danin pitäis ymmärtää, että ovat Even kanssa erillisiä ihmisiä, kumpikaan ei ole toisen jatke. Alkaa vituttaa, kun jätkä on ihan mato, kun ei Eve ole paikalla. Eve on ihan oikeessa siinä, että pitäis testata nyt ja pitää hauskaa ilman sitä toistakin.

Juuso "niinku".
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jotenkin tuo Minna on hämmentävä tyyppi. Tietyllä tavalla oudon analyyttinen, puhuu kirjakieltä ja todella erikoinen äänikin (en tiedä onko se ärsyttävää vai hyvä asia). Kännissä tehnyt tosi outoja asioita ja suhtautuu niihin itse oudosti. Silti kuitenkin tuntuu ikävöivän Sammya ja sanookin ettei kukaan muu häntä ymmärrä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tuo Sammy on kyllä yks komediahahmo. Ilmeisesti Minnaltakin vonkaa hirveässä örvellyskännissä ja sitten on "oikeutettu" pettämään kun nainen ei anna pilliä känniääliölle?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mällirätti, tuusula, frendi feivöri... Sammy on kyllä sanavalmis kaveri. Ei oikein mistään plejieristä voi kyllä puhua, sen sortin urpoilua hukkapätkä harrastaa. Ei tule matkaa Tuusulaan tolla tyylillä...

Erikoista muuten, ettei superfeministi Iikka Kivi ole vielä pahoittanut mieltään tästä ohjelmasta? Jos joku Onnenpyörä saa aikaan noinkin vahvan pyllyverenvuodon, niin luulisi TIS:sinkin saavan jonkinlaista värinää aikaan...
 
Viimeksi muokattu:

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Mällirätti, tuusula, frendi feivöri... Sammy on kyllä sanavalmis kaveri. Ei oikein mistään plejieristä voi kyllä puhua, sen sortin urpoilua hukkapätkä harrastaa. Ei tule matkaa Tuusulaan tolla tyylillä...
Niin onkin sanavalmis ja hauska kuunnella ukon tarinointia, mutta ei se todellakaan mikään pilluhaukka ole. Hän tappaa kaiken jännitteen noilla suorilla rykäisyillään. Kauniimpi sukupuoli harvemmin innostuu, jos heille puhuu kuin jollekin markan huoralle.

Vituttaa kuunnella Vilman kommentteja Eliaksesta. Psykopaatti on löytänyt nollaitsetuntoisen, täysin manipuloitavissa olevan uhrin, joka ei pääse otteesta irti edes erossa ollessa. Toinen samanlainen löytyi siitä tummasta naissinkusta, jolle Elias antaa klassista kusipäiden kuuma-kylmä-kohtelua ja se uppoaa tähän tytönheitukkaan kuin kuuma veitsi voihin.

Uuden parin miehellä ei kanki kovetu, kun oma nainen on ottanu muutaman ekstrakilon, mikä ymmärrettävästi ottaa naisella itsetunnon päälle. Katastrofin ainekset on kasassa.

Yksi sinkkutytöistä on oikeasti kuuma klassinen kaunotar, ai saatana! Sellainen nainen, joka kulkee syvään uurretussa iltapuvussa ilman rintsikoita ja silti odottaa, että pidät vilkuilemattoman katsekontaktin koko illan. Mahtava meno!
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Tuo Sammy on kyllä yks komediahahmo.

Sehän onkin. Kyösti Pöysti.

Sammy on kyllä kuin suoraan jostain amiksen röökipaikalta kameroiden eteen rykäisty hahmo, jolla on ihan vähän turhan suuret luulot itsestään naistenmiehenä. Oikea taso pyörii todellisuudessa siellä jossain lähiräkälän nurkkapöydässä. Mitä tämä Sammy muuten tekee työkseen?
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Sehän onkin. Kyösti Pöysti.

Sammy on kyllä kuin suoraan jostain amiksen röökipaikalta kameroiden eteen rykäisty hahmo, jolla on ihan vähän turhan suuret luulot itsestään naistenmiehenä. Oikea taso pyörii todellisuudessa siellä jossain lähiräkälän nurkkapöydässä. Mitä tämä Sammy muuten tekee työkseen?
Luultavasti Futis Forumin moderaattori. Sinnehän kelpaa oikeastaan kuka tahansa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään kauden kovin jakso tiedossa, kannattaa katsoa.
Eipä jättänyt kylmäks.

Loistava veto tuotannolta houkutella Elias tilanteeseen, jossa jää tietämättään valehtelusta kiinni.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Eipä jättänyt kylmäks.

Loistava veto tuotannolta houkutella Elias tilanteeseen, jossa jää tietämättään valehtelusta kiinni.

Oli kyllä kieltämättä kovaa kamaa. Jännä nähdä miten Elias tämän selittää viimeisellä iltanuotiolla. "editoimisella saadaan näyttämään mikä miltä vain".

Ekstrassa Kuronen muuten kertoi, miten Elias oli ollut alkuun hyvin kiinnostunut missä kamerat/mikit ovat ja mm. sijoitellut tuoleja jne. parempiin asemiin - hakenut parhaita kuvauskulmia ja muuta. Ja samalla varmaan tsekannut mihin kamerat/mikit eit yllä. Kompastui komeasti omaan näppäryyteensä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Katselin nyt ensimmäisen kauteni tätäkin sarjaa ja onhan tämä kyllä sosiaalipornon A1-luokkaa, ainakin Suomen oloissa. Kuten Pietarinkadun Oilersin radio-showssa aikanaan todettiin; Aivan uskomatonta bullshittiä! Kenellä tällaista tehdään? Lisää tällaista!

Jännä nähdä miten Elias tämän selittää viimeisellä iltanuotiolla.

Katselin Ruudusta vikat jaksot tässä eli siksi spoiler, jos jengi seuraa tv-tahdilla.

On tuo Elias aika kylmäävä jamppa.

Kävi pari kertaa tikkaamassa sitä jotain sinkkumimmiä ja luuli etteivät kerrat tallentuneet mihinkään tai kukaan niistä tietäisi. Siis jumalauta tuolla missä kameroita on varmaan wc-pöntöissäkin ja koko touhun juju on yrittää narauttaa pettäjät.

Vilma tiesi näistä ja tuolla notskilla monta kertaa kyseli, että mitenkäs ne hommat menivät ja missä menivät rajat. Elias kirkkain silmin valehteli päin naamaa ja kiinni jäätyään vain perus; jepjep...

No eipä siinä, yhdessä ovat yhä ja huvikseni katselin ekaa kertaa myös sen Extran. Siellä nainen istuu alistuneen oloisena katse lattiaan ja äijä lähinnä virnuilee vältellen Kurosen katsetta. Vaikuttaa todella terveeltä parisuhteelta, varsinkin kun tällä mimmillä on, noin muutoinkin tosi armollisista, balettipiireistä huonoja kokemuksia ja itsetunto ei vaikuta olevan mikään erikoinen. No, jokainen tyylillään ja kuka minä olen tunnailemaan.

linkki: IL

Edit: @Tuamas olikin jo linkannut tuon saman Iltalehden jutun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös