Mainos

Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 944 378
  • 23 564

Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Sillä viitataan yleiseen laskutuksen alkamiseen, eli ns. "kesätauon" päättymiseen. Jos olet eilen tilannut, niin laskutus on alkanut pyörimään eilisestä lähtien. Telia laskuttaa päiväkohtaisesti, eikä kalenterikuukausittain.

Paitsi ennakkotilaajan etuna saat kalenterikuukausittaisen laskutuksen jo syyskuun alusta lähtien.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paitsi ennakkotilaajan etuna saat kalenterikuukausittaisen laskutuksen jo syyskuun alusta lähtien.
Itseasiassa et saa, vaan laskutus voi pyöriä ihan miten sattuu siitä huolimatta. Laskutus alkaa toki syyskuun alusta, mutta harvoin käytännössä laskutetaan kalenterikuukausittain. Itsekin olin viime vuonna ennakkotilaaja, mutta laskutus alkoi ja loppui aina kuun puolivälin tienoilla. Ensimmäinen laskuni oli tuolloin siis puolikkaan kuun lasku syyskuulta ja seuraavassa laskutettiin syyskuun puolivälista lokakuun puoliväliin.

Juuri tämän päiväkohtaisen laskutuksen vuoksi on ilmiselvää, että Telia laskuttaa syyskuun alusta alkaen vain ja ainoastaan rahastuksen vuoksi. Mitään muuta selitystä tuolle ei voi olla.
 

petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Ainakin itselläni lukee tilausvahvistuksessa että laskutus alkaa syyskuun alussa. Päivien mukaan olisi toki loogista mutta mikään ei juuri yllätä tässä tapauksessa.
Itselläni sama homma. Tilasin paketin eilen, mutta sähköpostissa ykskantaan kerrotaan laskutuksen alkavan syyskuun alusta. Telian chatissä (jonne piti kirjautua pankkitunnuksilla...) kuitenkin sanoivat, että laskutus alkaa vasta 10.9.

Ei ole niin pientä viestintään ja asiaskokemukseen liittyvää asiaa, jota @Telia ei saisi menemään vihkoon.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Minä sain tällaisen tarjouksen:


LIIGA-PASSI + VIASAT JÄÄKIEKKO
Liiga-passi + Viasat Jääkiekko -kanavapaketin hinta 1.10.2019 alkaen 39,90€/kk

Jääkiekon huippupaketissa näet Liiga-passin, eli Liigan kaikkien joukkueiden kaikki pelit. Lisäksi lähes kaikki NHL-ottelut, kaikki Jokereiden pelit ja muut mielenkiintoisimmat KHL-ottelut. Täydentävänä vielä runsaasti studiolähetyksiä ja makasiiniohjelmia.

Kanavat: HIFK, HPK, Ilves, Jukurit, JYP, KalPa, KooKoo, Kärpät, Lukko, Pelicans, SaiPa, Sport, Tappara, TPS, Ässät, Liiga TV, Liiga UHD*, Liiga-kanavien ohjelmakirjastot, Viasat Jääkiekko HD, Viasat Hockey HD, Viasat NHL Xtra 1-5. Ohjelmakirjastoissa urheilukanavista 48 h automaattitallennus.

* Ultra HD -laatu on saatavilla vain Telian digiboksilla sekä kaapelikortilla. Lue lisää: telia.fi/liigauhd. Telia TV sovelluksessa kanava saatavilla HD-kuvanlaadulla.

Minimitilausjakso 30 päivää, pois lukien ilmaiset kokeilujaksot ja määräaikaistilaukset.
VALITSE SOPIMUSKAUSI
Toistaiseksi voimassa oleva sopimus
34,90 €/KK
  • Kanavapaketilla on 30 vuorokauden minimitilausjakso
Toistaiseksi voimassa oleva sopimus
29,90 €/KK
  • Telian liittymäasiakkaille Liiga-passi + Viasat Jääkiekko etuhintaan 29,90 €/kk (norm. 39,90 €/kk) Telia TV digiboksilla tai Telia TV sovellus –palvelussa. Hinnoittelu ei koske Telia Kiinteistösopimus -kohteita eikä Prepaid -liittymiä. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus, etuhinta voimassa toistaiseksi tai enimmillään niin kauan kuin liittymän tilaus on voimassa. Mikäli Telian liittymätuote irtisanotaan, palvelun hinnoittelu muuttuu listahinnalle 39,90 €/kk. Hinnoittelu koskee vain pääkanavapakettia Telia TV sovellus -palvelussa. Telia TV digiboksipalvelun IPTV -laite (norm. 10 €/kk) ei sisälly hintaan.

Voisiko @Telia suomentaa? Eka puhutaan että 1.10.2019 alkaen hinta on 39,90e ja sitten alempana luvataan aivan toista. Mikä on totuus? Onko tarjous mallia "toistaiseksi voimassaoleva" ja hinta on nyt ja jatkossa "29,90e/kk niin kauan kuin taloudessa on yksi liittymä Telialta"? Mikäli näin on,niin on hyvä offer.

Samaan hengenvetoon on kyllä annettava palautetta, että laittakaa nyt hemmetissä tuo viestintä kuntoon. Ei se niin vaikeaa ole kertoa, mitä palvelu maksaa. Voitte kopsata nuo ehdottamani tekstit veloituksetta.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko @Telia suomentaa? Eka puhutaan että 1.10.2019 alkaen hinta on 39,90e ja sitten alempana luvataan aivan toista. Mikä on totuus? Onko tarjous mallia "toistaiseksi voimassaoleva" ja hinta on nyt ja jatkossa "29,90e/kk niin kauan kuin taloudessa on yksi liittymä Telialta"? Mikäli näin on,niin on hyvä offer.
Tuossahan sanotaan aika selvästi, että tuo halvempi hinta koskee Telian liittymäasiakkaita. Alun lause koskee vain ko. paketin yleistä hintamuutosta.

Ei maailman selkeintä viestintää, mutta Telian kohdalla on paljon huonompaakin nähty.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei ole niin pientä viestintään ja asiaskokemukseen liittyvää asiaa, jota @Telia ei saisi menemään vihkoon.
Tämä on kyllä totta. Aina saat väärää tietoa, tai asiat jää hoitamatta kokonaan. Hirveän säädön jälkeen ehkä onnistuu. Mä jo luulin, että lauantaina sain hyvää palvelua, mutta ei sentään. Maanantaina lupasi henkilökohtaisesti palata asiaan, kun "pitäähän asia saada selvitettyä". Eipä oo mitään kuulunu.
 
4

444

@Telia
Onko kaikki valmista, kun kausi alkaa? Uskaltaako laittaa tilauksen sisään perjantaina klo 18 ja uskoa näkevänsä illan pelin? Uskaltaako luottaa siihen, että laskutus alkaa 13.9., vaikka tilausvahvistuksessa vähän muuta uhkaillaankin?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Telia
Onko kaikki valmista, kun kausi alkaa? Uskaltaako laittaa tilauksen sisään perjantaina klo 18 ja uskoa näkevänsä illan pelin? Uskaltaako luottaa siihen, että laskutus alkaa 13.9., vaikka tilausvahvistuksessa vähän muuta uhkaillaankin?
Voisin lyödä lähes mitä tahansa vetoa, että jos puoli tuntia ennen matsien alkua laittaa tilauksen sisään, niin tilaus ei valmistu ottelun alkuun mennessä. Tuntuu menevän vähintään puoli tuntia tuossa, vaikka ei olisi edes ruuhkaa. Perjantaina puhutaan todennäköisesti tunneista.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Vuosi sitten, kun Liiga-pelit alkoivat, niin klikkasin Oma-Telian sivuilta Liiga-paketin käyttöön (kaikki tunnukset ym. olivat minulla jo valmiiksi olemassa silloisten harjoituspelien katselun vuoksi). Liiga-matsin alkuun oli aikaa puoli tuntia. Sain Liiga-paketin näkymään vasta klo 21 jälkeen illalla, kun pelit oli jo pelattu.

Summa summarum: Kannattaa varata enemmän aikaa Telian tuotteiden käynnistymisen kanssa. Taitavat melko pienellä henkilöstömäärällä käsitellä yhdessä päivässä ruuhkaantuvia Liiga-tilauksia? Puhelinoperaattori kun on kyseessä... siihen toimintaan soveltuvalla henkilöstöllä ja aikatauluilla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tilatkaa nyt helvetti aamulla heti se, laskuttavat ihan koko päivän kuitenkin. Telia mokailee paljon, mutta jos klo 18 tilaa, niin voi voi, jos jää näkemättä. Ja tämä ihan hyvällä. Pitäisi toimia, mutta kun kaikki tietää, ettei kumminkaan toimi, niin itse ainakin tilaisin ajoissa, jos pelin haluaisin nähdä.
 
4

444

Tilatkaa nyt helvetti aamulla heti se, laskuttavat ihan koko päivän kuitenkin. Telia mokailee paljon, mutta jos klo 18 tilaa, niin voi voi, jos jää näkemättä. Ja tämä ihan hyvällä. Pitäisi toimia, mutta kun kaikki tietää, ettei kumminkaan toimi, niin itse ainakin tilaisin ajoissa, jos pelin haluaisin nähdä.
Kunhan tässä nyt yritän saada jonkinlaista kannanottoa arvoisalta teleoperaattorilta. Kiinnostaisi tosiaan tietää, että ollaanko siellä kartalla kauden alkamisajankohdasta, etenkin kun tilausputken pitäisi olla parempi kuin koskaan. Automatiikka siitä kuitenkin taitaa vielä puuttua, ja keskuksessa tytöt yhdistelevät johtoja sitä mukaa kun porukka klikkailee sivuilla. Ymmärrän, että tilausten käsittely on hidasta, jos jokaisen asiakkaan osoitetiedot pitää tarkistaa väestörekisteristä ja luottotiedot erikseen jostain muualta. Sitten tulostetaan lomake ja käydään hakemassa siihen esimieheltä allekirjoitus, jonka jälkeen alkaa armoton koodaus, että tilaus saadaan käsiteltyä.
Huom. Tämä on kirjoittajan omaa mutuilua.

Mutta oikeasti, onko kaikki valmista kauden alkaessa?
 

Telia

Jäsen
@Telia
Onko kaikki valmista, kun kausi alkaa? Uskaltaako laittaa tilauksen sisään perjantaina klo 18 ja uskoa näkevänsä illan pelin? Uskaltaako luottaa siihen, että laskutus alkaa 13.9., vaikka tilausvahvistuksessa vähän muuta uhkaillaankin?

Olemme valmistautuneet siihen että tilauksia tulee nyt paljon Liigakauden alkaessa. Monilta kuitenkin jo Telia TV -palvelu löytyy, jolloin samanlaisilta tilausruuhkilta vältytään viime vuoteen verrattuna. Toki suosittelen tilauksen tekemistä kuitenkin aikaisemmin, sillä hintahan on kuitenkin sama riippumatta siitä napsauttaako kanavapaketin päälle aamulla vai illalla. Jos paketin tilaa tänään/ huomenna, niin laskutus alkaa päiväkohtaisesti tilauspäivästä alkaen.

Nyt kannattaa hyvissä ajoin tutustua myös kotikatsomon kuntoon laittoon. Olemme tuonne koostaneet vinkit yhteyksien testaukseen ja esimerkiksi wifi-verkon säätöön.
Liigan infopankista löytyy sitten kaikki tärkeimmät yhdestä paikkaa; tilausohjeesta Liigapaketteihin ja asiakastukiyhteystietoihin.

Suosittelenkin, että jos tilauksessa tulee jokin ongelma vastaan niin ottakaa suoraan yhteyttä asiakaspalveluumme esimerkiksi chatin kautta tai Facebookin privoissa. Pääsemme sitten suoraan asiakastietoihin käsiksi tilannetta tarkistamaan!

//Sanna
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Tänään kun kausi alkaa ilmaispelillä niin näkeekö pelin myöskin Telia TV:stä "väärän" joukkueen joukkuepassilla?

Ota kuukauden ilmaiskokeilu Telia-TV:n tallennuspalveluun. Sen avulla voit myös katsoa ilmaiskanavia Telia TV -palvelussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös