Mainos

Teemu Ramstedt – riittääkö taso?

  • 379 852
  • 1 234
Suosikkijoukkue
HIFK
Ramu lähtee mukaan ensi vuoden kuntavaaleihin.

"Pitkällisten pohdintojen ja kosiskelujen jälkeen olen päättänyt, että lähden ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleihin. Tuleva puolueeni pidetään vielä kuitenkin toistaiseksi salassa. Sen verran voin toki tuoda tässä vaiheessa esiin, että tulen ajamaan IBD-sairastavien (jo 45 000 Suomessa) asiaa ja pidän tärkeänä myös kansakuntamme yleistä hyvinvointia joka lähtee liikunnallisesta elämäntavasta."
 
Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Aprillit sikseen, oli muuten jokseenkin erikoista juttua Ramulla viime viikon Urheilulehdessä, jotain että "en heittäydy kentällä ensimmäisenä kiekon eteen niin heittäydyn sitten somessa" tms. No kai se on hyvä että on erilaista persoonaa ja kaikki ei voi olla niitä kiekonsyöjiä mutta toi oli kyllä omituisesti sanottu.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Tänään riitti taso! Hieno matsi Ramulta, vaikka YV:ssä menikin hieromiseksi. Aloituksissa ihan mieletön parannus aiempaan!
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Ja eilen 75%:a. Kova tason nosto!
 
StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaksaako joku tilastoniilo kaivaa Ramun tehot ja plusmiinuksen näiden back to back pelien jälkimmäisistä. Vaikuttaako toi IBD kuinka paljon energiatasojen lataamiseen tjs?
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Älkää nyt vaan lopettako Ramulle vittuilua ja dissaamista, niin tekee seuraavissa matseissa enemmän ja upeampia...
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kunkku, keisari ja mitä näitä nyt on. Upea! Ja minkälaisten boostin tuollainen maali antaakaan omalle joukkueelle! Ja mitä se saa vastustajan tuntemaan...
 
Viimeksi muokattu:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ihan ilmaveivitasoa oli se masterpiece. Joo Ramua ei saa päästää mukavoitumaan, joten pidetään se jatkossakin "lämpimänä" kritiikillä. Saa nähdä, vetääkö mies kauden läpi ilman yhtään huilipäivää, ainoana HIFK:ssa. Veikkaan, että jyväskylässä joutuu erikoiskohteluun.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ramu veivasi yhden kauden hienoimmista maaleista, ja tärkeään paikkaan. Siitä 2-0 maalista alkoi IFK:n rynnistys jota ei pysäyttänyt edes puskutraktori. Muutenkin Ramu oli taas elementissään, huippupasseja ja jalka liikkui taas raikkaammin.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Älkää nyt vaan lopettako Ramulle vittuilua ja dissaamista, niin tekee seuraavissa matseissa enemmän ja upeampia...
Jos pelaa löysästi, kikkailee ja menettää sinisellä, eikä jaksa polkea perään, niin (symbolisia) kiviä ja kirveitä saa täältä ainakin päällensä. Jos pelaa kuin tänään, huudan ja taputan katsomossa. Tässä ruveta kenellekään mitään "hyvän jätkän" vuosisopimuksia myöntämään. Niin hyvä olet kuin viimeisin pelisi, noin kohtuudella. Tänään oli hyvä, loistava jopa.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Ramu heitti sitten tän kevään "ilmaveivin"! Jäätävällä itseluottamuksella, jopa snadilla ylimielisyydellä! Todella mehukasta katseltavaa "again and again"!!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ramu heitti sitten tän kevään "ilmaveivin"! Jäätävällä itseluottamuksella, jopa snadilla ylimielisyydellä! Todella mehukasta katseltavaa "again and again"!!!
Saataiskohan me tästä maalista historiaan oma ilmaveivimme ja symboli? Maali josta kyseinen mestaruuskausi tullaan muistamaan ja joka pyörii aina taustalla, kun eri asiayhteyksissä puhutaan kyseisestä kaudesta ja sen menestyksestä kuvastaen sitä touhua.

Toivottavasti.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ramstedt vastasi huutoon ja veti itseänikin suoraan avarilla päähän. Kun Ramstedt teki sen maalin, niin katsoin suu auki, että näinkö oikein, koska olin kuitenkin toisessa päässä hallia. Hidastuksesta sitten katsoin ja oikein näin. Nauroin niin, että meinasi tulla vedet silmistä. Tästä huolimatta peräänkuulutan edelleen Ramulta sitä, että peli ei saa liikaa ailahdella. Tänään tuli ihan unelmapeli, mutta keskiviikkona pelataan taas ja HIFK tarvitsee neljä voittoa finaaliin. Tästä saatiin nyt se toinen. Ramun pitää johtaa joukkuetta illasta toiseen ja jos ei tehoja saa, niin sitten pitäisi jonkun muun nousta esiin, mutta ei omalla pelaamisella saa tuhota koko joukkueen peliä ottamalla -2. Katsotaan löytyykö Ramulta nyt se lopullinen tason nosto.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Eiköhän tuo riitä ; ) Illan paras oli, kun kaveri joka on käyttänyt Ramusta nimeä "Hamsteri" nousi pallilta ja se huuto... "JUMALAUTA!!" :D
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ramstedt vastasi huutoon ja veti itseänikin suoraan avarilla päähän. Kun Ramstedt teki sen maalin, niin katsoin suu auki, että näinkö oikein, koska olin kuitenkin toisessa päässä hallia. Hidastuksesta sitten katsoin ja oikein näin. Nauroin niin, että meinasi tulla vedet silmistä. Tästä huolimatta peräänkuulutan edelleen Ramulta sitä, että peli ei saa liikaa ailahdella. Tänään tuli ihan unelmapeli, mutta keskiviikkona pelataan taas ja HIFK tarvitsee neljä voittoa finaaliin. Tästä saatiin nyt se toinen. Ramun pitää johtaa joukkuetta illasta toiseen ja jos ei tehoja saa, niin sitten pitäisi jonkun muun nousta esiin, mutta ei omalla pelaamisella saa tuhota koko joukkueen peliä ottamalla -2. Katsotaan löytyykö Ramulta nyt se lopullinen tason nosto.

Tässä on kaikki olennainen. Jos Ramu haluaa tulla muistetuksi sinä 1. sentterinä, joka johdatti IFKn mestaruuteen keväällä 2016, niin hänen täytyy pelata joka päivä niin kuin tänään. Ohipelejä ei voi tulla enää tänä keväänä. Hassuttelupelit on pelattu. Nyt pitää pelata 110 koko ajan.
 
No en tiedä voiko tuollaista esitystä keneltäkään vaatia illasta toiseen, mutta itselleni riittäisi tuo esitys ilman sitä soolomaaliakin sellaiseksi perussuoritustasoksi. Taisi tulla ensimmäisessä erässä yksi paha harhasyöttö omalla alueella ja siinä kaikki negatiivinen. Ramstedt on jotenkin tänä kevään näyttänyt itsestään ihan uusia piirteitä ja nimenomaan maalintekijänä. Kritiikkiä, kun olen herralle antanut paljon, niin mitään henk. kohtaista ajojahtia se ei ole. Ihan huikea ukko kaukalon ulkopuolellakin, mutta peli on peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös