Teemu Laakso

  • 38 127
  • 109

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Viestin lähetti Kempes
Tinke-80
Lopeta tuo Laakson ylistys. Poika oli eilen koko ajan kusessa. Hän on hyvä pelaaja ikäisekseen, mutta sm-liigan kärkimatsit ovat hänellä väärä paikka vielä tällä hetkellä. Lisäksi raskas nuorten turnaus painoi varmasti jaloissa. Aravirralta mielestäni huonoa pelisilmää peluuttaa väsynyttä junnua tärkeässä sarjamatsissa. Viidelläkin pakilla olisi eilen pärjätty.

Annetaan Teemu Laakson kehittyä A-junnuissa tai mestiksessä. Toivon, että hänestä kehittyy 2-3 vuoden sisällä hyvä liigapakki ja sen jälkeen vieläkin kovempi sälli. Kaverissa on potentiaalia!



Eli sinä saat kehua Laaksoa mutta minä en?

Laakso pelaa erittäin hyvin ikäisekseen. ja kaikki kehut on suhteuttu hänen ikäänsä. Jos Teemu Laakso olisi joku 24 vuotias ikuisuuslupaus jostain peräseinänjoelta pelaamassa HIFK'ssa, arvioisin häntä aivan eri tavalla. Kukaan ei voi väittää että T.Laakso ei pelaisi hyvin ikäisekseen pelaajaksi sm-liigassa. Tähän koko hänen kehuminen perustuu, ei siihen että hän jotenkin erottuisi porukasta.

- Tinke-80
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laakso on hieman kusi sukassa kiekollisena. Kiekottomana vielä parannettavaa, massaa saatava paljon lisää. Kiekollisena ajoittain hyviä otteita ja liikekin on hyvä. Kunhan saa kokemusta ja rutiinia niin kehittyy aivan varmasti todelliseksi huippupelaajaksi.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tinke-80
Peace man! Olemme samaa mieltä, että Laakso on lupaava juniori. Tarkoitin, että jos poika pelaa huonon matsin niinkuin perjantaina, silloin ei kannata hehkuttaa. Tepsi ei olisi tehnyt sitä maaliaan, jos kaukalossa olisi ollut kokeneempi pakkipari. Miinukset tästä peluutuksesta menee Aralle.
 
Viestin lähetti Kempes
Tepsi ei olisi tehnyt sitä maaliaan, jos kaukalossa olisi ollut kokeneempi pakkipari. Miinukset tästä peluutuksesta menee Aralle.

Kultanenhan ei olekaan kokenut pakki. Se oli tilanteessa juuri Jarno "nhl-tähti" Kultanen, joka jätti Nurmisen pitämättä. Ainakin tämä oli minun muistikuvani. Olen kuitenkin siinä samaa mieltä, että oli kohtalaisen hasardi. Mutta pelaamalla se jännitys häviää ja tulee varmuutta. Way to go Teemu.
 

Wewe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK& Teemu Laakso
T.Laakso

Tuli mieleen tossa siitä Holdenin taklauksesta, ei varmasti tahallaan tarkoittanut ajaa pää edellä seinille. Itse pelästyin siinä älyttömästi, olin peloissani ja raivon partaalla!!

Ara sanoi plussalla ottelun jälkeen että Teme pelaa vielä a-junnujen tyyliin eikä odottanut enään taklausta Holdenilta.

Pahalta se ainakin musta näytti mutta kun juttelin Temen kanssa niin sanoi että on yläpää vähän arka mutta ei muuta. Säikähdyksellä selvisi, tosin en usko että toi kaveri ihan heti säikähtää.

Wewe
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laakso on CSS:n tuoreella listalla parhaana suomalaisena neljäs eurooppalaisista kenttäpelaajista. Hienoa että Laakso on scouttien papereissa korkealla mutta toivotaan ettei nouse nesteet kupoliin.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Re: T.Laakso

Viestin lähetti Wewe
Tuli mieleen tossa siitä Holdenin taklauksesta, ei varmasti tahallaan tarkoittanut ajaa pää edellä seinille. Itse pelästyin siinä älyttömästi, olin peloissani ja raivon partaalla!!

Ara sanoi plussalla ottelun jälkeen että Teme pelaa vielä a-junnujen tyyliin eikä odottanut enään taklausta Holdenilta.

Pahalta se ainakin musta näytti mutta kun juttelin Temen kanssa niin sanoi että on yläpää vähän arka mutta ei muuta. Säikähdyksellä selvisi, tosin en usko että toi kaveri ihan heti säikähtää.

Wewe

Tuosta tapauksesta on vain vähän reilu kuukausi mikäli tämä tapahtui viimeisimmässä HPK-ottelussa.

Ei mulla muuta, ihmettelin vaan hieman myöhäistä kannanottoa ;)

Hyvin on Teemu pelannut mutta varsinkin puolustuspäässä sen näkee selvästi että poika pelaa miehiä vastaan. Auttaisi kovasti jos olisi raameja mutta kun ei ole. Toivottavasti pituuskasvu ei olisi vielä pysähtynyt ja massaahan saa aina lisää.

Mutta erinomaista että lupaava jannu saa vastuuta jo nyt, kiitokset siitä valmennusjohdolle ja olkoon se viesti koko SM-liigalle. Teemu Laaksohan on syntynyt 27.8.1987. Heitetään tähän täysin lonkalta että Jesse Joensuun jälkeen toiseksi nuorin tällä kaudella liigassa pelannut junnu?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: T.Laakso

Viestin lähetti InSideHockey
Mutta erinomaista että lupaava jannu saa vastuuta jo nyt, kiitokset siitä valmennusjohdolle ja olkoon se viesti koko SM-liigalle. Teemu Laaksohan on syntynyt 27.8.1987. Heitetään tähän täysin lonkalta että Jesse Joensuun jälkeen toiseksi nuorin tällä kaudella liigassa pelannut junnu?

Näin on, ja Laaksohan on Joensuuta reilun kuukauden nuorempi, joten isosta ikäerosta ei ole kyse. Laakso on kuitenkin paukuttanut hurjat teholukemat (0+2) kun Joensuu on joutunut tyytymään puoleen (1+0).

Peliaikaa on tullut hyvin viime peleissä:

Saipa: 15.18
Ässät: 8.45
Blues: 7.35
TPS: 10.58
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muistelkaa vaan minkälainen luikku Jere Karalahti oli silloin, kun IFK:n liigarinkiin tupsahti, että kyllä Laakson Teemulla vielä aikaa massan hankkimiseen on. Saa varmaan niin kauan peliaikaa, kunnes Saarisen Pasi palaa kokoonpanoon, mutta hyvä, että saa nyt peliaikaa, niin ensi kaudella voidaan laskea vakiokokoonpanon mieheksi. Syöttöpisteitähän miehen alulle on jo muutamia kertynyt, eli sitä ensimmäistä maalia odotellessa.
 

Mevatron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HC Slavia Praha
Mikäli tshekin kielen päättely- ja arvaustaitoni osuvat lähellekään oikeata, on Teemu Laakso neljäntenä Euroopassa pelaavista kenttäpelaajista uusimmalla Central Scouting Bureaun listalla. Ilveksen Rask on ykkösenä Euroopan veskareista. Kenttäpelaajien ykkönen Euroopan listalla on Ruotsissa Södertäljen junnuissa pelaava slovenialainen(!) Anze Kopitar. Amerikan puolella kärjessä tietenkin Sidney Crosby.

Laakso on parantanut peliään selvästi murheellisen TPS-pelin jälkeen. Silloin tosin oli juuri takana lentomatka USA:sta. Mutta ensimmäisen kierroksen varaukselta haiskahtaa, mikäli draftia nyt ylipäätään ensi kesänä järjestetään.

http://www.hokej.cz/?lng=CZ&menu=menu_0&view=clanek&id=24249
 

CFC

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Chelsea
Mielestäni Teemu on parantanut otteitaan peli peliltä. Eniten hänessä pistää silmään virheiden vähyys, eli todella varmaa ja kypsää peliä ikäisekseen. Nyt ei muuta kun kesällä helvetin kovaa treeniä ja 10kg lisää lihasmassa niin hyvä tulee. Itse uskon että Teemu on ensi kaudella meidän pakeistamma top-5:ssa jos lakko ei vain jatku toista vuotta putkeen. Ensi viikolla Teemu lähtee varmaankin takaisin A:han koska Kurvinen ja Turunen ovat tekemässä paluuta kentille. Mutta siellä mies saa ainakin pelata sen 25min per ottelu joka on kehityksen kannalta erittäin tärkeää!
 

Zidlicky^

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings, FC Barcelona
TPS pelissä Laakso oli aivan hukassa, mutta on kyllä kova kaveri. Niin, siis ikäänsä nähden. Itse 88 ja lämäri ei edes kunnolla nouse :D
 

Willy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moskovan Dynamo, Romania, Hammarby, Suomi
Re: T.Laakso

Viestin lähetti Wewe
Pahalta se ainakin musta näytti mutta kun juttelin Temen kanssa niin sanoi että on yläpää vähän arka mutta ei muuta.

Oletko "Temen" paras kaveri?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laakso on pelannut yllättävän kypsästi viime peleissä ja vastuutakin on tullut tuplasti enemmän kuin Joensuulle. Kiekko ei enään polta samalla tavalla lavassa ja surutta poika yrittää laidoissa antaa poikittaista. Kyllä me Laaksosta saadaan huikea pelaaja vielä kunhan jaksetaan odottaa eikä dumata kaveria heti parin mokan jälkeen.
 

Willy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moskovan Dynamo, Romania, Hammarby, Suomi
Viestin lähetti lintu
Laakso on pelannut yllättävän kypsästi viime peleissä ja vastuutakin on tullut tuplasti enemmän kuin Joensuulle. Kiekko ei enään polta samalla tavalla lavassa ja surutta poika yrittää laidoissa antaa poikittaista. Kyllä me Laaksosta saadaan huikea pelaaja vielä kunhan jaksetaan odottaa eikä dumata kaveria heti parin mokan jälkeen.

Olen täysin samaa mieltä. Laakso on pelannut kuitenkin kohtalaisen hyvin ja mielestäni pahinta mitä lupaavalle kaverille voisi nyt tehdä olisi sakottaa virheistä ja penkittää Teme. Joensuusta on sanottava, että hän loukkaantuneena sivussa, joten vastuuta ei luonnollisestikaan ole tullut.. Aran täytyisi vain luottaa Temeen ja antaa vastuuta loppukaudella. Se voi ehkä hieman maksaa tällä kaudella, mutta ensi kaudella saadaan kaikki takaisin korkojen kera, puhumattakaan tulevista vuosista.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Koskenmäkeläinen
Joensuusta on sanottava, että hän loukkaantuneena sivussa, joten vastuuta ei luonnollisestikaan ole tullut..

Ennen loukkaantumista katsoin jääaikoja eikä kyllä montaa kertaa tullut 10 minuuttia täyteen, Laakso pelasi kuitenkin narreja vastaan yli 14 minsaa. Ei mitään huonoa Joensuusta, huippuprospecti, mutta hyvä vertailukuva Laaksolle kun on niin hypetetty ja samanikäinen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nashvillen kotisivuilta lainattua:

Predators European scout Janne Kekalainen

On Teemu Laakso...

“He is a really competitive player and really hard to play against. He’s a solid all-around defenseman. He is not great offensively but he is really mature and mentally and physically strong. He’s been able to adapt at all levels he’s played at. He played as a double under age in under-18 two years ago. Last year he played at under-20 and he was only 18 and he also played about 20 games last year in the Elite League as a 17-year-old and looked like he’d been playing there for five years.”
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ja tämä lainaus sitten Tennessean.comin sivuilta:

"Notable: Considered a good skater who plays a smart game and doesn't get rattled under pressure … Was considered the top Finnish defenseman at the World Junior Championship … Posted nine points in 20 games for HIFK's junior team in Finland last season, and was promoted to the senior team for 15 games … NHL's scouting service ranked him the fourth-best European position player at the mid-term rankings, but 20th at season's end."
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Onnittelut Teemu Laaksolle varauksesta.

Nashville on ollut vielä seura, joka ymmärtää HIFK:n puolustajien ylivertaisuuden. Seuraa ovat edustaneet Timonen, Karalahti ja Zidlicky. Teemu Laakso toivottavasti jatkaa muutaman vuoden päästä kunniakkaita HIFK-perinteitä Predatorsin puolustuksessa.

Aika paljon tosin Laakson NHL-arvostus laski viime kauden aikana. Minun muistaakseni vuosi sitten Laaksosta odotettiin jopa top 10 varausta 1. kierroksella. Meidän HIFK-kannattajien näkökulmasta se on tietysti hyvä, että Laaksoa ei varattu liian pienellä numerolla. Hän saa todennäköisesti kehittyä rauhassa HIFK:n liigajoukkueessa 2 vuotta, kunnes Nashville tekee ota tai jätä sopimustarjouksen.

Laaksolle pariksi joku kovaotteinen kanukkipakki ensi kaudeksi, niin nuori mies saa työrauhan kehitykselleen hyväksi liigapelaajaksi.
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johannes kirjoitti:
Aika paljon tosin Laakson NHL-arvostus laski viime kauden aikana. Minun muistaakseni vuosi sitten Laaksosta odotettiin jopa top 10 varausta 1. kierroksella.

Ihmekös tuo, kun tärkein näytönpaikka eli 18-vuotiaiden MM-skabat menivät Laaksolta aika lailla penkin alle. Syynä helmi(?)kuussa sattunut nilkkavamma, jonka jäljiltä kaveri oli toipilaana vielä Tshekin kisoissa.
 

Hydrophyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mr_Monster kirjoitti:
Onnea vaan Laaksolle, hieno homma. Toivottavasti paikat kestää.

Ei tainnut paikat kestää. Taitaa olkapää olla huonossa jamassa, toivotaan ettei tarvitse leikata. Selviää muutaman viikon sisällä..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Laakso joutui jättämään alle kaksikymppisten Lake Placidin turnauksen väliin.
 

Vagabond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors Idrottsförening Kamraterna, Penguins
Lukekaa tämä teksti:
http://www.nhl.com/features/wjc/laakso010506.html
Kaunista tekstiä Teemu Laaksosta! Ylistys ylistyksen jälkeen, hän pelasi muuten tänäänkin USA:ta vastaan erittäin hyvin.

Tämä pisti erityisesti silmiin tuossa tekstissä: "Laakso has played on four Finnish National teams, so he will be ready to move on next season. He will likely play for the Milwaukee Admirals of the AHL and should fit right in with the rugged style of the AHL since he has a way of finding himself in the "sin bin" on a regular basis."

Likley? No se nähdään sitten tämän kauden jälkeen, mutta onhan se mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös