Team Canada

  • 3 082
  • 32

susi

Jäsen
Juu siinä ne voittajat nyt sitten ovat. Se ero tosiaan Naganon porukkaan, että lähes tulkoon kaikki jarrukentän miehet (tyyliin Rob Zamuner) on jätetty porukasta pois ja Kanada tulee kisoissa esittämään varsin liikkuvaa ja hyökkäävää peliä.

Kanada perinteisesti antaa paljon vastuuta ykkösmaalivahdille joten luultavissa on, että tämä ykkösmaalivahti voi pelata ehkäpä kaikki pelit kisoissa. Ykkösmaalivahti on jompi kumpi kaksikosta Joseph-Brodeur. Vaikea sanoa vielä kumpi se näistä tulee lopulta olemaan. Tällä hetkellä suosikki on Joseph mutta itse arvelisin Brodeuria.

Brodeur
Joseph
(Belfour)

Puolustusosasto täynnä tietenkin isoja kavereita joiden päätehtävä onkin siivota miehet maalin edestä pois. Ainoastaan ainut ns. ei-fyysinen taitopakki joukossa on Scott Niedermayer. Mutta tietysti muiltakin pakeilta sitä taitoa löytyy. Puolustavimpia näistä ovat Foote ja Brewer sekä JovoCop tullee saamaan hieman puolustavamman roolin maajoukkueessa kuin mitä Vancouverissa.

Pakkiparit lienevät seuraavat:

Pronger-MacInnis

Tuttuja omasta joukkueestaan. Varmaan tullaan näkemään MacInnisin hurjaa lämäriä kisojen aikana useasti. Pronger pystyy pelamaan hyvin sekä puolustavasti että hyökkäyssuuntaan.

Blake-Foote

Blake selvästi hyökkäävämpi osapuoli Footen varmistaessa. Blake myös erittäin liikkuva ja tulee käynnistämään paljon nopeita hyökkäyksiä joita myös itse vahvasti nousee tukemaan.

Jovanovski-Niedermayer

JovoCop varmistaa ja Niedermayer nousee hyökkäyksiin. Tosin Kanada voi myös turnauksen edetessä alkaa hyödyntämään myös Jovon offensiivisuutta, joista esimerkkinä Jovon tähän asti tekemät 11 maalia.

Brewer

Rooli tulee olemaan aika pieni. Iso ja fyysinen pakki. Edmontonin nro 1. pakki tällä kaudella, pelaa paljon vastustajan parhaita pelaajia vastaan ja tästä syystä ei näy usein hyökkäyspäässä. Mahdollisesti alivoimien aikana saa peliaikaa ja paikannee muita tarvittaessa. Kanada peluttanee pääasiallisesti kolmea pakkiparia.

Ketjut:

Lemieux-Lindros-Fleury

NY Rangersien F-L-Y ketju muuttuu muotoon F-L-L. Eli Mario "täydentää" Mike Yorkin paikan tässä Lindrosin ja Fleuryn rinnalla. Jos vain Mario on kunnossa, tulee tämä ketju tekemään todella tuhoisaa jälkeä. Lemiux tullee tarjoilemaan ylivoimilla muutaman lättysyötön joista meidän köyhän-miehen-lemieux eli Raipe voi sitten ottaa mallia.

Kariya-Sakic-Iginla

Toimiva British Columbian parivaljakko saa tässä Calgaryn ja koko NHL:n tämän kauden tehomiehen rinnalleen. Tämä ketju ehkä kaikkein liikkuvin ja nopein Kanadan ketjuista. Ei niin fyysinen kuin muut kentät.

Shanahan-Yzerman-Nolan

Kolmas seurajoukkueesta tuttu parivaljakko eli Shanahan-Yzerman saa tässä seurakseen fyysisen tahtopelaaja Owen Nolanin. Kenttä josta löytyy yksi NHL:n taitavimmista senttereistä ja kaksi NHL:n kovinta voimasentteriä niin tulos ei voi olla muuta kuin murhaavaa.

Smyth-Niewendyk-Peca

Neloskentässä Niewendykilla tärkeä rooli aloituksissa. Ottaa paljon tärkeitä aloituksia alivoimissa jne. Peca toimii työhevosena, joka karvaa, raataa, taklaa, repii, rikkoo ja pelaa lähes kokoajan sääntöjen rajamailla. Tarvittaessa liimaa vastustajan tähtipelaajasta tehot pois. Smythilla kuntoutuessaan tärkeä rooli maalien tekijänä. Edmontonissa tällä kaudella kovat tehot.

Gagne

Philadelphian ehkä paras pelaaja voidaan heittää lähes joka tilanteeseen. Parhaat avut liikkuvuudessa. Gagne tarvittaessa paikkaa Marion aukkoa ykkösessä, jos tämä mestari ei kaikkia pelejä pysty pelaamaan.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Monta sentteriä

Yksi selitys senttereiden suurelle määrälle saattaa olla se, että Lemiuex'n kuntoutuminen kisoihin mennessä ei liene läheskään varmaa. En usko, että Mario jättää pelaamatta Penguinsin pelejä vain säästääkseen itseään SLC:hen. Lonkka taitaa olla aika sökö.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jounin ilmottamat Kanadan ketjut...

1. Joe Sakic - Mario Lemieux - Paul Kariya
2. Steve Yzerman - Brendan Shanahan - Jarome Iginla
3. Michael Peca - Joe Niewendyk - Theoren Fleury
4. Eric Lindros - Owen Nolan - Ryan Smyth tai Simon Gagne

1. Chris Pronger - Scott Niedermayer
2. Adam Foote - Rob Blake
3. Eric Brewer(!) - Al MacInnis

Nämä siis oli tossa jatkoajan uutisessa. Onkos tämä nyt joku ihmeellinen Pohjois-Amerikkalainen tapa ilmottaa ketjut? Siis kuka noissa ketjuissa on keskushyökkääjä? Tuskin ainakaan Shanahan ja Nolan? Mitä Kariya tekee oikealla taikka Smyth/Gagne? Jotenkin mun mielestä on huomattavasti havainnollisempaa ilmottaa ihan vasen laituri vasemmalla, sentteri keskellä ja oikea laita oikealla. :) Jos tuosta nyt yrittäisin päätellä, niin ilmeisesti nää vasemman laidan miehet ovat ketjunsa senttereitä, koska siinä kaikki ovat oikeita senttereitä. Jouni please, valaise asiaa. :)
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Näyttäisi olevan aika sekaisin. Vasemmalle on merkitty sentteri, mutta muuten sitten onkin miten sattuu. Nolan varmaankin pelaa oikealla, Shanahan vasemmalla, Niewenduyk vasemmalla, jne. Aika satunnaisesti taidettu laittaa.

Vähän hassu tuo ykkönen, olisin odottanut Shanahan-Sakic-Mario kenttää. Tai sitten Mario-Sakic-Nolan. Lähinnä tuota voimaa enemmän, kuin Kariya tuo, myös puolustusvoimaakin.
 

Jouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Big River Prospects
Kiireessä..

Henkka,

sorry, yritin kiireessä kirjoittaa ketjuja siinä järjestyksesä kun nimet TV:ssä mainittiin ja sitten lätkäsin nimet tänne, että olisi edes jotain täytettä palstalle.

Nyt sain vähän lisätietoa myöhemmin, tässä Kanadan hyökkäysketjut oikein ilmoitettuna, vasemmalta oikealle:

Lemieux - Sakic - Kariya

Shanahan - Yzerman - Iginla

Peca - Niewendyk - Fleury

Gagne/Smyth - Lindros - Nolan

Koska lähes kaikki ylläolevista pelaajista pystyy pelaamaan kummalla puolella tahansa ja senttereitäkin on monta - tämä ei ole kiveen kirjoitettu kokoonpano - annettu TSN:n toimittajille Salt Lake Cityssä ja torstain harjoituksissa paitojen värit ja ketjut olivat näitten mukaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No niin, kiitokset selvennyksestä. Tässä vesi kielellä jo odotellaan tuon porukan näkemistä jäällä. :)
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Olin enemmän kuin tyytyväinen Ruotsin voitettua kanukit, kanukkien joukkue ei minua sytytä, eli vain Rob Blake ja Belfour kuuluvat pelaajiin joita pidän suosikkeinani. Nihkeän oloinen joukkue, en tiedä mistä johtuu mutta Sakic, Fleury, Kariya etc. eivät sytytä. Kai se suurin syy on siinä että pelaavat väärissä joukkueissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös