Team Canada

  • 11 413
  • 70

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
MM-kisojen lähestyessä on kaiketi asiallista avata oma ketjunsa myös sille maajoukkueelle, jonka otteita tulee aina seurattua tavallistakin tarkemmin.

NHL:n työsulku on tietenkin vaikuttanut lähes kaikkien MM-kisoihin osallistuvien maiden tilanteeseen ja joukkueiden muodostumiseen, mutta Kanadan se on laittanut (ainakin toistaiseksi) lähes solmuun. Kun vielä aiemmin MM-kisajoukkueet koostui yksiselitteisesti NHL:n pudotuspelien ulkopuolelle jääneistä miehistä, olisi tänä keväänä ollut mahdollisuuksia nähdä yksilötasolla kaikkien aikojen MM-kisat. Näinhän ei sitten tapahdu, kuten esimerkiksi myös ruotsalaiset valitettavan hyvin tietävät. NHL-tähtiä jää kisoista pois, kuka mistäkin syystä.

Kanadan maajoukkueen johtonimet tiedetään. Joukkueen GM on Steve Tambellini, ja päävalmentajana toimii Marc Habscheid assistentteinaan Tom Renney (Rangers) ja Craig McTavish (Oilers). Joukkue leireilee huhtikuun puolessavälissä Calgaryssa, ja pelannee kaksi harjoitusottelua Pohjois-Amerikassa (19.-22.4. Quebecissa ja Halifaxissa) ja kaksi Euroopassa (25.4. Latviassa ja 28.4. Prahassa).

Osa Kanadan miehistöstä tullaan julkistamaan tällä viikolla, mutta selvää on, etteivät ainakaan Mario Lemieux, Scott Niedermayer ja Jarome Iginla ole mukana. Huhujen mukaan kutsuun ovat vastanneet myöntävästi ainakin maalivahdit Martin Brodeur ja Roberto Luongo, puolustajat Ed Jovanovski, Scott Hannan, Wade Redden ja Robyn Regehr sekä hyökkääjät Kris Draper, Vincent Lecavalier, Ryan Smyth ja Shane Doan. Myös Todd Bertuzzin mukanaolosta haaveillaan - tämä tietenkin edellyttäen, että hän saa peliluvan.

Joukkueen johdon mukaan pelaajavalinnoissa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota siihen, kuinka pelaajan oletetaan selviävän suuremman kaukalon asettamista vaatimuksista. Tärkeää on tietenkin myös se, kuinka paljon miehillä on pelejä alla - jos kaveri on luistellut tosipeleissä viimeksi esimerkiksi vuosi sitten, ei hänellä MM-kisoissa todennäköisesti tule olemaan ns. hauskaa.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Kova nippu sieltä tulee joka tapauksessa. Nyt jo alkuun mainitut Lecavalier-Smyth, Draper-Doan muodostavat kovat kaksikot joiden varaan voi rakentaa kovan ketjun.

Super-Joe on viihtynyt Euroopassa koko talven ja on todella kovassa vedossa Sveitsissä (PO:ssa 10 4+15) ja hänen rinnalleen Nash.

Thorton-Nash
Lecavalier-Smyth
Draper-Doan

Pakkikalusto tyypilliseen tapaan isoa ja kokenutta. Nuorimmat Hannan ja Regehr omaavat myös kv. kokemusta.

Voitaneen sanoa että ennenkuin ensimmäistäkään nimeä on julkaistu Kanada on erittäin vahva mitaliehdokas.


Edit: mit' v*ttua. Nash:n pelaa Sveitsissä.
 
Viimeksi muokattu:

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
kyllä aika kova sakki tulee joka tapauksessa kisoihin ja ennakkosuosikin viitan Kanada ilman muuta saa. Kanadaa olen aina arvostanut todella paljon ja toivoinkin, että jos Suomi ei voita mestaruutta niin sen voittaisi Kanada. Niin laaja ja hyvä materiaali heillä on, että voitto myös heille suotakoon.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Vincent Lecavalierin osallistuminen MM-kisoihin on tällä hetkellä epävarmaa - miestä kun kalvaa kipeä polvi. Myös joissain huhuissa Kanadan joukkueeseen liitetyn Steve Yzermanin voi näistä kisoista unohtaa, Detroitin kapteeni kun ei omien sanojensa mukaan usko saavansa itseään kisoihin mennessä riittävän hyvään kuntoon. Myös Joe Sakic on kieltäytynyt MM-kisoista, ja poisjäävien joukkoon liittynee myös Martin St. Louis, jolle on tulossa perheenlisäystä juuri toukokuun alussa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tälle viikolle luvatut Kanadan MM-joukkueen ensimmäisten nimien julkistamiset on siirretty eteenpäin niin, että koko joukkue on luvattu julkistettavaksi ensi maanantaina tai tiistaina. Tämä viitannee siihen, että GM Steve Tambellinilla on edessään rankka viikonloppu puhelimessa... Aiemmin tässä ketjussa mainituista mahdollisista nimistä Lecavalier on nyt varmasti ulkona joukkueesta, sillä hänen polvensa leikataan ensi maanantaina.
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti Rosoh
Voitaneen sanoa että ennenkuin ensimmäistäkään nimeä on julkaistu Kanada on erittäin vahva mitaliehdokas.


.

Niin - vähintään. Nyt joukkueen runko on koko kauden tottunut Euroopan kaukaloihin ja pelitapaan, eikä zetläg paina missään vaiheessa...

En tiedä, tuntuu vähän samalta kuin ennen Moskovan kisoja 1979: voittaja on harvinaisen selvillä jo etukäteen.
 

Zengur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jengi on paperilla kova. Mutta omien havaintojeni mukaan porukassa aika yllättävän monta kaveria jotka eivät ole varsinaisesti pelanneet mitään kansallisen tason pääsarjaa tällä kaudella, eivätkä välttämättä paljon muutenkaan.

I stand corrected jos joku voi tarjota muuta tietoa. Mutta katsoisin että aika kylmiltään lähtevät näihin kinkereihin.

Tosin eihän se haittaa jos pari, kolme ekaa matsia menee vähän penkin alle kun haetaan pelituntumaa, Kanada voittaa sitten maalilla parilla ne oikeat pelit. Niinkuin yleensä.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
GM Tambellini on luvannut julkistaa Kanadan joukkueen ensi maanantaina, ja keskiviikkona alkaakin sitten Calgaryssa viisipäiväinen harjoitusleiri.

Joukkueeseen odotetaan nimettäviksi ainakin maalivahteja Roberto Luongo (Florida) sekä Martin Brodeur (New Jersey). Marty Turco (Dallas) lienee kolmas maalivahti.

Puolustukseen tullevat Ed Jovanovski (Vancouver), Chris Phillips ja Wade Redden (Ottawa), Robyn Regehr (Calgary), Scott Hannan (San Jose) ja Sheldon Souray (Montreal). Hyökkääjistä mukaan tullevat ainakin Brendan Morrison (Vancouver), Dany Heatley (Atlanta), Rick Nash (Columbus), Joe Thornton (Boston), Kris Draper ja Kirk Maltby (Detroit) sekä Ryan Smyth (Edmonton).
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti Maple Leaf
GM Tambellini on luvannut julkistaa Kanadan joukkueen ensi maanantaina, ja keskiviikkona alkaakin sitten Calgaryssa viisipäiväinen harjoitusleiri.

Joukkueeseen odotetaan nimettäviksi ainakin maalivahteja Roberto Luongo (Florida) sekä Martin Brodeur (New Jersey). Marty Turco (Dallas) lienee kolmas maalivahti.

Puolustukseen tullevat Ed Jovanovski (Vancouver), Chris Phillips ja Wade Redden (Ottawa), Robyn Regehr (Calgary), Scott Hannan (San Jose) ja Sheldon Souray (Montreal). Hyökkääjistä mukaan tullevat ainakin Brendan Morrison (Vancouver), Dany Heatley (Atlanta), Rick Nash (Columbus), Joe Thornton (Boston), Kris Draper ja Kirk Maltby (Detroit) sekä Ryan Smyth (Edmonton).

Niin eikös nuo nimet mainitttu jo tuossa mun linkissä?
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Master Chief
Niin eikös nuo nimet mainitttu jo tuossa mun linkissä?

Anteeksi - en tiennyt, ettei nimiä saa tällä tavoin toisintaa myöhemmissä viesteissä. Parannan tapani.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti Maple Leaf
Anteeksi - en tiennyt, ettei nimiä saa tällä tavoin toisintaa myöhemmissä viesteissä. Parannan tapani.

Kaiikenlainen toistoon liittyvä (huumori, pronssiottelut) on sallittua vain HPK:n kannattajille. ;)

Ei vaiskaan, mä vaan ajattelin vaan ettei kukaan ollut klikannut sitä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Onhan toi Kanadan nippu taas luunkova. Ketjut voisi mennä näin:

Smyth - Thornton - Nash
Morrow - Marleau - Heatley
Gagne - Morrison - Fisher
Maltby - Draper - Doan

Neloskenttä on tuttu jo aiemmista kisoista. Yksinkertaisesti ylivoimainen jarrukenttä mitä ei muilta mailta löydy.

Jovanovski - Redden
Hannan - Boyle
Regehr - Phillips
Soyray

Brodeur
Luongo
Turco
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Henkka
Maltby - Draper - Doan

Neloskenttä on tuttu jo aiemmista kisoista. Yksinkertaisesti ylivoimainen jarrukenttä mitä ei muilta mailta löydy.

Ja kaikki ovat kaiken lisäksi hyviä hyökkääviä hyökkääjiä. Ei varmaan mene paljoa metsään jos veikkaan että plusmiinustilasto on mukavaa luettavaa kisojen jälkeen.
 

Koheltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, HIFK, FC Woking
Onko joku muukin pannut merkille, että Kanadan ryhmä on koottu Helsingin kisoissa 2003 voittaneen joukkueen rungolle: 10 ettei yli pelaajaa samat kuin silloin. Tätä vasten voin veikata Kanadaa kärki 4 sakkiin.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Osaakohan joku asioista paremmin perillä oleva sanoa miksei Ruotsissa lähes koko talven pelannut Jose Theodore ole joukkueessa? Miksi? Kanadan maajoukkueesta on jo pariin otteeseen jätetty syyttä suotta Jose Theodore ulos, tämä ehkä räikeimpänä tapauksena. Martin Brodeur on koko talven ainoastaan neppaillut kavereidensa vaimoja, Theodore on pelannut ihan oikeaa jääkiekkoa. Entäs Luongon ja Turcon pelituntuma? Heistä taisi ainakin toinen taisi pelata tällä kaudella?
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Viestin lähetti teemu_s
Osaakohan joku asioista paremmin perillä oleva sanoa miksei Ruotsissa lähes koko talven pelannut Jose Theodore ole joukkueessa?... Entäs Luongon ja Turcon pelituntuma? Heistä taisi ainakin toinen taisi pelata tällä kaudella?
Theodore käsittääkseni kieltäytyi kunniasta. Syystä ei ole hajua. Josehan otti juuri Turcon paikan vuodenvaihteessa Djurgårdenissa, jossa Marty oli ehtinyt viihdyttää yleisöä kuukauden ajan.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti teemu_s
Osaakohan joku asioista paremmin perillä oleva sanoa miksei Ruotsissa lähes koko talven pelannut Jose Theodore ole joukkueessa? Miksi? Kanadan maajoukkueesta on jo pariin otteeseen jätetty syyttä suotta Jose Theodore ulos, tämä ehkä räikeimpänä tapauksena.

Theodore kieltäytyi itse maajoukkuepaikasta vedoten paitsi pikkuvammoihinsa, myös isoäitinsä kuolemaan.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti Koheltaja
Onko joku muukin pannut merkille, että Kanadan ryhmä on koottu Helsingin kisoissa 2003 voittaneen joukkueen rungolle: 10 ettei yli pelaajaa samat kuin silloin. Tätä vasten voin veikata Kanadaa kärki 4 sakkiin.

Eipä tullut huomattua. Liian kiire laskea samoja pelaajia World Cup joukkueesta (about 14).
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Master Chief
En jaksa rekisteröityä joka paikkaan, etsäviitsisitsä referoida juttua lyhyesti?

Lyhyesti:

Brodeur on innoissaan MM-kisoista: "tämä tulee olemaan parasta mitä teen vuonna 2005" ja "en muutu nuoremmaksi, joten näitä mahdollisuuksia on yhä vähemmän ja vähemmän, etenkin kun uusia hyviä maalivahteja on tulossa".

Toimittaja huomauttaa, että vaikka Brodeur ei asiaa suoraan sanokaan, on mahdollista myös, että mikäli hän olisi kieltäytynyt nyt MM-kisoista, olisi Luongo tai Theodore saattanut syrjäyttää Martinin ykkösmaalivahdin paikalta Torinon olympialaisissa (jos NHL-tähdet siellä pelaavat). Tämäkin kilvoittelu antaa varmasti Brodeurille lisämotivaatiota MM-kisoihinkin.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Viestin lähetti Henkka


Smyth - Thornton - Nash
Morrow - Marleau - Heatley
Gagne - Morrison - Fisher
Maltby - Draper - Doan

Jovanovski - Redden
Hannan - Boyle
Regehr - Phillips
Soyray

Brodeur
Luongo
Turco


Tartteeko edes sanoa: aivan S*****nan kova nippu.
Jos jokainen on pitänyt pelituntumaa yllä ja yksikin MV onnistuu, niin muu kuin finaalipaikka on katastrofi vaikka Itä-blokista tuleekin kovia nippuja.

Kanadan menestyminen on äärimmäisen hyvä asia MM-kisoille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös