Koska Tarjan ehdokkuuteen ei ollut omaa ketjua, tehdään tästä sellainen.
Täytyy sanoa, että ilmoittautuminen kisaan mukaan oli meikäläiselle yllätys. Tosin, ilmoituksen viivyttäminen oli jo merkki siitä, mutta vielä viime syksynä olin melko vakuuttunut, että Halosen aikakausi jää yhteen kauteen ja kansainväliset työt kutsuvat.
Yli 50%:n kannatusta kansalaisten keskuudessa ei tietenkään ole varaa demaritornissa missään nimessä menettää, joten ilmoitus suostumuksesta on varmaan ollut helpotus.
Mitkä seikat puoltavat ennakkosuosikkia uudelle kaudelle valittaessa?
- Ennennäkemätön suosio koko ensimmäisen kauden aikana. Suomalaiset ovat jo pitkään arvostaneet valtionpäämiehiä, jotka osaavat säilyttää kontaktin tavalliseenkin murtsikan hiihtäjään. Tarjassa on tässä mielessä paljon urkkimaisia piirteitä.
- Erityisesti naisten kannatus on vahvaa. Se ylittää jopa aatteelliset rajat.
- Ei mitään silmiinpistäviä virheitä menneellä kaudella. Kritiikki on tullut lähinnä EVAn rautakansleriosastolta ja Nato-leiristä. Nämä eivät juuri hetkauta äänestävän kansanosan suurimpia tuntoja. Työn tuloksiin ollaan siis pääosin tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä.
- Istuvaa presidenttiä ei vaihdeta. Suomalaiset äänestävät konservatiivisesti ja jos istuva presidentti on ehdolla, häntä äänestetään. Niinpä Tarja on tällä kertaa - edellisestä poiketen - myös "konservatiivien" listalla. Edellisellä kerralla häneen kohdistui epäluuloja ja pelkoja, jotka ovat osoittautuneet katteettomiksi.
- Halu olla voittajan joukkueessa. Gloorihunttaus on universaali ilmiö myös Jatkoajan ulkopuolella. Tunne, siitä että on saattanut jonkun merkittävään pestiin, on "osoitus" omasta vaikutusvallasta. Hävinneelle tätä ei suoda. Niinpä kannattaa äänestää sitä, joka kisan todennäköisimmin voittaa.
- Kilpailijat edesauttavat valintaa. Ensin kisaavat toisiaan vastaan ja sen taistelun melskeissä sotkevat kuitenkin omien leirien välisiä suhteita niin, ettei mahdollisella toisella kierroksella kuitenkaan nähdä yhtenäistä oikeistolaisrintamaa. Potin korjannee tyytyväisenä hieman sivusta seuraava Halonen. Toisaalta kummassakaan kilpailijassa ei ole sellaista todella potentiaalista uhkaa, joka ainakin Ahon persoonassa oli.
Täytyy sanoa, että ilmoittautuminen kisaan mukaan oli meikäläiselle yllätys. Tosin, ilmoituksen viivyttäminen oli jo merkki siitä, mutta vielä viime syksynä olin melko vakuuttunut, että Halosen aikakausi jää yhteen kauteen ja kansainväliset työt kutsuvat.
Yli 50%:n kannatusta kansalaisten keskuudessa ei tietenkään ole varaa demaritornissa missään nimessä menettää, joten ilmoitus suostumuksesta on varmaan ollut helpotus.
Mitkä seikat puoltavat ennakkosuosikkia uudelle kaudelle valittaessa?
- Ennennäkemätön suosio koko ensimmäisen kauden aikana. Suomalaiset ovat jo pitkään arvostaneet valtionpäämiehiä, jotka osaavat säilyttää kontaktin tavalliseenkin murtsikan hiihtäjään. Tarjassa on tässä mielessä paljon urkkimaisia piirteitä.
- Erityisesti naisten kannatus on vahvaa. Se ylittää jopa aatteelliset rajat.
- Ei mitään silmiinpistäviä virheitä menneellä kaudella. Kritiikki on tullut lähinnä EVAn rautakansleriosastolta ja Nato-leiristä. Nämä eivät juuri hetkauta äänestävän kansanosan suurimpia tuntoja. Työn tuloksiin ollaan siis pääosin tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä.
- Istuvaa presidenttiä ei vaihdeta. Suomalaiset äänestävät konservatiivisesti ja jos istuva presidentti on ehdolla, häntä äänestetään. Niinpä Tarja on tällä kertaa - edellisestä poiketen - myös "konservatiivien" listalla. Edellisellä kerralla häneen kohdistui epäluuloja ja pelkoja, jotka ovat osoittautuneet katteettomiksi.
- Halu olla voittajan joukkueessa. Gloorihunttaus on universaali ilmiö myös Jatkoajan ulkopuolella. Tunne, siitä että on saattanut jonkun merkittävään pestiin, on "osoitus" omasta vaikutusvallasta. Hävinneelle tätä ei suoda. Niinpä kannattaa äänestää sitä, joka kisan todennäköisimmin voittaa.
- Kilpailijat edesauttavat valintaa. Ensin kisaavat toisiaan vastaan ja sen taistelun melskeissä sotkevat kuitenkin omien leirien välisiä suhteita niin, ettei mahdollisella toisella kierroksella kuitenkaan nähdä yhtenäistä oikeistolaisrintamaa. Potin korjannee tyytyväisenä hieman sivusta seuraava Halonen. Toisaalta kummassakaan kilpailijassa ei ole sellaista todella potentiaalista uhkaa, joka ainakin Ahon persoonassa oli.