Palaan pitkästä aikaa asiaan ja esittelen teille
Brad Brownin tarinan, joka on tavallaan aika
tyypillinen tarina siitä kuinka joku pelaaja voi
"unohtua" farmiin vaikka olisikin 1.kierroksen
varaus tms.
Olen tähän tarinaan hankkinut materiaalin mm. Tuff Guys lehden viime vuoden numerosta, internetistä erinäisistä haastatteluista, omista nauhakokoelmistani, muutamilta e-mail ja tappelufoorumi tutuilta ja monista muista lähteistä, joten kiitos kuuluu monelle eri ihmiselle, jälleen kerran!!!
Vuonna 1975 Baie Vertessä New Foundlandissa syntynyt
Brad Brown oppi jo nuorena poikana käyttämään jääkiekossa
muutakin kuin mailaansa; nyrkkejään. Hän pelasi juniorina
OHL-liigaa North Bay Centennials joukkueessa, ja joutui
15-vuotiaana ensimmäiseen tappeluunsa ottelussa Owen
Sound Platersia vastaan. Mitään muuta hän ei tappelusta
muista kuin sen että hän voitti, ja löi silmät kiinni. Tappelun jälkeen verta oli kaikkialla ja Brown huomasi että se veri ei ollut hänen, se oli vastustajan, tämä antoi Brownille itseluottamusta jatkaa nyrkkihommia.
Hän pelasi yhdessä mm. Dennis Bonvien ja Steve McLarenin
kanssa vuosien saatossa ja pitivät huolen joukkueen tähtipelaajien turvallisuudesta. Brown otti vastaan haasteita ja pärjäsi hyvin, niin pelillisesti kuin tappeluidenkin osalta.
Ray Giroux kertoo seuraavaa:
"muistan aina kuinka Brad Brown otti haasteen vastaan Brett Lindrosilta, Lindros sai heti yliotteen ja löi Brownia useita kertoja suoraan päähän kun Brown vain roikkui Lindrosin paidasta, tuon tappelun jälkeen Brownin naama
oli aivan verinen ja paita repeytynyt riekaleiksi", mainittakoon että Giroux oli katsomassa ottelua, kummankaan kanssa hän ei ole joukkuetoverina ollut, Giroux itse on kotoisin North Baysta ja näki useita Brownin tappeluita
ja tämän hän muisti heti.
Kolmen juniorikauden jälkeen Montreal Canadiens varasi Brownin ensimmäisellä kierroksella, ollen 18. varaus kaiken kaikkiaan ja nuori Brad lähti suurin toivein ensimmäiselle NHL training-campilleen.
"Oli hienoa tulla varatuksi jo ensimmäisellä kierroksella eikä minua oikeastaan kiinnostanut mikä joukkue minut varaisi. Kuitenkin lähes heti varaustilaisuuden
jälkeen tuli sellainen olo, että en kuulunut Montrealin suunnitelmiin, ensin oli pelaajalakko ja sitten viikkoa ennen leiriä he sanoivat että minun olisi parempi
pelata vuosi junioreissa ja minä nuorena sanoin tietenkin sille ok", on Brown todennut vuonna 1999 hieman treidinsä jälkeen Chicagoon.
Hän meni takaisin junioreihin ja teki piste-ennätyksensä mutta oli ihmeissään, miten häntä kohdeltiin näin, hän oli 1.kierroksen varaus ja yhteyttä ei Montrealin organisaation
osalta pidetty yhtään, vaikka mies teki pisteitä, tappoi jäähyjä ja tappeli paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Syyskuussa 1995 Montrealin leirillä Brown toivoi tilaisuutensa tulleen ja hän halusi näyttää mihin pystyisi. Sitä tilaisuutta hän ei saanut.
"En saanut minkäänlaista mahdollisuutta näyttää pelillisiä tai tappelijan ominaisuuksiani, he sanoivat silloin ja aina sen jälkeen että 'et ole vielä valmis, tee enemmän töitä', nyt kun ajattelen niin -95 ehkä asia olikin näin, olin nuori ja tiesin että NHL-paikan saaminen on kovan työn takana, mutta joukkueiden pitäisi rohkaista nuoria varauksiaan, minulta vain vietiin itseluottamusta pois kun minua kohdeltiin kuin roskaa kaiken aikaa".
Leirin jälkeen Brownilla ei ollut sopimusta allekirjoitettuna Montrealin kanssa joten hän palasi jälleen juniorisarjaan yli-ikäisenä pelaajana pelaten 27. ottelua Barrie Coltsissa ja lopulta teki 2-suuntaisen diilin joulukuussa, ja hänet lähetettiin suoraan AHL:ään
Frederictoniin hakemaan tuntua isojen miesten pelistä, jossa hän pelasi tuon kauden kokonaan kuten useat seuraavatkin kaudet ilman näyttömahdollisuuksia.
Ensimmäisen kauden saldo 38. 0+3=3 148pim. AHL:ssä kertovat sen että rooli oli todella minimaalinen, defensiivinen ja hanskoja piti tiputtaa enemmän kuin usein, ja seuraavalla kaudella tahti vain kiihtyi kun Brown nakutti jäähyminuuttimääräksi 368 pelaten jo vakiopakkina kaikissa muissa paitsi ylivoima-tilanteissa, ja sai "A"-kirjaimen
rintaansa, hänen johtajan ominaisuutensa oli nyt jo huomattu, hän oli alkanut saamaan itseluottamusta paitansa alle.
Toki hänelle tuli aina välillä se satunnainen kutsu ylös Montrealiin jossa hänen roolinsa oli pelata 1-3minuuttia per peli ja tapella aina kun mahdollista, ja hän alkoi turhautumaan tilanteeseen parissa vuodessa.
Hän oli noussut Frederictonin suosituimmaksi pelaajaksi ja kapteeniksi mutta mikään ei riittänyt vakuttaamaan Montrealin johtoa että tämä mies osaisi muutakin kuin tapella ja he koettivatkin ehdottaa hänelle siirtymistä 4.kentän laitahyökkääjäksi, jolloin Brown totesi heille "olen puolustaja ollut aina enkä hyökkääjäksi siirry" koska tiesi sen olevan kuoleman suudelma hänelle, hänestä olisi tullut vain ja ainoastaan nyrkkisankari eikä mitään muuta. Hän pyysi yhdensuunnan sopimusta ja yllätyksekseen saikin sen ja kausi 98-99 alkoi NHL:stä Brownilla. Hän kuitenkin istui otteluita penkillä pelatessaan välillä vain vaihdon joka toisessa pelissä ja silloinkin vain tapellen. Hän itse pyysi valmentajaltaan Alain Vigneaultilta treidiä, ja Vigneault suostui viemään asiaa eteenpäin. "En usko että hän edes välitti minusta", on
Brown todennut jälkeenpäin. Vigneault moitti Brownia että hänen luistelunsa oli liian hidasta NHL:ään, mutta miten hän olisi voinut kehittyä kun ei saanut peliaikaa ja NHL:ssä ei tunnetusti otteluiden välillä ole paljoakaan aikaa harjoitella mitään ns."ylimääräistä".
Lehdistö alkoi kirjoittamaan Brownista ilkeään sävyyn, tyyliin "ikuinen lupaus", "ensimmäisen kierroksen floppi", ja tämä teki hänet vihaiseksi ja toi halun näyttää kykynsä mutta ei saanut tosiaan mahdollisuutta.
"Antakaa minun pelata edes farmissa jotta voin näyttää muiden seurojen skouteille mitä osaan", Brown sanoi, ja näin tapahtui. Hänen oli määrä mennä farmiin 17. marraskuuta 1998, 16.marraskuuta hänet myytiin ns."ylimääräisenä pelaajan" Chicagoon kun Montreal ja Hawks vaihtoivat pelaajia jossa Jeff Hackett, Eric Weinrich ja Alain Nasreddine siirtyivät Habseihin ja toiseen suuntaan matkasivat Jocelyn Thibault, Dave Manson ja Brad Brown.
"Olin shokissa treidistä aluksi, mutta turhaan. Ensimmäinen pelini Nashvilleä vastaan oli huikeata, pelasin enemmän kuin koskaan, pelasin yli 15-minuuttia tuossa ottelussa", tuolla kaudella Brown pelasi 66. ottelua kaiken kaikkiaan ja teki hyvää jälkeä omassa päässä kuin tappelupuolellakin.
Chicagon media alkoi puhumaan Brownista tulevana Blackhawksien kapteenina pian treidin jälkeen.
Hän piti Bob Probertin, Dave Mansonin, Reid Simpsonin ja Mark Janssensin kanssa huolta siitä, että Hawksien maine kovana joukkueena säilyi ennallaan.
"En edes ymmärrä miksi Montreal varasi minut", Brown sanoi kauden 1998-1999 jälkeen, "Chicago antoi heti tilaisuuden ja mielestäni pärjäsin hyvin".
Hän hankki mainetta tappelemalla mm. samassa pelissä Stu Grimsonia ja Jim McKenzietä vastaan, löi Jim Cumminsin kahdella iskulla jäähän ja kävi kaksi huikeaa pitkää tappelua Krzystof Oliwan kanssa. Suurin hetki oli kuitenkin tappelu Ken "Bomber" Baumgartneria vastaan:
"hän oli nuorempana suosikkini ja oli hienoa tapella juuri häntä vastaan. Tuli pelikatko ja seisoimme molemmat siniviivalla kun kulmassa oli pientä hässäkkää, tönimme toisiamme ja pudotimme hanskat, olin hermostunut koska tiesin "Bomberin" maineen ja hän oli suosikkini nuorempana".
Chicagossa hän pelasi 98-99 loppukaudesta vastustajien ykköskenttiä vastaan ja hoiteli hommansa tyylikkäästi ja hänen luistelunsa parani, etenkin ennen kautta 99-00 otetun jäätreenien ansiosta, ja pelasi 57. ottelua tehden 0+9=9 pistettä ja 134 jäähyminuuttia, joukossa ei ollut paljon turhia pelirangaistuksia tai muita, koska Brown kuitenkin pelaa kovaa mutta puhtaasti rooliinsa nähden.
Kauden 2000-2001 alussa Chicagon valmentajaksi tuli Alpo Suhonen joka alkoi muuttamaan joukkuetta enemmän eurooppalaiseen suuntaan ja Brownin jääaika väheni, ja hänet treidattiin pian NY Rangersiin Michal Grosekin kanssa ja on pelannut vakituisesti koko kauden ajan eikä ole
tapellut kuin viisi kertaa, osaksi siksi että Rangersilla on muitakin "alan miehiä" ja ehkäpä myös osaksi siksi että Brown on todella kovan pojan maineessa.
Älkääkö nyt ajatelko että Brown on itkupilli, Montrealilla on ollut (ainakin aikaisempina viime vuosina) maine "tuhlata" varatut pelaajansa, kuten Darcy Tucker, Craig Conroy ja Terry Ryan, jonka NHL-oikeuksia Montreal ei suostu myymään ja näin ollen Ryan joutui nöyrtymään pelaamaan WPHL-liigaa, se kertoo jo jotain että organisaatio ei välitä "menetetyistä" lupauksistaan.
Ja tässä uutuuteni näihin esittelyihin, multimedia-osuus
esiteltävästä pelaajasta, tämä on vain koottu teidän iloksi ja koettu pitää periaate "laatu korvaa määrän", eli
kaikkea Brad Brown materiaalia ei tällä sivulla ole jota minulta löytyy, mutta toivottavasti näistä on teille iloa.
http://www.geocities.com/nielikainen/brad/brad.html
Ja pienet bonukset:
http://www.thestar.com/forecaster/hockey/complete/0175.html
http://sports.espn.go.com/nhl/players/profile?statsId=1527
http://www.newyorkrangers.com/team/playerinfo.asp?playerid=77
Brad Brownin tarinan, joka on tavallaan aika
tyypillinen tarina siitä kuinka joku pelaaja voi
"unohtua" farmiin vaikka olisikin 1.kierroksen
varaus tms.
Olen tähän tarinaan hankkinut materiaalin mm. Tuff Guys lehden viime vuoden numerosta, internetistä erinäisistä haastatteluista, omista nauhakokoelmistani, muutamilta e-mail ja tappelufoorumi tutuilta ja monista muista lähteistä, joten kiitos kuuluu monelle eri ihmiselle, jälleen kerran!!!
Vuonna 1975 Baie Vertessä New Foundlandissa syntynyt
Brad Brown oppi jo nuorena poikana käyttämään jääkiekossa
muutakin kuin mailaansa; nyrkkejään. Hän pelasi juniorina
OHL-liigaa North Bay Centennials joukkueessa, ja joutui
15-vuotiaana ensimmäiseen tappeluunsa ottelussa Owen
Sound Platersia vastaan. Mitään muuta hän ei tappelusta
muista kuin sen että hän voitti, ja löi silmät kiinni. Tappelun jälkeen verta oli kaikkialla ja Brown huomasi että se veri ei ollut hänen, se oli vastustajan, tämä antoi Brownille itseluottamusta jatkaa nyrkkihommia.
Hän pelasi yhdessä mm. Dennis Bonvien ja Steve McLarenin
kanssa vuosien saatossa ja pitivät huolen joukkueen tähtipelaajien turvallisuudesta. Brown otti vastaan haasteita ja pärjäsi hyvin, niin pelillisesti kuin tappeluidenkin osalta.
Ray Giroux kertoo seuraavaa:
"muistan aina kuinka Brad Brown otti haasteen vastaan Brett Lindrosilta, Lindros sai heti yliotteen ja löi Brownia useita kertoja suoraan päähän kun Brown vain roikkui Lindrosin paidasta, tuon tappelun jälkeen Brownin naama
oli aivan verinen ja paita repeytynyt riekaleiksi", mainittakoon että Giroux oli katsomassa ottelua, kummankaan kanssa hän ei ole joukkuetoverina ollut, Giroux itse on kotoisin North Baysta ja näki useita Brownin tappeluita
ja tämän hän muisti heti.
Kolmen juniorikauden jälkeen Montreal Canadiens varasi Brownin ensimmäisellä kierroksella, ollen 18. varaus kaiken kaikkiaan ja nuori Brad lähti suurin toivein ensimmäiselle NHL training-campilleen.
"Oli hienoa tulla varatuksi jo ensimmäisellä kierroksella eikä minua oikeastaan kiinnostanut mikä joukkue minut varaisi. Kuitenkin lähes heti varaustilaisuuden
jälkeen tuli sellainen olo, että en kuulunut Montrealin suunnitelmiin, ensin oli pelaajalakko ja sitten viikkoa ennen leiriä he sanoivat että minun olisi parempi
pelata vuosi junioreissa ja minä nuorena sanoin tietenkin sille ok", on Brown todennut vuonna 1999 hieman treidinsä jälkeen Chicagoon.
Hän meni takaisin junioreihin ja teki piste-ennätyksensä mutta oli ihmeissään, miten häntä kohdeltiin näin, hän oli 1.kierroksen varaus ja yhteyttä ei Montrealin organisaation
osalta pidetty yhtään, vaikka mies teki pisteitä, tappoi jäähyjä ja tappeli paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Syyskuussa 1995 Montrealin leirillä Brown toivoi tilaisuutensa tulleen ja hän halusi näyttää mihin pystyisi. Sitä tilaisuutta hän ei saanut.
"En saanut minkäänlaista mahdollisuutta näyttää pelillisiä tai tappelijan ominaisuuksiani, he sanoivat silloin ja aina sen jälkeen että 'et ole vielä valmis, tee enemmän töitä', nyt kun ajattelen niin -95 ehkä asia olikin näin, olin nuori ja tiesin että NHL-paikan saaminen on kovan työn takana, mutta joukkueiden pitäisi rohkaista nuoria varauksiaan, minulta vain vietiin itseluottamusta pois kun minua kohdeltiin kuin roskaa kaiken aikaa".
Leirin jälkeen Brownilla ei ollut sopimusta allekirjoitettuna Montrealin kanssa joten hän palasi jälleen juniorisarjaan yli-ikäisenä pelaajana pelaten 27. ottelua Barrie Coltsissa ja lopulta teki 2-suuntaisen diilin joulukuussa, ja hänet lähetettiin suoraan AHL:ään
Frederictoniin hakemaan tuntua isojen miesten pelistä, jossa hän pelasi tuon kauden kokonaan kuten useat seuraavatkin kaudet ilman näyttömahdollisuuksia.
Ensimmäisen kauden saldo 38. 0+3=3 148pim. AHL:ssä kertovat sen että rooli oli todella minimaalinen, defensiivinen ja hanskoja piti tiputtaa enemmän kuin usein, ja seuraavalla kaudella tahti vain kiihtyi kun Brown nakutti jäähyminuuttimääräksi 368 pelaten jo vakiopakkina kaikissa muissa paitsi ylivoima-tilanteissa, ja sai "A"-kirjaimen
rintaansa, hänen johtajan ominaisuutensa oli nyt jo huomattu, hän oli alkanut saamaan itseluottamusta paitansa alle.
Toki hänelle tuli aina välillä se satunnainen kutsu ylös Montrealiin jossa hänen roolinsa oli pelata 1-3minuuttia per peli ja tapella aina kun mahdollista, ja hän alkoi turhautumaan tilanteeseen parissa vuodessa.
Hän oli noussut Frederictonin suosituimmaksi pelaajaksi ja kapteeniksi mutta mikään ei riittänyt vakuttaamaan Montrealin johtoa että tämä mies osaisi muutakin kuin tapella ja he koettivatkin ehdottaa hänelle siirtymistä 4.kentän laitahyökkääjäksi, jolloin Brown totesi heille "olen puolustaja ollut aina enkä hyökkääjäksi siirry" koska tiesi sen olevan kuoleman suudelma hänelle, hänestä olisi tullut vain ja ainoastaan nyrkkisankari eikä mitään muuta. Hän pyysi yhdensuunnan sopimusta ja yllätyksekseen saikin sen ja kausi 98-99 alkoi NHL:stä Brownilla. Hän kuitenkin istui otteluita penkillä pelatessaan välillä vain vaihdon joka toisessa pelissä ja silloinkin vain tapellen. Hän itse pyysi valmentajaltaan Alain Vigneaultilta treidiä, ja Vigneault suostui viemään asiaa eteenpäin. "En usko että hän edes välitti minusta", on
Brown todennut jälkeenpäin. Vigneault moitti Brownia että hänen luistelunsa oli liian hidasta NHL:ään, mutta miten hän olisi voinut kehittyä kun ei saanut peliaikaa ja NHL:ssä ei tunnetusti otteluiden välillä ole paljoakaan aikaa harjoitella mitään ns."ylimääräistä".
Lehdistö alkoi kirjoittamaan Brownista ilkeään sävyyn, tyyliin "ikuinen lupaus", "ensimmäisen kierroksen floppi", ja tämä teki hänet vihaiseksi ja toi halun näyttää kykynsä mutta ei saanut tosiaan mahdollisuutta.
"Antakaa minun pelata edes farmissa jotta voin näyttää muiden seurojen skouteille mitä osaan", Brown sanoi, ja näin tapahtui. Hänen oli määrä mennä farmiin 17. marraskuuta 1998, 16.marraskuuta hänet myytiin ns."ylimääräisenä pelaajan" Chicagoon kun Montreal ja Hawks vaihtoivat pelaajia jossa Jeff Hackett, Eric Weinrich ja Alain Nasreddine siirtyivät Habseihin ja toiseen suuntaan matkasivat Jocelyn Thibault, Dave Manson ja Brad Brown.
"Olin shokissa treidistä aluksi, mutta turhaan. Ensimmäinen pelini Nashvilleä vastaan oli huikeata, pelasin enemmän kuin koskaan, pelasin yli 15-minuuttia tuossa ottelussa", tuolla kaudella Brown pelasi 66. ottelua kaiken kaikkiaan ja teki hyvää jälkeä omassa päässä kuin tappelupuolellakin.
Chicagon media alkoi puhumaan Brownista tulevana Blackhawksien kapteenina pian treidin jälkeen.
Hän piti Bob Probertin, Dave Mansonin, Reid Simpsonin ja Mark Janssensin kanssa huolta siitä, että Hawksien maine kovana joukkueena säilyi ennallaan.
"En edes ymmärrä miksi Montreal varasi minut", Brown sanoi kauden 1998-1999 jälkeen, "Chicago antoi heti tilaisuuden ja mielestäni pärjäsin hyvin".
Hän hankki mainetta tappelemalla mm. samassa pelissä Stu Grimsonia ja Jim McKenzietä vastaan, löi Jim Cumminsin kahdella iskulla jäähän ja kävi kaksi huikeaa pitkää tappelua Krzystof Oliwan kanssa. Suurin hetki oli kuitenkin tappelu Ken "Bomber" Baumgartneria vastaan:
"hän oli nuorempana suosikkini ja oli hienoa tapella juuri häntä vastaan. Tuli pelikatko ja seisoimme molemmat siniviivalla kun kulmassa oli pientä hässäkkää, tönimme toisiamme ja pudotimme hanskat, olin hermostunut koska tiesin "Bomberin" maineen ja hän oli suosikkini nuorempana".
Chicagossa hän pelasi 98-99 loppukaudesta vastustajien ykköskenttiä vastaan ja hoiteli hommansa tyylikkäästi ja hänen luistelunsa parani, etenkin ennen kautta 99-00 otetun jäätreenien ansiosta, ja pelasi 57. ottelua tehden 0+9=9 pistettä ja 134 jäähyminuuttia, joukossa ei ollut paljon turhia pelirangaistuksia tai muita, koska Brown kuitenkin pelaa kovaa mutta puhtaasti rooliinsa nähden.
Kauden 2000-2001 alussa Chicagon valmentajaksi tuli Alpo Suhonen joka alkoi muuttamaan joukkuetta enemmän eurooppalaiseen suuntaan ja Brownin jääaika väheni, ja hänet treidattiin pian NY Rangersiin Michal Grosekin kanssa ja on pelannut vakituisesti koko kauden ajan eikä ole
tapellut kuin viisi kertaa, osaksi siksi että Rangersilla on muitakin "alan miehiä" ja ehkäpä myös osaksi siksi että Brown on todella kovan pojan maineessa.
Älkääkö nyt ajatelko että Brown on itkupilli, Montrealilla on ollut (ainakin aikaisempina viime vuosina) maine "tuhlata" varatut pelaajansa, kuten Darcy Tucker, Craig Conroy ja Terry Ryan, jonka NHL-oikeuksia Montreal ei suostu myymään ja näin ollen Ryan joutui nöyrtymään pelaamaan WPHL-liigaa, se kertoo jo jotain että organisaatio ei välitä "menetetyistä" lupauksistaan.
Ja tässä uutuuteni näihin esittelyihin, multimedia-osuus
esiteltävästä pelaajasta, tämä on vain koottu teidän iloksi ja koettu pitää periaate "laatu korvaa määrän", eli
kaikkea Brad Brown materiaalia ei tällä sivulla ole jota minulta löytyy, mutta toivottavasti näistä on teille iloa.
http://www.geocities.com/nielikainen/brad/brad.html
Ja pienet bonukset:
http://www.thestar.com/forecaster/hockey/complete/0175.html
http://sports.espn.go.com/nhl/players/profile?statsId=1527
http://www.newyorkrangers.com/team/playerinfo.asp?playerid=77