Mainos

Tappelut NHL:ssä kaudella 2023–2024

  • 48 259
  • 322

Animal

Jäsen
Miksi suurin osa lensi suoraan suihkuun, eivätkä saaneet vain 5min jäähyä tappelusta?

On ollut pitkään jo NHL:ssa sääntö, että "secondary altercation" johtaa ulosajoon. Eli jos aloitat tappelun toisen tappelun ollessa käynnissä tappeluvitosen päälle lisätään pelirangaistus.

Tässä myös tietopaketti niille, jotka kohkaavat, että "miksi NHL sallii tämän" ja "päävammat". Sääntöjensä mukaan ei salli. Osan peli päättyi 2 sekunnin jälkeen, vaikka osa tappeluista oli samaa luokkaa mitä päiväkodin pihalla nähdään.

MacDermid ja Rempe veti hyvin, voitto kuitenkin vahvemmalle ja kokeneemmalle MacDermidille. Molemmat olivat valmistautuneet pitkään tähän ja olleet itseasiassa myös harvemmin kokoonpanoissa viime aikoina. Rempe lähti selvästi eri tavalla, tähän tappeluun kuin muihin, sillä nyt olisi samalla huitomisella voinut tulla nukkumatti. Nyt Rempe lähti puolustuksen kautta ja onnistui säilyttämään kasvonsa kotiyleisön edessä, vaikka piiputtikin lopussa täysin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joo, mutta sattumalta noista tappelijoista suihkuun valikoituivat sellaiset pelaajat, jotka saattaisivat myös myöhemmin pelissä nujakoida.

Taisipa tuo mennä sittenkin oikein, koska Vasey ja Lazar olivat nopeiten toistensa kimpussa.
 
Hymyilytti myös tuo, että olivat saaneet kirjattua nuo aikaan 0:02, vaikka homma lähti tasan siitä hetkestä kun avauskierroksen putosi jäähän. Eihän tuolla nyt mitään merkitystä ole, mutta ruudussa näkyi tilasto, että ei ollut nopein tappelu pelin alusta lukien kun jossain pelissä aiemmin oli kirjattu aikaan 0:01.

Matt Rempen huimalle ennätysjahdille jäähyminuutit versus peliaika tämä kuitenkin tiesi hyvää. Nyt peliaikaa 76 min ja jäähyjä 69 min. Loppukauden peleihin tarvitaan vielä pari tällaista ulosajoa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Vaikka tuo line brawl toikin hymyn huulille, niin kaukana ollaan siitä hurmoksesta, joka aikoinaan syntyi Canucksin ja Flamesin välisessä ottelussa. Siinä oli vihaa ja piru vie, että se näytti upealta. Kaiholla muistelen sitä yhä edelleen ja aina silloin tällöin käyn virkistämässä muistiani youtubessa katselemalla kyseistä klippiä.
 
Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-

Eikö se Tortorella yrittänyt päästä sinne Flames koppiinkin erätauolla vai oliko pelin jälkeen? Brian McGrattan seisoi ovimiehenä kun oli täysi kaaos koppikäytävällä menossa. Hyviä aikoja.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
On ollut pitkään jo NHL:ssa sääntö, että "secondary altercation" johtaa ulosajoon. Eli jos aloitat tappelun toisen tappelun ollessa käynnissä tappeluvitosen päälle lisätään pelirangaistus.

Tässä myös tietopaketti niille, jotka kohkaavat, että "miksi NHL sallii tämän" ja "päävammat". Sääntöjensä mukaan ei salli. Osan peli päättyi 2 sekunnin jälkeen, vaikka osa tappeluista oli samaa luokkaa mitä päiväkodin pihalla nähdään.
Kohtuullisen kaksinaismoralistinen tulkinta. Eka tappelu on NHL:n mielestä edelleen ihan ok. Mutta onhan noita suojelukymppejä nähty tälläkin kaudella muutama. Kun lämpömittari alkaa vinkua, pienetkin tönimiset pelin lopussa on kymppi kaikille. Suunta on hyvä, mutta matka on vielä kesken. Mun järkeen kun ei käy se, että tappelut ovat eri arvoisia, vaikka käytäisiin samaan aikaan.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Eikö se Tortorella yrittänyt päästä sinne Flames koppiinkin erätauolla vai oliko pelin jälkeen? Brian McGrattan seisoi ovimiehenä kun oli täysi kaaos koppikäytävällä menossa. Hyviä aikoja.
Joo, niin sinä kävi. Oli kyllä ikimuistoinen ilta kaikin tavoin.
 
Animal

Jäsen
Vaikka tuo line brawl toikin hymyn huulille, niin kaukana ollaan siitä hurmoksesta, joka aikoinaan syntyi Canucksin ja Flamesin välisessä ottelussa. Siinä oli vihaa ja piru vie, että se näytti upealta. Kaiholla muistelen sitä yhä edelleen ja aina silloin tällöin käyn virkistämässä muistiani youtubessa katselemalla kyseistä klippiä.
Tortorella vielä oli aivan raivona, kun ylösnostetun Kellan Lainin vanhemmat olivat tulleet katsomaan ottelua ja Lain lensi tuosta ensimmäisestä aloituksesta ulos tapeltuaan Kevin Westgarthin kanssa. Syytti tästä Flamesia, vaikka oli itse yhtälailla laittanut myös viisi tappelijaa aloitusviisikkoon ja Lain oli yksi näistä. Lainin NHL-ura kesti 9 ottelua ja juuri Tortorellan alaisuudessa.
 
Animal

Jäsen
Mun järkeen kun ei käy se, että tappelut ovat eri arvoisia, vaikka käytäisiin samaan aikaan.
Sinun järkeen siis ei käy se, että NHL haluaa suitsia joukkotappeluita ja otteluiden lähtemistä täysin lapasesta loppuminuuteilla? Käykö se järkeen, että jos käynnissä olevan kiistan aikana lähdet vaihto- tai jäähyaitiosta jäälle, niin saat 10 pelin pelikiellon?

En sano siis tätä mitenkään pahalla, mutta NHL:ssa tappeleminen on paljon laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kontrolloitua ja sanktioitua ja sitä kautta turvallisempaa, kuin vaikka SM-Liigassa, jossa esim. Jukurien ja Kärppien ajassa 60:00 käydyn rähinän sanktiot vedettiin täysin hatusta. Tai oikeastaan jätettiin tällä kertaa vetämättä kokonaan, koska mitään sanktioita ei tullut.
 
Tortorella vielä oli aivan raivona, kun ylösnostetun Kellan Lainin vanhemmat olivat tulleet katsomaan ottelua ja Lain lensi tuosta ensimmäisestä aloituksesta ulos tapeltuaan Kevin Westgarthin kanssa. Syytti tästä Flamesia

Ai Tortorella oli pahoillaan, että vanhempien läsnäollessa pelaajan peli jäi lyhyeen? Kaikkea sitä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Aika mietohan toi Rempe ja MacDermid vääntö on. Melkein tossa paikallisella Grillillä lyödään kovempaa kun eri kulttuurit ovat vastakkain su aamulla kello 04... Tossa pojat lähinnä osuu toisaan kypäriin. Kypärät pois päästä ni ois voinu lyödä "kovempaa" jos kerran pitää tapella. L
 
LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Joo, sellaiset rähinät.

Olihan tuossa teatterikorkeakoulua mukana ja hoidettiin nyt "koodin" mukaisesti tilejä tasaiseksi, ilman mitään erityistä raivoa tai vihaa. Katselin ukkoja boksissa hetki ennen pihalle heittämistä ja kaikilla näytti olevan hymy herkässä. Hieman viihdettä faneille. Ja kuka nyt ajattelee, että joku Marino-Tierney tai Miller olisivat kovin tosissaan ottamassa myllyä.

Muistini mukaan vuonna 2012, kun nämä jengit ottivat edellisen kerran samalla tavalla yhteen jännitettä oli vähän enemmän ja taisi molemmilla olla silloin enemmän kovanaamoja tappelemassa.

Rempellä on kyllä showmiehen elkeet, sitä ei käy kiistäminen. Toivottavasti terveys kestää tämän menon.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Häpeällinen näytös, kertoo maikkarin nimetön toimittaja.
Tuossa otsikossa ei ole mitään uutta, sillä maikkari on aina suhtautunut kovin negatiivisesti jääkiekkotappeluihin. Onneksi on muitakin medioita, joissa niitä osataan arvostaa.
 
Le Deal

Jäsen
Häpeällinen näytös, kertoo maikkarin nimetön toimittaja.
Itse en lue enää suomalaisten medioiden uutisia liittyen taklauksiin tai tappeluihin. Säästyy aika monelta päänsäryltä.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Häpeällinen näytös on juuri oikea termi kuvaamaan tuota kahakkaa. Tällaiset pelleilyt tekevät ainoastaan hallaa jääkiekolle. Molemmille joukkueille pitäisi tulla isot penaltit - mutta tiedän, että ei tietenkään tule.

Ennalta sovittuja shownujakoita en tule ikinä ymmärtämään, eikä niillä pitäisi olla paikkaa jääkiekossa alkuunkaan. Ymmärrän spontaanisti alkaneen tappelun esimerkiksi likaisen taklauksen tai kuuman maalinedusnujakan yhteydessä, ei siinä mitään. Mutta tällainen typeryys? Ei... Ei.

Katsotaan, keneltä tulee ensimmäinen baletti- tai ringettekommentti.
 
Tämä oli kuitenkin seurausta likaisista (huom. monikko) taklauksista eli sinällään tuo sinun peruste täyttyy. Mutta myönnettäköön, että eihän tämä sillä tavalla ollut spontaani kun kaikki tiesi mitä tulee tapahtumaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA

Täältä tulee baletti/ringettekommentti; en ole kummassakaan lajissa nähnyt yhtään tappelua. Edellisestä matsista oli vissiin jäänyt jotain hampaankoloon. Nämä kuuluu jääkiekkoon.
 
Edellisen ottelun tapahtumat eivät voi saada aikaan spontaania tappelua. Kielitoimiston sanakirja kuvaa sanaa spontaani näin: "itsestään syntyvä t. tapahtuva; tahaton, vaistomainen; oma-aloitteinen, omaehtoinen." Jos edellisestä ottelusta on jotain jäänyt hampaankoloon, ja sitä haluaa selvitellä rähinällä seuraavassa matsissa, on kyseessä kiistämättä suunnitelmallinen juttu.

Nämä eivät minun mielestäni kuulu jääkiekkoon, ja hävettää tällaisten kohdalla aina. Joo joo, voin mennä katsomaan jotain "naismaista" tai "nössömpää" lajia. Blaa blaa.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sinun järkeen siis ei käy se, että NHL haluaa suitsia joukkotappeluita ja otteluiden lähtemistä täysin lapasesta loppuminuuteilla? Käykö se järkeen, että jos käynnissä olevan kiistan aikana lähdet vaihto- tai jäähyaitiosta jäälle, niin saat 10 pelin pelikiellon?

En sano siis tätä mitenkään pahalla, mutta NHL:ssa tappeleminen on paljon laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kontrolloitua ja sanktioitua ja sitä kautta turvallisempaa, kuin vaikka SM-Liigassa, jossa esim. Jukurien ja Kärppien ajassa 60:00 käydyn rähinän sanktiot vedettiin täysin hatusta. Tai oikeastaan jätettiin tällä kertaa vetämättä kokonaan, koska mitään sanktioita ei tullut.
Kiitos jälleen kerran sanojen suuhun laittamisesta ja mansplainingista. En sano tätä millään pahalla, mutta tuo on ihan silkaa julkisivun kiillottamista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Edellisen ottelun tapahtumat eivät voi saada aikaan spontaania tappelua. Kielitoimiston sanakirja kuvaa sanaa spontaani näin: "itsestään syntyvä t. tapahtuva; tahaton, vaistomainen; oma-aloitteinen, omaehtoinen." Jos edellisestä ottelusta on jotain jäänyt hampaankoloon, ja sitä haluaa selvitellä rähinällä seuraavassa matsissa, on kyseessä kiistämättä suunnitelmallinen juttu.

Nämä eivät minun mielestäni kuulu jääkiekkoon, ja hävettää tällaisten kohdalla aina. Joo joo, voin mennä katsomaan jotain "naismaista" tai "nössömpää" lajia. Blaa blaa.
En ymmärrä miten joku voi seurata jääkiekkoa ja olla yllättynyt että tappelut ovat aina kuuluneet lajiin? Mitä väliä jos tappelu ei ole spontaani?
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
En ymmärrä miten joku voi seurata jääkiekkoa ja olla yllättynyt että tappelut ovat aina kuuluneet lajiin?
Sanoinko että olen yllättynyt? Missä kohtaa näin väitin, osoitatko sen minulle? Omasta mielestäni en tätä väittänyt.

Mitä väliä jos tappelu ei ole spontaani?
Sitä väliä, että ennalta sovitut, suunnitellut näytöstappelut ovat surullinen häpeätahra hienolle lajille.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Kiitos jälleen kerran sanojen suuhun laittamisesta ja mansplainingista. En sano tätä millään pahalla, mutta tuo on ihan silkaa julkisivun kiillottamista.
Kiitos itsellesi jälleen kerran hyvesignaloinnista. (näitä muotisanoja on kiva käyttää, jos ei muuten ole mitään järkevää sanottavaa).

En ymmärrä mikä pointti tietyllä porukalla on aina juosta hevosvankkurit kolisten "taklaukset"- ja "tappelut" -ketjuihin julistamaan omaa moraaliposeeraustaan. Näissä ketjuissa on tarkoitus keskustella niistä itse tilanteista, eikä mistään moraalisaarnasta. Perustakaa omat ketjut, jos haluatte spekuloida vaikka taklausten ja tappeluiden lajiin MUN MIELESTÄ kuulumisesta tai jotain.

Aika läpsyttelyksi muuten jäi tuo line brawl, mutta ei kai siinä mitään. Eipähän kukaan pahoita mieltään, kun ainoa veri taisi tulla rystysten visiirinaarmuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös