Itsellä ainakin mielenkiinto jääkiekkoa kohtaan on hiipunut fyysisyyden vähenemisen myötä. Tottakai tykkään myös näteistä maaleista ja muustakin kuin tappeluista mutta jotenkin into on vain lopahtanut seurata matseja kun ei niissä enää tapahdu juuri mitään. Tällä kaudella on tullut katsottua reilusti alle 10 peliä ja niistäkään en oo varmaan kokonaan katsonut kuin pari. Tilastoja tulee seurattua jonkun verran että kärryillä vielä pysyy. Mutta olihan se ennen hienoa kun tiesi että tuossa pelissä kovat pojat ottaa varmasti yhteen ja pelissä voi tapahtua mitä vain ja on odotettavissa huikeaa tunnelmaa joka huokuu kohtisohvalle asti. Nykyään kiekko on jotenkin flegmaattista ja koko se identiteetti mihin itse pentuna rakastui on valitettavasti poissa. Tottakai ajat muuttuu ja se on selvää että peli kehittyy ja jääkiekon elementit muuttuu ajan myötä mutta kyllä sen hyväksyminen on hankalaa tälläiselle joka on kasvanut 80/90-luvun räiskyvissä vuosissa ja otteluissa. Tottakai tämän hetken junnut ja lätkän seuraajat eivät välttämättä tiedä edes menneisyydestä paljoakaan ja eivät osaa kaivata sitä mitä silloin oli. He ovat tottuneet tämän päivän lätkään ja niin se vain menee. Ennen oli minusta enemmän luonnetta pelaajissa (Probert, Domi, Clark, Shanahan, Neely, Tocchet, Roberts, Tkachuk, Lindros, Stevens, Odjick, McSorley, Hunterit, Rayt/May/Barnabyt, Berube, Chelios, Mellanby, Marchment, Grimson, Corson, Messier, Yzerman, Stevens, Hull, Bourque jne) ja nykyään muutamaan poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat harmaata massaa.
Jääkiekko on nykyään vähän kuin musiikin Nickelback. Hajutonta ja väritöntä ja mitä enemmän sitä katsoo niin rupeaa vaan vituttamaan. Kaipaan selvästi Panteraa takaisin.