NCAA:ssa tuo kielto on ollut jo pitkään. Varmaan koko 2000-luvun, vähintään.Western ollakin viimeinen isoista junnusarjoista joka ei lähde muuttamaan mentaliteettia? QMJHL on tainnut poistaa tappelukulttuuria kokolailla, OHL:ssä kolmen tappelun sääntö jonka jälkeen tulee pelikieltoa ja jenkkilän yliopistokiekko NCAA:ssa lienevät olevan bannattuna kokonaan. Melkosesti muuttunut sitten kuitenkin Pohjois-Amerikan junnukiekossa, poislukien ehkä WHL.
Westernissä on myös viilattu sääntöjä mitä tulee tappelemiseen. Muistaakseni kypärän lähteminen päästä johtaa tuomarien väliintuloon ja yksipuolisesta riehumisesta oli aika ankarat sanktiot. Niinsanotut "sovitut tappelut" johtaa nykyisellään WHL:ssa ulosajoon.
WHL:ssa on edelleen tiettyä villin lännen mentaliteettia ja länsirannikon/läntisen Pohjois-Amerikan kiekko on perinteisesti fyysisempää, kuin enemmän euro- ja yliopistovaikutteita omaava itärannikon kiekko, mutta oleellisin pointti WHL:n sallivampaan linjaan on sarjan päällikkö Ron Robinsonin mukaan se, että WHL on ammattilaisuuteen valmistava sarja ja niin kauan kun NHL:ssa tappeleminen on sallittu, tulee se hänen mukaansa olla myös korkeimman tason A-juniorikiekossa.