Mainos

Tapparan tavoiteasetanta utopistista?

  • 4 754
  • 24

Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilisessä lehdistötilaisuudessa, jossa Jukka "Yybergeneral" Rautakorpi ja adjutanttinsa Kari "Lyösiltäkädetpoikki" Makkonen virallistivat suhteensa Tapparaan kerrottiin myös muuta mielenkiintoista.

Kai Miesmäen suulla ilmoitettiin että Tapparan tavoite on haalia seuraavan kymmenen vuoden aikana neljä mitalia joista kaksi sisältää kannun nostelua. Aina on tarkoitus olla kuuden sakissa. Katsojakeskiarvon pitää alkaa kuutosella.

Kuulostaa siis ihan saatanan hyvältä. Minusta on hienoa että kahden floppikauden jälkeen lähdetään kunnolla röyhistellen ja itsevarmuutta uhkuen liikkeelle. Nöyristely ja hiimuilu ei palvele ketään. Mutta miten tähän tavoitteeseen muka voidaan päästä? Moniko siihen oikeasti uskoo? Tapparan pelaajabudjetti ei vedä vertoja suurimmille, vaikkakin sitä on ilmeisesti aie kasvattaa. Tarvitaan pitkäjänteistä onnistumista lähes kaikessa.

Käsi ylös, moniko uskoo tuohon tavoitteeseen? Ja millä perusteilla?

Edit: Melkein oikea Kai.
 
Viimeksi muokattu:

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Lust4life
Kai Matalamäen suulla

No ei kai ny sentään?

Joo... Tuleehan siitä tietysti heti mieleen että hei, edellinen mestaruuksien väli 15 vuotta ja kyllä kai me ny 90-luvullakin sentään yritettiin. Rautakorpikaan ei varmaan voi ihan aina olla Tapparassa. Ja noin.

Mutta onhan se toisaalta hienoa että tavoitteita piisaa, ja sanotaan ihan suoraan että toi parin vuoden rämpimistouhu ei kelpaa. Koska sehän ei saa urheilussa kelvata. Arvelisin että tää katsojakeskiarvo on paitsi yksi kunnianhimoinen ja kova tavoite, myös helvetin iso osa palapeliä jos halutaan oikeasti haaveilla siitä että tavoitesetti jollakin tasolla toteutuu. Sillä kyllähän se vaatii sitten sitä rahaakin.

No, täällä käsi ylös. Ja syy on täysin irrationaalinen (turha edes lukea jos ette halua lukea huonoa läppää). Tuntuu varmaan tältä olla joku verkostomarkkinointiuskovainen tms. viiripää joka kuuntelee ihmisten todistuksia kokouksissa. Siis että: haluan niin kovasti uskoa että noin se on, että uskon.

Lyhyellä aikavälillä näyttää kyllä tosi hyvältä, sillä kovin monta palaa tuosta palapelistä ei näyttäisi puuttuvan. Tietysti kaiken ratkaisee se miten tyyppien nälkä riittää.
 
Viktor Tihonov on sanonut, että pitää aina tavoitella mestaruutta. Kun tavoittelee mestaruutta on todennäköisempää, että saa edes mitalin. Jos tavoittelee mitalisijoitusta on todennäiköisempää, että ei saa mitään.

Suurinpiirtein näin. Hyvät tavoitteet, kunhan oikeasti ja täysillä yritetetään niitä saavuttaa. 2 mestaruutta olisi kyllä todella huikea suoritus. Mutta juuri näin sen pitää ollakin. Kun oltiiin hopeaputkessa, sanoin että sijoitus pitää saada vakioitua tuonne kärkiviisikkoon. Jos siellä pitkäjänteisesti pysytään, niin kyllä se joskus se täysosumakin tulee, vaikka Hämeenlinnassa ollaanki ehkä eri mieltä.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Kyllä täällä sivupöydässä myös nostetaan varovasti käpälää pystyyn. Haluan kovasti uskoa tuohon tavoitteeseen.

Tällaisen 10-vuotissuunnitelman (tuplasti parempi kuin Neuvostoliitto-vainaan viisivuotissuunnitelmat?) toteuttaminen edellyttää, että organisaation on oltava koko ajan hereillä. Mahdollisten mestaruuksien jälkeen ei ole varaa jäädä leijumaan hetkeksikään. Liiga on kuitenkin niin kovatasoinen, että menestyminen vaatii jatkuvaa työntekoa ja jos työnteko hetkeksi unohtuu, edessä on helposti parin viime kauden kaltainen suvanto. Neljän mitalin ja kahden kullan kymmenvuotissuunnitelmaan ei tuollaisia suvantoja montaa mahdu. Onneksi.

Mitä sitten tulee katsojalukuihin, uskon että se 6000 keskiarvo on mahdollinen, joskin haastava. Markkinointiin on panostettava (ei enää Pasia ja Anssia radiossa, eihän?). Juhlakausi antaa erinomaiset mahdollisuudet nostaa joukkueen profiilia suuren yleisön keskuudessa ja pitää Tapparan nimi ihmisten huulilla. Tietysti ennenkaikkea itse tuotteen on oltava kunnossa. Kyllä se ei-hardcorefani käy keskimäärin useammin katsomassa menestyvää ja voittavaa joukkuetta kuin neppailevaa lammaslaumaa.

Mulle viime kausi oli nähtyjen pelien määrässä hiljaisin moneen moneen vuoteen. Uusvanha valmennusjohto ja lupaavalta tuntuva kokoonpano (jo tässä vaiheessa kautta) vaikuttavat sellaiselta, että ainakin sivullekirjoittaneen askeleet johtavat ensi kaudella Hakametsään varmasti paljon viime kautta useammin. Kausarin ostokin 2 välivuoden jälkeen on taas vakavassa harkinnassa.

Eli kuten Lust4life tuossa jo totesi: kuullostaa saatanan hyvältä. Ja toivottavasti on sitä myös.
 

tsei_tsei

Jäsen
Ihan asialliset tavoitteet. Ei organisaatio voi lähteä siitä oletuksesta, että floppaillaan nyt parina kautena, vaan nimenomaan pitkäaikaisen ja kestävän mestaruuden tavoittelu. Siitä en sitten tiedä onko neljän mitalin ja kahden mestaruuden hehkuttaminen niinkään järkevää. Toisaalta Leinosen "joka kausi kuuden joukossa, jotta on hyvät mahdollisuudet taistella mestaruudesta" kuulostaa järkevältä. Runkosarjassa pitää siis menestyä jatkuvasti ja joka vuosi pitää olla edes kohtuulliset mahdollisuudet mestaruuteen. Näin voidaan ajatella, että tuo neljä mitalia saavutetaan. Kaksi mestaruutta tulee kyllä olemaan kiven takana, mutta mahdollisuuksien rajoissa.

Nämä pitkäaikaiset tavoitteet ovat järkeviä. Tosin suurimpana epävarmuustekijänä tulee mieleen valmentajakysymys. Joukkueen on onnistuttava valitsemaan hyvä valmentaja joka kaudella. Tämä ei tule olemaan helppoa, sillä välillä valmentajamarkkinoilla on uskomattoman tyhjää.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kävin Tapparan sivuilla ja sieltä tuli aika selväksi fanien "suulla" että ei muilla ole enää mitään jakoa ensi kaudella kun Tappara Rautakorven johdolla vie kaiken.

Aika onneton Rautakorven Lukko oli tänä vuonna Kärppiä vastaan vaikka voittikin ilman maalivahtia pelanneen Hifkin.

Joku kyllä totesi siellä jälkipeleissä että Tapparalla on ensi kaudella huomattavasti parempi materiaali kuin Lukolla (!) joten mikäs on Rautakorven porskutella.
 

Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti mixu
Kävin Tapparan sivuilla ja sieltä tuli aika selväksi fanien "suulla" että ei muilla ole enää mitään jakoa ensi kaudella kun Tappara Rautakorven johdolla vie kaiken.

Aika onneton Rautakorven Lukko oli tänä vuonna Kärppiä vastaan vaikka voittikin ilman maalivahtia pelanneen Hifkin.

Joku kyllä totesi siellä jälkipeleissä että Tapparalla on ensi kaudella huomattavasti parempi materiaali kuin Lukolla (!) joten mikäs on Rautakorven porskutella.

Niin oliko sulla joku omakin mielipide otsikon asiaan vai tulitko vain lämpimiksesi kertomaan mitä jossain muulla saitilla jutellaan? Saisiko referaatin myös Suomi24-palstan viimeisimmistä Salkkari-keskusteluista?

Mitä tulee tavoitteeseen uskomiseen niin kyllähän toki minäkin siihen HALUAN uskoa. Ja oikein ajattelin pinnistelläkin. Mm. ihan siksi että toteutuessaanhan tuo visio suistaisi Ilveksen kaupungin pysyväksi kakkoseksi ja jämäeurojen keräilijäksi. Which is nice.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti mixu
Kävin Tapparan sivuilla ja sieltä tuli aika selväksi fanien "suulla" että ei muilla ole enää mitään jakoa ensi kaudella kun Tappara Rautakorven johdolla vie kaiken.
Aivan yhtä selväksi tuli muutama kuukausi sitten Hifk-fanien suusta, ettei muilla ole mitään jakoa, kun Hifk vie Aravirran... eikun Penan johdolla kaiken. Oli Jokista, Vokounia, Lydmannin ja heti kättelyssä kesälomille.

Kyllähän nuo tavoitteet tuntuu aika kovilta. Ne voivat toteutua vain pitkäjänteisellä työllä tai tekemällä kovaa taloudellista tulosta ja sitä mukaan kartuttaa joukkueen varallisuutta. Seuran pitää pystyä löytämään myös Rautakorven jälkeen valmentaja, joka pystyy kehittämään pelaajia ja sitoutumaan pitkäjänteiseen työhön. Tapparan varoilla ei kerätä mitään yhden kauden tähtien kokoontumisajoa.

Hienolta nuo kuulostaa, mutta kova työ siihen on tehtävä. Rautakorven kaksi kautta antaa melkoisesti suuntaa tulevalle. Jos tästä visiitistä tulisi edes yksi mitalli, niin olisi huomattavasti helpompi hengittää.
 

Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti TBK
Seuran pitää pystyä löytämään myös Rautakorven jälkeen valmentaja, joka pystyy kehittämään pelaajia ja sitoutumaan pitkäjänteiseen työhön.


Samaa asiaa pohdin ja minun silmääni näyttää että uutta miestä kasvatetaan tässä samalla Mikko Saarisesta. Muuten en ymmärrä hänen jäämistään valmennusportaaseen nyt kun Tukka-Mako -valjakko otti ohjat. Imeköön nyt itseensä kaiken pyhän kahvatietouden ja jalostakoon sitä tuleviksi vuosiksi.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se on hyvinkin mahdollista kyllä että Saarisen Mikon ja miksei Juujärvenkin kohdalla on toiveita saada äijistä huippuvalmentajia tulevaisuudessa. Siis: sekä niin että seuralla on toiveita, mistä osoituksena Juujärven jatko A:ssa ja Saarisen jatko liigan mukana että niin että ihan minunkin mielestäni ovat potentiaalisia ukkoja kyllä.

Eri asia on kyllä sitten se, että kaksi vuotta vaikuttaisi olevan valmentajana kasvamisessa hyvin lyhyt aika. Tietysti Mikko on kokemuksia jo keräillyt, ja juuri häviämisestä pitää saada niitä että kehittyy, mutta tuntuu että tuskin on parin vuoden päästä valmis toteuttamaan tätä Miesmäen visiota päävalmentajana. Vähän pidemmällä aikajänteellä ehkä. Rautakorven jälkeen luultavasti olisi kyllä löydettävä joku kokeneempi ukko ensin.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lyhyesti vastaus kysymykseen. Tapparan tavoiteasetanta ei ole utopistista. Mielestäni Tappara kuuluu sinne kuuden joukkoon jo pelkästään resurseiltaan. Tämä kausi painiskeltiin ihan väärässä sarjassa Jyppien ja Ässien kanssa. Sija kuusi on minimitavoite. Neljämitalia antaa mahdollisuuden jäädä mitaleilta kuusi kertaa kymmenen vuoden aikana. Katsellessa Tapparan vuosituhanen alkua, yksi kulta tuli ja mitalitkin kymmneksi vuodeksi oli melkein kasassa. Miksei nyt lähdettäessä rakentamaan pystyttäisi samaan?

Tapparan hommaa katselessa tulee vääjämättä mieleen, onko rakentaminen kaikesta huolimatta tarpeeksi pitkäjänteistä. Rautakopri on hyvä valmentaja, mutta hänen rosterit on pitkälle ostettuja. Samalla, kun Lukko signasi Rautakorven heitettini hyvästit Lukon omat pojat projektille. Uusia miehiä tul ovista ja ikkunoista ja omat pojat väistyi. Entäpä Tapparassa. Vuosituhannen alun joukkueesta tulee ensimmäisenä Jyväskylän Tappara. Luetelkaapa ne Rautakorven Tapparajunioreista kasvattamat pelaajat. Itsellä ei tule kuin Tuukka Mäntylä mieleen.

Tapparalla on mielestäni hyvä pohja tulevaisuutta ajatellen. Moni nuori pelaaja on ajettu sisään liigaan Rautakorven lähdön jälkeen. Salmela, Mäntymaa, Nurmi ja Kontiola. Venäläinen pelasi yhden kauden ratkaisupelaajana. Tuossa on hyvää ainesta muutaman vuoden päähän. Mielestäni kuudes sija on hyvä minimitavoite. Mennään sitten pidempään, jos rahkeet riittää.

Mitäpä sitten seuraa. Rautakorpi ei yleensä tyydy vähään vaan pelaaja materiaalia osattiin moittia Lukossa, vaikka oli kentällinen NHL-miehiä. Käykö samoin Tapparrassa? Sanerataanko liigauransa hyvin aloittaneet omat pojat poissa? Siihen Tapparalla ei mielestäni ole varaa. Tappara ei voi kilpailla ostojoukkueilla. Sen pitää ammentaa voimaa omasta juniorimyllystä ja ostaa ja paikata pahimmat puutteet ja hommata kenties kirkkaimmat ratkaisijat. Sellaisella rosterilla kuin nyt joukkue näyttää. Sitten, kun Venäläiset, Nurmet ja Kontiolat alkaa olemaan riittävän tasokkaita ratkaisijoita, alkaa mitaleitakin tipahdella. Toinen vaihtoehto on hankittujen nuorten pelaajien läpilyönnit tyyliin Laine tai Viinanen.
 

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikki on mahdollista. Tepa yläpulella kirjoittikin, että jos Nurmi, Kontiola ja kumppanit saa J.R:lta tarpeeks vastuuta ja pysyy Tapparassa niin miksei. Vuosi sitten A-junnut voitti mestaruuden ja sieltäkin on monta jätkää miesten joukkueissa tällä hetkellä. Mutta kattellaan mitä niistäkin tulee.
Ja vastaus kysymykseen: Mitaleihin ja mestaruuksiin uskon, mutta en 10 perättäiseen suoraan pleijaripaikkaan. Jossain kohtaa notkahtaa sijalle 8-10.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On hyvä että tavoitteet ovat kovia. Nyt kuitenkin ehkä retosteltiin liikaa.

Kysymys on aika paljon menneiden virheiden maton alle lakaisemisesta.

Toimitusjohtajan ja hallituksen tulokset mestaruuden jälkeen ovat olleet katastrofaaliset. Vääriä ratkaisuja väärien, ratkaisujen perään.
Oikeastaan mikään ei onnistunut.

Nyt tuntuu siltä että Tj/hallitus asettaa tulevalle (uudelle valmentajalle) niin kovat vastuuhaasteet että omat töppäykset jäävät sen alle.
Rautakorpi ikäänkuin pannaan kantamaan em. synnit, ja sovittamaan ne.

Melkoista uhkapeliä. Muistelisin että aikaisemmalle, potkut saaneelle valmentajalle asetettiin myös menestyspaineet.

Rautakorpi on hyvä, se on todettava. Mutta, jos hänelle sattuu, niinkuin inhimillisesti on mahdollista, -epäonnistuminen, -niin johtoryhmä sen kun porskuttaa, ja Rautakorpi (vastuullisena) saa potkut.
Ei tämä ihan näinkään voi mennä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti mixu
Kävin Tapparan sivuilla ja sieltä tuli aika selväksi fanien "suulla" että ei muilla ole enää mitään jakoa ensi kaudella kun Tappara Rautakorven johdolla vie kaiken.

Oletko ihan varmasti sisälukutaitoinen? Itse olen seurannut kyseistä palstaa aika tiiviisti, enkä sellaisia kommenteja ole nähnyt. Myönnän kuitenkin, että Jälkipelien taso on nykyisellään aika kirjava, joten kaikenlaista tekstiä saattaa julkisuuteen päästä - ehkä minä olen oppinut olemaan lukematta kaikkein heikointa ainesta?!

Itse en ainakaan usko, että nyt julkistettu joukkue olisi edes vakavasti otettava mestaruuskandidaatti. Toki reilua parannusta juuri päättyneeseen kauteen odotan. Jos kaikki menee nappiin, porukka löytään yhteisen sävelen, ja puolustukseen saadaan vielä pätevä peruspakki, niin yllätykseen on hyvä mahdollisuus. Kaikki toki riippuu myös siitä millaisella porukalla kilpailijat lähtevät leikkiin. Varsinkin HIFK vaikuttaa tällä hetkellä hurjan pelottavan ylivoimaisen vahvalta - kyllä se Pena osaakin...
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Tepa
Luetelkaapa ne Rautakorven Tapparajunioreista kasvattamat pelaajat. Itsellä ei tule kuin Tuukka Mäntylä mieleen.

Saravo ja Venäläinen nyt viimeksi. Näytön paikan sai myös Laitinen, josta ei liigapelaajaksi ollut. Alanen sai liigakasteensa Rautakorven ensimmäisellä valmentarupeamalla, ja vakiinnutti paikkansa oikeastaan vasta jälkimmäisellä. Vastaavasti Nurmi ja Mäntymaa pelasivat ensimmäiset ottelunsa mestaruusvuonna, vaikka paikan vakiinnuttaminen on ehkä vieläkin kesken.

Se että Tapparan kasvateista ei ole supertähtiä juuri noussut, ei ole ollut Rautakorven vika. Nieminen on viimeisin NHL-vientituote ja hänkin pelasi tulokaskautensa Rautakorven valmennuksessa. Vallin ja Petriläinen ovat ainoat omat kasvatit, joka on tavallaan "menetetty" viime vuosina, mutta kumpikin sai kyllä näytön paikkoja Rautakorvelta ihan tarpeeksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti Tepa

Tapparan hommaa katselessa tulee vääjämättä mieleen, onko rakentaminen kaikesta huolimatta tarpeeksi pitkäjänteistä. Rautakopri on hyvä valmentaja, mutta hänen rosterit on pitkälle ostettuja. Samalla, kun Lukko signasi Rautakorven heitettini hyvästit Lukon omat pojat projektille. Uusia miehiä tul ovista ja ikkunoista ja omat pojat väistyi. Entäpä Tapparassa. Vuosituhannen alun joukkueesta tulee ensimmäisenä Jyväskylän Tappara. Luetelkaapa ne Rautakorven Tapparajunioreista kasvattamat pelaajat. Itsellä ei tule kuin Tuukka Mäntylä mieleen.

Tarpeeksi pitkäjänteistä? Näille omille tarpeeksi lahjakkaille junioreille on nimenomaan tehty kolmivuotisia sopimuksia, ja ne tulevat kestämään tämän nykyisen Rautakorven sopimuksen loppuun asti. Vaikea noita kavereita on ulos alkaa potkimaan ja kyllä Jukkakin heidän potentiaalinsa tietää.

Pakonomaisessa "omat pojat" -projektissa ei ole minun mielestä mitään järkeä, jos juniorimateriaali ei yksinkertaisesti riitä. Nyt onneksi näyttäisi kentällisen verran olevan tarpeeksi potentiaalisia miehiä kasassa. Pitkään vastaava ei ole ollut. Oulusta katsottuna maailma näyttää erilaiselta, kun ei ole sellaista mega-aluetta napsia lukuisia pikkupaikkakuntien junioreita.

Tappara on nyt napannut muualta potentiaalisia pelureita + omat juniorit + entinen kokenut runko + loput todelliset vahvistukset. Jokaisella osa-alueella pitää tulla onnistumisia, jotta menestystä tulee. Ei voi tukeutua pääasiassa esim. vain "omiin poikiin", jos niitä ei kunnollisia ole. Tämä on mielestäni ainut ja oikea tapa kilpailla Tapparan resursseilla nykyliigassa ja toivottavasti siitä pidetään myös kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien tuohu voi näyttäämyös sieltä Tamperista erilaiselta. Kärppien juokkue on rakennettu pitkälle B-junioreiden Suomen mestareista -82 ja 83 ikäluokista. (Jokinen, Pitkänen(NHL), Juntunen, Haataja, Saarenheimo, Pesonen.)Lisänä on sitten muutamia lajakkuuksia muista ikäluokista kymmeneltä vuodelta, joista osa kävi divariaikoina maaillmallakin.

Palatakseni Tapparaan ja sen pelaajiin tuossa mainittiin jo A-nuorten Suomen mestariyhdistelmä. jos muistatte edellisen kulta-ajan niin Tapparan -68 ikäluokka siellä jylläsi. Kyllä Tapparaltakin löytyy niitä nuorten maajoukkuepeelajia, jotka ei sitten vain ole jalostuneet hyviksi liigamiehiksi. Nekin joista on saatu liigamiehiä ovat muualla. Kristian Kuusela esimerkkinä paukutteli mukavat tehot Ässissä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Viestin lähetti Lust4life
Samaa asiaa pohdin ja minun silmääni näyttää että uutta miestä kasvatetaan tässä samalla Mikko Saarisesta. Muuten en ymmärrä hänen jäämistään valmennusportaaseen nyt kun Tukka-Mako -valjakko otti ohjat. Imeköön nyt itseensä kaiken pyhän kahvatietouden ja jalostakoon sitä tuleviksi vuosiksi.

Meikäläinen harvemmin pääsee retostelemaan millään sisäpiirin tiedoilla, mutta Mikko Saarisen suhteen olen luotettavista lähteistä kuullut, että juurikin Mikko Saarisella on 100% asenne kohdallaan sekä Tapparan muotoinen sydän. Uramahdollisuuksia olisi muuallakin ollut, mutta veri veti valmentamiseen. Menneitä meriittejä katsellen, lahjojakin alalle tuntuisi olevan.

Jos ja kun omasta organisaatiosta löytyy tällaisia kavereita, olisi sulaa hulluutta jättää kortti katsomatta loppuun asti. Mikko on nyt saanut haistella 2 vuotta liigakuvioita Mikan kakkosena, nyt edessä 2 vuotta Kulta-Jukan organisaatiossa. Omien sanojensa mukaan häneltä on liigassa jäänyt kokematta vielä voittaminen. Eli Rautakorven kauden (oli se nyt sitten tällä kertaa 2 vuotta tai jotain muuta) jälkeen Mikko Saarinen olisi varsin looginen ratkaisu valmentajakysymykseen.
 
Mielestäni Rautakorven linja junioreiden suhteen on ollut varsin selkeä, ja oikea. Parhaat pelaa.

Jos juniori pystyy auttamaan panoksellaan liigajoukkuetta, niin kentälle kyllä pääsee. Esimerkkinä vaikka Tuukka Mäntylä.

Aivan sama pelaako siellä juniori, vai joku Diskoksesta Jypin kautta tullut puuhevoseksikin haukuttu pakki -- kunhan pelaa hyvin. Tässä ei ole varaa nirsoilla ja valikoida pelaajataustan mukaan, vaan otetaan parhaat kentälle mitä saadaan.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Kommentoin hieman jälkijunassa juuri matkalta palanneena...

Viestin lähetti kritiikki
Rautakorpi on hyvä, se on todettava. Mutta, jos hänelle sattuu, niinkuin inhimillisesti on mahdollista, -epäonnistuminen, -niin johtoryhmä sen kun porskuttaa, ja Rautakorpi (vastuullisena) saa potkut.
Ei tämä ihan näinkään voi mennä.

Eikä se menekään. Eiköhän tässä vaiheessa jo Rautakorven ja johtoryhmän välillä vallitse eräänlainen kauhun tasapaino - jos Rautakorpi tyrii, häntä voisi uhata potkut, mutta jos Rautakorpi ei saa haluamiaan pelinappuloita, hän voisi yhtä hyvin kiristää johtoryhmää eroamisuhkauksella (case Lukko). Ja jos taas Rautakorvelle annetaan kaikki hänen haluamansa pelinappulat, pitäisin hyvin paljon todennäköisempänä että hän onnistuu kuin että hän epäonnistuu. Rautakorpea sitä paitsi tuskin erotettaisiin kovin heppoisesti huononkaan jakson takia, koska tilalle ei yksinkertaisesti ole saatavissa varteenotettavia haastajia.

Mitä noihin tavoitteisiin tulee, niin hurjaltahan ne kuulostavat - ne muut vielä voisi uskoakin, mutta se katsojakeskiarvo. Ei taida onnistua ainakaan niin kauan kun se I:llä alkava joukkuekin kilpailee samoista tamperelaiskatsojista. 6000 katsojaa voisi olla tänä päivänä realismia vain jos nuo hurjat urheilulliset tavoitteet saavutetaan. (Eli glory hunterit heräävät...)

10 vuotta, 4 mitalia, 2 mestaruutta - realismia? Kun palaset saadaan kohdalleen, Tappara-organisaatiolla on kaikki mahdollisuudet menestyä. On vain yksi haittaava juttu: liigassa on n. 13 muuta joukkuetta, jotka taistelevat samasta paikasta auringossa, ja niistä ainakin viidellä on (tällä hetkellä) huomattavasti isommat taloudelliset toimintaresurssit kuin Tapparalla. 6000 katsojan tavoitteen idea onkin ilmeisesti juuri Tapparan budjetin kasvattaminen suurempien seurojen tasolle - mutta toistaiseksi, kun pelimerkkejä on vielä suhteellisen niukasti, onnistuminen on saavutettava urheilullisena menestyksenä satsaamalla oikeihin asioihin. Uskoakseni JR:n sopimus on yksi tällainen "oikea asia".

Tapparalla ei ole varaa kalliisiin epäonnistumisiin (toisin kuin esim. HIFK:lla). Jokaisen euron hyöty on maksimoitava.
 

rottamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ottawa Senators
Itse kyllä uskon, että tapparalla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa tavoite. Eihän tässä nyt varmaan tarkoitus olekaan, että Rautakorpea paineistetaan malliin "tuo Jukka pari mestaruutta, niin me päästään paistattelemaan." Uskoisin, että kuitenkin pohjimmaisena ajatuksena tässä hommassa on se, että jalostetaan se Tapparan voittava pelityyli taas kuntoon.

Vaikka tuossa nyt pari vuotta on teillä siellä hieman huonommin mennytkin, niin ei se sitä tarkoita, että Tappara olisi mitenkään resursseiltaan tai pelaajamateriaaliltaan huonompi tai vähäisempi. Notkahduksia sattuu.

10 vuoden aikavälillä tulee varmasti myös niitä junioreita nostettua joukkueeseen, varsinkin jos pelaajavirta maailmalle jatkuu vähänkään samanlaisena. Varsinkin kun tamperelainen juniorityö nyt on vielä sitä laadukkaamman puoleista.

Uskokaa pois, pian nähdään pronssipelin katsomossa. Alkaa tuntua siltä, että meiltä kerhon kannattajilta viedään se vähäkin lohtu...

Rottamies
 

JuTi oN KiNGi

Jäsen
Suosikkijoukkue
*TAPPARA*
Olen kyllä sitä mieltä että tapparalla on jo ehkä ensi kaudella hyvät mahdollisuudet finaaliin. Tapparan riveihin haluaisin vielä kyllä Esa Pirneksen mutta äijjä menee muualle, Jussi Tarvainen olisi mielestäni tervetullut tapparaan. Joidenkin mielestä täällä tapparalla ei ole mahdollisuuksia saavuttaa tavoitettaan, olen todella ylpeä tapparan tavoitteista ja uskon tapparaan. Jukka Rautakorpi on hyvä valmentaja ja saa toivottavasti pojat liikkeelle kunnolla... Aina kannattaa toivoa parasta ja uskoa omaan joukkueeseen. Pitää myös muistaa se että budjetti ei ole iso, ei ole varaa hommata parhaimpia pelaajia, mutta meidän pojat pistää kaikki likoon ja pelaa hyvin. (ei tarvi olla raha-joukkue voittaakseen mestaruuden)
 
Viimeksi muokattu:

Sean #19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jukka Rautakorpi on hyvä valmentaja, mutta ei valmenna Tapparaa seuraavien 10 kauden ajan. Keillä mikasaarisilla mennään Jukan jälkeen seuraavat kahdeksan kautta? Tavoitteita pitää olla, mutta joka vuotiseen suoraan playoff paikkaan ei jaksa uskoa, siis jos se tarkoittaa sijoille 1.-6. eikä sääläreihin. Väkisin tulee notkahduksia noin pitkällä periodilla.
Jussi Tarvainen jatkaa uraansa Linköpingissä. Ja kyllä, me tiedämme, että ei tarvitse olla rikas voittaakseen kanada-maljan.
 

JuTi oN KiNGi

Jäsen
Suosikkijoukkue
*TAPPARA*
Tiedän että Rautakorpi ei ole tapparassa niin kauaa... mut tarkoitin sitä että mielstäni on hyvä olla tavoitteita. ja tiedän myös että Tarvainen jatkaa ruotsissa. Sanoin vain että haluaisin heidät (tarvainen, pirnes) tapparaan. Tapparan pitäisi hommata vielä kunnon maalitykki ja silleesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös