Uskokaa tai älkää. Pelaajia voi myös treenauttaa eri tehoilla eri aikaan.
Jos sama tahti on vielä parin kolmen viikon päästä, niin sitten minäkin huolestun.
Niin voi, mutta sellainen kestävyyden treenaaminen pitää kuitenkin ajoittaa melko tarkasti, eli osa pelaajista ei voi treenata yleistä kuntoa tammikuussa ja osa vaikkapa helmikuussa, koska kuntopohjan ajoittaminen tarkoittaa sitä, että se kuntohuippu osuu johonkin tiettyyn ajankohtaan, jos joku treenaisi liian myöhään, hän olisi huippukunossa vasta joskus touko-kesäkuussa jolloin on jo liian myöhäistä. Yksilöissä on tietenkin aina eroja, ja eri joukkueet taitaa treenata vähän eri aikaan, mutta usein se treenijumi iskee noilla kevääseen tähtäävillä joukkueilla tuossa vuodenvaihteen aikaan, ja vähän sen jälkeen. Varsinkin sitä kestävyyttä joudutaan harjoittelemaan niin kovalla rääkillä, ettei kroppa pysty heti sen jälkeen toimimaan täysillä, ja se ei voi olla näkymättä peliesityksissä.
IFK oli viime vuonna vuodenvaihteesta tuonne puoleen väliin kuuta pääosin todella heikko, peli oli sekaisin ja syyskauden vire oli pahasti kadonnut, kerkesin jo vähän pelätä silloin Törmäsen ensimmäisen kauden ongelmia, mutta todella nopeasti IFK sai viime vuonna paketin taas kasaan ja luistin alkoi taas kulkea, ja tammikuun lopusta tuonne runkosarjan loppuun IFK veti jollain yli 2,5 pistettä per/peli keskiarvolla. Tuo tammikuun alkupuoli oli IFK:lta varmasti osittain juurikin sitä treenijumia. Tapparallakaan ei ole todellisuudessa mitään hätää, vaikka tässä vielä pari tappiotakin tulisi. Treenijumia kuten loukkaantumisiakaan ei kannata käyttää yleisenä tekosyynä, mutta on selvää että molemmilla on oma vaikutuksensa koko joukkueen esityksiin, ja kuten käyttäjä
@Väsyneet Kädet kirjoitti, se treenijumi vaikuttaa lopulta myös niihin pääkopan ratkaisuihin eli sinne henkiselle puolelle.
En epäile hetkeäkään, etteikö Tappara saa paketin taas nopeasti kasaan, ja marssii suvereeniin runkosarjan voittoon. Pienet vaikeudet ei hetkauta tämän kauden Tapparaa yhtään mihinkään. Ja muihin haastajiin nähden Tapparan perävaloja on edelleenkään vaikea edes nähdä. Tämän kuun viimeisenä viikonloppuna on Tappara-IFK back-to-back pelit, ja odotan innolla noita otteluita tasonmittauksen kannalta. Sen tiedän että IFK on selvästi Tapparaa jäljessä suurimmalla osalla osa-alueista, sen verran olen Tapparankin pelejä tällä kaudella nähnyt, mutta haluan tietää keskinäisten otteluiden kautta että kuinka iso se ero on. Tiivis ja huolellinen puolustuspeli sekä Lankinen muurina maalilla ovat ne keinot, joilla IFK voi Tapparalta teoriassa ottaa pisteen tai pisteitä. No ei mennä asioiden edelle, tässä on vielä ennen noitakin pelejä viitisen peliä välissä, ja IFK:n kannalta hyvä niin.