Jos nyt en ihan väärässä ole niin tätä ketjua ei vielä ole täällä lainkaan. Ounastelen kuitenkin rosteriketjusta, että sellaista keskustelua jonkin verran on jälleen tarvetta käydä.
Vedän nyt ensin Tapparan maalivahtitilannetta vähän laajempaan viitekehykseen. Tapparassa on pääosin ollut kyllä vuosien varrella hyviä maalivahteja ja jalokivinä tietysti ovat Metsola, Hrachovina & Karhunen. Maalivahdit ovat vähän sellainen porukka, että vaatimustaso on aika hurja, kun katsoo suorituksia ja kaikkea sitä kritiikkiä, mitä fanitkin antavat maalivahdeista. Tapparan kohdalla on ollut aivan viimeiset kaudet hieman ongelmaa juuri tällä rintamalla, kun selvää ykkösmaalivahtia ei ole tahtonut löytyä millään.
Christian Heljanko on käynyt pitkän kierroksen Tapparassa. 2019-20 ykkösmaalivahdin virka karkasi Garteigille, mutta seuraavalle kaudella Heljanko varasti paikan Hrachovinalta. Jos nyt lyhyesti jotain Heljangon vahvuuksista sanoisi niin lähitilannemaalivahtina hän on osoittanut olevansa Liigan ykköskorin torjuja. Koko tuo pienen haasteen, kun uran varrella kaukolaukaukset ovat tuottaneet hänelle aika paljon ongelmia. Heljanko ei ole loistanut sellaisissa puolivillaisissa räppäisyissä läheltä viivaa kohti maalia.
Piiroinen on jo osoittanut pätevyytensä U20-joukkueessa, mutta tämän lisäksi suoritteet Mestiksestä ovat laadukkaita. Piiroinen pystyy todella haastamaan Heljangon ja näppituntumalla kyseessä on varsin hyvänlainen paketti. Toki pelejä pitää saada alle, jotta pystyy näyttämään oikeasti, mihin pystyy, mutta toistaiseksi Tapparan joukkuepuolustus on jättänyt maalivahdeille nimestä huolimatta aika ikävää kerrottavaa. Tappara ei ole sallinut ihan hirveästi laukauksia maalille, joten edes perustorjuntoja ei kummallekaan veskarille oikein ole ehtinyt kertyä.
Halusin vielä tähän nostaa, että minua jopa välillä hieman ärsyttää se määrä kritiikkiä, joka Tapparassa annetaan maalivahdeille. Heljangon kohdalla tuntuu, että mikään aikaisempi näyttö ei tyydytä niiden himoja, jotka jaksavat aina vain epäillä. Heljanko onkin varmaan "epäillyin" maalivahti, jonka ihan nopeasti Tapparasta muistan. En muista kenenkään toisen maalivahdin saaneen niin mittavaa kritiikkiä kuin Heljanko on Tapparassa saanut. Minulla on tapana katsoa jääkiekkoa yhden ystävän kanssa ja meille usein kehkeytyy pelin aikana peräti riitaa siitä, kuinka hyvä tai huono Heljanko on. Paras esimerkki löytyy CHL-pelistä, kun Eisbären toimitti kiekon viivalta kohti maalia ja kaksi eri miestä ohjasi kiekkoa eri suuntaan maalin edessä. Tuo kiekko ohiti Heljangon ja ystäväni tokaisi "hitto, vähän helpolla meni!"
Tuossa on ehkä totuuden siemen, kun Heljangosta on kyse. Tuntuu, että joidenkin fanien odotuksen maalivahdin epäinhimillisyyden tasosta ovat jotakin aivan toista kuin se, mihin olen tottunut. Jos kaksi kenttäpelaajaa ohjaa metrin päässä maalista kiekkoa eri suuntaan niin ainoa torjuntavaihtoehto on se, että satut olemaan kiekon tiellä. Kukaan ei ehdi reagoimaan tuossa ajassa, jos kiekko muuttaa vähänkin suuntaan. Mietin tuota tilannetta, kuinkahan huono maalivahti JYPin Ruusu on, kun ei saanut Merelän ohjuria kiinni eilen.
Tapparan alkukausi on tehnyt maalivahtien pelaamisesta todella vaikeaa, koska puolustus ja kenttäpelaajat ovat tötöilleet sellaisia tilanteita aivan huippusektoriin, mitä kukaan maalivahti ei ota. Kuitenkin Tapparassa tuntuu yksi kestävin keskustelu olevan vuodesta toiseen se, riittääkö Heljanko. Heljanko on osoittanut olevansa hyvä Liigatason maalivahti - ja osoittanut sen jopa useita kertoja viime kaudella. Ainoa syy, että Tappara pystyi voittamaan edes yhden playoff-sarjan viime kaudella oli syy, joka oli maalilla. Nopeasti runkosarjan temmellyksessä unohtuu inhimillisyys maalivahteja kohtaan. Toivoisin, että Tapparankin kohdalla maalivahtikeskustelu olisi hieman reilumpaa ja rehellisempää.