Mainos

Tappara kaudella 2023–2024

  • 253 791
  • 879

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keskinen on kyllä yllättänyt positiivisesti

Lievästi ilmaistuna. Ja mennyt eteenpäin treenipeleistä ja ekoista CHL-matseista. Itsellä vaihtelee koko ajan arvio siitä, mikä nuorelle talentille olisi parasta oman uran kannalta. Fakta on ettei pääse Liigassa samalla tavalla totuttelemaan ja treenaamaan kiekollista peliä, mikä kuitenkin tulee olemaan hänen juttunsa aikuisuralla. Eikä pääse ylivoimaa pyörittämään vielä yhtään. Mutta, jos tehoja tulee tätä tahtia, niin tuosta ei kannata huolta kantaa, hyviä kiekollisia suorituksia tulee edelleen joka liigamatsiin jonkin verran, mikä on tärkeintä.

Eniten on yllättänyt liike, ei ole tuottanut mitään ongelmia hypätä Liigan vauhtiin. Kun ehtii jopa vähän ennakoida tilanteita, helpottaa heti pelaamista kaukalon molemmissa päädyissä. Osaa syöttää ja pelaa koko ajan pää ylhäällä, joten mitään yllätyksiäkään ei ole vielä nähty että joku yrittäisi ajaa pystyyn. Grönborgin nopeita vastaiskuja suosiva pelitapa sopii myös Oivan tyyliselle pelaajalle todella hyvin. Tuota luisteluasiaa nuori mies avasi itsekin vähän Aamulehden taannoisessa haastattelussa, siellä on jo monena kesänä tehty ekstrahommia luisteluvalmentajan kanssa ja se kyllä näkyy!

Keskisen ja Rönnin solidi sentteripelaaminen on varmasti antanut Tuomenoksalle ja Grönborgillekin aikaa miettiä rauhassa mitä sentteriosastolle tehdään. On ihan selvä asia että siihen tarvitaan vahvistusta, mutta mikään kiire ei ainakaan enää ole, eikä pienintäkään riskiä kannata ottaa sen kanssa minkälainen seppä tuonne kiinnitetään. Kaiken huipuksi kaksikko saa myös ajoittain av-vastuuta heti neljän sitä eniten pelaavan hyökkääjän (Somppi, Puhakka, Granath, Liedes) jälkeen, ja tietysti jo lähes valmiina av-parina.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Keskisen ja Rönnin solidi sentteripelaaminen on varmasti antanut Tuomenoksalle ja Grönborgillekin aikaa miettiä rauhassa mitä sentteriosastolle tehdään. On ihan selvä asia että siihen tarvitaan vahvistusta, mutta mikään kiire ei ainakaan enää ole, eikä pienintäkään riskiä kannata ottaa sen kanssa minkälainen seppä tuonne kiinnitetään.
Kuulemma Rauhalan Otto palannut joukkueharjoituksiin ja tarkoitus olisi palata peleihin tässä kuussa. Rönnin parantuneen pelin ja Oton mahdollisen paluun takia olen alkanut miettimään, että kannattaako tuohon tuoda sentteriä, kuin vasta siirtotakarajalla?

Topin ja Oivan peluuttaminen on sijoitus ensi kauteen ja näköjään he pystyvät hoitamaan 3 ja 4-ketjun sentteröinnit. Lisäksi saikulla on Tanus, joten jos saadaan kaikki pelikuntoon, niin yksi nimilaituri istuu katsomossa, jos/kun kierätetään.

Lisäksi on mielenkiintoista, jos suunnitelman mukaan Konsta Helenius pelaa ensi kauden Tapparassa, niin on kolme nuorta sentteriä ja kaikille pitäisi löytyä pelipaikka.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keskinen on kyllä salakavala hiipijä. Yhtäkkiä mies on 2-1 -hyökkäyksessä! Sitten taas pelaa kuin peruspakki, ei räisky, ei näy hyvässä tai pahassa. Ja yhtäkkiä mies on 2-1 -hyökkäyksessä! Sitten sitä katsoo, että Leskinen niputtaa oman maalin takana pari karvaajaa ja nostaa jalalla maalin kulmalta. Ei saatana, sehän on Keskinen!
Ihan hyvä poika se on.
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kuulemma Rauhalan Otto palannut joukkueharjoituksiin ja tarkoitus olisi palata peleihin tässä kuussa. Rönnin parantuneen pelin ja Oton mahdollisen paluun takia olen alkanut miettimään, että kannattaako tuohon tuoda sentteriä, kuin vasta siirtotakarajalla?

Topin ja Oivan peluuttaminen on sijoitus ensi kauteen ja näköjään he pystyvät hoitamaan 3 ja 4-ketjun sentteröinnit. Lisäksi saikulla on Tanus, joten jos saadaan kaikki pelikuntoon, niin yksi nimilaituri istuu katsomossa, jos/kun kierätetään.

Lisäksi on mielenkiintoista, jos suunnitelman mukaan Konsta Helenius pelaa ensi kauden Tapparassa, niin on kolme nuorta sentteriä ja kaikille pitäisi löytyä pelipaikka.

Rauhala kun palannee niin ketkä putoaa rosterista? Rönni, Luoto, Muzik? Granathia ei voi pudottaa.

Ykköskenttä Camper-Somppi-Babtiste on hiihdellyt 5vs5 pelissä aika tehottomasti vaikka pisteitä onkin tullut niin mihin kenttään Otto sit menee? Liedes laitaan ja Otto keskelle.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Rönni ja Keskinen kumpikin 2004 syntyneitä niin A:ssa vielä pystyvät pelaan niin varmaan sopivassa kohtaa pelaavat siellä kun Tanus ja Rauhala palaavat. Muzik ja Bäckman todennäköisesti eivät saa jatkoa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Rönnin Topi tosiaan on parantanut paljon, silti tosi paljon näkyy tälle tasolle erikoisia hamoja, ihan rytmissä hahmotuksessa ja kiekon käsittelyssä, huolestuttavan näköistä mun silmään. Toivon olevani väärässä, äärimmäisen vähän mitään nerokkaita juttuja kun taas Keskinen, aina valmiina ja oikeita ratkaisuja. Veikkaankin Topin olevan se joka Muzikin kanssa jää sivuun Rauhalan palatessa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Veikkaankin Topin olevan se joka Muzikin kanssa jää sivuun Rauhalan palatessa.

Jos Rauhala on ensimmäinen palaaja, Luoto on aika selkeä tippuja nykyisestä kokoonpanosta.

Veikkaan, että Liedes on stuntannut nimenomaan Rauhalaa keskellä ja hänen paluunsa vapauttaa Liedeksen laitaan. Tuleva sentterihankinta tiputtaa sitten Keskisen tai Rönnin. Tanuksen paluun jälkeen kumpikaan ei mahdu parhaaseen kokoonpanoon.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Paavo Kohonen, joka on siis lainasopimuksella IPK:ssa, on aloittanut mallikkaasti. Torjuntaprosentti 92,4 päästetyt maalit/ott. 2.31. Aloittanut käsittääkseni viisi ottelua kuudesta joista voitto% tasan 100. Mitä olen tekstiTV:stä silmäillyt, niin torjuntoja on tullut aika reilusti/ottelu. IPK myös johtaa sarjaa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
On kyllä Randeliniki oikein maalivahti, ainakin Sportia vastaan erinomainen.
Rönnin Topilta paras pelinsä minun silmään evö. Vähä sitä sun tätä oli joukkueen asenne tänään mutta kolme pistettä ja sarjakärki vahvistuu. Ei enää niin tylsiä Sport pelitkään näköjään. Huomenna Rauhala kehiin. Mennääs paikalle.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tappara pelaa vähän kun Myrrän Ilves. Tehdään joka paikasta maali ja omasta mokesta tehdään sankari.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Witkowski on kyllä parantanut alusta selvästi.

Sport ja Kookoo peleistä saatiin 5 pistettä vaikka molemmissa peleissä oltiin välillä täysin hukassa. Hyvä että huonommallakin pelillä tulee pisteitä, mutta toivottavasti pelikin paranee kevättä kohti sellaiseksi mitä pistemäärä tällä hetkellä indikoi.

Kookoo pelissä odotin kolmanteen erään raivokasta takaa-ajoa, mutta aika perusmenoa tuntui olevan. Toki siinä oli 5 erää lätkää alla lyhyeen aikaan.
 

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Witkowski on kyllä parantanut alusta selvästi.
Pari ekaa peliä oli kyllä aika hukassa, mutta aika nopeasti on kyllä oppinut talon tavoille ja virheettömiä pelejä alkanut olemaan. Kiekkovarmuuskin aika hyvällä tasolla omassa päässä. Hyökkäyspäässä ei nyt isommin loista, vaikka Seppälämäisiä kiekon ylöstuonteja omasta päästä kuitenkin välillä näkyy tekevän. Puolustuspäähän ihan asiallinen ukko.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
On kyllä Randeliniki oikein maalivahti, ainakin Sportia vastaan erinomainen.
Rönnin Topilta paras pelinsä minun silmään evö. Vähä sitä sun tätä oli joukkueen asenne tänään mutta kolme pistettä ja sarjakärki vahvistuu. Ei enää niin tylsiä Sport pelitkään näköjään. Huomenna Rauhala kehiin. Mennääs paikalle.

Mitä enemmän Kake vakuuttaa, sitä enemmän alan vakuuttua Aki Näykin kyvyistä scoutata vastustaja, toimittaa tämä tieto pelaajille ja miten pelaajat omaksuvat sen.

Heljanko on super-tuote tästä ja jos kakkosetkin alkaa seurata perässä, syyllinen on valmentajassa.

Suuri yleisö osaa kehua vain yksilön, kun yhteistyönä tätä tehdään.

Tämä Tapparan maalivahtien pelaaminen on myös yksi niitä tekijöitä, miksi maaliodottamat jatkuvasti "vääristyvät" joukkueen eduksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparan peli on kuin fortuna-kuulan menoa katselisi; pomppii ja poukkoilee randomisti sinne tänne, kenenkään pystymättä siihen sen kummemmin vaikuttaa. Lyödään kuula laarin, kattellaan mihin sen kimpoilu päättyy ja lasketaan lopuksi pisteet.

Kovasti ylistetystä avoimesta, röyhkeästi karvaavasta ja nopeasti hyökkäyksiin kääntävästä pelistä mun silmiin tarttuu tällä hetkellä vain 'avoin'. Pitäisi kuulemma olla ihan ylimaallisen viihdyttävää humppaa, mutta ainakin muutama viimeisin peli on ollut vain hemmetin booringia neppailua.

Mutta ehkä hyvä niin, kun nyt on vasta syksy.
 

Taavi Horola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hausjärven Martat, Helsingin työväen hiihtäjät
Kontiola ilmoittaa Aamulehdessä että sopimus Tapparan kanssa on tehty. Pelien alkamisesta ei vielä tietoa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
En innostu minäkään. Kyllä aika monta peliä saa onnistua ennen kuin tykkään.
+ värikäs
+ hyvä aloittamaan
+ loistavat syötöt

- Ilves-retki
- lopetti jo
- hauskanpitäjä
- vie jonkun tontin
- jalka etenkin puolustuspäässä
- voittamattomuuden tuominen voittajien koppiin;)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eipä se Lehteräkään ollut mitään aiemmin voittanut, kunnes tuli ja voitti.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Totisesti toivon että tässä ei nyt koiteta Tapparan puolelta jotain romantiikannälkää tyydyttää vaan siellä on jokin idea takana, joka ei nyt välity. Jos tämä on totta, niin ilmeisesti siinä on sitten se sentterihankinta, jota on osattu ennakoida. Vaikea nähdä, että Konna olisi tulossa kolmosketjuun raatamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös