Tyytyväinen pitää olla välieräpaikkaan, niin vajavaisella rosterilla tämä kausi vedettiin. Oletan, että toimiston puolellla on tehty vuodenvaihteen tienoilla strateginen valinta, että kaikkia vähiä rahoja, saati velkarahoja, ei ole nyt syytä sijoittaa joukkueeseen, jonka loppukauden pelaamistakaan ei voida taata. Tähän peilaten Puhakan, Henriksonin, Simontaipaleen ja Utusen paikka on joukkueessa ollut perusteltua.
En millään haluaisi ottaa tikun nokkaan yhtä pelaajaa, varsinkaan nuorta. Nyt on pakko tehdä poikkeus. Odotin sopivaa ajoitusta kirjoitukselleni, eli sitten kun tosipelit on pelattu. Toni Utusen paikkaa pelaavassa kokoonpanossa en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Tällä kaudella varsinkaan, koska ikää ja pelejä on kuitenkin vyöllä jo enemmän kuin keskiverto työharjoittelijalla. Koko kauden kaverista paistoi epävarmuus, hätäily ja surkeat ratkaisut. Fysiikka lienee täysin puutteellinen aikuisten peleihin, jokainen kaksinkamppailu hävitään ja lopulta ollaan jäällä turvallaan. Katsomossa purkukiekko ei aina ole, mutta pitkänä kuitenkin. Vaihtoehtoja Utuselle ei siirtorajan jälkeen paljoa ollut, mutta tämä olisi pitänyt tunnistaa jo aiemmin. Rouhiaisen pelaamattomuus hämmästyttää. Ei hänkään ole sateentekijä, mutta varmuudeltaan ihan eri kaliiberia.
Muutamia vuosia sitten Kärpät teki sopimuksen Atte Pentikäisen kanssa. Tulloin sanoin, että joukkue, jonka pelaavaan kokoonpanoon Pentikäinen mahtuu, ei tule koskaan voittamaan mestaruutta. Pronssin saivat. Saman ennustuksen teen Utusesta, ellei poika sitten merkittävästi paranna jatkossa. Kaikkeahan voi tapahtua.
