Kävinpä taas katsomassa tylsää jääkiekkoa. Ei olisi pitänyt.
Tuomari Levonen teki ensimmäisestä vaihdosta lähtien selväksi, ettei ottelussa vihelletä kiekottoman pelaajan estämisiä, koukkaamisia, kiinnipitämisiä tai yrityksiä hankaloittaa vastustajan etenemistä. Jostain syystä hän päätti kuitenkin tästä johdonmukaisesta linjastaan joustaa muutaman kerran ensimmäisessä ja toisessa erässä. Ensimmäisen erän jäähyt menivät täysin arpomalla, toisessa vihellettiin pari selkeintä tilannetta. Kolmannessa ei vihelletty mitään, vaikka syytä olisi noin viiden sekunnin välein ollut. Hirveätä huitomista, koukkimista (myös pään korkeudelta), estämistä, roikkumista, ... Ei ollut kiva tuota katsella, ei todellakaan. Jos jokeripelaajien rikkeiden jälkeen vihellys olikin kovempaa, ei kumpikaan joukkue mielestäni "kunnostautunut" toista enempää tässä koukkimiskilpailussa.
Tuo Strömbergin korkea- ja/tai poikittainen maila jäi minulta hiukan hämärän peittoon, kun seurasin kiekkoa, mutta juuri ennen sitä näin Ströban itsensä kaatuvan. Olisiko mahdollista, että Ströba olisi yrittänyt ottaa jostain tukea kaatuessaan, mutta vahingokseen siinä samalla tyrmännyt vastustajan mailallaan?
No, tuomari ei onneksi ottelua ratkaissut, kun molemmat tekivät arvotuilla ylivoimillaan maalit. Tapparan ensimmäinen maali tuli jokeripuolustuksen harvinaisesta merkkausvirheestä: Saša Barkov jäi laitaan vapaaksi, käveli maalille ja sijoitti ohi Helasen. Tapparan toinen taas tuli todella näyttävän pyörityksen päätteeksi. Jokerien alivoimaneliö sahattiin täysin pihalle ja lopulta samainen #16 pääsi tekemään rauhassa maalin edestä 2-0.
Tuon maalin jälkeen Tappara antoi Jokereille hetkeksi otteen pelistä. Ykköskenttä kiitti ja rankaisi kolmeen kertaan. Ensimmäistä maalia edelsi käsittämätön merkkausvirhe. Ville Peltonen harvemmin erehtyy, kun pääsee aivan yksin maalin kulmalla rauhassa seisoskelemaan kiekon kanssa.
Toinen maali tuli myös Tapparan puolustuksen virheen seurauksena. Arto Tukion 3-0 -maali taas livahti sisään helposti muutettuaan suuntaa maalin edessä.
Kolmas erä olikin sitten aivan hirveätä katseltavaa. Tuoltakohan se viime kevään viimeinen finaalikin olisi näyttänyt, jos kyseessä ei olisi ollut mestaruuden Jokereille ratkaissut erä... Vaikka Jokerit toki pelasi koko ottelun 1-4 träppikarvausta, kolmannessa erässä peruuteltiin vielä tavallistakin enemmän. Kun kahdessa ensimmäisessä erässä loistanut Barkovkin katosi oudosti kolmannessa, ei Tapparasta löytynyt ketään, joka olisi voinut tuon kilpikonnapuolustuksen murtaa.
Kotiyleisö oli tänään (-joukkueen tapaan) varsin vaisu ja turhaantui helposti. Ymmärrettävää tietysti on, että menestykseen tottuneet kannattajat eivät jaksa tuollaista taaperrusta katsella, mutta Jokerien vieraillessa edellisen kerran Tampereella silloin kaikkein syvimmällä tarponeen Ilveksenkin kotiyleisö näytti uskovan omiinsa enemmän. Toki ne kolmannen erän buuaukset kotijoukkue ansaitsi täysin, vaikka Jokerien viisikkopuolustuksen (träppitaktiikka antaa tuolle sanalle täysin uuden merkityksen...) ansiota siitä saamattomuudesta olikin suuri osa.
Tapparan ylivoimaisesti paras ketju oli M. Ojanen-Barkov-Tarvainen. Vaikka Tarvaisella tosiaan näyttää itseluottamus olevan hiukan kadoksissa, kun sillä tavalla maalipaikasta vielä siirtelee, sai ketju useamman kerran aikaan pahoja tilanteita jokeripäähän.
Jokeriketjuista taas ykkönen Peltonen-Pakaslahti-Laine näytti ajoittain todella hyvältä. Vielä kun joku opettaa Teemu Laineen syöttämään edes kerran ottelussa omille ja Ville Peltosen lukemaan Laineen ajatuksia oikein (nyt syötöt tulivat takatolpalle vielä vähän sinne päin), on tuossa loistava ykkösketju. Ehkäpä Laineen (tai Pakaslahden) paikalla pitäisi olla oikealta ampuva voimahyökkääjä, joka tekisi itselleen tilaa ja latoisi kiekkoja Peltosen unelmapasseista verkkoon, mutta eihän kaikkea voi saada.
Myös nelonen Valtonen-Sihvonen-Jalkanen/Peltonen/Nemirovsky/Laine pelasi hyvin. Samuli Jalkaselle rikkovan laiturin paikka näyttää sopivan hyvin, vaikka vaihdot jäivätkin tänään kovin satunnaisiksi. Pariin kertaan Jalkanen ajoi kunnolla itseään parikymmentä senttiä pidempiä Tappara-puolustajia, mistä myös pisteet hänelle. Ville Peltonen siis pelasi käytännössä puolet ottelusta käyden jäällä oikeastaan jokaisen jokeriketjun kanssa.
Pari mielenkiintoista taistelupariakin tässä ottelussa ehti muodostua. Petri Pakaslahti ja Saša Barkov eivät juurikaan muuten taistelleet, mutta aloitustilanteissa herrojen psyykkaaminen sai välillä koomisiakin piirteitä. Harvoin olen esimerkiksi nähnyt toisen erän alussa keskeltä aloitettaessa erotuomarin vaihtavan molempia aloittajia, vielä harvemmin täysin syystä.
Toinen taistelupari Tomek Valtonen-Miska Kangasniemi olisi voinut ottaa yhteen rajumminkin, mutta lopulta miesten taklausnokittelu päättyi Kangasniemen selvään voittoon tämän ajettua Tomekin keskialueella. Tomek toki haki tasoitusta tämän jälkeenkin, muttei siinä onnistunut.
Jos vertaan aiemmin näkemääni, oli Terran Sandwith tänään todella hyvä: varmaa peruspeliä, yksi puolittainen taklaus, syötöt pääasiassa omille, ... Kerran Terran jopa innostui yrittämään pystysyöttöä vastustajan siniviivalla odottaneelle hyökkääjälle, mutta ei sentään siinä onnistunut. Kuitenkaan Sämpylä ei enää ollut niin huono, että haluaisin joukkueen hankkiutuvan hänestä eroon. Ilmeisesti myös Summanen on pannut kehityksen merkille, sillä tänään #77 jopa pelasi alivoimaa.
Jokerien puolustajista A-J Niemi ja Ari Vallin väläyttelivät välillä kiekollisen liideripakin elkeitä, mutta kumpikaan ei pystynyt pitämään koivistomaista tasoa yllä koko ottelua. Myös Markus Kankaanperä oli kiekollisena yllättävän hyvä, vaikka toisaalta ei pysynytkään aina vastustajien vauhdissa puolustustehtävissä.
Markus Helanen ei tänään antanut kovin hyvää kuvaa taidoistaan: muutama hirveä sijoittautumisvirhe, kiekon pomputtelua helpoissa torjunnoissa jne.
Suurin pettymys jokeripaidassa tänään oli David Nemirovsky, jonka tahdotonta surffaamista ei todellakaan olisi viitsinyt katsoa. Yhtään kaksinkamppailutilannetta ei tainnut Nemo voittaa, eikä hyökkäyspäässäkään saanut aikaan mitään.