Mainos

Tappara - Ilves Ke 20.10.2004

  • 11 030
  • 67
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tappara - Ilves, Hakametsä ke 20.10.2004

Kovin korkeatasoista peliä ei luultavasti ole odotettavissa, mutta sitäkin kiinnostavampi ja jännittävämpi pitkään aikaan kun puhutaan paikallispeleistä.
Ilves vei ensimmäisen puhtaasti 6-1 ja tuloksesta tekee entistä karvaamman makuisen se, että me tapparalaiset luultiin ennen peliä pesevämmme ja kuivaavamme Hakametsän jään kisumirrien kustannuksella.

Nyt on erään Tappara-kannattajan mukaan takaisinmaksupäivä! Helpolla Ilves ei tule turkkiaan myymään sen takaa sunnuntainen teurastus Oulussa ei tarvi Sykoran ainakaan keksiä ylimääräisiä poppaskonsteja saadakseen joukkuettaan hereille, niin ja kiitokset Kärpille siitä, että ohitimme paikallisvastustajan sarjataulukossa maalisuhteella.

Ilveksen kapea materiaali on kostautunut viime kierroksilla tappioiden muodossa. Peltomaan ja Pesosen poissaolot ovat jättäneet liian ison aukon paikattavaksi varsinkin kun Murphy on ollut aika lailla yössä tehojen suhteen. Voidaankin sanoa, että Ilves pelaa juuri niin hyvin kuin maalivahtinsa Pitkämäki. Maestro Raimo Helminen näytti Oulun ottelussa koko kansalle taitokiekkoilun saloja paitsi parilla nätillä lätyllä niin myös parilla jäähyn arvoisella virvelöinnillä. Ei kerkiä Raimo enää ei kerkiä.

Tapparan kuuma "omien poikien" muodostama ykkönen Nieminen-Kontiola-Alanen on nyt sellaisissa liekeissä että alta pois. Tapparalaisten ainoa toive on ettei NHL ala koko kautena sen verran tärkeä mies astronautti-Ville joukkueelleen on.

Koko kauden kasassa pysynyt "kakkonen" Laine-Öhman-M.Ojanen ei häviä vertailussa ykköselle yhtään. Varsinkin uuden syntymän pelaajaurallaan kokenut Teemu Laine jaksaa painaa hyvillä tehoilla illasta iltaan. Loistavana säestäjänä toimii sentteri Öhman joka on ehkä tasoonsa nähden hiukan aliarvostettu ainakin vieraiden / lehdistön suhteen.

Kolmosella ja nelosella on vielä sellaiset latingit piipussa jotta ikävä tulee vastustajia kunhan ne saadaan laukeamaan.

Pelin tulee voittamaan se joukkue kummalla on kauniimpi logo rinnassa ja kovemmat miehet askissa eli TAPPARA! 5-2.
 
Viimeksi muokattu:

tsei_tsei

Jäsen
Melkein tekisi mieli tulla katsomaan tämä matsi, mutta Suomen cupin ylivoima taitaa viedä mielenkiinnon. Miksi muuten pelataan vasta keskiviikkona? Jos peli olisi tiistaina näkisi sekä PP-70 - Klubi 04 -pelin, että lätkämatsin. Nyt jää sinänsä ihan mielenkiintoinen paikallispeli väliin. Noh, tuleehan noita vielä.
 

tuukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintonen matsi tulossa, se on selvä. Toivottavasti J.Ojanen ja T.Chlubna tekee vähintään pari pistettä mieheen ja toivottavasti tän matsin jälkeen kukan Ilves ei enää väitä Niemistä pelkäks nelosketjun duunariks. Kumpi vie voiton nuorista taitavista senttereistä? Kontiola vai se vähä vanhempi, joka uhkaa jäädä jo ikuiseks lupaukseks...

ps.Ihan ansiokas avaus ketjulle, mutta jotenki tuntuis mukavalta jos vähä käyttäisit pilkkua sille kuuluvalla paikalla. Ei se nyt niin vakavaa oo, mutta pilkun tarkotus on auttaa lukijaa ja niille kai sääki kirjottelet.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti tuukka
jotenki tuntuis mukavalta jos vähä käyttäisit pilkkua sille kuuluvalla paikalla.

Kaiv. 7:3:

"Kuinka näet pilkun, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa snägäridiskurssia omassa silmässäsi?"


---

Mitä peliin tulee, Tapparalla kuvittelisi olevan paljon hampaankolossa kauden avauksen nöyryytyksestä. Tällä kertaa asennevammaa ei voi olla, sen sijaan jopa ylilatautuminen saattaa olla vaarana. Mutta jos Tappara onnistuu jatkamaan siitä, mihin Ässät-ottelussa jäi ja vielä ammentamaan terveellä tavalla lisälatausta revanssihengestä, tulee tappiokierteessä olevalle Ilvekselle tukalat oltavat.

Toisaalta, vaikka Ilves on saalistanut neljästä edellisestä ottelustaan vain yhden pisteen, oli joukkueen peli tappioon päättyneissä kotiotteluissa TPS:ä ja Jokereita vastaan kuulemma varsin hyvää. Että tiedä näistä nyt sitten, semminkin kun paikallispelit niin usein pyyhkivät ennakkoasetelmilla persettä.

Asiaankuuluuva arvaus: Tappara voittaa 7-4, Chlubna tekee 4 räkämaalia.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Hemmetti, että hävettää myöntää, mutta perstuntuma on se, että mikä tahansa lopputulos, paitsi Tapparan voitto varsinaisella peliajalla, olisi positiivinen yllätys. Antakoot Oikeauskoiset asenteeni anteeksi.


Mitä Tappara olisi muuten tällä hetkellä ilman Ville Niemistä? Tai toisaalta, mitä Tappara olisi tällä hetkellä, jos naftaliinista löytyisivät Niemisen lisäksi huippuvireiset Chlubna ja J. Ojanen sekä ihka oikea valmentaja?

Asiat voi lähes aina nähdä niin kuin haluaa ne nähdä.



Ranger
 
Viimeksi muokattu:

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ensimmäinen kotipeli jonka missaan. Olisivat pelanneet tiistaina.

Ei parane paukutella etukäteen, kuten ennen kauden avausta oli hieman havaittavissa. Vaikka joukkueiden kuntokäyrät ovat aivan päinvastaiset ja ehkä odotetutkin, en usko kuitenkaan Ilveksen romahtamiseen. Pitkämäki ja Lehto ovat taas avainrooleissa. Pitkämäki on vaikuttanut väsyneeltä viime aikoina. Paikallispeli sytyttää kuitenkin väsymyksestä huolimatta. Pidemmän päälle luulisi Ilveksen hankkivan nykyistä kokeneemman kakkosvahdin.

Mika Lehto ei saanut ensimmäisessä paikallispelissä kiinni juuri mitään. Nyt pitäisi saada. Näyttöhaluja ainakin riittää. Chlubnan maalitilin avautumista odotellaan edelleen. Peliesitys on parissa viime pelissä ollut jo ihan lupaava, joten eiköhän se avausmaali sieltä pian tule.

Ville ei tee tällä kertaa pistettäkään, nyt on muiden miesten aika hoitaa homma kotiin...
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Mun nähdäkseni Tapparan suurin valtti juuri Ilvestä vastaan olisi materiaalin leveys. Jos Ilves ottaa vaikkapa Villen erikoistarkkailuun, voikin joku toinen ketju/pelaaja päästä yllättämään... toisaalta aika monet muut viime kaudella loistaneet pelaajat (Kossu, Venu, lista jatkuu...) ovat olleet tähän asti ihan jäässä, siitä Jihlavan suuryllättäjästä puhumattakaan.

Henkiset tekijät sen sijaan ovat Ilveksen puolella kahdestakin syystä. Avauskierroksen "yllätystappio" *voi* olla Tapparalle pikemminkin henkinen rasite (lisää mailanpuristusta) kuin revanssihengen lähde. Toisekseen Ilveksen "syöksykierre" on jossain määrin illuusiota: kyseessähän oli neljä peräkkäistä matsia, joissa useimmat veikkaajat olivat jo ennakkoon laittamassa rastia Ilveksen vastustajien ruutuun. Ilves haluaa varmasti kääntää kurssinsa nyt "helpompaa" vastustajaa vastaan, ja uskoisin että se näkyy hyvänä asenteena ja itsevarmana pelaamisena.

Avausmaali voi olla henkisen otteen kannalta hyvin tärkeä. Jos Tappara pelaa hirveällä sykkeellä ja vyöryttää neljällä ketjulla peliä Ilveksen päähän mutta tuloksetta ja sitten Ilves pääseekin tuikkaamaan maalin, Ilves pääsee ottamaan hyvän niskalenkin ottelusta. Kummankin joukkueen pahin vaara saattaisi olla ylilataus & yliyrittäminen.

Maalivahteihin en usko ottelun kaatuvan. Pitkämäki pystyy parempaan kuin mitä esim. sunnuntain tv-pelissä nähtiin, hänen lievä haparointinsa selittynee epävarmuutena ja hermostuneisuutena muun joukkueen pelin takia. Lehto pystyy varmasti parempaan kuin mitä avauskierroksella nähtiin. Siksi uskoisin, että lukemat eivät hurjasti repeä suuntaan eikä toiseen, vaan loppulukemissa maaliero on enintään 2 maalia (viimeinen tyhjiin) - paitsi jos jompikumpi maalivahti sattuisi totaalisesti romahtamaan.

Toivoisin, että huomenna nähdään vauhdikasta ja hyvätasoista kiekkoa. Pelkään kuitenkin näkeväni kahden joukkueen tuskaista puurtamista...
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti tuukka
Kumpi vie voiton nuorista taitavista senttereistä? Kontiola vai se vähä vanhempi, joka uhkaa jäädä jo ikuiseks lupaukseks...

No no. Kolmosketjun peliajalla käytännössä täysin ilman YV-aikaa tehot 2+4=6 +1. Ei paskemmin. Joten ei tuomita Jesseä vielä ikuiseksi lupaukseksi kuitenkaan.

Tulee armoton taistelu. Toivottavasti Pessi ja Tinke pääsevät kehiin jo huomiseksi, miehiä todella tarvitaan. Muuten saattaa kyyti olla kylmää.

Jos siellä nostettiin esiin nuoret sentterit, niin meikäläinen asettelee kysymyksen toisin: Kumpi vanhoista sentteriherroista vie voiton huomenna? Molemmat sedät olleet hieman kohmeessa toistaiseksi. Eiköhän se Raipe ole.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka asia ei minulle kuulukaan, niin pakkohan tähänkin ketjuun on osallistua. Varsinkin kun peli näyttää kiinnostavan todella paljon tamperelaisia itseään.

Siis, jos Jesse Niinimäen peliesityksestä sunnuntain tv-pelissä voi jotain päätellä, ei mies todellakaan ole jäämässä ikuiseksi lupaukseksi. Tehot jäivät puuttumaan, mutta viihdettä ja hienoja jippoja tarjoiltiin yleisölle koko rahan edestä.

Ketjun avaukseen en voi välttää ihmettelemästä mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla? Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta.

Ai niin, pelihän päättynee Ilveksen voittoon niukoilla numeroilla 3-2 tai 2-1. Ikuinen lupaus tehoilee 1+1 arvoisesti.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Jussih
Ketjun avaukseen en voi välttää ihmettelemästä mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla? Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta.

Juuh, olihan tuossa valtava harppaus toissa kaudesta viime kauteen:

2002-03
Jokerit Helsinki
SM-liiga 53 7 + 5 = 12

2003-04
Jokerit Helsinki
SM-liiga 56 5 + 8 = 13

Joten kehitystä tapahtunut huomattavasti! Piste-ennätyskin parantunut roimasti yhdellä pisteellä. Aivan valtaisaa nousujohteisuutta havaittavissa. Tällä kaudella Tapparassa jatketaan kohti Jokeriaikojen pisteitä:

2004-05
Tappara, rs
12 6 + 2 = 8
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti Jussih
Ketjun avaukseen en voi välttää ihmettelemästä mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla? Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta.

Anteeksi, mutta oletko kenties kännissä? Laine vääntää kuudetta liigakauttaan ja urakehitys oli Jokereissa nimenomaan jämähtänyt paikoilleen, lähinnä peliajan puutteen vuoksi. Laine on nyt 12 ottelun jälkeen yhden maalin päässä henkilökohtaisesta maaliennätyksestään.

Koodi:
Jokerit    99/00 - 14 1+1=2
Jokerit    00/01 - 25 3+2=5
Jokerit    01/02 - 38 0+1=1
Jokerit    02/03 - 53 7+5=12
Jokerit    03/04 - 56 5+8=13
Tappara    04/05 - 12 6+2=8
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Viestin lähetti Jussih


Ketjun avaukseen en voi välttää ihmettelemästä mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla? Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta.

Älkää hermostuko arvoisat palstaveljet tässä on vain yksi esimerkki sitä valtaisasta kiekkotietämyksestä josta Kerhon kannattajat ovat kuuluisia. Aiheesta enemmän HPK-Pelicans otteluketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Nimimerkki Jussih ilmeisestikin ihmettelee, että mitä tämä uudelleensyntyminen tarkoittaa. Jos jääkiekkoilija kokee uudelleensyntymisen niin tämähän tarkoittaa sitä, että hän olisi joskus saanut jotain aikaankin jäällä. Laineen osaltahan näin ei ole ennen tätä kautta käynyt.

Viestin lähetti Kirveellä töitä
Älkää hermostuko arvoisat palstaveljet tässä on vain yksi esimerkki sitä valtaisasta kiekkotietämyksestä josta Kerhon kannattajat ovat kuuluisia. Aiheesta enemmän HPK-Pelicans otteluketjussa.

Kiitos imartelusta, arvon kiekkotietäjämme.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Viestin lähetti Tribal
Nimimerkki Jussih ilmeisestikin ihmettelee, että mitä tämä uudelleensyntyminen tarkoittaa. Jos jääkiekkoilija kokee uudelleensyntymisen niin tämähän tarkoittaa sitä, että hän olisi joskus saanut jotain aikaankin jäällä. Laineen osaltahan näin ei ole ennen tätä kautta käynyt.



Kiitos imartelusta, arvon kiekkotietäjämme.


Onhan se jo jonkunlainen saavutus(syntymä) pelaajauralla, että nousee junnuista edustukseen, saa siellä peliaikaa. Arvoa ei ainakaan alenna se jotta joukkue oli Jokerit.
Kuten kaikki (tai ainakin osa) meistä tiedämme Teemu Laine nousi edustukseen lupaavana pelimiehenä, jymähti neloseen pieneen rooliin lupauksista huolimatta. Siirtyi viime kauden jälkeen Tapparaan, annettiin vastuuta ja mies käytti tilaisuuden hyväkseen ja tältä pohjalta voidaan puhua uudelleensyntymästä.

Kaada vain itsellesi Tribal. En ole tietääkseni mainostanut itseäni minään kiekkotietäjänä varsinkaan kun kyseinen kunnia menee erään Kerholaisen mielestä teidän, Ilveksen ja Lukon kannattajille. Yrittäkää pitää taso korkealla minä pidän ainakin peukkuja teidän puolestanne.

Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi Tappara voittaa Ilveksen 5-2
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Tribal
Nimimerkki Jussih ilmeisestikin ihmettelee, että mitä tämä uudelleensyntyminen tarkoittaa. Jos jääkiekkoilija kokee uudelleensyntymisen niin tämähän tarkoittaa sitä, että hän olisi joskus saanut jotain aikaankin jäällä. Laineen osaltahan näin ei ole ennen tätä kautta käynyt.

Ei vaan Jussih kirjoittaa :" Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta."

Ja tämähän on ihan täyttä skeidaa. Kannattaisi lukea niitä tekstejä. Jussih väittää että ura on ollut selkeästi nousujohteinen kokoajan, kun taas tilastot väittävät AIVAN jotain muuta.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Viestin lähetti eagle
Ei vaan Jussih kirjoittaa :" Miehen koko (lyhyt) ura on ollut selkeästi nousujohteinen eikä kehitys Tapparassa ole poikennut mihinkään suuntaan aiemmasta."

Jussih kirjoittaa myös "mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla?" Tästä on helppoa päätellä, että juuri tämä uudelleensyntyminen herättää hänessä kummaksuntaa, vaikka seuraavassa lauseessaan hän puhuukin jo tavallaan muusta asiasta.

Kirveellä töitä:lle: Olen hyvin tietoinen Laineen taannoisesta nousemisesta Jokereiden kovaan edustukseen ja siitä millaisena "kohupelaajanakin" Lainetta pidettiin. Itse en kuitenkaan pidä pelaajan uudelleensyntymisenä sitä, että on joskus murtautunut edustukseen (vaikkakin kovassa joukkueessa) ja sitten kun joskus tulevaisuudessa saa putken auki niin se olisi sitten kuin syntyisi uudelleen. Tulkintatapoja on tietysti monia.

Uudelleensyntyneeksi pelaajaksi laskisin esimerkiksi Jani Hassisen joka oli 90-luvun puolivälin jälkeen täysin pitelemätön Kerhossa, vajosi Jokereissa täysin pimentoon kunnes Tapparassa alkoi maaliverkot taas heilumaan, vaikka sielläkin ensimmäinen kausi ei kovin hyvin sujunut. Tässä on ihan selkeä uudelleensyntyminen kyseessä. Nyt eletään Hassisesta puhuttaessa mahdollista uutta uudelleensyntymistä. Vuodet Ruotsissa eivät ainakaan tilastollisesti ihan putkeen menneet vaikka mestaruus meriittilistaan tulikin. Nyt Hassinen on takonut HPK:ssa 3-4 ketjujen roolista alkukaudessa 6+2 pistettä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Tribal
Jussih kirjoittaa myös "mistä hel**tin uudelleensyntymästä pelaajana ketjun avannut nimimerkki puhuu Laineen kohdalla?" Tästä on helppoa päätellä, että juuri tämä uudelleensyntyminen herättää hänessä kummaksuntaa, vaikka seuraavassa lauseessaan hän puhuukin jo tavallaan muusta asiasta.

Eli jos kirjoitan 100 riviä paskaa, yhden rivin asiaa, niin viesti on täysin asiallinen?

Sinä väitit että Jussih'n viestin keskeinen asia olisi tuo uudellensyntymä. Kuitenkin tämän uudellensyntymisen perustelumattomuus johtuu Jussih'n mukaan siitä että Teemu Laine on ollut jyrkästi nousujohteinen. Eli vaikka tuo uudellensyntyminen ei pitäisi paikkaansa, niin perusteet ovat ihan päin persettä.

Jos siis väitän että merivedessä on suolaa koska kävin itse eilen kaatamassa sinne(mereen) suolapurkin, niin olen oikeassa? Koska merivesihän on suolaista jos se mitataan, ei syyllä niin väliä.

Kumma kuinka vaikeaa myöntää olleensa väärässä joillekkin, pakko yrittää epätoivoisesti väittää vastaan, vaikka tässäkin tapauksessa argumentit ovat tasoa "musta tossa ekassa lauseessa vähän puhutaan, ei niistä muista kannata välittää, tää eka lause pätevöittää kaiken".

Edelleen väite kuului "Teemu Laineen ura on ollut jyrkästi nousujohteista", onko se ollut vai ei? Ja jos se on esim. hypännyt tilastojen valossa huomattavasti eteenpäin, niin missä vaiheessa? Aivan, Tapparassa.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Viestin lähetti eagle
Kumma kuinka vaikeaa myöntää olleensa väärässä joillekkin, pakko yrittää epätoivoisesti väittää vastaan, vaikka tässäkin tapauksessa argumentit ovat tasoa "musta tossa ekassa lauseessa vähän puhutaan, ei niistä muista kannata välittää, tää eka lause pätevöittää kaiken".

Edelleen väite kuului "Teemu Laineen ura on ollut jyrkästi nousujohteista", onko se ollut vai ei? Ja jos se on esim. hypännyt tilastojen valossa huomattavasti eteenpäin, niin missä vaiheessa? Aivan, Tapparassa.

Ihme jankausta. Itsehän otin kantaa ainoastaan siihen, mitä tulkitsin Jussih:n ajaneen viestillään takaa eli onko Laineen urakehitys ollut uudelleensyntynyttä. Sitähän se ei ole ollut. Nousujohteista ura on ehdottomasti ollut Tapparassa, ainakin tähän mennessä. Ei kai tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä?
 

ippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko HPK-leirissä liikaa vapaa-aikaa, vai eikö tosiaan löydy parempaa tekemistä?

---

Paikallispeliä en ole odotellut yhtä paljoa sitten 90-luvun lopun (lukuunottamatta playoff pelejä ja viirin-nosto-ottelua, jossa mielenkiinto oli kuitenkin kankaanpalassa vastustajan sijaan). Ainoa tunnelmaa latistava tekijä on, että viikon päästä on revanssi. Kiitos muuten Ilveksen toimistolle jossa olivat kuulemma suostuneet muuttamaan Tappara Fan Clubille myytävät liput C2:sta C3:een!

Uudestisyntynyt Laine voisi sytyttää vihdoin Venäläisen ja Koskenkorvankin. Venäläisen pelaamisessa viime vuoteen verrattuna näkyisi olevan pientä kankeuden merkkejä. Kun kiekossa onnistumisen ja epäonnistumisen raja on hienoinen, voi pienikin ylikunto vetää tuloksen äärilaidasta äärilaitaan. Mä luulen että Venäläinen on nimenomaan nostellut kesällä puntteja hieman liikaa, hakiessaan aina vaan parempaa ja parempaa tulosta. Kun jalat on tukossa, menee pääkin tukkoon joka heijastuu käsiin, jotka jäätyvät. (kemiallinen kaava: J- * P- = K-- (J=jalat, P=pää, K=kädet))

Koskenkorva voitti Tapparan harjoituspelien pistepörssin. Meno näyttää yhtä vauhdikkaalta, mutta mikä klikkaa? Yrittämistä on ja ketjukaveritkin ovat pelanneet sujuvasti, mutta jotenkin Kossu ei löydy edes maalipaikoilta, saati että saisi sisään. Dejavu ja viime syksyn Janne Ojanen odottaessaan 600 pinnan täyttymistä. Nyt voisi Janne käydä johonkin maaliin pyytämässä Kossulle syöttöpinnaa tai vaikka väittää että Kossun lavasta ohjautui maaliin, niin gorilla hyppää Chlubnan selässä olevan apinan seuraksi. (kemiallinen kaava: Y+ * G+ = KP-- (Y=yrittäminen, G=gorilla, KP=ketsuppipullo)).

Lehto pitää nollan, Pitkämäki ei.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Tribal
Ihme jankausta. Itsehän otin kantaa ainoastaan siihen, mitä tulkitsin Jussih:n ajaneen viestillään takaa eli onko Laineen urakehitys ollut uudelleensyntynyttä. Sitähän se ei ole ollut. Nousujohteista ura on ehdottomasti ollut Tapparassa, ainakin tähän mennessä. Ei kai tässä asiassa ole mitään epäselvyyttä?

Näin juuri. Ei ole uudelleen syntymistä, vaan uuden askeleen ottaminen. Jotkut käyttävät vastuunsa hyvin, jotkut eivät. Laine on ainakin toistaiseksi käyttänyt hyvin lisävastuun minkä Tappara antanut, katsotaan miten jatkossa.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tästä ottelusta alkaa Ilveksen uusi nousu. Tapparaa viedään taas kuin pässiä narusta. Ilves on sisuuntunut viime pelien tappioista ja Tapparan lataus menee yli. Ilves voittaa, riippumatta siitä saadanko tinke tai pesonen kehiin. Ilves siis voittaa 2-5.
Thomas ei tee Tapparalle yhtään häkkiä, sen sijaan Ilveksen Turunen tekee hattutempun ja rankaisee Tapparaa. Huomenna nähdään, kuinka Ilves murisee ja Tapparan pelaajilla päässä hurisee.....ja pahasti.... :)
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Toivottavaa olisi, että Ilves saa Pesosen ja Peltomaan kehiin. Muussa tapauksessa ollaan turhan kapealla materiaalilla liikkeellä. Tämän lisäksi henkilökohtaiset virheet olisi nyt saatava pois. Niistä on rokotettu aivan liian monta kertaa viimeisten pelien aikana.

Mielenkiintoista nähdä millä koostumuksella Ilves peliin lähtee. Etenkin jos Peltomaa ja Pesonen eivät ole kehissä on Ilveksen hyökkäysmateriaali todella kapea. Erityisen vaikea tilanne on siksi, että heti torstaina on seuraava peli, eikä oikein ole varaa peluuttaa ketään kahdessa ketjussa ainakaan läpi ottelun. Neljällä ketjulla pitäisi pystyä menemään, mutta niin kauan kuin Jäminki-Miettinen parivaljakko pelaa yhtä heikosti kuin tähän asti, on nelosen jäällä ollessa koko ajan pelko perseessä. Kummallakaan ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole oikeastaan mitään eväitä pelata korkeammallakaan, jolloin kaksikkoa ei oikein voi hajottaakaan.

Veikkaus ottelusta on että rankkareihin mennään tilanteessa 3-3. Ilveksestä veikkaan Kariyan ja Niinimäen olevan tulessa, Tapparan parhaiksi heittäisin Niemisen. Lisäksi Venäläinen avaa kauden maalitilinsä (eikös ne tehot 0+1 olleet tähän mennessä).
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Yksi asiahan on jokatapauksessa varmaa. Marko Ojanen nimittäin tekee takuuvarmasti sen yhden takuupisteen Ilvestä vastaan. Nollile siis Tappara ei jää missään tapauksessa.

-ipa rules
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Viestin lähetti Beast
Tästä ottelusta alkaa Ilveksen uusi nousu. Tapparaa viedään taas kuin pässiä narusta. Ilves on sisuuntunut viime pelien tappioista ja Tapparan lataus menee yli. Ilves voittaa, riippumatta siitä saadanko tinke takaisin.

Thomas ei tee Tapparalle yhtään häkkiä

Thomas tuskin tekee yhtään häkkiä kun pelaa Jokereissa. Tomas Chlubna sen sijaan saattaa osuakin.

Toivottavasti tiukka tuomarilinja edelleen jatkuu, joilla vastustajien paras ase eli kahvaaminen eliminoidaan Tapparaa vastaan pois. Tämä tiukentunut tuomarilinjahan on Tapparan 7 ottelun pisteputken tärkeimpiä tekijöitä, joka taas on johtanut joidenkin kahvajoukkueiden, kuten Ilveksen tappioputkiin.
 

twins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Älykkäästi pelaava
Peli on niin selvästi Tapparalle kallellaan, että voisin lähteä jo hallille. Enpä ole minäkään montaa kertaa viimevuosina paikallista näin paljoa odottanut. Ehkä syy on se, että viime vuosina vastusta ei Ilveksestä ole juuri ollut ja nyt on se vedenjakaja Ilveen ekan matsin voiton jälkeen, että mihkä nämä tästä kääntyy. Ilves vootollaan voisi saada yliotteen. No joo, aika utopiaa..
Niämine, se viimeistään tekee tästä pelistä ison.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös