Täällä onkin jo melko pitkälti kerrottu kuka eilen vei ja kuka vikisi.
Mutta huomioitavaa oli se Tapparalaisten taistelun, halun ja uhrautumisen määrä etenkin ensimmäisessä ja toisessa erässä. Kiekon eteen heittäydyttiin, ylivoimilla tehtiin kaikkensa, ettei kaveri saa kiekkoa viivan yli, jokaisesta kiekosta kamppailtiin tosissaan ja ennen kaikkea taklattiin. Mäkisen Markon en muista kahteen vuoteen yrittäneen taklausta saati sitten osuvan, mutta eilen oli toisin. Myös Nurmi, Mäntylä, Viinanen + monta muuta laittoivat kroppaa likoon oikein tosissaan.
Toisessa erässä oli mielenkiintoista seurata miten Tappara pyrki nopeilla pystysyötöillä läpiajoihin ja nopeisiin ylivoimahyökkäyksiin. Monta kertaa sekä Virkkunen että Vertala olivat pakkien takana karussa, mutta ainoastaan kerran päästiin puhtaaseen läpiajoon. Siinäkin Vertalaa koukattiin siinämäärin, että hän ei kunnon yritystä saanut aikaan. Oli todellakin uutta minulle, miten Tappara oikein haki kyttääjillä maalipaikkoja, nautittavaa.
Sitten Whitelle risuja. Mies kierrettiin puolenkymmentä kertaa laidan puolelta ja White jäi kuin seisomaan. Peliä hän ei osaa avata juuri ollenkaan, kovasti kuitenkin koittaa. Pukan ja Whiten ero onkin juuri se, että Pukka tietää minkä osaa ja pelaa niin hyvin kuin osaa. White taas koittaa liian hienoja pystysyöttöjä, kun taidot riittävät pakkipakki-syöttöön, pleksin kautta keskialueelle tai metrin syöttöön hyökkääjälle.
Toisessa erässä alkoi suorastaan jo naurattamaan, kun Tapparan puukätisimmätkin pelaajat pelasivat aivan huikealla itseluottamuksella ja kynäilivät hyökkäyspäädyssä. Kolmannessa erässä Tappara alkoi pelata sitä tyypillistä "johdossa kolmanteen erään" -peliään, mutta tällä kertaa melkein erän puolivälissä liike loppui ja Blues oli päästä vielä lähelle.
Lehto oli tänäänkin mies paikallaan. Oli monessa tilanteessa vain kovin tyytymätön puolustuksen otteisiin. Ainakin pää nyki siihen malliin, sapiskaa pakeille tuli.