Tappara 07/08-Paljon tulijoita?

  • 165 371
  • 420
Tila
Viestiketju on suljettu.

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Virkki tuli vahvistamaan KooKoota loppukaudesta ja epäonnistui pahasti. Hän tuntui olevan aivan hukassa varsinkin liukkaampien hyökkääjien kanssa, ja tämä sentään oli Mestiksessä. En oikein voi kuvitella ko. pelaajalle ruusuista uraa SM-liigassa, mutta mistäpä näistä aina tietää. Onnea kuitenkin matkaan.

Mielenkiintoista on myös se, että saako Rahikainen pyristeltyä itselleen liigasopimuksen.
 
Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
Tappara näemmä satsaa tällä kaudellä määrään eikä laatuun. Oranssien taikalasienkaan läpi ei pysty odottamaan suurta ensi kaudella.

Tekeekö Tappara "ilvekset" ja taistelee säälipleijaripaikoista ensi kaudella..
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pidän todella suurena ihmeenä, jos yksikään näistä herroista saa sopimuksen. Ringissä on nyt jo 16 (+ kaksi junnua) hyökkääjää ja kahdeksan pakkia. Hyökkäys on täynnä ja puolustukseen on varmasti tulossa vielä kahden ensimmäisen parin mies. Leveyttä ei sielläkään siis juuri tarvita, ei ainakaan Virkin ja Akkasen tasoisia.

Sitä pakkivahvistusta odotellessa. Huhuttu kanukki olisi erittäin tervetullut vahvistus.
 
muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Akkasta seuranneena en pitäisi edes ihmeenä, jos mies paikkansa Tapparan takalinjoilta lunastaisi.. riippuu tosin paljon siitä, ketä Tapparaan ollaan vielä hankkimassa, tällä hetkellä puolustus on aika heppoisen oloinen.

Akkanen pelasi hyvän kauden Jokipojissa (5+11, +18), sai paljon jääaikaa ja vastuuta.. oli enemmän puolustava kuin hyökkäävä puolustaja. Juuso tarjoilee kovia taklauksia, muttei ole kiekon kanssa mikään maailmanluokan virtuoosi. Vielä kuitenkin kohtalaisen nuori ja kehittyvä pelaaja.

Mutta ei itseä tässä kohtaa haittaisi ollenkaan, vaikka Akkanen sopimusta vaille jäisikin..sillon suunta olis takaisin Joensuuhun ja täällä on ainakin tarvetta!

Jaatinenkin on pelannut kauden Jokipojissa, kehittyvä pelaaja siinäkin. Pelasi viime kauden Kajaanissa ja onnistui varsin mukavasti..mainittakoon vielä, että kävi viime kauden aikaan asepalvelusta, joten siihenkin nähden varsin mukava kausi!

Virkkikin on ollut välillä Joensuussa, enemmän oli jo silloin odotuksia..mutta taisi pelata silloin ainakin paremmin kun tällä kaudella Kouvolassa..
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Virkin ura ollut juniorivuosista pahasti laskusuunnassa, eikä kurssin kääntöä valitettavasti ole näkyvissä. Entinen juniorimaajoukkueiden kiekollinen pakki on kangistunut pahasti, enkä jaksa uskoa että liike riittäisi liigatasolle. Viime kausi meni pahasti penkin alle ja floppasi odotuksiin nähden jopa mestiksessä. Mutta kuitenkin toivotetaan miehellä onnea uralle, tuskin kuitenkaan vielä porkkanahousuissa.

Rahikainen kovan työmoraalin omaava duunari, joka ei pelkää pelata kovaa. Mutta onko haalarimiehelle enää käyttöä Tapparan rosterissa, sillä työntekijöitä kolmos-/nelosketjuista löytyy vaikka muille joukkueille myytäväksi? Tapparalta löytyy niin Kiilholmaa, Pyymäkeä, Venua tai vaikka Niemisen Nikoa.

Jaatinen iski ihan hyvät tehot viime kaudella Hokin paidassa, enkä ollut lainkaan yllättynyt tämän miehen paluusta. Mahdollisuuksia kolmosketjuun, mutta mielestäni paikalliselle lahjakkuudelle ei enää nelosketjusta kannata paikkaa tarjota. Jos näin käy niin pienempää seuraan kokeilemaan tai takaisin mestikseen kehittymään vuodeksi ja sitten tervetuloa minun Tapparaani. Mielelläni toki näkisin vanhemman Jaatisen Tapparan paidassa jo ensi kaudella, sillä onhan kaverilla luvassa erilainen ura kun pikkuveli Tanelilla, joka sai potkut kesken kauden HPK:n a-junioreista.

Akkanen minulle tuntematon kaveri, joten en kommentoi kaverista mitään.

Mitäpä muut mieltä, kun tutkin tässä liigan harjoitusrinkiä ja sieltä löytyy nimi Joonas Koskinen. Kaverilla ei ole sopimusta liigaan ja olin kyllä hieman pettynyt että miksi näin on. Oli sen verran maaginen kaveri viime kaudella näkemissäni a:n peleissä ja teki välillä kiekon kanssa mitä tahtoi, vaikka kokoa ei hirveästi olekkaan. Mielestäni Koskiselle tarvisi antaa sopimus tai sitten päästää kehittymään mestikseen (vaikka lempäälään), sillä tässä miehessä näen tulevaisuuden ykkös-/kakkosketjun hyökkääjän.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mutta onko haalarimiehelle enää käyttöä Tapparan rosterissa, sillä työntekijöitä kolmos-/nelosketjuista löytyy vaikka muille joukkueille myytäväksi? Tapparalta löytyy niin Kiilholmaa, Pyymäkeä, Venua tai vaikka Niemisen Nikoa.

Tapparan edes jollain tasolla fyysisiksi luokilteltavat hyökkääjät on nopeasti lueteltu. Yllämainittujen lisäksi Nurmi taklaa ja loistava maskimies, mutta hänen panostaan kaivataan ennen kaikkea maalinteossa. Fyysisistä kavereista ainoastaan Niemisellä on kokoa hyvän asenteen lisäksi. Kyllä ensi kauden Tappara on harvinaisen köykäinen, kun aiempiin vuosiin vertaa. Taitaa puolustuksenkin fyysisimmat olla pienikokoisimmasta päästä (Koistinen ja Uitto).

Räikkä kirjoitti:
Mitäpä muut mieltä, kun tutkin tässä liigan harjoitusrinkiä ja sieltä löytyy nimi Joonas Koskinen. Kaverilla ei ole sopimusta liigaan ja olin kyllä hieman pettynyt että miksi näin on.

Koskisella oli hieno kausi A:ssa ja siitä syystä hän on nyt harjoitusringissä. 16 hyökkääjää on kuitenkin jo saanut sopimuksen ja Koskinen mahtuu vielä yli-ikäisenä junnuihin. Liian montaa nuorta ei voi yhdellä kaudella nostaa liigaympyröihin. Toisaalta esim. Hölli oli viime kaudella pettymys ja hänellä on silti jo liigasopimus. Eiköhän Koskinen pääse harjoituspeleissä jäälle osoittamaan, että hän on valmis saamaan minuutteja myös miesten liigassa.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Katsos, Riku jonkinmoisella try-outilla Tapparaan.
Saas nähdä miten käy, tsempistä ja yrityksestä se ei ainakaan jää kiinni Rikun kohdalla.

Oikein roolitettuna olisi varmasti 3-4 ketjun hyökkääjiä SM-liigassa, JYPissä Alatalon käytössä ei juuri hyötyjä saatu, maalin edessä hyvä ja röyhkeä, menee sinne maalille maksoi mitä maksoi.
Jos Riku sattuisi pääsemaan mukaan Tapparan jengiin en yhtään ihmettelisi jos miehelle faneja sielläkin riittäisi, toki varmaan myös negaa niskaan koska taitaa Tapparakin elää eräänlaista murrosvaihetta ja kun johonkin tottuu niin muutos voi alkuunsa sattua.

Onnea Rahikaiselle matkaan ja toivottovasti ärsytät vastustajaa edes jossain jengissä ensikaudella.
 
Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Akkasta seuranneena en pitäisi edes ihmeenä, jos mies paikkansa Tapparan takalinjoilta lunastaisi.. riippuu tosin paljon siitä, ketä Tapparaan ollaan vielä hankkimassa, tällä hetkellä puolustus on aika heppoisen oloinen.

Akkanen pelasi hyvän kauden Jokipojissa (5+11, +18), sai paljon jääaikaa ja vastuuta.. oli enemmän puolustava kuin hyökkäävä puolustaja. Juuso tarjoilee kovia taklauksia, muttei ole kiekon kanssa mikään maailmanluokan virtuoosi. Vielä kuitenkin kohtalaisen nuori ja kehittyvä pelaaja.

Mutta ei itseä tässä kohtaa haittaisi ollenkaan, vaikka Akkanen sopimusta vaille jäisikin..sillon suunta olis takaisin Joensuuhun ja täällä on ainakin tarvetta!

Lähempää Juuson otteita seuranneena sopisi hyvin Tapparan takalinjoille. Kovuutta (puhdasta) löytyy ja moni hyökkääjä tulee vielä löytämään itsensä makuuasennosta ilmat pihalla. Asenne kaikin puoli kohdallaan ja ura nousussa.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Lähempää Juuson otteita seuranneena sopisi hyvin Tapparan takalinjoille. Kovuutta (puhdasta) löytyy ja moni hyökkääjä tulee vielä löytämään itsensä makuuasennosta ilmat pihalla. Asenne kaikin puoli kohdallaan ja ura nousussa.

Nyt täytyy kyllä kommentoida, yksinkertaisesti et ole voinut seurata samaa J.Akkasta joka on Raumalta lähtöisin... Kaverihan liikkui jo junnuna pivien ja taivaan välissä, eikä peliesityksiä voinut kehua. En montaa hänen peliään viime kaudelta nähnyt, mutten kyllä voi sanoa kaverin muuttuneen parempaan niissä peleissä jotka näin. Jos Akkanen saa ihan mistä tahansa liigajoukkueesta pelipaikan on sm-liigan taso mennyt todella alas.
 
TM

Pelaajakortin mukaan kyseessä siis ns. perusvarma puolustaja. Siitä huolimatta viime kaudella on tullut yhtäkkiä kovat tehot 5+11 pinnaa. Jospa on soitellut Ralelle ja kysellyt mahdollisuutta päästä mukaan vähäksi aikaa. Raumalta tuttuja kun ovat.

Edit: muumijo olikin jo aikaisemmin myös kommentoinut.
 
Viimeksi muokattu:

Hagu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt täytyy kyllä kommentoida, yksinkertaisesti et ole voinut seurata samaa J.Akkasta joka on Raumalta lähtöisin... Kaverihan liikkui jo junnuna pivien ja taivaan välissä, eikä peliesityksiä voinut kehua. En montaa hänen peliään viime kaudelta nähnyt, mutten kyllä voi sanoa kaverin muuttuneen parempaan niissä peleissä jotka näin. Jos Akkanen saa ihan mistä tahansa liigajoukkueesta pelipaikan on sm-liigan taso mennyt todella alas.

Täytyy kommentoida takaisin. Kyllä, kyseessä on juuri sama J. Akkanen. Jos katsotaan yleisesti Rauman Lukon junnuja niin ei kovin moni ole juniorina ollutkaan mikään tähti. Muualle lähdetään kehittymään ja myös Akkasen kohdalla tämä on onnistunut. Paha loukkaantuminen hieman tosin sotki kuvioita mutta kaveri on ehdottomasti tulevaa liiga-tasoa eikä tämä siis tarkoita liigan tason laskeneen.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Akkanen on kyllä aikamoisia kehitys askeleita saanut ottaa jotta paikka liigajoukkueessa aukeaisi, tosin täysin mahdollistahan tämä on. Loukkaantuminen on saatanut jopa auttaa Akkasen uraa sillä loukkaantuneena kaveri oli jopa yllättävän nöyrä ja pystyi jopa keskustelemaan "sivuunkirjoittaneen" kanssa mutta ennen loukkaantumista olisi kyllä vaatinut todella ison hanan päähänsä. Nöyryyttä mies nimenomaan tarvitsi kentälle ja sen ulkopuolelle ja jos sitä on samanlaisesti kuin loukaantuneena niin ehkä miehestä vielä liigakiekkoilija voi tullakin.
 
TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tiedä sitten onko varsinaisesti tulijoita, mutta Tapparan luisteluharjoitusvahvuuteen Lempäälään liittyvät seuraavat uudet pelaajat:
http://www.tappara.fi/uutiset/070605.html

Nyt on tullut uusi juttu jossa Rale mainitsee mm. seuraavaa:

"– Virkki ei jatka meidän mukana, ja Rahikainen ei ainakaan näillä näkymin ottanut tryoutia vastaan vaan haluaisi suoraan sopimuksen, ja se taas on seurajohdon asia mitä tehdään. Jaatinen ja Akkanen neuvottelevat nyt siitä mikä heidän palkkansa olisi, jos he pystyisivät elokuun tryoutin selvittämään. Eli jos siitä asiasta päästään yksimielisyyteen, niin sillon he tulevat elokuussa jatkamaan meille tryoutille, paljastaa Urama."

http://www.tappara.fi/uutiset/070620.html
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA

Antti Jaatinen ja Juuso Akkanen olivat etukäteisveikkailuissakin ne kaksi potentiaalista yrittäjää joukkueeseen. Rahikainen on tietysti huomannut Lempäälän luistelukoulussa matkan olevan liian pitkä joukkueeseen edes try-outin kautta. Jarno Virkki oli puhtaasti paikkaamassa armeijansa aloittaneita.
 
Hurrikaani22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk/Blues/Jyppi
Tappara 07/08

Andre Benoit Tapparan Puolustukseen..Ahl Mestari Joukkoeessa pelasi viime kauden..tehoilla 10+21 64 ottelua. Andre Benoit 178/87 06.01 1984 St.Albert Canada
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Tappara ei jäänyt sivusta katsojaksi sittenkään ulkomaan apuja katellessa.
Nuori on kaveri joten ei varmaan hirveitä kuitenkaan kannata odottaa häneltä.
Aika poikasilla ollaan lähössä ens kauteen.
Saas nähä tuleeko sieltä vielä joku kokenut näyttämään mallia.
Ei ehkä olisi pahitteeksi..
 
kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
No jaa, meikäläinen sai Benoit'sta semmoisen kuvan että on AHL:ssä kantanut jo vastuuta ja tehnyt ihan hyvät tehot pakiksi. Veikkaisin että onnistuneimpia ulkomaalaisia pakkihankintoja liigaan ensi kaudeksi. Onnea vaan.
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Joo mitä tos pikkasen etsin tietoa niin pätevä mies pitäs olla tuossa yv touhussa.
Mutta omassa päässä vissiin pikkase kassalla.

"Benoit is not tall, his skating and foot speed aren't great, he doesn't play an overly physical game and he needs work in his own end. But he excels at moving the puck, passing, shooting and offensive instincts. Very solid on the PP."

Saas nähä itellä kun ei ole tapana lynkata ennenkö kaveri on saanut näyttää taitonsa. Ihan hyvältä toi kuulostaa.
Joku fyysinen pakki ois kova sana nykyiseen pakistoon..
 
Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voisit melkein pestautua Jatkoajan viralliseksi sopimusuutisoijaksi / tulopuolen pelaajaspekuloijaksi..

Jos vertaa viime päivien pelaajavirtaan SM-liigaan päin, tämä pelaaja menee puolustuspuolella ehdottomasti kärkeen. Tehojen puolesta mahdollisuudet täyttää C. Murphyn jättämä kiekollisen staran aukko liigassa. Ehdottoman hyvä hankinta, olisi kelvannut Kuopioonkin.
 
Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
Loistava uutinen juhannukseksi tämä Benoit:in jo kauan odotettu sopimus. Tätä myötä Tapparan puolustus kestää vertailun liigan kärkijoukkueiden kanssa. Sillä meillähän on nyt lähes neljä EHT tasoista puolustajaa, muutama huippulupaus ja pari keskinkertaista jyrää. Yksi Clarke tai Henry vielä tuohon ja puolustuksemme on paperilla liigan ehdotonta eliittiä.

Tappara:
Benoit-Aalto
Grönvall-Salmela
Koistinen-Pentikäinen
Ilvonen-Uitto

Kärpät:
Laamanen-Mikkola
Loponen-Jaakola
Korpikari-Ylönen

Jokerit:
Tuulola-Jokela
Kauppinen-Kuparinen
Helenius-Kalteva
Kulmala-

HIFK:
Laakso-xxx
Kovanen-Heikkinen
Eskelinen-Turunen
Seppänen-Holmberg
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Loistava uutinen juhannukseksi tämä Benoit:in jo kauan odotettu sopimus. Tätä myötä Tapparan puolustus kestää vertailun liigan kärkijoukkueiden kanssa. Sillä meillähän on nyt lähes neljä EHT tasoista puolustajaa, muutama huippulupaus ja pari keskinkertaista jyrää. Yksi Clarke tai Henry vielä tuohon ja puolustuksemme on paperilla liigan ehdotonta eliittiä.

Tappara:
Benoit-Aalto
Grönvall-Salmela
Koistinen-Pentikäinen
Ilvonen-Uitto

Kärpät:
Laamanen-Mikkola
Loponen-Jaakola
Korpikari-Ylönen

Kärppien pakistoon on vielä turha vertailla, ne pystyy tarvittaessa kevyesti ostamaan tuohon vielä parikin huippujannua. Meidän pakkipareista luulen, että Uitto ajaa näytöillään Pentikäisen edelle Koistisen pariksi.
 
Mikko99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Plymouth Argyle
Siitä Clarkesta ja Henrystä, onkos niillä sopimus ensi kaudeksi jostain muualta, Tapparasta, vai onko ne vielä vapaita agentteja?

Kyllä Tapparan puolustus kilpailee Kärppienkin kanssa, ja varsinkin jos jompikumpi
yllämainituista herroista (tai vaikka Pusitola, Mäntylä yms.) tulee mukaan, jäävät muut joukkueet kyllä pakeissa jälkeen.
 
Eepi

Tapparaan ei näillä näkymin enää ole tulossa yhtään vahvistusta, vaan näillä mennään. Clarkea on moneenkin suuntaan huhuiltu, mutta Henrystä ei ole mitään kuulunut. Siltikään mies ei varmaankaan Tapparassa jatka.

Puistolalla jatkuu sopimus HV:ssa, ja Mäntylä teki kontrahdin Frölundaan. Myös julkisuuteen on annettu tieto, että tällä mennään, kun kausi alkaa, toki Mikki myös mainitsi, että hyökkäys on aika nuori, että jos sinne tarvitaankin kokemusta. Mutta se onkin kuulemma syksyn asioita, eikä tarkoita että ketään välttämättä tulisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös