En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta varoituksen sanana muille Tampereelle suuntaaville jääkiekkofaneille tahtoisin kertoa seuraavan tapauksen.
Menimme Tampereelle Raumalta katsomaan Tappara-Lukko –ottelua, 22.3. Ensimmäisellä erätauolla päätimme mennä ulos hallista juomaan oluet, jotka meillä oli mukana. Saatuamme pullot auki, tuli järjestysmies ja käski mukaansa minut, ja kaksi kaveriani. Matka päättyi järjestysmiesten koppiin, jossa n. kymmenen hengen jonossa odotimme että ystävämme poliisi kirjoittaa meille 10 päiväsakkoa. Onneksi olen itse opiskelija, jolloin oma sakkoni jäi 400 markan suuruiseksi.
Mikään selitys ei auttanut. Suomen lakihan EI kiellä julkisella paikalla juomista. Tampereen kaupungin järjestyssääntö kieltää. Minulla eikä ystävilläni ollut kenelläkään minkäänlaista tietoa asiasta. Muutama matkassa mukana ollut oli kuullut asiasta aikaisemmin. Poliisitkin valittelivat asiaa, että tämä nyt on näin, ja harmi että näin pääsi käymään.
Jotenkin hommasta paistoi läpi vierailijoiden vastaisuus, kun järjestysmiehen silmä huomasi herkemmin sinikeltaisiin pukeutuneen juomisen, kuin kirvespaitaan sonnistautuneen. Jonossa ei yhtään Tapparanmiestä sitten näkynytkään.
Raumalla (ainakin) hallin ulkopuolella voi juoda, jos järjestysmies sattuu näkemään, niin ehkä kaataa pullon pois. Ei yleensä. Raumalla muutenkin on perinne pitää katsomossa ”piilopulloa”, ja tätä käyttävät sekä herrat että duunarit.
Eikö enää riitä että tuntee Suomen lain? Vaan pitäisi tietää kaikki mahdolliset järjestyssäännöt Tampereelta? Mikä mahdollisuus minulla on Raumalla asuvana tietää Tampereen järjestyssäännöt? Pitäisikö Suomen kouluihin ottaa Kalevalan ja Sinuhe egyptiläisen lisäksi kaikkien luettavaksi Tampereen järjestyssäännöt? Pistäisivät edes valtateitten varsille kyltin ”Tervetuloa Tampereelle, Suomen viimeisimpään punaniskakaupunkiin, missä kaikki hauska on kiellettyä sakon uhalla. Äläkä perkele yritä ainakaan juoda täällä!”.
Niin iso paskanmaku jäi suuhun, että harkitsen tarkkaan Tampereelle päin menemistä seuraavan kerran. Jahtaisivat saatana suurrikollisia, eikä selvinpäin olevia hyvinkäyttäytyviä jääkiekkofaneja.
Vituttaa.