Tammikuun pelaaja

  • 7 633
  • 62
Tammikuu ohi, ketä veikkaatte kuukauden pelaajaksi?

Uskoisin, että ei tule edes tiukkaa kisaa, sillä Kärpillä on esittää pelaaja, joka on tehnyt tammikuussa 12 ottelussa tehot 10+9. Ja kyseessähän on tietenkin Petr Tenkrat. Jonkun muun valinta olisi jo suuri vääryys.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Veikkaan, että Sami Helenius saa tällä kertaa tuon arvostetun pystin. Se epäilemättä myös kuuluu hänelle. Niin vankkaa puolustamista hän esitti koko tammikuun ajan. Tehopisteet on täysin yliarvostettu valintaperuste.
 

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä se minustakin kuuluisi Tenkratille se titteli, vakuuttavaa peliä.
Toinen vaihtoehto voisi olla Bäckström, kolme nollapeliä yhdestätoista pelistä ja kaksi tappiota.
 

Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Tässä kuussa meidän leiristä ei tulla mukaan kinaamaan. Parista aikaisemmasta valinnasta ehkä jäi vähän velkoja mutta eipä ne auta nostamaan kenenkään IFK:laisen suorituksia kuukauden parhaiksi.

Tehopinnojen osalta Kuhta taisi hoitaa punapaitojen ykköspaikan, mutta ykkösketjulla (koko joukkueellakin) aivan liian monta ottelua umpiharmaana saamatta mitään näkyvää aikaan.

Ilveksellä aika tehokas spurtti ylöspäin, ehkä niiltä joku? Ei nähty Ipaa kertaakaan tässä kuussa..
 

H.Hietaharju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veikkaan että se on joku kärppäpelaaja..

Eiköhän se todellakin ole Petr Tenkrat.
niin kovilla tehoilla kaveri pelas tammikussa.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Kyllähän sen pitäisi Tenki olla. Ihme suorastaan jos ei ole.
Nikke myös ehkä mahdollinen ja miksei myös Viuhkola.
Ilveksellä myös hyvä tammikuu, mutta ei sieltä tainnu ketään erikoisesti nousta. No ehkä Viitakoski.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Kyllähän se on (ainakin omasta mielestäni) tuo jo aiemminkin mainittu herra, eli Petr Tenkrat. Pisteet ovat omaa luokkaansa, joten hän lienee tammikuun pelaaja.
 

Turpeinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tappara. Sympatiat HPK:lle.
Oma veikkaus Kai Nurminen tai Teemu Lassilla. Perusteluja tarviiko oikeasti?
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tenkratilla se on aina hurja tahti varsinkin tammikuussa, mistähän johtuu?

Luultavasti se on Tenkrat, vaikka pelillisesti ehkä löytyy kovempia vaihtoehtoja. Olisi muuten kiva nähdä sellainenkin tilasto, mistä näkee että ketä vastaan Tenkrat on pisteensä tehnyt.

Jos tammikuun pelaaja on Nurminen tai Lassila niin sanottakoon että ei hyvää päivää..
 
Viestin lähetti rico
Olisi muuten kiva nähdä sellainenkin tilasto, mistä näkee että ketä vastaan Tenkrat on pisteensä tehnyt.
3.1. Kärpät - Ässät 2-6, 0+1
6.1. Kärpät - Lukko 5-0, 2+0
8.1. Jyp - Kärpät 1-4, 1+0
10.1. Kärpät - Lukko 6-0, 1+1
13.1. Kärpät - HIFK 7-5, 1+3
15.1. TPS - Kärpät 3-1, 0+0
17.1. Saipa - Kärpät 3-5, 1+1
22.1. Kärpät - Ässät 5-1, 0+1
24.1. Kärpät - Lukko 4-1, 0+0
27.1. Jyp - Kärpät 1-5, 1+1
29.1. Kärpät - Jokerit 5-0, 0+1
31.1. Pelicans - Kärpät 3-9, 3+0
 

Viima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eh. Minua alkoi naurattamaan niin suunnattomasti, että tammikuun pelaaja olisi Nurminen tai Lassila, minä ainakin haluan tuhon perusteluja. Paljon vahvemmilla on jo mainitsemani Tenkrat ja Bäckström.

Mitkäs on Nurmisen tehot tammikuussa, että näiden tehoja voisi hieman vertailla?

edit////////

Ja Bäckströmin päästettyjen maalien keskiarvo peliä kohten on siis 2,03 ja torjuntaprosentti 93,57... Nojaa, sinällänsä tuolla ei ole oikeastaan väliä, kuka tuon tittelin pyydystää.

Jos oikein laskin, niin Tenkrathan on kerännyt pisteitä tammikuun aikana 19... Sinne on tosin saattanut päästä jokin pieni virhe, väsyneenä kun laskee helpohkojakin laskuja :)...
 
Viimeksi muokattu:

Prosessori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Pate 00
Ilveksellä aika tehokas spurtti ylöspäin, ehkä niiltä joku? Ei nähty Ipaa kertaakaan tässä kuussa..

Ei Ilveksessä oikein ole ketään ihan häikäsevästi ylitse muiden, mutta kyllä Juha Pitkämäen valinnan ymmärtäis, sillä onhan hän pompannut kakkoseks maalivahtitilastossa. Viitakoski ja Leino ovat pelanneet myös hyvin.

Itse kuitenkin uskon, että valinta osuu Tenkratiin tai TPS:n ykkösketjulaisiin.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestin lähetti rico
Tenkratilla se on aina hurja tahti varsinkin tammikuussa, mistähän johtuu?
..[/I]

Joopajoo.. tenkuran hurja tahti loppui viime kauella kun tammikuu alkoi. Se oli ton joka jatkoi siitä mihin tenkura lopetti. Tenkrat on kohta tehnyt yhtä paljon maaleja kuin koko viime kaudella. Vihjaatko ettei tenkura ole pleioff pelaaja?

Vaikka valittaisiin pelillisiltä ominaisuuksilta niin tenkrat on todella kovassa iskussa! Mies lentää tällä hetkellä jäällä. Millä perusteella tenki ei olisi pelannut yhtä hyvin kuin vaikka nurminen? Onko joku nähnyt useampia pelejä molemmilta. Voi olla, että nurminen on pelannut paremmin, mutta kuka voi antaa tästä tasapuolisen mielipiteen. PIsteet on tässä tapauksessa yks ratkaiseva tekijä ja niitä tenkuralla on paljon. Eipä silti, että jollain kuukauden pelaajalla olisi merkitystä. Se voitaisiin antaa vaikka jollekin pelicansissa urhoollisesti taisteelle junnulle.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Atchafalaya
3.1. Kärpät - Ässät 2-6, 0+1
6.1. Kärpät - Lukko 5-0, 2+0
8.1. Jyp - Kärpät 1-4, 1+0
10.1. Kärpät - Lukko 6-0, 1+1
13.1. Kärpät - HIFK 7-5, 1+3
15.1. TPS - Kärpät 3-1, 0+0
17.1. Saipa - Kärpät 3-5, 1+1
22.1. Kärpät - Ässät 5-1, 0+1
24.1. Kärpät - Lukko 4-1, 0+0
27.1. Jyp - Kärpät 1-5, 1+1
29.1. Kärpät - Jokerit 5-0, 0+1
31.1. Pelicans - Kärpät 3-9, 3+0

No ei ole ihme, että Kärpät on hinannut itsensä kärkeen. 12 ottelua, joista jumbonelosia vastaan puolet ja sitten kolme kertaa Lukkoa vastaa. Vain kolme ottelua kärkijengejä vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa.

Viestin lähetti Atchafalaya
3.1. Kärpät - Ässät 2-6, 0+1
6.1. Kärpät - Lukko 5-0, 2+0
8.1. Jyp - Kärpät 1-4, 1+0
10.1. Kärpät - Lukko 6-0, 1+1
13.1. Kärpät - HIFK 7-5, 1+3
15.1. TPS - Kärpät 3-1, 0+0
17.1. Saipa - Kärpät 3-5, 1+1
22.1. Kärpät - Ässät 5-1, 0+1
24.1. Kärpät - Lukko 4-1, 0+0
27.1. Jyp - Kärpät 1-5, 1+1
29.1. Kärpät - Jokerit 5-0, 0+1
31.1. Pelicans - Kärpät 3-9, 3+0


Sillä tavalla, sillä tavalla...
 

Krutov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Isaksson: "No ei ole ihme, että Kärpät on hinannut itsensä kärkeen. 12 ottelua, joista jumbonelosia vastaan puolet ja sitten kolme kertaa Lukkoa vastaa. Vain kolme ottelua kärkijengejä vastaan."

Ei niin! Sarjasysteemillä on etunsa ja hyötynsä, lopullinen hyöty punnitaan sitten keväällä!

Enpä silti valittaisi jos Kärpät esim. siirrettäisiin samaan välisarjaan Jokereiden, Hifk:n ja Bluesin kanssa, pelimatkatkin lyhentyisivät huomattavasti (tunnin lento) ja kassavirta kasvaisi (yleisötulot). Mutta hyvänä kompensaationa heikosta välisarjasta toimii myös runkosarjan voitto, ja rahat siitä --> Kiitosh!


Tenkrat kuukauden pelaaja, ilman muuta.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Joo kyllähän Tenkratin tehot puhuu puolestaan. Toisaalta vastuskaan ei ole ollut pahinta mahdollista.

Vaikka valinta tuskin kirvesleiriin osuu, niin huomautettakoon, että herrat Öhman ja M.Ojanen ovat nostaneet tasoaan huimasti tammikuun aikana. Öhmania oltiin jo ennen vuodenvaihdetta fanien puolesta potkimassa pois. Nyt kuitenkin herra on nostanut tasoaan hurjasti ja on pitänyt hallussaan jopa kultakypärää. Myös vääntäjänä ja haalarimiehenä M. Ojanen on nostanut huimasti tasoaan. Melkein piste/peli tahtia tammikuu, aika hyvin haalarimieheltä.
 

Turpeinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tappara. Sympatiat HPK:lle.
Ville Vahalahti myös yksi ehdokkaista, kun katsoin tilastoja:
Noissa on Nurminen myös mukana, eli V: Vahalahti, N: Nurminen.

Jokerit - TPS 4-5 (V:1+1, N: 1+1)
TPS - Tappara 5-1 (V: 2+0, N: 0+0)
Pelicans - TPS 2-5 (V: 1+2, N: 0+0)
TPS - HIFK 2-0 (V: 0+0, N: 0+1)
Lukko - TPS 4-1 (V: 0+0, N: 1+0)
HPK - TPS 4-3 (V: 0+0, N: 1+1)
TPS - Kärpät 3-1 (V: 0+1, N: 0+1, Tenkrat: 0+0)
TPS - Blues 8-0 (V: 1+1, N: 3+0)
TPS - HIFK 5-1 (V: 0+2, N: 0+1)
Blues - TPS 1-0 (V: 0+0, N: 0+0)
TPS - Ässät 7-0 (V: 2+0, N: 1+1)

Teemu Lassilan tammikuun tilastoja: Päästettyjen maalien keskiarvo: 2,47 (oli ässissä), torjuntaprosentti: 91.55. Voittanut yksin pari TPS:n ottelua. Nousi suoraan huipulle vaikean vamman jäljiltä.
 

Harri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Arsenal
Minun isäni on vahvempi kuin sinun isäsi.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Mielestäni tammikuun pelaajaksi pitäisi ehdottomasti valita näistä kahdesta jompi kumpi: Anders Burström, Aki Heino

Itse valitsisin Heinon, mutta en olisi lainkaan yllättynyt Burströmin valinnasta.
 

Euran Jussi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki,VT-HT,Panelian Raikas
Viestin lähetti Ikijokeri
Veikkaan, että Sami Helenius saa tällä kertaa tuon arvostetun pystin. Se epäilemättä myös kuuluu hänelle. Niin vankkaa puolustamista hän esitti koko tammikuun ajan. Tehopisteet on täysin yliarvostettu valintaperuste.

Hienoa että Jokeri faneilla on vielä edes huumorintaju tallella. Helenius?

No, taisin pudota ansaan, Helenius olikin tietysti vitsi.

Asiaan, tammikuun pelaaja löytyy varmasti Kärpistä, olkoon Tenkrat
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös