Mitenkä minusta on tuntunut jo pitkään, että reilu urheiluhenki on Vaasassa tapettu? Tästä osoituksena nämä säälittävät provot tänne KalPan viestiketjuihin ja ylimielinen jauhanta ylipäätään. Jos katsotaan tämän hetken sarjataulukkoa Mestiksessä, niin ei se kyllä hirvittävää hurraamista Vaasan suuntaan anna; viime pelit ovat menneet erinomaisesti (thumbs up!), mutta siellä on monta porukkaa tasavedossa kärjessä, ja Jukurit on se joka pulkkaa vetää. Jalat maahan ja järki päähän.
Liigakarsinnoista tullaan tekemään päätöksiä lähiaikoina. Toivon urheiluhengen kannalta että liiga avataan reilulle kilpailulle, mutta tiettyjä kriteerejä liiganousijan olisi kuitenkin täytettävä. Niistä ensimmäinen ja minun mittapuussani tärkein on juniorityö. Jos juniorityö ei ole SM-sarjatasolla, niin kehittävästä juniorityöstä ei kyseisessä organisaatiossa voi puhua. Tämän päivän Mestiksessä ei ole yhtään joukkuetta, jonka juniorityö vastaisi liigan joukkueiden tasoa. Tämä ei ole mikään turha provo, vaan suunnattoman hyvä esimerkki, mutta Kuopiossa pelataan A-junioritason parasta jääkiekkoa suomessa tällä hetkellä. Vastaavasti Mestis-joukkueiden juniorijoukkueita ei näy edes SM-sarjassa. Uskon kuitenkin vakaasti että aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa; Vaasan kiekkobuumi ei voi olla innostamatta lapsia ja nuoria jääkiekon pariin, ja uskonkin, että pitkäjänteinen työ länsirannikolla tuo tulosta. Ammattimaisuutta peräänkuuluttaen.
Olen joskus jossain todennut Tamin vaasalaisille luomasta illuusiosta. Se on tappanut sen peräänkuuluttamani urheiluhengen. Jos itse olisin vastaavanlaisessa tilanteessa (Jukurit, Sport), kannustaisin aivan varmasti pienempää isojen joukossa. Kuitenkin siitä samasta Mestis-reestä ollaan ponnistettu ja tällä hetkellä tilanne on tämä. Ei anneta sijaa katkeruudelle, vaan urheiluhengelle! Aivan turhaa lässytystä vertailla KalPaa tämän hetken Mestiksen kärkiporukoihin, koska lähtökohdat kilpailulle ovat täysin erilaiset. KalPa tekee liikevoittoa jatkuvasti, ja on liikkeellä esim. 1 milj. euroa suuremmalla budjetilla kuin Sport. Sport taas tasasi velkojaan vasta kauden alussa...
KalPa on liikkeellä lähes samalla kokoonpanolla kuin viime kaudella, ja pelaa silti tasaisia otteluita lähes kierroksittain. Lähtökohdat SM-LIIGA kauteen olivat valitettavan huonot; joukkuetta päästiin kasaamaan liian myöhään ja tulos näkyy. Siksipä kohdistankin oman katseeni tulevaan (2006-2007) liigakauteen. Kokoonpanoa rakennetaan jo, ja perusta tukevalle asutukselle liigaan on jo valettu. Ensi kauden kokoonpanon näkisin huomattavasti erilaisena, jos valtuudet olisi käsissäni. Sitä mitä muiden joukkueiden kannattajat ovat huudelleet pitkin kautta ("Mestis-porukka on Mestis-porukka") on tosi, mutta niin vaan päänahkoja on irronnut ja päänvaivoja on aiheutettu isommillekin porukoille. Ensi kausi näyttää KalPan tulevan suunnan. Kilpailuhenki kunniaan! Liiga auki! Tulkoon vastaan vaikka Forssa, mutta liigapaikka on ansaittava. Kaikkea hyvää Mestiksen joukkueille, toivottavasti osoitatte olevanne isku- ja kilpailukykyisiä myös tulevaisuudessa! :)
PS. Meidän Mestis-porukka voitti Elitserienin kärkiporukan 2-0.
http://www.vaasansport.fi/index.php?tocID=142&sprak=fin
TE HÄVISITTE?! Olenko ymmärtänyt jotain väärin?!