Mainos

Talviklassikko

  • 564 799
  • 1 610

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Entä pitikö sen HIFK:n paidasta puuttuneen logon olla vaakunakilpi (kumpi niistä), vaiko kenties kissimirri tai ysäriltä tuttu viisisakarainen tähti? ;)
Kyllähän noita logoja päivitellään ja tuunaillaan isossakin maailmassa lajista toiseen, mutta seuran päävärit harvemmin vuosien varrella muuttuvat. Eikä ole onneksi IFK:llakaan muuttuneet vaan punaisen voimin ollaan menty alusta loppuun.

Ihan komeat paidat molemmilla, olisin tosin minäkin kaivannut IFK:lle logoa rintaan vaikka ovatkin tällaisenaan retropaidat viimeisen päälle. Jotenkin kuuluvat kuitenkin asiaan, tottumiskysymyshän se on ja logoon sitä on pelipaidassa tottunut niin näyttää tuollaisenaan hieman riisutulta fanipaidalta.

Samoin tavoin kun esim. eurofutiksessa, nyt kun on joka jengin osalta tottunut siihen että on se yksi pääsponsorin logo paidan etupuolella, niin ei mahda mitään että sellaisen jengin paita josta se sponsorin logo puuttuu näyttää jotenkin halvalta ja vajaalta. Esim. tällä kaudella Villarreal ja Lazio painaa paljaalla ja mielestäni jotain puuttuu. Toisaaltahan se on vain hienoa ja pitää paidan puhtaana ja varmaan moni arvostaa sitäkin, mutta kun on tiettyyn tässä vuosien varrella tottunut niin niillä normeilla silmä pitää hienompana paitaa jossa on se sponsorin logo. Eivät kuitenkaan ole mitään Veikkausliigan tilkkutäkkejä vaan hieman tyylikkäämpiä.

Tällaista mietintää yli lajirajojen ja se siitä.
 

Ölppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös ne halvimmat marginaalipelaajien (Manelius, Helenius, Pitkänen ja mitä näitä nyt olikaan) Talviklassikkopaidat mukamas viime vuonna irronneet alle satasella? Vai muistanko täysin väärin?

Eikös se lähtöhinta ollut siitä 250€:stä eteenpäin? Vai sekoitanko ihan näihin edelliskauden Gameworneihin jotka myös myytiin huutonetissä kauden jälkeen..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni IFK:n paita on todella tyylikäs ja tykkään ehdottomasti.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Jokerit olisi tuohon paitaan voineet jotain muuttaa Talviklassikon kunniaksi. Retrohenkeä olisi voitu tuoda vaikkapa sillä "Habsburgien insestileuka" -narrilogolla. Eikös tuo ollut aikanaan myöskin todella suosittu Jokeri-fanien parissa?
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Eikös ne halvimmat marginaalipelaajien (Manelius, Helenius, Pitkänen ja mitä näitä nyt olikaan) Talviklassikkopaidat mukamas viime vuonna irronneet alle satasella? Vai muistanko täysin väärin?

Muistat täysin väärin. Halvin Jokeri oli Mälkiä hintaan 252 euroa. Loput olivat 300 eurosta ylöspäin. Jokeripelaajat sentään käyttivät vain yhtä paitaa ko. pelissä. HIFK vaihtoi jokaiseen erään pelipaidan.

Mainitsemasi Helenius maksoi 335e, Manelius 372e ja Pitkäsen paitaa ei ollut myynnissäkään muistini mukaan.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä ihan hyvä etteivät lähteneet tekemään mitään "retro" -paitaa, aina kun ei voi onnistua kuten ifk:n räpellyksestäkin voi jokainen päätellä. Vaikka se on retroa, se ei aina tee siitä tyylikästä.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
IFK:n paidasta puuttuu logo. Eikö sen paidan idea juurikin ole logo?

Paita on juuri sellainen, kuin sen pitääkin olla.

Kuva 60-vuotta sitten. @ IFK Facebook

IFK:N PELIASUN TARINA

IFK kunnioittaa Talviklassikko 2012 -ottelun peliasullaan seuran historiaa ja IFK-henkeä. Peliasun innoittajana on ollut 60 vuotta sitten IFK:n käyttämä pelipaita. Samalla kunnioitamme myös Olympiastadionin 60v. Helsingin olympialaisten -teemavuotta, kertoo Jukka Valtanen.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kun paidan taustalla on tuo historia, niin onhan tuo loistava paita. Enkä ole edes nähnyt koko paitaa, onko siitä kuvaa jossain? Tuo 60 vuoden taakse palaaminen on loistava juttu. On silloinkin jo näköjään raitoja ja tähtiä osattu tehdä paitoihin. Todella hieno juttu HIFK:n kannalta. Sietäisi olla jokaisen HIFK-fanin ylpeä noista paidoista (jos ne nyt edes sinnepäin muistuttavat vuosikymmenien takaisia paitoja).

Edit. muutama sivu taaksepäin, niin löytyi. http://twitpic.com/87z7g9
 
Viimeksi muokattu:

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Kun paidan taustalla on tuo historia, niin onhan tuo loistava paita. Enkä ole edes nähnyt koko paitaa, onko siitä kuvaa jossain? Tuo 60 vuoden taakse palaaminen on loistava juttu. On silloinkin jo näköjään raitoja ja tähtiä osattu tehdä paitoihin. Todella hieno juttu HIFK:n kannalta. Sietäisi olla jokaisen HIFK-fanin ylpeä noista paidoista (jos ne nyt edes sinnepäin muistuttavat vuosikymmenien takaisia paitoja).

60vuotta sitten. @ IFK Facebook.

Talviklassikko 2012
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Vaikka se on retroa, se ei aina tee siitä tyylikästä.

Itse katson mielummin pelipaitaa jolla on historiaa, kuin vain paitaa joka on tyylikäs. Jokerit olisi voinut pelata tämän matsin niillä upeilla hopeisilla kypärillä, kai ne jossain Hjalliksen varastossa vielä lojuvat.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pisti silmään "ylimääräiset tähdet" tosta talviklassikon paidasta. Normaalistihan tuossa mallissa on käytetty aiemmin viittä tähteä, nyt 7. Onko tähän haluttu futistyyliin tähdillä tuoda mestaruudet paitaan esille, vai mistä moinen. (seurajoukkueissahan tähti/10mestaruutta, maajoukkueet käyttää tähteä/mm-kulta).

Hämääkö valaistus vai näyttääkö muistakin tuo paidan materiaali nahalta? :D
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pisti silmään "ylimääräiset tähdet" tosta talviklassikon paidasta. Normaalistihan tuossa mallissa on käytetty aiemmin viittä tähteä, nyt 7. Onko tähän haluttu futistyyliin tähdillä tuoda mestaruudet paitaan esille, vai mistä moinen. (seurajoukkueissahan tähti/10mestaruutta, maajoukkueet käyttää tähteä/mm-kulta).
:D

Eiköhän ole ihan pakon sanelemaa kun uudemmassa paidassa kaula-aukko on paljon suurempi.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Itse tykkään kovastikkin tuosta HIFK:n paidasta. En olisi ottamassa sitä käyttöön vakituisesti, mutta ajaa hyvin asiansa yhden erikois-ottelun ajan. Varsinkin kun paidan tyylin on hyvin perusteltu. Toki viime-klassikosta paita on hieman heikentynyt, johtunee siitä, että viimekauden paita hipoi täydellisyyttä. Mukavaa vaihtelua kun välillä pelataan vähän erikoisemmilla paidoilla, jos vaan mahdollista niin itse harkitsen paidan ostamista seinälle muistoksi.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Muistat täysin väärin. Halvin Jokeri oli Mälkiä hintaan 252 euroa. Loput olivat 300 eurosta ylöspäin. Jokeripelaajat sentään käyttivät vain yhtä paitaa ko. pelissä. HIFK vaihtoi jokaiseen erään pelipaidan.

Mainitsemasi Helenius maksoi 335e, Manelius 372e ja Pitkäsen paitaa ei ollut myynnissäkään muistini mukaan.

Tuossa huutokaupassahan oli vielä se hauska yksityiskohta, että parin pelaajan paidat keräsivät hyvin paljon huutoja ja hinta nousi aika korkealle, vaikka paidoille ei pelattu sekuntiakaan, kun koko pelaaja ei pelannut ottelussa. Eli paita oli ns. game-issued. Alle satasella ei siis saanut edes moista paitaa.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
http://www.jokerit.com/uutiset/images/talvipaita-9.jpg

Peltonen näyttää paidassaan joltain snoukkatakissa paikalle eksyneeltä fanilta. Sori mutta nyt tuli kyllä huti naapurilla peliasun suhteen. Jokereilla yllätyksetön, mutta tyylikäs.

Niin, tämä on sinun mielipiteesi. Itse, ja varmaan suurin osa punaisista arvostaa suuresti perinteitä, minkä vuoksi paita miellyttää faneja juuri sen idean takia, mutta on ihan ymmärrettävää ettei sitä kaikki ymmärrä eivätkä paidasta tykkää. Mun mielestä Jokereiden valnta oli tylsä, sun mielestä tyylikäs, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä..

-Rinnuksessa on seitsemän tähteä, on varmasti helppo päätellä, mistä tuo luku tulee: seuramme seitsemästä mestaruudesta, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen selvitti.
Sent from my ZTE-BLADE using Tapatalk
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Oliko tämä sitä aikaa kun seuraan pääsi vain ruotsinkieliset? Eikös sitäkin perinnettä voisi nyt kunnioittaa, Oululaiset voisi olla hieman hätää kärsimässä.

Ei tainnut olla, muistaakseni HIFK:ssa oli käännetty jo takkia tuossa vaiheessa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onko kenelläkään tietoa paljonko on myyty 9. helmikuuta maaotteluun lippuja, tuleeko ehta floppi ja säälittävät alle 10 000 paikan päällä?

Itse olen tulossa lauantain peliin viime vuoden esimerkin innoittamana, loistava tapahtuma oman joukkueen ympärillä. Maaottelu ei kiinnosta.


_
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Onko kenelläkään tietoa paljonko on myyty 9. helmikuuta maaotteluun lippuja, tuleeko ehta floppi ja säälittävät alle 10 000 paikan päällä?


Jossain oli puhetta, että 17 000 lippua olisi myyty. En kuitenkaan pysty varmasti sanomaan pitääkö paikkaansa.
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
^^

Eikös Kummola tai joku muu liiton pamppu mehustellut jossain mediassa, että tuohon maaotteluun olisi tulossa kymmenisen tuhatta venäläiskatsojaa? Kuulosti kyllä melko käsittämättömältä lukemalta.
 

Isabella#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmala och Solna
Niin, tämä on sinun mielipiteesi. Itse, ja varmaan suurin osa punaisista arvostaa suuresti perinteitä, minkä vuoksi paita miellyttää faneja juuri sen idean takia, mutta on ihan ymmärrettävää ettei sitä kaikki ymmärrä eivätkä paidasta tykkää. Mun mielestä Jokereiden valnta oli tylsä, sun mielestä tyylikäs, toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä..

-Rinnuksessa on seitsemän tähteä, on varmasti helppo päätellä, mistä tuo luku tulee: seuramme seitsemästä mestaruudesta, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen selvitti.
Sent from my ZTE-BLADE using Tapatalk

Eli vain koska kyseessä on perinteitä kunnoittava paita pidät siitä?
Kyllä tässä molemmat floppas, punaset vähemmän ja me enemmän
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
^^

Eikös Kummola tai joku muu liiton pamppu mehustellut jossain mediassa, että tuohon maaotteluun olisi tulossa kymmenisen tuhatta venäläiskatsojaa? Kuulosti kyllä melko käsittämättömältä lukemalta.

Kummola siitä muistaakseni sanoi ja tämä oli muistaakseni vastauksena juuri samantyyppisiin kyselyihin, että mitäs jos stadion jää tyhjäksi, johon Kummola sitten heitti, että hän saa paikalle tyyliin sormia napsauttamalla 10 000 venäläistä.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Tämän uutisen mukaan lipunmyynti ei ole sujunut ihan odotetusti.. Eli 12 000 ensimmäistä jotka ostavat lipun mm-kotikisojen otteluun saavat kaupan päälle lipun Stadikalla pelavaan Suomi - Venäjä otteluun. Lähteenä MTV3.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös