Hmmph, ajattelin postata nämä eräälle toiselle keskustelupalstalle kirjoittamani ajatukset tännekin:
Muistaakseni joskus keväällä Yleltä tuli erittäin mielenkiintoinen ja osuvasti nyky-yhteiskunnan ongelmiin puuttunut yhteiskuntafilosofin haastattelu. Kyseessä oli suomenruotsalainen henkilö, nimeä en valitettavasti saa päähäni. Filosofi otti kriittisesti kantaa talouden globalisaatiokehitykseen. Itsessään sitä, että talous globalisoituu, hän ei kritisoinut. Se, miten se globalisoituu, oli nähdäkseni pääpointtina. Hän sanoi suunnilleen sanatarkasti niin, että yhteiskuntaa katsotaan monesti vain yritystoimintojen summana. Mielestäni se lause kertoo koko taloudellisen globalisaatiokehityksen ongelman. Samalla hän esitti kritiikkinsä niinsanottua perinteistä vasemmistoa kohtaan paikalleen jämähtämisestä. Tämäkin osuu aika oikeaan. Tarkastellaan siis tilannetta ainakin koko Euroopan mittakaavassa. Se, että käydään vastustamaan koko globalisaatiota tai järjestetään jotain väkivaltaisia mielenosoituksia sitä vastaan, ei anna oikein hyvää kuvaa nykyongelmiin puuttumisesta.
Itse humanistina näen taloudellisen globalisaatiokehityksen sinänsä myönteisenä, jos se tapahtuu ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuuden huomioonottaen. Maailmanlaajuinen taloudellinen yhteistyö voi hyvässä tapauksessa auttaa muunkin kanssakäymisen parantumiseen ja avata tilaa humaanille ajattelulle. Se, että meillä täällä Pohjoismaissa oli jo valmis hyvinvointijärjestelmä, tietysti tekee monesta koko taloudellisen globalisaation vastustajan. Nyt asioista ei enää välttämättä päätetäkään "lintukodossa", vaan päätöksiä tehdään niin EU:n tasolla kuin vieläkin globaalimmin. Kuitenkin on itsekästä ja vanhoihin nationalistisiin rakenteisiin piiloutumista, jos nähdään kehitys ensisijaisesti uhkana. Maailmanlaajuisesti se sisältää ehdottomasti enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Idealisti haluaa ainakin uskoa, että tämä antaa kehitysmaille todellisen mahdollisuuden. Jos ajatellaan Aasiaa, niin se on jo nyt mukana talouden globalisaatiokehityksessä. Varmasti se on parantunut yleisesti ottaen maanosan elintasoa. Sitä en kuitenkaan halua sanoa, että se olisi tapahtunut oikeudenmukaisesti, koska se ei missään tapauksessa ole. Esimerkiksi Kiina on auttamatta edelleen kehitysmaa. Kansantaloudellisesti rahaa löytyy koko ajan enemmän ja enemmän, mutta ongelmahan on se, että taloudelliselle globalisaatiolle ei ole luotu sosiaalisia (ja ekologisia) pelisääntöjä. Kehitys on ollut nopeaa. Päätökset on totuttu tekemään kansallisvaltioiden sisällä. Nyt huomataan, että se ei enää riitäkään. Ei yksittäinen kansantalous voi säädellä kuin omaa toimintaansa. Mutta esimerkiksi Suomi on riippuvainen muustakin kuin kansantalouden sisällä tapahtuvasta. Elintason säilyttäminen vaatii ulkomaan kauppaa. Siksi on täysin selvää, että kansallisvaltio ei voi loputtomiin kehitystä säädellä. Koska puhtaasti markkinatalousvaltaista toimintaa ei voi säädellä, ei voi myöskään sen sosiaalista ulottuvuutta. On turha voivotella taloudellisen globalisaation vääjäämätöntä epäoikeudenmukaisuutta. Ongelmahan ei ole siinä. Ongelma on siinä, että sosiaalista ulottuvuutta ei olla pystytty tuomaan uusiin rakenteisiin samalla vauhdilla, kuin puhdas markkinatalous on levinnyt.
Palatakseni tuohon ylempänä mainitsemaani televisiohaastatteluun, juuri tuo ajatus yhteiskunnasta yritystoimintojen summana kertoo tästä vääristyneestä kehityksestä. Markkinatalouden näkökulma on tärkeä ottaa huomioon pohdittaessa ihmisten hyvinvointia, mutta se on vain yksi huomioonotettava näkökulma. Minä en ole ainakaan niin yksinkertainen, että ajattelisin hyvinvoinnin koostuvan vain tuotetuista palveluista ja tavaroista. Siihen kuuluu lukemattomia muita asioita joidenkin yritysjohtajien syöttämästä propagandasta huolimatta. Väitän, että taloudellinen kasvu voi tietyllä tavalla toteutettuna jopa laskea sitä. Mikä on sitten hyvinvointia? Sekin täytyisi tietysti määritellä. Se ei myöskään ole yksinkertainen kysymys. Mielestäni yksi parhaista voisi olla se, että mahdollisimman moni yksilö tuntisi itsensä onnelliseksi. Onnellisuuteen kuuluu taas paljon muutakin kuin materiaalinen hyvinvointi. Jokaisella ihmisellä on perustarpeensa, mutta entä siitä eteenpäin? Yksi kuvaava konkreettinen esimerkki löytyy vaikkapa ruokakauppojen aukioloajoista. Kumpi on tärkeämpää, kaupan työntekijän vapaa sunnuntai vaikka perheensä kanssa vai se, että kaupassa voi käydä sunnuntainakin? Itse olen selkeästi ensimmäisen kannalla, vaikka tuo vastakkainasettelu tietenkin kärjistää tilannetta.
Presidentti Tarja Halosen toiminta esimerkiksi Tobinin veron suhteen on leimattu joidenkin tahojen toimesta turhaksi maailmanparannusyritykseksi. Mutta eikö se ole realistista eteenpäin katsomista? On pystyttävä luomaan ylikansallisia rakenteita, jotka puuttuvat nykyiseen kehitykseen ja pyrkivät jakamaan talouden globalisaatiokehitystä muillekin kuin "harvoille valituille". Suomesta poistettiin aikanaan esimerkiksi säätyjako ja maaorjuus, jolloin yhteiskunnasta kasvoi vähitellen huomattavasti tasa-arvoisempi, nyt edessä ovat uudet haasteet. On luotava uudestaan tasa-arvoa, tällä kertaa koko maailmaan. Päämääränä on maailmanlaajuinen sosiaalinen talousjärjestelmä, joka antaa hyvinvointia mahdollisimman monelle ihmiselle. Ei ole realistista odottaa, että sellaista lähivuosina saataisiin aikaan. Mutta se ei estä sitä kohti pyrkimistä. Globaali talous on suuri mahdollisuus, jos sitä osataan käyttää oikein. Se vaatii vain ihmisten välistä toimintaa. On turha piiloutua oman pessimisminsä taakse, jos ei toimi tavoitteeseensa pyrkien. Tämä tulee esiin myös esimerkiksi turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Historian jatkumot ovat vaarallista ajattelua. Kullakin on oma näkemyksensä menneistä tapahtumista. Menneitä tapahtumia ei kuitenkaan saisi asettaa esteeksi tulevaisuuden toiminnalle. Historialle voi antaa mitä erilaisempia merkityksiä, keskeistä on, miten se palvelee nykyhetken päämääriä.
Muistaakseni joskus keväällä Yleltä tuli erittäin mielenkiintoinen ja osuvasti nyky-yhteiskunnan ongelmiin puuttunut yhteiskuntafilosofin haastattelu. Kyseessä oli suomenruotsalainen henkilö, nimeä en valitettavasti saa päähäni. Filosofi otti kriittisesti kantaa talouden globalisaatiokehitykseen. Itsessään sitä, että talous globalisoituu, hän ei kritisoinut. Se, miten se globalisoituu, oli nähdäkseni pääpointtina. Hän sanoi suunnilleen sanatarkasti niin, että yhteiskuntaa katsotaan monesti vain yritystoimintojen summana. Mielestäni se lause kertoo koko taloudellisen globalisaatiokehityksen ongelman. Samalla hän esitti kritiikkinsä niinsanottua perinteistä vasemmistoa kohtaan paikalleen jämähtämisestä. Tämäkin osuu aika oikeaan. Tarkastellaan siis tilannetta ainakin koko Euroopan mittakaavassa. Se, että käydään vastustamaan koko globalisaatiota tai järjestetään jotain väkivaltaisia mielenosoituksia sitä vastaan, ei anna oikein hyvää kuvaa nykyongelmiin puuttumisesta.
Itse humanistina näen taloudellisen globalisaatiokehityksen sinänsä myönteisenä, jos se tapahtuu ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuuden huomioonottaen. Maailmanlaajuinen taloudellinen yhteistyö voi hyvässä tapauksessa auttaa muunkin kanssakäymisen parantumiseen ja avata tilaa humaanille ajattelulle. Se, että meillä täällä Pohjoismaissa oli jo valmis hyvinvointijärjestelmä, tietysti tekee monesta koko taloudellisen globalisaation vastustajan. Nyt asioista ei enää välttämättä päätetäkään "lintukodossa", vaan päätöksiä tehdään niin EU:n tasolla kuin vieläkin globaalimmin. Kuitenkin on itsekästä ja vanhoihin nationalistisiin rakenteisiin piiloutumista, jos nähdään kehitys ensisijaisesti uhkana. Maailmanlaajuisesti se sisältää ehdottomasti enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Idealisti haluaa ainakin uskoa, että tämä antaa kehitysmaille todellisen mahdollisuuden. Jos ajatellaan Aasiaa, niin se on jo nyt mukana talouden globalisaatiokehityksessä. Varmasti se on parantunut yleisesti ottaen maanosan elintasoa. Sitä en kuitenkaan halua sanoa, että se olisi tapahtunut oikeudenmukaisesti, koska se ei missään tapauksessa ole. Esimerkiksi Kiina on auttamatta edelleen kehitysmaa. Kansantaloudellisesti rahaa löytyy koko ajan enemmän ja enemmän, mutta ongelmahan on se, että taloudelliselle globalisaatiolle ei ole luotu sosiaalisia (ja ekologisia) pelisääntöjä. Kehitys on ollut nopeaa. Päätökset on totuttu tekemään kansallisvaltioiden sisällä. Nyt huomataan, että se ei enää riitäkään. Ei yksittäinen kansantalous voi säädellä kuin omaa toimintaansa. Mutta esimerkiksi Suomi on riippuvainen muustakin kuin kansantalouden sisällä tapahtuvasta. Elintason säilyttäminen vaatii ulkomaan kauppaa. Siksi on täysin selvää, että kansallisvaltio ei voi loputtomiin kehitystä säädellä. Koska puhtaasti markkinatalousvaltaista toimintaa ei voi säädellä, ei voi myöskään sen sosiaalista ulottuvuutta. On turha voivotella taloudellisen globalisaation vääjäämätöntä epäoikeudenmukaisuutta. Ongelmahan ei ole siinä. Ongelma on siinä, että sosiaalista ulottuvuutta ei olla pystytty tuomaan uusiin rakenteisiin samalla vauhdilla, kuin puhdas markkinatalous on levinnyt.
Palatakseni tuohon ylempänä mainitsemaani televisiohaastatteluun, juuri tuo ajatus yhteiskunnasta yritystoimintojen summana kertoo tästä vääristyneestä kehityksestä. Markkinatalouden näkökulma on tärkeä ottaa huomioon pohdittaessa ihmisten hyvinvointia, mutta se on vain yksi huomioonotettava näkökulma. Minä en ole ainakaan niin yksinkertainen, että ajattelisin hyvinvoinnin koostuvan vain tuotetuista palveluista ja tavaroista. Siihen kuuluu lukemattomia muita asioita joidenkin yritysjohtajien syöttämästä propagandasta huolimatta. Väitän, että taloudellinen kasvu voi tietyllä tavalla toteutettuna jopa laskea sitä. Mikä on sitten hyvinvointia? Sekin täytyisi tietysti määritellä. Se ei myöskään ole yksinkertainen kysymys. Mielestäni yksi parhaista voisi olla se, että mahdollisimman moni yksilö tuntisi itsensä onnelliseksi. Onnellisuuteen kuuluu taas paljon muutakin kuin materiaalinen hyvinvointi. Jokaisella ihmisellä on perustarpeensa, mutta entä siitä eteenpäin? Yksi kuvaava konkreettinen esimerkki löytyy vaikkapa ruokakauppojen aukioloajoista. Kumpi on tärkeämpää, kaupan työntekijän vapaa sunnuntai vaikka perheensä kanssa vai se, että kaupassa voi käydä sunnuntainakin? Itse olen selkeästi ensimmäisen kannalla, vaikka tuo vastakkainasettelu tietenkin kärjistää tilannetta.
Presidentti Tarja Halosen toiminta esimerkiksi Tobinin veron suhteen on leimattu joidenkin tahojen toimesta turhaksi maailmanparannusyritykseksi. Mutta eikö se ole realistista eteenpäin katsomista? On pystyttävä luomaan ylikansallisia rakenteita, jotka puuttuvat nykyiseen kehitykseen ja pyrkivät jakamaan talouden globalisaatiokehitystä muillekin kuin "harvoille valituille". Suomesta poistettiin aikanaan esimerkiksi säätyjako ja maaorjuus, jolloin yhteiskunnasta kasvoi vähitellen huomattavasti tasa-arvoisempi, nyt edessä ovat uudet haasteet. On luotava uudestaan tasa-arvoa, tällä kertaa koko maailmaan. Päämääränä on maailmanlaajuinen sosiaalinen talousjärjestelmä, joka antaa hyvinvointia mahdollisimman monelle ihmiselle. Ei ole realistista odottaa, että sellaista lähivuosina saataisiin aikaan. Mutta se ei estä sitä kohti pyrkimistä. Globaali talous on suuri mahdollisuus, jos sitä osataan käyttää oikein. Se vaatii vain ihmisten välistä toimintaa. On turha piiloutua oman pessimisminsä taakse, jos ei toimi tavoitteeseensa pyrkien. Tämä tulee esiin myös esimerkiksi turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Historian jatkumot ovat vaarallista ajattelua. Kullakin on oma näkemyksensä menneistä tapahtumista. Menneitä tapahtumia ei kuitenkaan saisi asettaa esteeksi tulevaisuuden toiminnalle. Historialle voi antaa mitä erilaisempia merkityksiä, keskeistä on, miten se palvelee nykyhetken päämääriä.