Talonrakennus- ja remonttiketju

  • 895 428
  • 4 132

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tuli siirryttyä ensimmäistä kertaa elämässä omakotitaloasujaksi.

Omaa kolmiota myytiin Helsingissä yhdeksän kuukautta, koska haluttiin omasta eroon ennen uuden ostamista, tähän oli putkiremppa tulossa ja laskettiin ettei se tule näkymään arvossa tarpeeksi. Jonkun verran jouduttiin myymään alle ihannehinnan, mutta ajateltiin ok-talojenkin hiennoissa olevan nyt painetta alaspäin.

Ja näin kyllä olikin, kun esim. erässä Sipoon kohteessa, josta oltiin kiinnostuttu, ensimmäinen tiputus oli 50 000 € ja vielä uudet 70 000 € tultiin alas myyjän puolelta, mutta kauppoja ei tullut. Ostetun kohteen hintakin tippui lopulta yli 100 000 € aivan alkuperäisestä pyyntihinnasta.

Ostettu kohde ei ole uusi, mutta kuntotarkastuksenkin perusteella erittäin hyvin pidetty, isot remontit pääasiassa tehty (putkia pitäisi uusia jossain kohtaa, mutta hinta-arvio oli maltillinen), energiatehokas maalämpö ja ylipäätään pienet ns. käyttökulut. Sijainti on meille ihanteellinen, kun piha suojainen joka puolelta ja pihalta pääsee suoraan koirien kanssa, ainakin näillä leveyksillä, valtavalle metsäalueelle.

Hieman mietityttää onko meille turhakin iso, mutta toisaalta uusissa kohteissa neliöt on yleensä puristettu niin tiukoiksi, että mitään varasto- tai harrastetiloja ei oikein ole. Tuolla on kuitenkin alakerrassa erillinen iso autotalli, varasto/työtila, kodinhoitohuone ja saunaosasto.

Katsellaan mitä tästä tulee, mutta ainakin toistaiseksi aika helvetin hyvä ja helpottunut fiilis, kun tuota taloa on kuitenkin se viitisen vuotta ja 40 kohdetta etsitty.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Pitäis kaivaa n. 8 metriä pitkä kapea oja pihan poikki sähkökaapelia ja sen suojaputkea varten. Onkohan täällä kellään kokemuksia maasahojen käytöstä? Geotrencherin saisi vuokrattua muutamalla kympillä päiväksi, mutta suoriutuuko tuollainen kohtuu kovasta savimaasta ja vaihtelevan karkeasta murske-/hiekkamaasta? Vai onko kuitenkin paras vaihtoehto hakea Puuilosta hakku ja alkaa jyrsimään ojaa?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Mä kaivoin 30 metriä 50cm x 50cm ojaa tuija-aidalle kovaan savimaahan lapiolla ja rautakangella. Kyllähän se melko raskasta puuhaa on...
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Mä kaivoin 30 metriä 50cm x 50cm ojaa tuija-aidalle kovaan savimaahan lapiolla ja rautakangella. Kyllähän se melko raskasta puuhaa on...
Jep, itsekin vedin aita- ja pensasaitaprojektissa leveämpiä ja syvempiä ojia lapiotöinä ja oli niin vittumaista hommaa, ettei jaksaisi edes kapean kaistaleen kanssa tuohon lähteä. Tässä projektissa tosin riittää n. 10cm kapea kaistalekin saveen kairattuna, joten varmaan hakun ja kangen kanssa hommasta suoriutuisi päivässä. Tuollainen maasaha nopeuttaisi varmaan tekemistä, jos vain tepsii kovempaan ja karkeampaankin maa-ainekseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitäis kaivaa n. 8 metriä pitkä kapea oja pihan poikki sähkökaapelia ja sen suojaputkea varten. Onkohan täällä kellään kokemuksia maasahojen käytöstä? Geotrencherin saisi vuokrattua muutamalla kympillä päiväksi, mutta suoriutuuko tuollainen kohtuu kovasta savimaasta ja vaihtelevan karkeasta murske-/hiekkamaasta? Vai onko kuitenkin paras vaihtoehto hakea Puuilosta hakku ja alkaa jyrsimään ojaa?

Käsipelillä ojan kaivaminen tuollaiseen maaperään hajottaa kaivajan ja työkalut. Itse ehkä ottaisin taloudellisen riskin ja kokeilisin ensin maasahaa. Jos ei toimi niin sitten nöyrtyy lapion varteen, jos toimii niin muutama kymppi on pieni korvaus.
 
Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Menisi varmaan sekalaisten kysymysten ketjuunkin, mutta kokeillaan nyt tässä. Ulkosaunaa remontoitiin viime kesänä ja laitettiin saunan puoli kuntoon viime kesänä. Tälle kesälle on pienenä projektina saunan pukeutumistilat ja se pitäisi aloittaa kunnollisella puhdistuksella. Huonon ilmanvaihdon myötä parille seinälle ja kattoon on kertynyt melkoisen paljon tummia homepilkkuja ja niistä olisi ihan ensialkuun tarkoitus päästä eroon ennen kuin suunnittelee mitään muuta.

Ostin tuossa Cillit Bang homeenpoistoainetta ja testasin ihan pienelle alueelle, mistä home lähtikin melko pienellä vaivalla, joten tuote kyllä toimii. Jäin kuitenkin miettimään, että onko kyseinen tuote täysin oikea puupinnalle sellaisessa tilassa, joka lämpenee saunaa lämmittäessä varsin reilusti. Tuossa on kloriittia ja sitähän ei ainakaan saunan puupinnoille oikein suositella, kun saattaa imeytyä puuhun ja lämmössä höyrystyä, mikä ei liene lainkaan hyvä juttu.

Onko täällä asiantuntemusta, että uskaltaako nuo tilat kyseisellä aineella puhdistaa vai pitäisikö miettiä toisenlaisia ratkaisuja? Itsellä ei netin keskustelupalstoja selatessa ainakaan luotto tuotteen käyttöön kasvanut, mutta toisaalta foorumit joilta aiheesta keskustelua löysin, oli varsin kirjavaa sorttia. Luotan tämän palstan käyttäjiin enemmän :D
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Ei ole asiantuntemusta tästäkään asiasta, mutta aivan päällikkö aine se Cillit Bangin Black Mold Remover, 30 vuotta vanhoista homepilkullisista veneen verhoiluistakin tuli kuin uudet tuon kanssa kun vaihtoehtoisilla tuotteilla ei saanut mitään aikaan. Ei tuota tekstiileillekään muistaakseni suositeltu, mutta sanoisin että jos ei jätä ainetta kuivahtamaan ja huuhtelee huolellisesti vedellä ja tuulettaa, niin pukuhuoneen puupinnoille voi käyttää aivan hyvin. Jos haluaa maksimoida varmuuden niin eka saunan lämmitys ovi auki ja ilman saunojia.
 
1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös