Talonrakennus- ja remonttiketju

  • 895 183
  • 4 132

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Koska ketjuun vastaa aika usein monesta asiasta hyvin tietäviä, niin kysytäänpä täältä tätäkin.

Meillä on noin 130-neliöisessä omakotitalossa IVT-490 -poistoilmalämpöpumppu, jolla on ikää jo parikymmentä vuotta. Vai onko se jo vähän ylikin. Tässä oman asumisen aikana (reilut viisi vuotta) on pari kertaa pitänyt korjaaja jo kutsua sitä korjaamaan ja pelottaa, että tuo saattaa laueta suurin piirtein milloin tahansa ja lakata toimimasta kokonaan. Joten pohdinnassa, josko tuon vaihtaisi kokonaan uuteen omien aikataulujen ehdoilla sen sijaan, että odottaa tuon rakkineen lopullista hajoamista ja sitten lähtee kiireellä hankkimaan uutta. Voisi olla järkevämpää näin toimien kuin siinä kohtaa, kun se on ihan pakko tehdä.

Ajatus on myös ollut, että jos tuohon omaehtoiseen vaihtohommaan lähdetään, se lienee järkevämpää tehdä (teettää) mieluummin lämpimämpänä vuodenaikana kuin kylmänä vuodenaikana. Eli nyt voisi pikku hiljaa alkaa aktivoitua asian kanssa ja pohtia tarjousten pyytämistä. Mutta ennen sitä vinkkiä täältä.

Kuten todettua, niin nykyinen PILP on IVT-490. Sen lisäksi ullakolta löytyy ilmanvaihtokoneena Flexit L4X. Itse en ole tätä yhdistelmää koskaan osannut sen kummemmin ihmetellä, mutta tuon PILPin korjaaja hämmästeli viimeksi käydessään, että miksi kummassa meillä on sen poistoilmalämpöpumpun lisäksi erillinen ilmanvaihtolaite, kun sen PILPin kuulema pitäisi osata se ilmanvaihtohommakin hoitaa ilman erillistä laitetta siihen ilmanvaihtoon.

Talo siis lämpiää tuon PILPin avulla, lattiassa vesikiertoinen lattialämmitys. Lisäksi löytyy varsin tuore ilmalämpöpumppu, jota myös hyödynnetään lämmityksessä. Ja ilmeisesti jonkun la†

Tästä päästään pikku hiljaa niihin kysymyksiin. Jotenkin olemme ajatelleet, että se uusi laitekin voisi olla poistoilmalämpöpumppu. Maalämpö periaatteessa voisi houkutellakin, mutta taitaa tulla sen verran kalliimmaksi kuin pelkän pilpin vaihto uuteen, että en välttämättä innostu siitä. Mutta onko tuo luuloni yhtään oikeilla jäljillä? Onko se uusi pilp järkevä vaihtoehto vai pitäisikö oikeasti miettiä jotain muitakin vaihtoehtoja?

Jos päädytään uuteen pilpiin, niin minkä merkkisiä kannattaa harkita ja mitä välttää?

Mites tuo erillinen ilmanvaihtokone ullakolla? Kuulostaako se tarpeelliselta vekottimelta ollenkaan? Jos se pilp vaihdetaan johonkin toiseen laitteeseen, niin pitäisikö samassa rytäkässä myös tuosta vanhasta ilmanvaihtokoneesta hankkiutua eroon? Eli kytkeä putket niin, että se laite siellä ullakolla vain jäisi käyttämättömäksi.
Suosittelisin LVI-suunnittelijan käyttämistä. Talosta ehkä löytyy jotain suunnitelmia? Joku tuon järjestelmän kuitenkin on suunnitellut, niin kannattaisi ehkä katsoa kokonaisuus läpi, että mikä vaikuttaa mihinkin, jos ja kun sitä muutetaan. Maksaa luonnollisesti jotain, mutta saatat säästää vähintään hermoja, kun kaikki on suunniteltu toimivaksi. Laitetoimittajat suunnittelevat myöskin, mutta heillä on aina agendana luonnollisesti myydä omia vehkeitään.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille

Joo ammattilainen kannattaa etenkin kun kuulostaa hieman erikoiselta systeemiltä. Tuon kokoiseen sopiva kompromissi mun mielestä olisi PILP ja Nibe F750. Itellä on F470 ja jää ehkä hieman kevyeksi, mutta takan kanssa pärjää etenkin kun on korvausilmahormi. Maalämpöä voi toki harkita etenkin jos maaperä on sopiva eikä kustannukset karkaa taivaisiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Maalämpöä hankitaan jopa kerrostaloihin ilman ammattitaitoista suunnittelijaa, ja sitten ei saada täyttä hyötyä siitä.

Taloyhtiössä ja suomalaisilla yleensä on joskus paha tapa säästää väärästä paikasta. Jopa terveyden uhalla.
 
Jeffrey

Jäsen
Tässä kun lämpö nousee niin pitänee alkaa miettimään strategiaa viilentävän ilmalämpöpumpun hankintaan. Taloyhtiöltä pitäisi lupa tulla, mutta suurin este lienee tuo maksukumppani. Ymmärrätteköön häntä sen verran, että muutettiin nykyiseen asuntoon alkutalvesta ja lisäksi kalustettiin taloudellisen mielekkyyden rajamaille.

Muutamia vuosia sitten pumppukauppiaat ja asentajat möivät lehtien perusteella ei-oota sesonkikuukausille. Onkohan kenelläkään tietoa vieläkö tilanne on sama? Eli jos lämpötila käy tukalaksi niin kuinka nopeasti olisi pöhisiä katossa? Lieneekö tuo odota-ja-koe strategia kuitenkin tässä kohtaa parempi kuin maksukumppanin ympäri puhuminen?
 
Kuutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Täällä sama tilanne ja ilp-asentaja tulossa alkuviikosta käymään. Jäin käsitykseen, että tämän saisi nopeallakin aikataululla kiinni seinään.

Asumme kaksitasoisessa rivarissa, puhelimessa asentaja sanoi, että olisi mahdollista asentaa ilp alakertaan, jolloin viileä ilma nousee myös yläkertaan. Meillä yläkerrassa makkarit ja itse ajattelin maalaisjärjellä, että pumppu asennettaisiin yläkertaan, sillä lämmin ilmahan nousee ylös. Taloyhtiön muihin asuntoihin myös asennettu yläkertaan. Onko jollain tästä?
 
444

Ei se kylmä ilma sinne yläkertaan nouse kuin avustettuna. Mulla on kaksikerroksisessa okt:ssa portaiden kohdalla yksi ilp, ja kovilla helteillä yläkerrassa on helposti 30 astetta ja alakerrassa 20, jos niin halutaan. Yläkerrassa ei ole mahdollisuutta asennukselle, joten olen ”ratkaissut” ongelman pistämällä portaiden alapäähän ison lattiatuulettimen puhaltamaan yläkertaa kohti. Muutaman asteen tuolla saa pudotettua lämpöä, mutta kuuma täällä silti on.
 
Jos tuota käyttää viilennykseen niin yläkertaanhan se kannattaa asentaa. Jos käyttää lämmitykseen niin silloin alakertaan. Lämmin ilma tosiaan nousee ylös ja viileä alas.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täällä sama tilanne ja ilp-asentaja tulossa alkuviikosta käymään. Jäin käsitykseen, että tämän saisi nopeallakin aikataululla kiinni seinään.

Asumme kaksitasoisessa rivarissa, puhelimessa asentaja sanoi, että olisi mahdollista asentaa ilp alakertaan, jolloin viileä ilma nousee myös yläkertaan. Meillä yläkerrassa makkarit ja itse ajattelin maalaisjärjellä, että pumppu asennettaisiin yläkertaan, sillä lämmin ilmahan nousee ylös. Taloyhtiön muihin asuntoihin myös asennettu yläkertaan. Onko jollain tästä?
ilp tosiaan yläkertaan kuten @Poulu Jukki kirjoitti, jos tarkoitus viilentää.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei se kylmä ilma sinne yläkertaan nouse kuin avustettuna. Mulla on kaksikerroksisessa okt:ssa portaiden kohdalla yksi ilp, ja kovilla helteillä yläkerrassa on helposti 30 astetta ja alakerrassa 20, jos niin halutaan. Yläkerrassa ei ole mahdollisuutta asennukselle, joten olen ”ratkaissut” ongelman pistämällä portaiden alapäähän ison lattiatuulettimen puhaltamaan yläkertaa kohti. Muutaman asteen tuolla saa pudotettua lämpöä, mutta kuuma täällä silti on.
Jos yläkertaan ei ole mahdollista tai ei järkevästi saa seinämallia, niin nykyään on tarjolla myös ihan kohtuullisia lattiamallin sisäyksikköratkaisuja
 
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä sama tilanne ja ilp-asentaja tulossa alkuviikosta käymään. Jäin käsitykseen, että tämän saisi nopeallakin aikataululla kiinni seinään.

Ainakin täällä Hämeessä olisi saanut seuraavalle päivälle. Toki nythän tuo kovin sesonki on käynnistymässä, mutta käsitin, että mitään pullonkauloja ei pitäisi olla.

Tänne tulee maanantaina asentajat.
 
444

Jäsen
Jos yläkertaan ei ole mahdollista tai ei järkevästi saa seinämallia, niin nykyään on tarjolla myös ihan kohtuullisia lattiamallin sisäyksikköratkaisuja
Käytännössä yläkertaan ainoa ratkaisu olisi siirreltävä viilennin ja ranettaa jostain lävestä putket ulos. Toisaalta yläkerrassa ei ole pakko olla helteillä (ehtii viiletä yöksi kuitenkin), vaan silloin voidaan touhuta alakerrassa ja ulkona. Tästä syystä en ole viitsinyt investoida kovinkaan suureen remonttiin.
 
hege

Jäsen
Me laitoimme ilmalämpöpumpun kahdella sisäyksiköllä ensisijaisesti viilennystä varten (loppukesästä viime vuonna), asentaja sanoi kyllä (kävivät katsomassa ennen asennusta systeemit ja sen mihin mahtuu yms.) että yläkerran viilennykseen riittäisi yksi yläkertaan laitettava sisäyksikkö ja se auttaisi varmasti jonkin verran alakertaankin. Muistaakseni hintaero yhden sisäyksikön pakettiin ei ollut mitenkään mieletön eli se helpotti päätöksen tekoa.
Jonkin verran käytetty myös lämmitykseen, varsinkin jos oltu poissa kotoa ja maalämpö sitten säädetty poissaolon ajaksi pienemmälle niin ilp:llä saa lämmöt ylös paljon nopeammin kuin maalämmöllä siinä kohtaa kun tulee himaan (ja ilppiä voi ohjata netin kautta, meillä vaatisi lisämokkulan maalämpöpumppuun ja se tuntui hieman isolta investoinnilta).
 
Spin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Tässä keväällä tarkkailut salaojien kokoojakaivoa, toisesta sinne tulevasta salaojaputkesta tullut nyt pieni määrä styroksia, voiko kertoa että sillä puolella salaojaputki rikki? 90 luvun talo ja ilmeisesti tarkistuskaivot maanalla... Tämä puoli mistä tullut styroksia on rinnepuoli, eli kaataa hyvin pois talosta. Kannattaako tässä ruveta tilaamaan kuvausta ym?
 
Veijari

Jos siellä salaojissa vettä lorisee, niin sehän kertoo siitä, että salaojat toimivat niin kuin pitääkin. Salaojien teknisen käyttöiän ja mielenrauhan saamisen vuoksi kuvaus voisi olla asiallista teettää. Ei maksa maltaita.

En olisi kovin huolissani styroxin kokkareista salaojissa. Ei tule muuta mieleen kuin että ehkä muurahaiset rouskuttelevat styroxia ja sitä kautta kokkareita on hieman päätynyt salaojiin? Tämä oli silkkaa mutua.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Kuvautin aikoinaan salaojaputkiston ja parissa kohtaa oli menossa sammakoiden ryhmäorgiat. Lähtö tuli irstailijoille nopeasti kun valokamera antoi vauhtia.
 
Spin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Jos siellä salaojissa vettä lorisee, niin sehän kertoo siitä, että salaojat toimivat niin kuin pitääkin. Salaojien teknisen käyttöiän ja mielenrauhan saamisen vuoksi kuvaus voisi olla asiallista teettää. Ei maksa maltaita.

En olisi kovin huolissani styroxin kokkareista salaojissa. Ei tule muuta mieleen kuin että ehkä muurahaiset rouskuttelevat styroxia ja sitä kautta kokkareita on hieman päätynyt salaojiin? Tämä oli silkkaa mutua.
Pitää kyllä kuvaus laittaa aluille. Ainut ongelma ettei löydy oikein yritystä kuka niitä tekisi Etelä-Karjalassa. Onko kellään kokemusta tästä vesivekin ilmaisesta tarkastuksesta? Onneksi talossa on tehty kaadot sillein että kaataa varmasti pois talosta päin.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Pitää kyllä kuvaus laittaa aluille. Ainut ongelma ettei löydy oikein yritystä kuka niitä tekisi Etelä-Karjalassa. Onko kellään kokemusta tästä vesivekin ilmaisesta tarkastuksesta? Onneksi talossa on tehty kaadot sillein että kaataa varmasti pois talosta päin.
Pari vaihtoehtoa, joku putkiliike tai kuntokartoituksia tekevä firma kuten Polygon jne tekee tutkimuksia. Vesivek kuvaa ja luultavasti toteaa, että ehdottomasti kannattaa uusia kaikki.

Jos ei tarkastuskaivoja ole näkyvissä, niin ehkä toki uusimista voi harkita jossain vaiheessa. Periaatteessa kuvauksella voisi todeta missä kaivot on (jos on) ja uusia ne. Kovin kummoinen hommahan noita ei monesti ole vaikka itse viikonloppuprojektina kaivella.
 
Sitä vähän ajattelin että itse kaivaisi tarkistuskaivot esiin jos niitä on edes... Tottakai vaatii sen kuvauksen ja paikannuksen.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Terassi tarttee öljytä, ja sehän on sen verran helppo homma että itsekin osaan. Mutta, haluan siihen jonkinlaisen mattapinnan, ettei se toimi peilin tavoin ja heijasta aurinkoa. Mitä hyviä käsittelyaineita suosittelette? Laudoitus on kolme vuotta vanha, ja kaksi vuotta sitten öljytty kevyesti sävytetyllä öljyllä, eli pinta on vielä hyvässä kunnossa.
 
J.Petke

Jäsen
Ilmalämpöpumppu alkoi pitää outoa ääntä toissayönä. Uskon, että makkarin ilmastointilaitteen kondenssiveden pumppu käynnistyy joka 4-5 minuutti ja käy sen 5 sekuntia. Ääni on sellainen, että se häiritsee nukkumista. Onkohan tuo pumppu paskana vai onko jotain kotikeinoa, jolla sen saisi toimimaan oikein. Toki vuokranantajalle täytyy ilmoittaa ja pyytää fiksaamaan mutta jos tuohon olisi joku kätevä keino fiksata, säästyisi häneltäkin rahaa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Siis ei kai terassi öljyttynäkään lähtökohtaisesti kiillä? Jos öljyssä on paljon pigmenttiä, niin pigmentti saattaa jäädä pinnalle ja kiiltää jos puu ei ime kunnolla öljyä sisäänsä. Silloin terassi on öljytty joko liiallisella öljyllä tai turhan aikaisin. Esim mulla on tietyt kohdat terassissa, joiden päällä on aina kalusteet, ja näin ollen puu ei siitä kohtaa käytännössä ime öljyä lainkaan. Noihin kohtiin vaan kannattaa vetää sitten mahdollisimman kevyesti öljyä, koska ainakin mulla se öljy sitten kovettuu siihen päälle ja lohkeilee pesussa irti. Ja ennen öljyämistä kannattaa tosiaan vetää painepesurilla oikeasti noi vanhat pigmentit pois pinnasta, muuten tulee juuri tuota kiiltoa.

Toki tässä nyt kun kohta 10 vuotta öljyillyt tätä omaa halvasta mäntylankusta tehtyä terassia, niin kyllä viimeinen terassi oli tällaisella pintaratkaisulla. Laudat vääntyilee ihan miten sattuu eikä siihen auta öljyäminen lainkaan, ja vaikka ehkä terassin käyttöikä saattaa marginaalisesti pidentyä, niin turhaa vaivaa taitaa olla kun nuo laudat vaan alkavat olla sen verran eläneitä joka tapauksessa, että kohta on terassin uudelleenpinnoitus kuitenkin ohjelmassa.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilmalämpöpumppu alkoi pitää outoa ääntä toissayönä. Uskon, että makkarin ilmastointilaitteen kondenssiveden pumppu käynnistyy joka 4-5 minuutti ja käy sen 5 sekuntia. Ääni on sellainen, että se häiritsee nukkumista. Onkohan tuo pumppu paskana vai onko jotain kotikeinoa, jolla sen saisi toimimaan oikein. Toki vuokranantajalle täytyy ilmoittaa ja pyytää fiksaamaan mutta jos tuohon olisi joku kätevä keino fiksata, säästyisi häneltäkin rahaa.

Jos nyt oikein ymmärsin, niin sinulla on ilmalämpöpumppu, jossa on erikseen asennettu ulkoinen kondenssipumppu. Yleisin ongelma näissä on tukkeentuminen pölyn ym. Siellä voi olla myös ilmaa ja siksi tulee ääntä.
Kaatele varovaisesti vettä sisäyksikön kennostoon ja katso poistaako pumppu.

Kondenssipumpun asentamista pitäisi aina välttää. Se on yleensä heikoin lenkki järjestelmässä ja kovaäänisempi kuin itse ilp. Toki joskus ei voi välttää, ainakaan mitenkään järkevästi, kondenssipumpun käyttöä.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Siis ei kai terassi öljyttynäkään lähtökohtaisesti kiillä? Jos öljyssä on paljon pigmenttiä, niin pigmentti saattaa jäädä pinnalle ja kiiltää jos puu ei ime kunnolla öljyä sisäänsä. Silloin terassi on öljytty joko liiallisella öljyllä tai turhan aikaisin.
Ei se varsinaisesti kiillä, mutta heijastaa auringonvaloa turhan hyvin. Se on ajatuksena, että jos jollain tietyllä pinnoitteella saisi heijastusta himmeämmäksi. Mitään öljykerrosta, siis sellaista että öljy näkyy, siinä pinnassa ei ole.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ei se varsinaisesti kiillä, mutta heijastaa auringonvaloa turhan hyvin. Se on ajatuksena, että jos jollain tietyllä pinnoitteella saisi heijastusta himmeämmäksi. Mitään öljykerrosta, siis sellaista että öljy näkyy, siinä pinnassa ei ole.
Kyllä sen ihan mataksi pitäisi vetää kun vaan puu imee, eli jos pintaan jää kiiltoa, niin voi tosiaan olla että laitat liikaa öljyä, jolloin se pigmentti jää pinnalle kiiltämään. Pinnan pitäisi siis n. vuorokausi öljyämisen jälkeen olla ihan vastaava kuin puussa, mutta hieman sävytetty. Kunnon pesu ensin painepesurilla, että kaikki lika ja vanhat pigmentit lähtee pinnasta, vuorokauden sen jälkeen antaa kuivua, ja sitten öljy pintaan kahtena ohuena kerroksena. Olethan myös varmistanut että kyseistä puuta pitää terassiöljyllä sivellä? Halpa mäntylauta pitää öljytä, mutta suurinta osaa lämpökäsitellyistä tai muista esikäsitellyistä vaihtoehdoista ei tarvitse öljytä käytännössä lainkaan.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Olethan myös varmistanut että kyseistä puuta pitää terassiöljyllä sivellä? Halpa mäntylauta pitää öljytä, mutta suurinta osaa lämpökäsitellyistä tai muista esikäsitellyistä vaihtoehdoista ei tarvitse öljytä käytännössä lainkaan.
Ei tuota olisi tarvinnut öljytä muuten, mutta halusin tasata lankkujen sävyerot ja onnistuin siinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös