No, noin yleensä ottaen tärkeintä Suomen "kannattamisessa" on säilyttää negatiivinen asenne: suhteellisen varman päälle pelaamista on haukkua jo tulevakin päävalmentaja ilman ensimmäistäkään ottelua, koska todennäköistä on, ettei sieltä kultaa rupea ainakaan vyörymällä tulemaan. Ja jos rupeaa niin tikulla silmään joka vanhoja muistelee. Nythän meille on tulossa tämä viimeaikainen epäonnistuja-luuseri ja ei-Jortikka Raimo Summanen, joten hyvin ei tule menemään. Ja jos ei-Summanen, anti-turnausvalmentaja, NHL-vihokki Jortikka olisi valittu niin yhtä huonosti menisi siis sittenkin. Tämä vain loogisesti aloittaa tulevan keskustelun: kaikki valinnat ovat vääriä - ainoa oikea valinta olisi olla valitsematta päävalmentajaa: annetaan mennä yleisöäänestyksillä, mieluiten Jari Porttilan juontamissa MTV-gaaloissa. Mutta kun ei, mutta kun itsepäisesti valitaan uusia surkimuksia virkaan. Tästä alku-epäonnistumisesta seuraa tietysti seuraava askel: jokainen väärin valitun päävalmentajan valitsema joukkue on automaattisesti myöskin väärin valittu. Että miellyttäisi edes 70-80 prosenttia faneista, pitäisi maajoukkueessa olla yli 60 pelaajaa, ja koska ei ole, niin vähintään puolet pitää joukkuetta joka tapauksessa väärin valittuna - ja jos (ja yleensä kun) tappioita tulee niin syy on tietysti idiootti-valmentajassa, koska jokainen takapenkki-ajaja olisi tehnyt paremmin, toisin ja kaikki on NIIN yksinkertaista ja helppoa. Kummallista että valmennus ja pelaaminen ylipäänsä ovat erityisiä ammattejaan, koska jokainen diletantti on näissä asioissa parempi. Vielä jos sattuisi tulemaan menestystäkin niin sen voi kovan paikan tullen leimata pelkäksi onneksi tai väittää että olisi mennyt vielä helpommin ja vielä paremmin, jos vain olisi kuunneltu juuri MINUN neuvoja ja kritiikkiä. Toki kannattamiseen voisi kuulua myös tietty positiivisuus, lojaalisuus ja kunnioituskin - tosin vähemmän egoistista ja pätemisen mahdollisuus on paljon pienempi: tulee "illuusio" siitä, että nämä ihmiset olisivat muka pätevämpiä ja enemmän tietäviä kuin MINÄ, maailman tärkein ihminen. Kritisoida voi ja pitääkin, mutta ilman suhteellisuudentajua, sillä ei ole mitään informaatioarvoa, kysymyksessä on vain tyhjä päteminen. Näissä maajoukkue-ketjuissa on seassa monta kirjoitusta, jossa Suomen peliä ja valintoja analysoidaan perusteellisesti ja välillä hyvinkin kriittisesti, mutta kuitenkin tietyn ammattimaisuuden, kunnioituksen ja positiivisuuden hengessä.
Joo, näköjään ei ole vieläkään onnistunut pyyhkimään muistosta taannoista iltaa, mistä katkeria vuodatuksia sinne ja tänne, mutta kun pelistä ei voi sanoa mitään (koska se on tästä eteenpäin tabu) niin onneksi voi edes jotenkin purkautua... Eli itse aiheesta: Aravirran peluutuksessa aivan kieltämättä esiintyi kriittisillä hetkillä puutteita ja ehkä jollakin toisella tyylillä (ja vähemmällä jähmettymisellä) olisi tullut enemmän menestystä. Mutta tälläkin sitä tuli ja paljon, ja hyvin pienistä marginaaleista jäi kiinni, ettei saatu enemmänkin. Ehkä kysymys oli systemaattisista valmennuksen ja pelinjohdon virheistä, ja varmasti olikin, mutta täydellistä valmentajaa ei ole olemassa ja täydellistä turnausvalmentajaa ei ainakaan. Näissä olosuhteissa yhtenäisen, motivoituneen ja hyvin pelaavan joukkueen kokoaminen parissa viikossa on aikamoinen tehtävä. Kukaan ihminen maailmassa ei tälläisestä urakasta suoriutuisi virheittä. Toivottavasti seuraajat selviävät vielä vähemmillä kuin Aravirta, mikä on kova vaatimus.