Mainos

Tässä seurataan ennustuksia kaudelle 2005-2006

  • 7 971
  • 43
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
1. Jäähykuningas ei ole Pasi Nielikäinen eikä Sami Helenius.
- Hyvältä näyttää. Helenius on 60 minuuttia kärkikaksikkoa Nickerson-Rossiter perässä. Nielikäinen vielä kauempana.
2. Vähintään yhdessä joukkueessa kakkosvalmentaja nousee ykköseksi kesken kauden.
- Ainakaan vielä tätä ei ole tapahtunut. Pelicans ja Jokerit heittivät apuvalmentajankin pihalle, Lukossa sama apuvalmentaja jatkaa.
3. Doug Shedden saa toimitsijakieltoa kauden aikana.
- Tämän puolesta jännitettiin kovasti lokakuussa. Vielä ei ole osunut.
4. Pihlström&Immonen tekevät yhteensä vähintään 20 maalia SaiPalle.
- Alkukaudesta mentiin edellä ennustusta, mutta sittemmin tahti on hyytynyt. Tällä hetkellä koossa on 13 maalia.
5. Kauden pisimmässä rangaistuslaukauskilpailussa laukoo vähintään 10 paria.
- Tällä hetkellä ennätys on 8.
6. Säälipleijareissa pelaava joukkue pääsee välieriin.
- Tätä täytyy odottaa puolivälieriin asti.
7. Tero Määttä voittaa Bluesin +/--tilaston.
- Alkukaudesta keikkui kärjessä, mutta nyt ovat asemat heikentyneet. Määtän saldo on +2, kun kärjessä olevalla Peltosella (joka ei enää tällä kaudella pelaa) on +6. Välissä myös Uhlbäck, Kohn ja Laatikainen.
 

Bluesfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Detroit Red Wings, HJK, FC Honka, Arsenal
1. Semir Ben-Amor johtaa jäähypörssiä joulutauolla, mutta joutuu mestikseen
- Oho, ei ihan. Kävi kyllä mestiksessä pelaamassa pari peliä.

2. Jarkko Antero on SaiPan ykkössentteri
- Jossain vaiheessa lähellä, mutta tipahtanut viissiin kolmoseen

3. Raimo Summanen pukee hokkarit jalkaan ja tulee pyörittämään Bluesin ylivoimaa.
- Tää ei ollu realistinen

4. Mikko Lehtonen on vuoden tulokas
- Alkukausi näytti hyvää, mutta enää ei pääse edes pelaamaan. Auki silti.

5. Kasper Kenig voittaa maalipörssin
- Kolmella maalillaan sijalla 176

6. Ladislav Kohn voittaa pistepörssin
- Loukkaantumiset pilasivat mahollisuudet

7. Kaikki ennustukseni toteutuvat.
- Ei yksikään...
 
1. Runkosarjassa on yksi joukkue yli muiden, ja tuo joukkue on Kärpät. Maneerit murtuvat toisaalla kun Blues pääsee heittämällä play-offseihin ja sarjan jumbojoukkue ei ole Lahden Pelicans.

Kärpät johtaa sarjaa 5 pisteellä, Blues on 5 pistettä pudotuspeliviivan paremmalla puolella ja KalPan ero toiseksi viimeiseen Pelicansiin on 17 pistettä.

2. JYP:n joukkue kärsii valtavasta nallipyssysyndroomasta kauden aikana. Maalimäärä lienee jossain 120 maalin kieppeillä runkosarjan loppupuolella. Joukkueen paras pistemies on tietenkin Virtasen Antti, joka tekee 35-40+ pistettä.

JYP on tehnyt nyt 107 maalia ja Virtanen 25 pistettä. Runkosarjan lopussa samalla tahdilla lukemat olisivat JYP:n maalit olisivat 131 ja Virtanen 31 pistettä (paras pistemies).

3. TPS parantaa viimekauden runkosarjasijoitustaan (6.) ainakin parilla pykälällä. Lauri Korpikoski tekee kaudella maalin.

TPS:n runkosarjasijoitus tuskin on sijoja 7-8 korkeampi. Korpikoski on tehnyt jopa kaksi maalia tällä kaudella, ykköskierroksen varaushan meni viime kauden ilman maaleja..

4. Liigan uusi tähtinimi on Tony Salmelainen, HIFK. Tekee noin 15-20+ liigamaalia, mikä on IFK:ssa huomattavan iso määrä. Toinen AHL-palaaja Helsinkiin, eli Jokerien Jesse Niinimäki, ei tee huomattavasti enempää pisteitä.

Niinimäki 41. 4+10=14, Salmelainen 42. 22+19=41.

5. Kimmo Kapanen on Kalpan paras pelaaja, mutta kuopiolaiset jäävät silti sarjan hännille. Lisäksi nimi Ville Hämäläinen ei ole enää kauden lopussa vain lajifanaatikkojen nippelitietoutta. Yleisömäärällisesti KalPa on silti kohtalaisen hyvä, ylittäen 3200 katsojan keskiarvon kauden aikana.

KalPa jää sarjan hännille, mutta Kapanen tai Ville Hämäläinen ei ole oikein onnistunut, viimeksimainitulla 2+10 ja loukkaantumisia. KalPan yleisömäärä 3326 tällä hetkellä keskiarvona.

6. Ilveksen ylivoimamaaleissa kahden syöttäjän yhdistetty ikä on yli 80 vuotta ainakin kerran kauden aikana.

Toteutunut jo, Helminen ja Lumme syöttivät tässä taannoin Vesa Viitakosken voittomaalin.

7. Schnabel on Heleniuksen ohella liigan puhutuin kova poika. Noussee kauden aikana samanlaiseksi kulttihahmoksi kuin Roman Vopat, Bob Halkidis jne IFK-fanien keskuudessa. Innokkaimmat ovat vertaamassa kauden aikana Carl Breweriä ja Doug Sheddeniä.

Juu ei, tämä kunnia menee Matt Nickersonille tai Patrik Lostedille. Hyvin IFK pärjää, muttei kai silti Sheddeniä ja Breweriä vielä vertailla.. vai?
 
O

2. Tapparan uudesta kahvauslinjasta itketään täällä suureen ääneen jo ennen ensimmäisen matsin alkua. Porun määrä on suoraan riippuvainen Tapparan asemasta sarjataulukossa.

Tämä ei voisi olla enempää oikein.

7.Kuopiossa toivotaan, että KalPa pelaisi vielä divarissa ja voittaisi pelejä.

Varma osuma tästäkin.


V

6. Nordiksen jäälle lentää pakastebroileri ennen joulua. IFK pääsee säälipleijareihin.

Muutama onnistunut hankinta ja Sheddenin kyvykkyys ovat nostaneet IFK:n tasolle, jota en kyllä ennen kautta osannut odottaa. Kauden yllättäjä.


?

1. Tappara sijoittuu sarjataulukossa ry:n ja Ilveksen edelle. Tämä siitäkin huolimatta, että ensimmäisellä Hämeenlinnan vierailulla telotaan taas pari Tapparan hyökkääjää sairaalaan.

Ai sijoitutaanko Ipan edelle? Onko Suomi valtio? Yhdistyskikkailijoiden kanssa tekee vähän tiukempaa, mutta nykyäänhän niitä vie jo SaiPakin, joten eiköhän tämä loppujen lopuksi oikein mene.

3. Tappara ja Blues eivät tänäkään vuonna pelaa perinteisiä keskinäisiä pleijaripelejä.

Ei ainakaan ihan aluksi ja tuskin lopuksikaan. Espoo on Espoo.

4. Kärpät pelaa finaalissa.

Todennäköisesti, vaikka runkosarjassa ei ihan joka ehtoo ole napannutkaan.

5. Espoo voittaa mitalin aikuisten miesten sarjassa. Kuin taikaiskusta "kaupunkiin" syntyy kiekkokulttuuri ja perinteet.

Tuskin voittaa ja tuskin syntyy. Mutta ehkä sitten taas ensi kaudella?
 

Emilio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle
1. Blues ei petä
- Uskoa löytyy vielä

2. Väh. Yksi ruotsalainen saa selkäänsä
- Oikein!

3. Pelicans ei ole 3 viimeisen joukossa
- Väärin

4. Schnabel on turisti
- Taisi mennä väärin tämäkin.

5. Kalto tekee enemmän pisteitä kuin Valtonen
-Kalto johtaa tällä hetkellä pisteellä, mutta taitaa mennä metsään tämäkin.

6. Jokerit voittaa IFK:n sarjassa 6 kertaa
- Ei tapahtunut

7. Käyn katsomassa yhden ottelun Nordiksella
- Tätä jännitetään vielä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jäske#13 kirjoitti:
Mistäs tuon ketjun löytää missä noita kirjoituksia on? kertokaapa joku.

Mitäs jos lukisit ketjun avausviestin?
 

JPL

Jäsen
Omat arvaukset ;)

Kalpa voittaa kertaalleen kaksi peräkkäistä peliä. Pahin tappioputki kestää 7 ottelua.
V: Kalpa voitti peräti 3 ottelua peräkkäin marraskuussa. Pahin tappioputki oli ennen nykyistä 7 ottelua... mutta nyt mennään jo yli tuplasti tämä.
--------------------------------
2. Tappeluiden määrä liigassa kasvaa. (Suvi ei ole hankkinut Canalia, koska sieltä tulee seksiä).
V: Voisiko Cairns vastata tähän? Mielikuva on, että tämä pitäisi paikkansa.
--------------------------------
3. 3 joukkuetta vaihtaa kauden aikana valmentajan. (Saipa, Ässät ja Lukko)
V: Määrä oikein, mutta joukkueista vain 1/3:sta. (Jokerit, Lukko, Pelicans)
--------------------------------
4. Thomasin nollapeliennätystä ei rikota.
V: Ei varmasti rikota...
--------------------------------
5. Tänne ilmestyy Canal +:aa haukkuva ketju ensimmäisen liigaviikon aikana.
V: Haukut laitettiin itse asiassa valmiina olleeseen ketjuun. Mutta haukkuminen alkoi heti ensimmäisellä viikolla, muistaakseni erään Lappeenrantalaisen toimesta.
--------------------------------
6. Pelicans pelaa itsensä säälipleijareihin
V: Tiukkaa tekee, mutta tämä taisi mennä hutiksi.
--------------------------------
7. Tuomaritoiminta on edelleen per%eestä.
V: Tämä nyt oli 100% tieto ennemmin kuin arvaus.

Täysin oikeita toistaiseksi: 2
Osittain oikeita: 4
Täysin vääriä: 1 (Pelicans vaihtoi valmentajaa ilmeisesti liian myöhään)
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pääosin meni kaikki ennustukset pieleen. Ainoa missä on vielä mahdollisuuksia osua kohdalleen, on Vertalan maalikuninkuus.

Tilanne:

1. Salmelainen, HIFK, 23 häkkiä
2. Voutilainen, HPK. 22 häkkiä
3. Vertala, Tappara, 19 häkkiä
 

Jäske#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi, Minnesota Wild
1.Kristian Kudroc pelaa huippukauden tehden yli 10 pistettä ja pelaa loppukaudella jossakin liigankärki joukkueista.

2. Kimmo Korkenkorva pitää hyvän pistetahdin nyt myös runkosarjan otteluissa, eikä pelkästään harjoitusotteluissa ja pamauttaa +30 pinnaa ollen Saipan paras pistemies.

3.Pekka Tuokkola pelaa läpimurto kauden ja löytyy torjunta % tilastossa 5 parhaan joukosta, ottaen Tapparan ykkösveskarin paikan.

4.Tapparassa moni pelaaja pelaa läpimurto kautensa ja tekevät omat pisteennätykset Nurmi, Salmela, Halme ja Kauppinen

5.Tapparan senttereistä 3 yltää yli 30 pisteen ja heistä 2 yli 40 Kontiola toinen heistä ja mahtuu mm-kisajoukkueeseen.

6.Leo Komarov on kauden tulokas, +20 pistein ! Johtaen Ässien 3kenttää laidoillaan Joensuu ja ulkomaalaisvahvistus.

7.Robert Scnhabelia pidetään Hifkin leirissä jumalana ja tekee 2 vuotisen jatkosopimuksen.

No tehdäämpä katsaus .

1. Tästä osa pitää paikkaansa Kudroc pelasi huippukauden ja nyt alkaa loppukausi ja Saipa pääsee playoffseihin joten sekin hyvin lähellä.

2. Kimmo Koskenkorva 37 10 + 15 = 25 tossa tilastot tähän mennessä ja n. 10 peliä jäljellä joten 30 mennee rikki vaikka ei joukkueen paras pistemies olekkaan.

3.Tämä meni väärin Tuokkolalle ei edes kunnon näytön paikkaa.

4.Kauppisen kohdalla pitää kutinsa 45 2 + 14 = 16
Salmelan kohdalla myös vaikka ei Tapparassa sitä tehnytkään 31 6 + 6 = 12 ja yksi pinna Tapparassa. Myös Nurmi pelaa parasta kauttaan 45 8 + 5 = 13

5. Tähän 30 pinnaan jo kaksi pystynyt mutta 3 ei pysty missään nimessä 40 pinnaan pystyy yksi ellei Hancock aivan huippu hyvää loppu kautta pelaa.

6.tämä väärin

7. tämä väärin.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Aika tarkastaa lopullinen tilanne.

TOTEUTUIVAT:

"Ilves tekee ainakin yhden maalin kauden avausottelussaan"

"Riippumatta siitä miten Tappara pelaa, täällä kitistään Tapparan kahvauksesta, blokkipelistä ja/tai painikiekosta"

"Ilves ei vaihda valmentajaa kesken kauden"


EIVÄT TOTEUTUNEET:

"Tapparaan tulee kauden aikana uusi maalivahti ainakin try-outille"

"Ennen siirtoajan umpeutumista Kärpät ja/tai Jokerit vie ainakin yhden tähtipelaajan heikommin menestyneeltä joukkueelta isolla rahatupolla"

"HPK ei pelaa finaalissa"
Tämän piti olla varmin kaikista veikkauksista, mutta meni metsään jotta hurahti. Olisi pitänyt varmaan veikata jotain vielä turvallisempaa, kuten vaikka että Ässät ei pelaa finaalissa. :)


TULKINNANVARAINEN:

"Ilves hankkii kauden aikana ainakin yhden oikeasti hyvän vahvistuksen"
Guerriero aloitti vahvasti, jatkoi keskinkertaisesti. Ei todellakaan mikään huippuvahvistus tyyliin Hannes Hyvönen tai David Nemirovsky tai Petr Tenkrat, mutta verrattuna useimpien muiden joukkueiden keskenkauden-vahvistuksiin tällä kaudella vähintäänkin parempaa keskitasoa.

3 oikein, 3 väärin, 1 tulkinnanvarainen. Ei tulisi ammattipeluria meikäläisestä näillä prosenteilla.
 
Viimeksi muokattu:

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Hudit:
"4. Erik Kakko siirtyy johonkin liigaseuraan seuraan siirtorajaan mennessä."
- Olisi kelvannut
"5. Eskelinen jatkaa liigan ykköspakkina. Blues yltää kuudenteen sijaan."
- No bluussi teki bluussit, niin joukkueena kuin Eskelisen kohdallakin
"6. Mäkelä & Yli-Junnila tekevät molemmat samassa pelissä tehot 1+1."
- Molempien pahat loukkaantumiset nousivat esteeksi
"7. HPK voittaa ainakin yhden pelin numeroin 7-0."
- Ilves tarjosi parhaat saumat

Osumat:
"1. HPK tekee vähintään kolmanneksi eniten maaleja liigassa."
- Kolmanneksi eniten, Kärpät&HIFK jakoivat ykkössijan
"2. Hämeen parasta kiekkoa pelataan edelleen Hämeenlinnassa."
- Helppo
"3. Wiikman pysyy Kerhon ykkösenä, Rämölle läänin pääkaupungin valot ovat vielä tällä kaudella liian kirkkaat."
- Pleijareissa todisti olevansa mies paikallaan
 

nakkisormi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
nakkisormi kirjoitti:
1. Petri Pakaslahti tekee vähintään 20 pistettä.

2. Doug Shedden on toimitsijakiellossa ainakin 7 ottelua.

3. Sami Helenius tyrmää Robert Schnabelin kavereiden toisessa kohtaamisessa ilman hanskoja.

4. Steve Kariya sijoittuu pistepörssissä toiseksi.

5. Pelicans on 9. runkosarjassa.

6. Tim Thomas pelaa 7 nollapeliä runkosarjassa.

7. Andreas Jämtin taklaa Tommi Turusen vähintään 1 kuukauden sairaslomalle.

Juu-u...

No kaikki väärin, mikäs sen mukavampaa. Ykköstä menin pitämään varmana, mutta minkäs teet kun Pakan perse oli kipeänä DDR-hallissa vierailun jälkeen.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Katsotaanpas sitten:

1. LänsiAuto-Areena on loppuunmyyty Bluesin jokaisessa kotipelissä. Hurmostilainen sinisenä vellova espoolaisfanien meri luokin "Länskäristä" todellisen helvetin vierasjoukkueille => Blues voittaa runkosarjassa kaikki kotipelinsä varsinaisella peliajalla.

-Ei ihan osunut. En tajua miten saattoi mennä väärin.

2. Täydellisen kotisaldonsa siivittämänä Blues myös voittaa runkosarjan tehden siinä sivussa runkosarjan piste-ennätyksen.

-Kuten edellä, ohi meni. Käsittämätöntä.

3. Kari Heikkilä ja Raimo Summanen arvostelevat kauden aikana julkisuudessa liigan joukkuemäärää liian suureksi todeten "Tuollaiset mikkihiirijoukkueet kuin Saipa, Kalpa, Jyp ja Ässät kuuluisivat divariin - eivät liigaan."

-No ei tätäkään ainakaan ihan sanatarkasti näin taidettu kuulla.

4. Blues saa perinteet- HIFK taas menettää omansa. Tosin tarkkasilmäisimmät fanit huomaavat, ettei HIFK:lla niitä ikinä ole ollutkaan.

-Osui ja upposi.

5. Puolivälierissä nähdään kauden ja kenties koko suomalaisen jääkiekkohistorian suurin jymy-yllätys, kun runkosarjan 10. Kalpa tiputtaa ylivoimaisen runkosarjavoittajan Bluesin otteluin 4-3. Ratkaisuottelu on Bluesin kauden ainoa kotitappio. Kyseinen 7. ottelu päättyy 0-1 ajassa 119.45.

-Hutikuti tuli tästäkin. Kalpa petti.

6. Kimmo Kapanen merkkauttaa parhaan torjuntaprosentin niin runkosarjassa kuin pleijareissa.

-No eipä se Kimmo Kapanen edes pelannut pleijareissa. Eikä tainnut olla ihan ykkönen runkkarissakaan. Eli ohi.

7. Tim Thomas merkkauttaa pienimmän GAA:n ja pelaa eniten nollapelejä, niin runkosarjassa kuin pleijareissa.

-No Thomasille ei tullut pelejä sen paremmin runkosarjassa kuin pleijareissakaan. Ohi ymmärrettävästä syystä.

8. Vuoden parhaaksi maalivahdiksi valitaan mestari-Kärppien Niclas Bäckström.

-Ohi meni. N.B.:n loukkaantuminen esti tämän osumasta. Ei tullut Kärpistä mestaria eikä Bäckströmistä palkittua.

9. Vuoden parhaaksi puolustajaksi ja pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valitaan Ilkka Mikkola.

-Ohi. N.B.:n loukkantuminen esti tämänkin osumasta.

10. Ilkka Mikkola ei pääse kauden aikan yhteenkään EHT-turnaukseen eikä mm-kisoihin.

-Uskokaa tai älkää, mutta ohi meni. Mikkola pääsi kuin pääsikin alkusyksyiseen Tsekin turnaukseen.

11. Runkosarjan pistepörssin voittaa Jari Viuhkola ja maalikuninkuuden Petr Tenkrat.

-Ohi. Salmelainen.

12. Vuoden parhaaksi valmentajaksi valitaan Kari Jalonen.

-Puoliksi osui. Jalone kyllä, mutta etunimi meni väärin.

13. Kauden jumbo on umpisurkea Ässät.

-Niukka huti tästäkin. Kalpa otti jumbotittelin.

14. Kaksi päävalmentajaa saa kenkää kesken kauden. Ensin Jarmo Tolvanen ja toisena Mika Toivola.

-Äh. Taas väärin. Tossua tuli kolmelle, eikä Toivola ollut näistä yksikään - ja Tolvanenkin taisi olla vasta toinen.

15. Urpo Helkovaara antaa runkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomareille käskyn ruveta suhtautumaan huomattavasti sallivammin ns. kahvaukseen ja vastaavasti viheltää enemmän ja ankarampia rangaistuksia taklauksista. Urpo tehostaa viestiään lanseeraamalla SM-liigalle uuden sloganin "Jokainen taklaus on huono esimerkki junioreille.". Tuomarit alkavat toteuttaa uutta linjaa erittäin tarkasti ja orjallisesti.

-Puoliksi oikein. Slogania ei (vielä tällä kaudella?) kuultu, mutta ko. linja kyllä oli kovassa käytössä.

16. Tappara on runkosarjan kakkonen, mutta häviää finaaleissa Kärpille.

-Eipä ollut ei ja finaalitkin jäivät väliin molemmilta jengeiltä.

17. HIFK saa kaudella eniten jäähyjä ja päästää eniten AV-maaleja.

-Väärin. Ihan muut joukkueet veivät nämä tittelit.

18. Sami "Helgenaattori" Helenius ei edelleenkään tee yhtään maalia. Syöttää kuitenkin yhden ja osallistuu yhteen nyrkkitappeluun.

-Äh. Väärin taas. 1+3 ja myllyjäkin taisi olla 2 kappaletta.

19. Hpk ei selviä pronssiotteluun, vaan karsiutuu säälipleijareissa Kalpaa vastaan.

-Väärin. Molemmat jengit pettivät odotukseni tässä kohdassa.

20. Jyrki Lumme voittaa Ilveksen puolustajien pistepörssin.

-Väärin. Koistinen meni Sonjan edelle.

21. Jere Karalahti voittaa liigan puolustajien pistepörssin.

-Väärin. Koistinen voitti tämänkin. Jerellä sentään paras pistettä/ottelu säällisen määrän otteluita pelanneista, joten annetaan 0,5 pistettä.

Yhteensä osui siis 2,5/21, joten parannettavaa jäi ensi kaudelle.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
kaizu kirjoitti:
Omien veikkailua...

1. Jan Lundell seisoo IFK:n maalilla kauden viimeisessä ottelussa.

- Kyllä

2. IFK:sta tehdään ainakin yksi rikosilmoitus.

- Tony ja roskis. Eli toteutu.

3. Blues ei voita kertaakaan IFK:n kotihallissa (helppo)

- Taisivat säälistä kerran voittaa.

4. Karalahti pelaa hyvän kauden, niin pisteiden kuin jäähyjenkin suhteen.

- Oikein vai väärin ? Ihan ok kausi kuitenkin, sen minkä pystyi pelaamaan.

5. IFK vie Jokereita keskenäisissä matseissa.

- Kyllä


6. IFK pääsee kuuden joukkoon runkosarjassa

- Kyllä.

7. Eräs nahkatakkinen herrasmies uhoaa B3:sen spaddupaikailla vähintään 10 kertaa jäävänsä seuraavalla kerralla himaan. Näistä uhkauksista korkeintaan kaksi toteutuu (tv-pelit)

- Pelit meni liian hyvin, ei toteutunut.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Ohi:
Shedden ei jatka IFK:n valmentajana kauden loppuun.
-kauden yllätys ;-)

Eräs liigaseura avaa lopulta rahahanat tasokkaiden ulkomaalaisvahvistusten hankkimiseksi. Valitettavasti kyseiset pelaajat eivät kuitenkaan pelaa omalla tasollaan.
-ei ollut rahaa ei kellään

HPK ei saa mitalia.
-IFK tasoitti tien mestaruuteen - HPK:lle

Osui:
Jyrki Lumme on koko liigan puolustuksen ehdotonta eliittiä ja saattaapa käväistä maajoukkueessakin.
-loistava päätöskausi uralle, olisi nyt voinut Erkka yhteen peliin Sonjankin ottaa

Vaikka Kalpan paluu liigaan onkin kaukana loistokkaasta, nousee sen kaikkien otteluiden yleisökeskiarvo kuitenkin yli neljän tuhannen.
-ja vielä rahallisesti plussatulos!

Kärpät ei menesty pudotuspeleissä.
-pronssista huolimatta putoaminen Ässille on kaukana menestyksestä

Blues ei ole runkosarjan neljän parhaan joukossa.
-tämä oli helppo nähdä monien päinvastaisista mietteistä huolimatta
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näkkäri kirjoitti:
7. Kärpät ei voita mestaruutta
-katsellaan

Enää ei katsella tuotakaan, nimittäin taisi käydä niin, että Ässät tipauttivat nuo pohjoisen pojat välierissä pronssiotteluun?
 

Bandana

Jäsen
1. HIFK yllättää kaikki positiivisesti. Paperilla heikosta pelaajamateriaalista huolimatta HIFK taistelee loppuun asti mestaruudesta. Doug Shedden nousee koko kiekkokansan suosikiksi räväkkänä persoonana, joka sanoo mitä ajattelee. Kukaan ei halua pelata IFK:ta vastaan.

Njoo, oikein.


2. Neil Little tekee kuin Draper aikoinaan Espoossa. Kaltiainen pääsee pelaamaan yli 20 runkosarjapeliä, mutta playoffsien alkaessa Little on ykkösenä.

Little oli kuin Draper, mutta Kaltiainen ei pelannut noin paljoa eikä Little edes ollut täällä enää playoffsien alkaessa. Plussa.


3. Pelicans palauttaa uskottavuutensa. Muutaman heikon kauden jälkeen Pelicans piristyy, ja taistelee tosissaan paikasta pudotuspeleissä. Sijoitus runkosarjan jälkeen on 9., 10. tai 11.

Oliko ne nyt 11:s vai 12:s, anyways surkean syksyn jälkeen kunnioitettava kevät Aran johdolla. Uskottavuus ei välttämättä vielä palannut, mutta tällä menolla se palaa ensi syksynä! Puolikas piste.


4. Pihlström nousee (ellei ole noussut jo) lappeenrantalaisten ykkössuosikiksi, ja Pihlström tekee kauden aikana yli 25 pistettä. Immonen yltää pisteissä samalle tasolla Pillun kanssa.

Pihlström taisi tosiaan nousta yhdeksi suosikiksi ja teki 21 pistettä. Immonen ei pelannut ihan niin hyvin. Melkein oikein.


5. HPK ei pääse välieriin asti.

Ei niin vaan finaaleihin. Väärin.


6. Länsirannikko kusee. TPS:lle ei mitalia, Lukko ja Ässät eivät pääse kahdeksan joukkoon.

TPS ja Lukko kusivat, mutta Ässät ei. Ässien kiiman takia vain puolikas piste.


7. Blues...

...on paras. Oikein.
 

kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Ilveksen huippusentteri on 15.9 edelleen Hautamaan ostoslistalla.
- oikein!

2. Blues ei saa mitalia.
- oikein tämäkin

3. Rautakorpi kyllästyy vanupuikko-lookiin ja värjää tukkansa oranssiksi.
- väärin, jätkä kyllästyi koko Tapparaan ja häipyi

4. W. Immonen saa kenkää.
- lasketaanko itsestäänselvyydet?

5. Tutkapari Helminen-Lumme kylvää kauhua vastustajien keskuudessa. (Millaista kauhua, se on sit eri juttu)
- Raipe päätti jatkaa, eli tämäkin on oikein

6. Kärpät ei voita mestaruutta.
- olen ihan saatanan iloinen siitä että tämäkin meni oikein

7. Tuomarit ovat lahjottuja puusilmiä jotka ovat aina väärän joukkueen puolella.
- kyllä tämäkin ainakin joidenkin mielestä on oikein

Saako jonkun palkinnon kun tiesi noin monta? Säälipisteitä? Lämmintä kättä? Jotain edes... hei... oikeesti...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös