Toki taloudellisia vaikeuksia oli, kuten monilla muillakin mestisseuroilla noihin aikoihin, mutta ei KooKoo sentään konkurssiin ollut menossa. Oheisessa linkissä asiaa avattu hieman tarkemmin.
Mestiksessä pelannut KooKoo lopettaa edustuskiekkoilun. Päätöksen taustalta löytyvät pääasiassa taloudelliset syyt.
www.jatkoaika.com
KooKoon sen aikainen puheenjohtaja mainitsi:
Seuran talous ei kovasta päätöksestä huolimatta ole kuralla. KooKoolla on velkaa, mutta se on tarkoitus maksaa pois jo ensi vuonna. Akuutin rahanpuutteen sijasta päätökseen vaikuttivat erityisesti katsojamäärät.
KooKoon sen aikainen hallitus pikemminkin väsyi ja vetäytyi sivuun. Onneksi löytyi uusia tekijöitä ja loppuhan on jo historiaa, kun tuosta päivästä noin 17 vuoden päästä KooKoo pelasi jo liigan pronssiottelussa.
Toki toivon, että kaikilla joukkueilla on unelmia ja samat mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan kuin KooKoolla, mutta kuten sanoin helppoa ja halpaa se ei valitettavasti ole. Pahoittelen, jos tästä saa käsityksen ylimielisyydestä. Mielestäni tämä on vain kylmää faktaa. Ei se KooKoollekaan helppoa ollut. KooKoo tahkosi aika pitkään divarissa ja nousi liigaan divarin/mestiksen maratontaulukon kärkipaikalta. Kyllä KooKoossakin on saatu hommia painaa niska limassa, että on saatu liigaosake maksettua. Uskoisin kyllä, että lähivuosina Kiekko-Espoo ja/tai Jokerit tullaan vielä liigassa näkemään.