Tämän päivän Lukko -peli kuului sarjaan ottelut josta Bluesin olisi pitänyt ottaa pisteet. Kun katsoo loppua sarjaohjelmaa, niin ihmeitä tarvitsee tapahtua jotta Blues selviää säälipleijarehin. Ainoastaan Bluesin piristyminen ja Tapparan ja ässien konttaamisen jatkuminen voi pelastaa tilanteen. Vaikka Blues selviäisi säälipleijareihin, niin tämä kausi on armoton imagotappio Bluesilla.
Ottaen huomioon Bluesin budjetin (liigan viidenneksi suurin) ja rosterin on aivan käsittämätöntä, että tämä konttaaminen jatkuu vuodesta toiseen. Bluesin taustavoimat huomioonottaen on aivan käsittämätöntä myös se ettei Blues hankinut lock out -pelaajia, vaan luotti Ruutun arvioon, että NHL.ää pelataan tällä kaudella. Chrisu vetosi omiin lähteisiinsä, jotka eivät viime päivien neuvottelujen perusteella ole kovin luotettavia. Blues olisi varmasti kyennyt taistelemaan tasapäisesti esimerkiksi Hannes Hyvösestä, vaikka Hanneksella ei välttämättä muistot Bluesista ole parhaita mahdollisia, mutta nyt joukkuetta vetää eri ukot ja eikä kipparina häärää enää Peter "Lasileuka" Ahola. Tässä yksi esimerkki loistovahvistuksesta, jonka persaukinen Ilves onnistui kaappaamaan. SaiPan toiseksi paras pistemies Timo Hirvonen olisi varmasti ollut myös vahvistus Bluesin nykyrosteriin. Rosterihan on paperilla ihan ok. mutta käytännössä se ei toimi. Tärkein lenkki tässä vaiheessa vielä uupui eli luotettava molari, mutta niitä olisi löytynyt sekä Euroopasta, että Pohjois-Amerikasta.
Ruutun toiminta viimeisenä kautenaan HIFK:ssa olim sellaista ettei ongelmat Bluesissa tulleet yllätyksenä. Ruuttu yritti silloin toimia HIFK:ssa pelaajana, kapteenina sekä valmentajana.´
Vaikka olen HIFK -fani, niin en koe vahingoniloa, sillä tuo tilanne on meillekin kovin tuttu viimeisten 15 vuoden ajalta.
Blues -fanien joukossa pettymys näkyy ylilyönteinä mm. matsiketjuissa, mutta samaa oli aikanaan HIFK:n surkeina vuosina ja toivottavasti pystytte kaikesta huolimatta välttämään näitä ylilyöntejä viestiketjuissa.
TÄSTÄ EI OLE KUIN YKSI TIE, YLÖS PÄIN!
Teoriassa on vielä muutama päivä aikaa tehdä diili ja pelata mini-NHL, mutta NHL asiantuntijat Pohjois-Amerikassakin ovat sitä mieltä, että seuraava asia mitä sieltä kuuluu, on ilmoitus siitä, että tämä kausi jää pelaamatta. Vimeiset neuvottelut ovat tähdänneet lähinnä siihen, että ensi kauden pelaaminen saataisiin varmistettua hyvissä ajoin.
Mitä tulee case Summaseen joka ei ole vielä allekirjoittanut sopimusta mihinkään suuntaan, niin hänen asemansa muuttuminen yhtäkkiä valmentajasta urheilutoimenjohtajaksi kertoo jotain Bluesin pakan sekavuudesta. Nyt tiedetään, että Raato on soitellut pelaajia läpi selivättääkseen pelaajien kiinnostuksen Bluesia kohtaan ja tämän hetkisten tietojen mukaan vastaukset eivät ole tyydyttäneet Summasta ja häntä tuskin nähdään ensi kaudella Bluesissa valmentajana tai urheilutoimenjohtajana.
Summanen valmentanee ensi kaudella HIFK:ta parinaan Samu Kuitunen tai Vesa Surenkin. Se jälkimmäisestä kaksikosta joka ei saa kakkoskoutsin paikkaa toiminee ensi kaudella HIFK:n valmennuspäällikkönä ja Harri Rindellistä tulee HIFK:n junioripäällikkö.
Off topicina on pakko kertoa, että Jokereille tuli aivan pystymetsästä Jortikan kieltäytyminen ja Immonen oli oikeasti todellinen hätäratkaisu, jonka valmentajauran onnistumiseen ei entisistä pelaajakavereista kovin moni usko. Sääli sinänsä, sillä Wade on ollut hyvä kakkoskoutsi todella vahvojen ykkösten takana ja hyvä joukkueenjohtaja, mutta Summasen ja Jortikan kakkoskoutsin paikalta on aika pitkä matka liigavalmentajien eliittiin. Jokereiden mainostama omat pojat -projekti johtuu vain ja ainoastaan Harkimon urheilubisnesten jättitappioista lätkäjokereita lukuunottamatta. Myös Waden palkkaaminen on osa näitä säästötoimia.