Varsin lattea, vaikkakin teknisesti hienosti tehty tekele. Maksimissaan kolme tähteä viidestä lähinnä Harrison Fordin näyttelijätyön takia, voisi antaa oikeastaan kaksikin tähteä. Omaperäisyys juonen ja hahmojen osalta lähenteli pyöreää nollaa, elokuvassahan toistettiin sama vanha Kuolontähti-kaava ja hieman pätkiä seuraavista alkuperäiselokuvista. Hirveä laskelmoinnin ja varman päälle ottamisen maku koko teoksessa, mitään kunnon irtiottoja ns. klassisesta SW-kaavasta ei oltu uskallettu tehdä. Toki tämä parempi oli kuin yksikään esiosista, mutta ei lopulta paljoa parempi kuin vaikkapa Sithin kosto.
Myös vetovoimaisuus ja emotionaaliset kiinnekohdat puuttuivat. SW:n kaltaisilta elokuvilta edellytän viihdyttävyyttä ja riittävää immersiota, elokuvan tulee vetää maailmaansa mukaan ja saada unohtamaan realismin puutteen, kliseisyyden ja hahmojen kaksiulotteisuuden kaltaiset asiat. Parhaat avaruusfantasia-saippuaoopperat tämän tekevätkin, kuten alkuperäiset Star Warsit ja tuoreempana esimerkkinä esimerkiksi Guardians Of The Galaxy, jossa oli sitä raikkautta ja lennokkuutta, mikä tästä puuttui. Oikeastaan ainoastaan alkutekstit ja fanfaari säväyttivät, muuten mikään ei oikein tuntunut miltään. Toki varmasti lapsille tämä voi toimia, ja uusille lapsisukupolvillehan Star Warsit oheistuotteineen onkin tarkoitettu - me aikuiskatsojat olemme vain bonus.
Sinänsä elokuvan kyllä katseli ainakin kerran sujuvasti läpi teatterissa ja ohjaaja on sen verran ammattimies, että osaa rakentaa tuttuakin tutummista palikoista pystyssä pysyvän paketin kunnon käsityöläisen tavoin. Lisäksi edellämainitun Harrison Fordin roolisuoritus antoi lihaa ja luita muuten onton rungon päälle, samoin kuin Chewbaccan tunteellisuus. Daisy Ridleyn Rey-hahmossa on sinänsä potentiaalia ja eloa, sen sijaan John Boyegan esittämä Finn jäi vähän ns. hupineekeriksi eli koomisemmaksi mustaksi läpänheittojätkäksi eikä hänen mielenmuutoksiaan tai taustaansa avattu riittävästi.
Pahiksista Domhnall Gleason oli löytänyt hienosti sisäisen natsiupseerinsa ja möykkäsi stormtroopereille kuin Aatu Nürnbergin puoluepäivillä. Vain viikset puuttuivat. Muulloin hän oli kylmän viileä. Elokuvan paras ja uskottavin pahis. Hologrammi-Snoke oli lähinnä typerän oloinen semi-Klonkku, ja Kylo Ren oli suurisilmäisesti vetistelevä emo-goottipoika, jonka edustama pahuus oli banaalia "kukaan ei tajuu hei mua, mä vihaan kaikkia"-tyyppistä teiniangstia. Sellaista se reaalimaailmassakin monesti voi olla, mutta ei sellaisesta saa kunnon elokuvapahista ja aitoa vastavoimaa. Tuommoisia vetisteleviä nyyhkyjä Darth Vader olisi popsinut aamupalaksi.
Elokuvamaailmassa oli kuitenkin myös rosoa, likaisuutta ja särmää, toisin kuin digitaalis-muovisissa esiosissa eikä mukana ollut mitään Jar Jar Binksejä, droideja tai kauppaliittojen politiikkaa vaan reilua vääntöä kahden osapuolen välillä ilman mukarealistista poliittista jargonia. Kenties tämä uusi trilogia tästä vielä kehittyy, ja jos se esiosien mukaisesti menee parempaan suuntaan niin kaksi seuraavaa voivat olla jo selvästi parempia elokuvallisesti kunhan tekijät vain uskaltaisivat tehdä muutakin kuin vain imitoida vanhojen osien juonia, hahmoja ja kohtauksia.