Täällä Pohjantähden alla

[irGGu]

-

.

 

[pongo]

En ole punainen enkä sininen, mutta silti tykkään kyllä kuunnella Täällä Pohjantähden alla-kuunnelmaa. Trilogian olen lukenut moneen kertaan ja alkuperäisen elokuvankin olen nähnyt useammin kuin kerran. Mielestäni kuunnelma on dramatisoitu harvinaisen mukavalla tavalla radio-kuunnelmaksi, näyttelijät sopivat rooleihinsa ja kuunteleminen tuo tapahtumat mukavasti silmien eteen.

Kyllähän teos on todellakin täynnä 'herravihaa' ja työläisten kapinanhenkeä, ja pistää kyllä miettimään niitä oloja joissa torpparit ovat tuohon aikaan taksvärkkejään touhunneet ja sitä eriarvoisuutta joka tuolloin on maassamme vallinnut.

 

[Sistis]

Mitä mieltä muut? Jatkoajan punaiset, sana on vapaa. Miksei porvarillistakin meininkiä harrastavat, mutta ajatelkaa te sitten kahteen kertaan ennen "lähetä" napin painamista. Kiitos.

Hieman kyllä ihmetyttää tällainen vastakkainasettelu jo ketjun avausviestissä, mutta ei anneta sen haitata. Ääneni olen aina antanut porvareille, eli olen tässä mielessä kai sitten lahtarikaartilainen. Siitä huolimatta pidän kirjasta erittäin paljon. Edvin Laineen filmaukset ovat taas mielestäni sellaisia, että ne pitää jokaisen nähdä, mutta ei niitä silti mitenkään hyvinä elokuvina pysty näkemään. Koivusalon teoksia odotan tästä syystä suuresti.

Mielestäni jokaisen suomalaisen pitäisi lukea kirja edes kerran elämässään. Kyseessä on fiktiivisyydestä huolimatta oikein kattava historian oppikirja, joka kertoo kansakuntamme menneisyydestä monine vaiheineen jopa mielekkäämmin ja opettavaisemmin, kuin tietoeepokset. Kirja kertoo esimerkiksi hyvin sen, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että pieni kansamme ajautui hyvin veriseen sisäiseen konfliktiin.

Vaikka ketjun avausviestissä tunnuttiin korostavan yhä vastakkainasettelua, pitäisi kirjan lukemisen jälkeen olla aika selvää, että sitä ei siinä mielessä enää ole, kuin sata vuotta sitten. Vaikka nykyiset oikeisto ja vasemmisto ovat muotoutuneet silloin ja jo aiemminkin, on molempien nykyinen suuntaus kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Sen vuoksi nykyisiä "lahtareita" ei voi minusta rinnastaa mitenkään kirjan "esi-isiinsä". Minä ainakin kykenen näkemään sympatiaa myös tuolle työväestöllekin.

 

[pongo]

Kyseessä on fiktiivisyydestä huolimatta oikein kattava historian oppikirja

Kirja kertoo esimerkiksi hyvin sen, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että pieni kansamme ajautui hyvin veriseen sisäiseen konfliktiin.

Näin minäkin olen kirjan kokenut. Kuunnelman dramatisoinnin kautta voi helposti kuvitella itsensä tuonaikaisen torpparin asemaan, ja heidän alamaisuuteensa talonpoikiin nähden. Ei ole varmaankaan ollut helppoa kun on sivistyksen ja ymmärryksen kasvun myötä huomannut alkaa kyseenalaistamaan omaa rooliansa sääty-yhteiskunnan rattaissa.

Vaikka ketjun avausviestissä tunnuttiin korostavan yhä vastakkainasettelua, pitäisi kirjan lukemisen jälkeen olla aika selvää, että sitä ei siinä mielessä enää ole, kuin sata vuotta sitten.

Minä ainakin kykenen näkemään sympatiaa myös tuolle työväestöllekin.

Vaikka minäkin tunnen sympatiaa kirjan työväestöä kohtaan, en missään nimessä koe olevani 'punainen' sanan nykyisessä merkityksessä. Sitä en voi vannoa, minkä lipun takana olisin marssinut vuosisadan vaihteessa. Se riippuisi varmasti paljon siitä, minkälaiseen luokkaan olisin sattunut syntyessäni kuulumaan. Mutta minun käsitykseeni oikeudenmukaisuudesta ei missään nimessä kuulu maassamme aikoinaan vallinnut maaorjuus, eikä se, miten Töyryn kaltaiset isännät torppareitaan kohtelivat. Tuon ajan punaisten joukossa oli varmasti aitoja sosialisteja, mutta paljon oli varmasti myös niitä työläisiä jotka halusivat vain vapautta maaorjuudesta haaveilematta mistään sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Siinä on mielestäni aika suuri ero.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mitä mieltä muut? Jatkoajan punaiset, sana on vapaa. Miksei porvarillistakin meininkiä harrastavat, mutta ajatelkaa te sitten kahteen kertaan ennen "lähetä" napin painamista. Kiitos.

Kai tästä teoksesta voidaan keskustella sekä punaisista että valkoisista lähtökohdista käsin, rajaamatta puheenvapautta ja tarkastelukulmaa vain toista osapuolta koskevaksi. Tosin kuten Sistis edellä mainitsikin, ajat ovat kovasti muuttuneet. Vastaavanlaisia rintamalinjoja enää oikein ole, ainakaan siinä mielessä kuin noin 90-100 vuotta sitten oli. Vastakkainasettelusta pitäisi jo vähitellen päästä eroon, vaikka herravihan lietsomisen perinteet ovat meillä pitkät.

Oma historia on hyvä tuntea useammalta kantilta katsottuna, yli niin sanotun punaisen tai valkoisen historiankirjoituksen. Yleisesti on tulkittu niin, että Linnan TPA on glorifioinut aika yksipuolisesti punaista näkemystä. Kuvaus epäilemättä tekee oikeutta tuon aikakauden torpparien ja maattomien vaikeille elinolosuhteille, mutta antaa samalla varsin yksipuolisen kuvan sekä vuoden 1918 tapahtumien taustoista että siitä miten asiat sitten menivät.

Linnan kirja on fiktiivinen teos, joskin tapahtunutta historiaa paikoitellen vahvastikin mukaileva. Vaan ei tässä yhden kirjan varassa tarvitse kenenkään olla. Dokumentoitua historiaa itsenäisyytemme aamuhämäristä on mm. kirjastoissa tarjolla niin paljon, että itse kullakin on eväät muodostaa käsityksensä taustoista ja tapahtumista nojaamatta pelkästään poliittisesti värittyneisiin pamfletteihin tai kantaaottavaan kertomakirjallisuuteen.

 

[sampio]

Tuon ajan punaisten joukossa oli varmasti aitoja sosialisteja, mutta paljon oli varmasti myös niitä työläisiä jotka halusivat vain vapautta maaorjuudesta haaveilematta mistään sosialistisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

Maaorjuus on aika voimakas sana tässä yhteydessä. Torpparilaitos oli kuitenkin aika kaukana varsinaisesta maaorjuudesta, jos puhutaan noiden järjestelmien keskiverto ilmentymistä.

Ideologiset syyt taisivat olla loppujen lopuksi harvoille varsinainen syy lähteä sotimaan. Joillakin oli ihan puhtaita henkilökohtaisia kaunoja ja aika monelle päämotiivina oli sotilaille jaettava päivittäinen ruoka-annos.

 

[-OO-]

En oikein tiedä että miksi tähänkin pitää omat poliittiset kannat sotkea. Kai tästä hienosta teoksesta voi nauttia vaikka oma poliittinen kanta olisi aivan erilainen kuin kirjan päähenkilöillä? Tai sitten jos vaikka ei ole sen enempää kummallakaan kannalla.

 

[Viljuri]

En oikein usko, että tosiaan poliittinen kanta kannattaa tähän sotkea millään muotoa.

Meitä on moneen junaan, ja kaikkien junat eivät pysy aikatauluissa. Palstalla näyttää olevan juuri meneillään melkoiset ratatyöt, kun ketjussa kuin ketjussa esiintyy suhteellisen päätöntä julistamista ja muita Internetin ihmeitä, mutta toivottavasti jollakin aikavälillä keskustelu voittaa ja aivottomuudet jäävät vähemmistöön.

Itse kirjallisuudessa tai taiteessa on vallalla tulkinnanvapaus, ja eihän tietysti ole olemassa tyhmiä tulkintoja, on vain korkeintaan sangen omintakeisia tulkitsijoita. Jos anakronismia haluaa harrastaa, niin siitä vain. Hämäriä asioita.

 

[Kerouac]

En oikein usko, että tosiaan poliittinen kanta kannattaa tähän sotkea millään muotoa.

Niin no, toisaalta. Poliittinen (tai "poliittinen") teema kuitenkin on ainakin meikäläisen havaintokartassa melko suuri osa trilogiaa.

Minusta ketjun aiheen trilogiassa on juuri se hieno piirre, että tavallaan sitä kautta voi peilata omaa minäänsä. Joku kokee sen ehkä vahvistuksena omalle vasemmistolaisuudelleen, joku kenties näkee oikeistolaisuuden entistä kannattavampana lähestymistapana elämälle. Ja kuinka tahansa, itsetutkiskelu on minusta okei. Enkä nyt tarkoita, että ihmisen pitäisi ensisijaisesti tai ylipäänsä hahmottaa itseään vasemmisto-oikeisto -akselilla, mutta eräs tapa se on sekin.

Ja lopultakin: Jos kohta kirjoista varmastikin saa eniten irti, jos jakaa Väinö Linnan maailmankuvan ja ideologian, TPA:n suurin nerokkuus piilee siinä, että kirjasarjasta voi joka tapauksessa nauttia suuresti allekirjottamatta kirjoittajan näkemyksiä. Ja sehän siitä tietysti niin maagisen tekeekin. Henkilökohtaisesti pidän sitä parhaana kirjallisuutena, jota suomen kielellä on konsaan kirjoittetu. Ja uskoisin että nelinumeroisen määrän eri kirjoja lukeneena vertailupohjaakin jonkin verran löytyy.

 

[Tarinankertoja]

TPA:n suurin nerokkuus piilee siinä, että kirjasarjasta voi joka tapauksessa nauttia suuresti allekirjottamatta kirjoittajan näkemyksiä. Ja sehän siitä tietysti niin maagisen tekeekin.

Siksi se on klassikko ja suurteos. Se on yksi suuri kirjallinen taideteos, joka on luettavissa maailmankatsomuksesta piittaamatta viihdyttävänä ja kostettavana tarinana.

Politiikka ei ole taidetta, mutta siitä kertova kirja/kuunnelma/leffa voi sitä olla. Tässä yksi parhaita esimerkkejä tästä. Väinö Linna: Täällä pohjan tähden alla

 

[kovalev]

Minusta Linnan tulkinta on loppujen lopuksi hyvinkin puolueeton, vaikka se katsookin maailmaa useammin torpan kuin kartanon ikkunasta. Se pyrkinee kai kirjailijan humanistisella tavalla osoittamaan, että kaikki me teemme tahoillamme virheitä ja olemme tarpeinemme loppujen lopuksi aika itsekkäitä. Hyvästä esimerkistä käy Jussi ja Akseli, jotka ovat sairaalloisen saitoja ja kerran jotain saatuaan yhä ahneempia - siis ihmisiä.
Toisaalta esimerkiksi kirkkoherra on lähes Halmeen veroinen idealisti ja sovittelija ja samalla tavoin vahvempien (oma eukko) ohjailtavissa kuten vaikka Halmekin (Hellberg).

Missään nimessä ei voi myöskään puhua, että Pohjantähti olisi joku punaisten oma raamattu tai kalevala. Sen taiteellisen ja kultturihistoriallisen arvon tunnustivat jo aikalaiset puoluekantaan katsomatta.
Oikeastaan ainoan suuren erimielisyyden aikalaisissa herätti toisen osan loppu, teloitukset ja vankileirikuvaus. Vuonna -60 Suomessa oli vielä vahvasti vallalla Valkoinen totuus, ja juuri tätä epäkohtaa Linnakin halusi - koki velvollisuudekseen - korjata.
Monille tuntui käsittämättömältä, että oikeasti oltaisiin voitu toimeenpanna teloituksia niin mielivaltaisesti ja vielä täysin laittomissa kenttäoikeuksissa kuin mitä Pentinkulmalla kirjassa tapahtuu. Todellisuudessahan Suomessa ei ollut olemassakaan mitään kenttäoikeus-asetusta vuonnna -18; lisäksi koska Suomi ei ollut sotatilassa Venäjän kanssa, punaiset olisi kuulunut tuomita valtiopetoksesta vankeuteen, ei maanpetoksesta kuolemaan.

Joka tapauksessa nyttemmin tiedetään asioista jo enemmän ja ollaan saatu huomata, että Pohjantähden toinen osa oli oikeastaan light-versio vuodesta -18, jos sitä vertaa todellisiin tapahtumiin esim. Jämsässä, Varkaudessa, Länkipohjassa jne.
Mutta tietysti kirja oli radikaali ilmestyessään, (niin kuin oli Tuntematonkin) ja jotkut tahot halusivat leimata sen punaiseksi propagandaksi.

 

[mjr]

Minusta Linnan tulkinta on loppujen lopuksi hyvinkin puolueeton, vaikka se katsookin maailmaa useammin torpan kuin kartanon ikkunasta. Se pyrkinee kai kirjailijan humanistisella tavalla osoittamaan, että kaikki me teemme tahoillamme virheitä ja olemme tarpeinemme loppujen lopuksi aika itsekkäitä. Hyvästä esimerkistä käy Jussi ja Akseli, jotka ovat sairaalloisen saitoja ja kerran jotain saatuaan yhä ahneempia - siis ihmisiä.

Aika tavalla samoilla linjoilla. Kyllähän Linna toki pyrki myös tietoisesti tekemään kunniaa hävinneelle osapuolelle, josta oli muotoutunut valkoisen tulkinnan vallitessa melkoinen karikatyyri. Tässä suhteessa ehkä ainoa merkittävä heikkous Linnan kuvauksessa historialliselta kannalta on, että voittaneesta osapuolesta tulee sitten puolestaan karikatyyrimainen. Toki juuri tälläisiä verilöylyjä ja epäoikeudenmukaisuuksia esiintyi, mutta kirkkoherran edustama sovittelu ja maltillisuus olivat todellisuudessa paljon voimakkaampia tekijöitä valkoisessa Suomessa. On muuten aika vaikea ymmärtää, että toisen osan painajaismaisesta välienselvittelystä päädytään kolmannen osan punaisten hautojen siunaustilaisuuteen, jossa suojeluskunta laskee seppeleen "aatteensa puolesta sortuneille". Kolmannen osan loppu, jota usein on arvosteltu hajanaiseksi on minusta loistelias leikkaus syntyvään materialistiseen hyvinvointi-Suomeen, jossa menneisyyden konfliktit alkavat nopeasti haihtua ja tulla suorastaan käsittämättömiksi. Ei se mikään sosiaalidemokraattinen eepos ole, mutta hämmentävän syvällinen katsaus kansakunnan historiaan kuten se näkyi lounais-Hämeen kartanoalueella.

 

[HangoverFairy]

Aika tavalla samoilla linjoilla. Kyllähän Linna toki pyrki myös tietoisesti tekemään kunniaa hävinneelle osapuolelle, josta oli muotoutunut valkoisen tulkinnan vallitessa melkoinen karikatyyri.

Kyllähän tuossa kunnioitetaan hävinnyttä osapuolta melko suuresti. Tämä menee nyt hiukan asian ohi, mutta nykyään kun asun täällä "menneiden tapahtumien" keskipisteessä, niin asiasta ei pahemmin puhuta tuttujen kesken. Tuossa noin 300 m päässä sijaitsee joukkohauta. Haudattuna on 50 henkilöä. Tarkempaa tietoa ei ole, että ovatko valkoisia vai punaisia vai "normi" kyläläisiä. Melkoista ryteikköä ja pieni kivi merkkinä. Historian opettajaa lainatakseni; "Kissa ja koira tappeli pihalla, mutta naapurin koiran ilmestyessä pihaan ajoivat tämän pois."

 

[JypFabu]

kirkkoherran edustama sovittelu ja maltillisuus olivat todellisuudessa paljon voimakkaampia tekijöitä valkoisessa Suomessa.

Niin, tiedä sitten kuinka lie, itse koin kirkkoherrahahmon taas eräänä osaltaan tapahtuneisiin vaikuttavasta heikkoluonteisesta jees miehestä, (muka) viattomasta sivustakatsojasta. Ehkä myös tavallaan kirkon roolista koko sotkussa, voimaa ei ollut heikompien puolustamiseen, jos kohta ei myös johdonmukaisuuteen. Vähän siinä myös pilkottaa opportunismin henki, että seurataan tappelus sivusta ja ollaan voittajan kavereita, yleinen merkityksetön kvasisosiaalinen hyrinä taas varmisti, ettei kansa suuremmin vieraannu kirkon helmoista.

Kirkon roolia jotenkin kuvastaa kirkon omissa kirjoissa (papisto sodissa) ollut kuvaus länkipohjasta, jossa teloitettiin 12 - 13 vuotias lapsi, jota kovin pelotti ja hädässään pyysi, josko pappi pitäisi kädestä kun hänet ammutaan ja urhea pappi sitten moneen kertaan varmistettuaan, ettei vain hän saa siipeensä uskalsi lapsen toiveen täyttää. Samasta teloituksesta löytyy myöskin paikalla olleen tanskalaisen vapaaehtoisten ambulanssi miehistön kuvaus, tietysti hyvin järkyttynein ja surullisin äänenpainoin.

 

[mjr]

Niin, tiedä sitten kuinka lie, itse koin kirkkoherrahahmon taas eräänä osaltaan tapahtuneisiin vaikuttavasta heikkoluonteisesta jees miehestä, (muka) viattomasta sivustakatsojasta. Ehkä myös tavallaan kirkon roolista koko sotkussa, voimaa ei ollut heikompien puolustamiseen, jos kohta ei myös johdonmukaisuuteen. Vähän siinä myös pilkottaa opportunismin henki, että seurataan tappelus sivusta ja ollaan voittajan kavereita, yleinen merkityksetön kvasisosiaalinen hyrinä taas varmisti, ettei kansa suuremmin vieraannu kirkon helmoista.

Itselleni tuli tuo kirkkoherra mieleeni, koska muistelisin Linnan itse käyttäneen häntä esimerkkinä suomalaisen liberalismin heikkoudesta verrattuna muihin pohjoismaihin. Kuitenkin Suomessa lopulta kävi kuten muissa pohjoismaissa ja liberaalidemokratia voitti - lapualaisvuosina käytiin valkoisen Suomen sisällä kamppailua ja semi-fasismi jäi lopulta kirkkaaksi kakkoseksi. (Silloin Kokoomus muuten edusti samaa vaaraa kuin SKDL myöhemmin.) Vuosina 1917-18 kysymys ei ollut vain valkoisten leirissä maltillisten heikkoudesta vaan oikeastaan paljon olennaisimmin SDP:n maltillisten heikkoudesta. Toki se heikkous nousi pitkälti maan syvistä sisäisistä konflikteista, jotka pahenivat käsi kädessä keskusvallan otteen heikentyessä, mutta mielestäni marraskuu 1917 - tammikuu 1918 edustivat kansalaissotaa edeltäneen SDP:n ideologista konkurssia: kysymyksessä oli umpikuja, johon kautskylaisuus käytännössä suoraan johti. Ei haluttu vastuuta liberaali-demokraattisen maan johdosta, koska teoria ei sitä hyväksynyt. Tannerin SDP teki tähän ajatteluun ratkaisevan pesäeron, minkä jälkeen SDP on ollut maan demokraattisen järjestelmän kulmakivi kaikissa myöhemmissä kriiseissä, mitä ei siis maan oikeistosta voi sanoa.

 

[Viljuri]

Kommunistien ja SDP:n nuorisopoliitikkojen ja vasemman laidan lähestyminen 1960-luvun lopulta alkaen käytännössä asetti Suomen aseman demokratioiden joukossa kyseenalaiseksi, yhdistettynä autoritääriseen suureen johtajaan, teloituskomennuskuntaakin komentamaan ehtineeseen kainuulaiseen Urho Kekkoseen ja hänen yhdistettävään henkilönpalvontakulttiin.

Ylipäätään, jos historiaa katsoo, niin pohjanmaalaiset ja muut syrjäseutujen asukkaat korpikommunisteineen ja muiluttajineen ovat olleet suurin uhka oikeusvaltion syntymiselle ja kansalaisyhteiskunnan kehittymiselle, eikä ainakaan mikään aina enemmän kuin vähemmän liberaali kaupunkilaisporvaristo. Kokoomus on alusta alkaen (1918) ollut progressiivinen, sen vuoksi siitä nämä papiston ja esimerkiksi pohjanmaalaisten talollisten muodostamat ainekset eivät siinä voineet toimiakaan, mikä sitten näkyi Lapuan liikkeen, IKL:n ja fasismin alueellisena suosiona muutaman teollisuuspatruunan taustalta tukemana.

Eri ryhmittymien yhteydet tähän päivään ovat joka tapauksessa vähemmän kuin selvät. Esimerkiksi toveri Tuomiojan (sdp) sukurasitus ulottuu lahtaripuolelle, siinä missä hänen ajatusmaailmansa syvintä olemusta voitaisiin nimittää yhden miehen keskenään riitoihin ajautuneeksi kulttuurivallankumoukseksi.

Ylipäätään, se että joku identifioituu joko bolshevikkeihin tai miksei vaikka kainuulaiseen teloituskomennuskuntaan, on kovin tyhmää.

 

[mjr]

Kommunistien ja SDP:n nuorisopoliitikkojen ja vasemman laidan lähestyminen 1960-luvun lopulta alkaen käytännössä asetti Suomen aseman demokratioiden joukossa kyseenalaiseksi, yhdistettynä autoritääriseen suureen johtajaan, teloituskomennuskuntaakin komentamaan ehtineeseen kainuulaiseen Urho Kekkoseen ja hänen yhdistettävään henkilönpalvontakulttiin.

Itse asiassa nuorisopoliitikointi oli täysin toisarvoinen tuossa kriisissä - ei niin että SDP:n nuorisojärjestöt olisivat kommunistiseen kontrolliin joutuneetkaan. Ne eivät joutuneet, kuten eivät Kokoomuksenkaan vaikka heilläkin näitä tiettyjä intoilijoita riitti (joista monet olivat sittemmin puolueen johtoasemissa, yksi hiljattain ulkoministerinäkin - en siis puhu Tuomiojasta, joka piti etäisyyttä NKP:hen, koska ei ihaillut reaalisosialismia vaan intoili kolmannen maailman vapautusliikeistä). Kriisin kovan ytimen muodosti NKP:n vyörytys Beljakovin johdolla niin kommunistien sisällä kuin yleensäkin yhteiskunnassa pedaten Kekkosen seuraajapestiä Karjalaiselle, mikä olisikin ollut tälle maalle kuolemanvaaraksi. Tämän takia mm. työnantajat Hetemäen johdolla niin selvästi kannattivat Kekkosen jatkoa. Sinua varmaan auttaisi lähihistorian ymmärtämisessä, jos joskus lukisit historiantutkimusta. Tässä yhteydessä muuten tulee sellainen lukupari kuin 18 ja 14 mieleen. Tässä suhteessa Kokoomuksen edustajaryhmä hajosi lapualaisvaalien jälkeen emäpuolueen ja IKL:n välillä.

Mutta siirrettäköön enempi puoluepoliittinen kahinointi johonkin sopivampaan ketjuun.

 

[Alkiolainen]

Tuli tuossa Timo Koivusalon toisen Pohjantähti-elokuvan ensi-illan alla lueskeltua tämän klassikon viimeinen eli kolmas osa. Toiveissa olisi sitä kautta saada tuosta elokuvasta enemmän irti. Tulevat viikot näyttävät, onnistunko tavoitteessani.

Linnan teosta ollaan aina mainostettu punaisen puolen kuvaukseksi tuon ajan tapahtumista. Niin kuin tuossa ylempänä jo joku aikaisemminkin sanoi, myös minä pidän sitä - tuon kolmannen osan perusteella - kuitenkin varsin totuudenmukaisena kuvauksena "sieltä toiseltakin puolelta".

Viimeisen osan perusteella Täällä Pohjantähden alla on loistava teos. Kritiikkiäkin olen kuitenkin valmis esittämään: jotenkin tuntuu, että tietyissä kohdissa Väinö Linna on halunnut liiaksi "vetää mutkia suoriksi". Esimerkkinä tästä mainittakoon ne muutamat pitkät puheet, joihin esitetyt kommentit on kirjoitettu sulkuihin. Sanokaa mitä sanotte, mutta se ei ole mestarillista sanankäyttöä! Mutkien suoraksi vetoa on myös teossarjan loppu. II maailmansodan tapahtumien päättymisen jälkeen Linnalla vaikuttaisi olevan suoranainen kiire romaanitrilogian päättämiseen. Niinpä esim. Akselin kuolema sekä Kaarinan ja Auliksen yhteiseloon liittyvät ongelmat sivuutetaan tietyllä tapaa "pelkällä olankohautuksella". Väitän, että näistä tapahtumista olisi ollut enemmänkin ammennettavissa.

 

[Toejoen Veikko]

Linnan teosta ollaan aina mainostettu punaisen puolen kuvaukseksi tuon ajan tapahtumista. Niin kuin tuossa ylempänä jo joku aikaisemminkin sanoi, myös minä pidän sitä - tuon kolmannen osan perusteella - kuitenkin varsin totuudenmukaisena kuvauksena "sieltä toiseltakin puolelta".

Kyllä Linna minun mielestäni antoi varsin tasapuolisesti molempien puolen ajatuksille ja teoille tilaa. Äänen antaminen myös punaisille oli täysin vastoin sitä, mihin oli totuttu.

 

[dana77]

On kai siellä meidän suvun saunan kammarissa huonompiakin kirjallisia teoksia viimeistelty kuin tämä Linnan Pohjantähti. Vaikea uskoa, että Koivusalo tuosta mitään mullistavaa aikaan saisi.

 

[Pavlovin Koira]

On kai siellä meidän suvun saunan kammarissa huonompiakin kirjallisia teoksia viimeistelty kuin tämä Linnan Pohjantähti. Vaikea uskoa, että Koivusalo tuosta mitään mullistavaa aikaan saisi.

Ainakin ensimmäinen osa jätti minut kylmäksi. Toiselta osalta vois odottaa enemmänkin, kun aikajänne on lyhyempi eikä leffa sitä myöten ole ehkä samanlaista läpijuoksua kuin ykkönen oli. Sama vikahan oli Laineenkin Pohjantähdessä. Liian massiivinen kertomys elokuvan muotoon saatettavaksi.